14.4.12

Yhden EU-esitelmän tarina

-->
Kommentteja Johan Häggmanin esitelmään Ruotsin ja Euroopan unionin vähemmistöpolitiikka ruotsinsuomalaisten näkökulmasta ruotsinsuomalaisten valtuuskunnan kokouksessa 26.-27.3.2012.

Aluksi
Kommentoin tässä kirjoituksessani Häggmanin esitelmän power point-kalvoja, jotka on laitettu tänne. Huomattakoon, että en ollut tilaisuudessa läsnä enkä siis tiedä, miten Häggman käsitteli kalvotekstejään ja mitä hän vastasi mahdollisiin yleisökysymyksiin. 

Halusin tutustua hänen esitelmäänsä ensinnäkin siksi, että hän on Euroopan unionin vähemmistökysymysten käsittelijä ja minua kiinnostaa unionin vähemmistöpolitiikka.Toiseksi, esitelmän otsikossa luvataan, että Häggman tarkastelee Ruotsin ja EU:n vähemmistöpolitiikkaa ruotsinsuomalaisten näkökulmasta, mikä on minulle tärkeätä, koska kuulun ruotsinsuomalaisten ryhmään. Kolmas syy kiinnostumiseeni oli se, että kyseessä oli ilmeisen tärkeä esitelmä, koska se pidettiin ruotsinsuomalaisten valtuuskunnan täysistunnossa.

Valitettavasti tila ei anna myöten kalvoissa esitettyjen ajatusten seikkaperäiseen käsittelyyn. Keskityn tässä sen vuoksi vain muutamaan, mielestäni keskeiseen asiaan.

Esitelmän ainekset
Häggmanin esitelmän kalvoja on 24, joista 22:ssa on varsinaista asiasisältöä. Monikielisyyteen keskitytään viidessä ensimmäisessä kalvossa ja alue- ja vähemmistökieliin viidessä seuraavassa. Tämän jälkeen kuudessa käsitellään monikielisyyden merkitystä vauraudelle ja työnsaannille. Jäljellä olevien kuuden kalvon aiheet vaihtelevat: niissä puhutaan monikielisyyden liittymisestä luovuuteen ja innovointiin, kielen imagosta sekä kielten opettamisesta ja niistä ongelmista, joita kielitaidon puute aiheuttaa.

Voimme todeta, että Häggmanin esitelmä on aiheiltaan vaihteleva. Hän keskittyy monikielisyyteen ja sen merkitykseen vaurautta lisäävänä tekijänä. Koska en ollut kuuntelemassa esitelmää, en tiedä, tarkasteliko hän EU:n vähemmistöpolitiikkaa ruotsinsuomalaisten näkökulmasta, kuten hän lupaa esitelmänsä otsikossa. Yhdessäkään kalvossa siitä ei ole mainintaa, ruotsinsuomalaisiin Häggman viittaa mainitsemalla kielemme huonon imagon Ruotsissa sekä Sisuradion, jääkiekon ja Markoolion. Palaan näihin tuonnempana.

Monikielisyys ja siitä koituva hyöty
EU:ssa on sovittu, että tavoitteena on kansalaisten yleinen kolmekielisyys eli kuten Häggman sen ilmaisee "äidinkieli plus kaksi-tavoite". Kieliä ei hänen mukaansa tulisi pitää esteenä vaan voimavarana. Ihmettelen tätä: Eivät kai kielet ole esteitä ihmisten vuorovaikutukselle, vaan kanssakäymisen esteenä on toisinaan yhteisen kielen puute. Kielten sijasta tässä olisi siis puhuttava kielitaidottomuuden luomista vaikeuksista. 
 
Englannin valta-asemaa Häggman näkyy valittelevan. EU:n jäsenvaltioiden koulujen tärkein vieras kieli on englanti, ja Häggman pitää kielteisenä asiana sitä, että rajoitutaan vain siihen. Yleensäkin kieltenopetus on Häggmanista aivan liian rajallista: monissa EU:n jäsenvaltioissa oppilaat saavat oppia vain yhtä vierasta kieltä.

Voidaan toisaalta kysyä, miten suuri osa koulujen opetusajasta tulisi omistaa kieltenopetukseen, kun nyky-yhteiskunta edellyttää niin monen muunkin asian oppimista. Suurten kielten kuten ranskan puhujien ei ole pakko opiskella koulussa kahta vierasta kieltä kuten esimerkiksi suomenmaalaisten. Suurten kielten puhujille jää näin enemmän aikaa muihin oppiaineisiin kuin kieliin, ja sen lisäksi he kieltensä syntyperäisinä puhujina hankkivat muutenkin etumatkaa pienten kielten puhujiin. 
 
Häggman yhdistää monikielisyyden ja vaurauden kasvun. Ajatukset menevät samaan suuntaan muuallakin. Johtavien eurooppalaisten yritysten johtajille tehdyssä kyselyssä ilmeni, että heistä vain 31 % käyttää työssään englantia. Kyseessä on eräänlainen vastarinta englantia kohtaan, ja se pakottaa USA:n kansainväliset yhtiöt ottamaan huomioon muutkin kielet kuin englannin, kun ne toimivat Euroopan markkinoilla. Pysyäkseen maailman voimakkaimpana ja kilpailukykyisimpänä taloutena USA:n olisi siis ehkä syytä panostaa vieraiden kielten opetukseen (ks. sama lähde). Mutta mihin vieraisiin kieliin USA:n suuryhtiöiden kannattaisi keskittyä kilpailuasemiensa turvaamiseksi? Suomeenko vai italiaan?

Monikielisyyden sisällön täsmentäminen on tärkeää myös EU:lle, sillä EU:n eri kielten merkitys kilpailukyvylle vaihtelee. Esimerkiksi Ranskalle ja ranskan kielelle on etua siitä, että monissa Afrikan maissa ranska on virallinen kieli. Monikielisyys on tärkeää talouskasvulle, kun se koostuu talouskasvulle hyödyllisistä kielistä. Monikielisyyden siunauksista puhuminen liian abstraktisesti johtaa hakoteille. Asiaa on syytä konkretisoida. Useat maailman köyhistä maista ovat monikielisiä. Ääriesimerkki on Papua-Uusi-Guinea, joka on köyhä ja erittäin monikielinen maa. Sensijaan Singapore nousi köyhyydestä vaurauteen osittain sen ansiosta, että se panosti englannin kieleen. Englanti on sen talouselämän, hallinnon, oikeuslaitoksen ja opetusalan ehdoton pääkieli.
 
Häggman mainitsee yhteistyön naapurimaiden ja lähialueen kesken. Hän toteaa, että Ruotsin vienti Suomeen on suurempi kuin Ranskaan ja espanjankielisiin maihin yhteensä. Tästä ei liene kuitenkaan tehtävä sitä johtopäätöstä, että suomi olisi ranskaa ja espanjaa tärkeämpi kieli ruotsalaisille. Ehkä olisi hyvä muistaa, että kaikki ruotsalaiset eivät toimi vientiteollisuuden palveluksessa.

Häggman ei puhu vain monikielisyyden taloudellisesta merkityksestä vaan myös sen panoksesta "yhteiskuntarauhan hyväksi". Hän haluaa sanoa, että jos vähemmistökieliä kunnioitetaan ja jos niiden käyttöä edistetään, siitä hyötyy koko yhteiskunta. Ehkä niin on, mutta pidettäköön mielessä, että monikielisissä maissa kieliriidat ovat tavallisia. Niiden takia yhteiskuntarauha on järkkynyt mm. Belgiassa. Voi olla, että tämä on johtunut keskinäisen kunnioituksen puutteesta ja haluttomuudesta opetella toisen kieliryhmän kieltä.

Vähemmistökielten merkitys ruotsinsuomalaisesta näkökulmasta
Häggman ottaa esille vähemmistökielten merkityksen työmarkkinoilla puhumalla yleistävästi siitä, miten niiden "hallitseminen auttaa työpaikan saannissa". Mutta vähemmistökielten asemaa työmarkkinoilla voi käsitellä hiukan tarkemminkin tutkimalla esimerkiksi Ruotsin julkisen työnvälityksen työpaikkailmoituksia (www.arbetsformedlingen.se/platsbanken).

Työpaikkoja voi etsiä työnvälityksen sivustosta hakusanoilla, ja kun sellaiseksi valitsee kielen nimen, saa esiin ilmoituksia, joissa kielen taitoa edellytetään tai joissa se luetaan ansioksi. Valitsin hakusanoiksi Ruotsin kansalliset vähemmistökielet, arabian joka on toiseksi eniten opiskeltu äidinkieli maamme kouluissa, sekä englannin. "Finska" tuotti 261 osumaa, "samiska" 38, "meänkieli" 16, "jiddisch" 11 ja "romani" (myös: "romani chib") 5 osumaa. "Arabiska" esiintyi vaatimuksena tai ansiona 68 ilmoituksessa, englanti taas 4611 ilmoituksessa. (Suoritin haun 3.4.2012.) 

Nuo tulokset antanevat paremman kuvan vähemmistökielten tarpeesta Ruotsin työmarkkinoilla kuin tieto Ruotsin Suomeen suuntautuvasta viennistä. Voimme tehdä sen johtopäätöksen, että etenkin suomesta ja maahanmuuttajakielten osalta arabiasta on hyötyä Ruotsin työmarkkinoilla, mutta vielä tärkeämpää on osata englantia.

Häggman puhuu vähemmistökieliä käsitellessään "lisäarvosta". Hän antaa sille taloudellisen tulkinnan. Mutta lisäarvo voidaan tulkita myös sosiaalisesti ja psykologisesti. On täysin kiistämätöntä, että kun ihmiset saavat kommunikoida sillä kielellä, jota he osaavat parhaiten, se lisää heidän sosiaalista ja henkistä hyvinvointiaan eli antaa heidän elämäänsä lisäarvoa. Rohkenen väittää, että tämä lisäarvon tulkinta on vähemmistökielten suhteen paljon relevantimpi kuin Häggmanin esittämä tulkinta.  

Häggman puuttuu esitelmänsä loppupuolella parilla lauseella Ruotsissa puhuttuun suomen kieleen. Hän toteaa, että sen imago on "erityisen huono". Hän osoittaa tuntevansa ruotsinsuomalaisuutta ainakin jonkin verran, koska hän mainitsee "Sisuradion, jääkiekon ja Markoolion". Pidän aiheellisena hiukan täydentää tätä ruotsinsuomalaisuudesta annettua kuvaa.

Meillä ruotsinsuomalaisilla on laaja järjestöelämä, ruotsinsuomalaisia kouluja, virallinen kielenhuolto, tutkimuskeskus Mälardalenin yliopistossa, lehdistöä ja kirjallisuutta sekä suomen kielen halllintoalue, johon kuuluu 40 Ruotsin kuntaa. Ks. esim. tästä.
Mutta aivan hakoteillä Häggman ei sentään ole väittäessään imagoamme huonoksi. Ruotsinruotsalaisten syrjivään suhtautumiseen suomea kohtaan viittaa mm. se, että kun Ruotsin postilaitos julkaisi vuonna 2009 merkkivuoden postimerkin sen teksti oli kahdella kielellä: ruotsiksi ja englanniksi, ei suomeksi.

Monikielisyys ja bisnes
Monikielisyyden yhdistäminen taloudellisiin intresseihin antaa etusijan niille kielille, joista on hyötyä kaupankäynnissä. Näitä ovat ennen muuta suurten teollisuusmaiden pääkielet, EU:ssa englanti, saksa, ranska ja italia. Englannilla on näistä kielistä vahvin asema, ja kuten tiedämme, nimenomaan englannin kielen opetusmarkkinat ovat kasvaneet räjähdysmäisesti viimeisinä vuosikymmeninä kaikkialla maailmassa. Muiden suurten kielten edustajat haluavat tietenkin saada osansa tuottoisasta kielibisneksestä ja ne tekevät mainosta kielestään ja kulttuuristaan hyvin monella taholla.

Mihin vähemmistökieliä näin ollen tarvitaan? Kukaan Kiinan markkinoille pyrkivä tuskin opettelee uiguuria ennen mandariinikiinaa. Jos uiguuria tarvitaan esimerkiksi tavaraselosteen laatimisessa, kääntäjäksi palkataan uiguurin ja englannin taitoinen henkilö. Pienten kielten asettama haaste voidaan hoitaa muutenkin kuten esimerkiksi niin, että yhdysvaltalainen yritys kouluttaa pienten kielten puhujia toimimaan yrityksen työntekijöinä asianomaisissa maissa.

Bisneksessä pieniä vähemmistökieliä tarvitaan antamaan liiketoiminnalle eräänlainen sokerikuorrutus. Yritysten tuotteiden menekkiin ei näet vaikuta vain tuotteiden laatu vaan myös yritysten imago. Kielellisen ja muun monimuotoisuuden korostaminen synnyttää myönteisiä mielikuvia asiakkaissa. 

Kun eurooppalaiset liikeyritykset liittävät kielellisen ja ehkä muunlaisenkin monimuotoisuuden imagoonsa, ne saattavat voittaa sillä asiakkaita puolelleen. Näin vähemmistökielistä on hyötyä EU:n talousyhteisön pyrkimykselle kehittyä maailman "kilpailukykyisimmäksi talousalueeksi": vähemmistökielet toimivat yritysten imagon kuorruttajina.

Onko kieltenopetukseen panostaminen järkevää nimenomaan talouselämän kannalta? Häggmanin esittämät perusteet monikielisyyden eduista eivät vakuuta. Toisinkin voidaan toimia. Monikielisyyden lisäämisen sijasta kielten osuutta voisi vähentää EU:n kouluissa, mutta vain jos ensin on sovittu, että EU:n jäsenmaiden koulujen vieraista kielistä ainakin yksi on sama. 

Ikävä kyllä helposti opittavalla esperantolla ei ole mahdollisuuksia tulla valituksi täksi kieleksi vaan se olisi luultavasti englanti. Kieltenopetuksen supistamisesta niissä maissa, joissa se on laajaa kuten Suomessa ja Ruotsissa, hyötyisivät koulujen muut oppiaineet. Monen kielen taitaminen ei ole välttämätöntä, jotta oppilaat saisivat kunnon perustan myöhemmille ammattiopinnoilleen. Huipputeknologisessa maailmassa tämä perusta muodostuu etenkin luonnontieteiden ja matematiikan tiedoista ja taidoista. Näiden alojen ehdoton pääkieli on englanti, ei suomi eikä uiguuri.

Lopuksi
Kiitän Johan Häggmania esitelmänsä kalvojen julkaisemisesta Internetissä. Ne antoivat paljon ajattelemisen aihetta. Kiitos!
Kiitän Illimar Voionmaata tämän artikkelin tiimoilta käymistämme keskusteluista.

Vasta-argumentteja edellä sanotulle löytyy näistä osoitteista. Kiitän Sirkku Latomaata näistä linkeistä:




Taalainmaan korkeakoulun opettaja Konstantin Andrejev käsittelee maailman kieliongelmia ansiokkaasti näissä kahdessa luennossa:


 
Upplagd av kl.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit mielihyvin kommentoida blogejani. Du kan gärna lämna kommentarer på mina bloggar. You are welcome to comment on my blogs. Bonvolu, skribu notojn pri miaj blogoj.

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)