Kun USA sovelsi sosialismia...

Ruotsissa vallitsee työttömyys, joka välillä näkyy vähenevän - odotukset olivat korkealla esimerkiksi huhtikuussa 2011 - mutta joka suhdanteiden muuttuessa alkaakin taas kasvaa. Kuluvana vuonna 2012 sen odotetaan pysyttelevän 8 - 10 %:n tietämissä. Tilanne on samansuuntainen tai heikompi kaikissa teollisuusmaissa: vähintään joka kymmenes työikäinen ja työkykyinen henkilö on riippuvainen muista kuin palkkatuloista hengenpitimikseen. 

Ruotsissa kuten muissakin maissa valtio on yrittänyt erilaisilla koulutus- ja työllistämisohjelmilla korjata tilannetta; näillä on ollut semmoisia nimiä kuin Toimintatakuu, Plustyö, Aloituspaikkatyö, Uudelleenaloitustyö jne. Toisinaan nämä ohjelmat ovat helpottaneet tilannetta, mutta mitään laajasti onnistunutta ratkaisua ne eivät ole tarjonneet. Valoisat keväiset toiveet ovat Euroopan rahoituskriisin myötä vaihtuneet huolestuneeksi odotukseksi siitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Miten talous- ja työvoimakriisit on hoidettu ennen? Maailma on muutaman viime vuosikymmenen aikana muuttunut rajusti. Emme voi turvautua aiemmin tehtyihin ratkaisuihin sellaisinaan, mutta ehkä ne antavat meille ideoita siihen, miten joukkotyöttömyydestä päästäisiin eroon.

Luin John Henryn artikkelin A Federally-Funded Jobs Program? Lessons from the WPA "naked capitalism"-sivustolta (14.1.2012). Hän on Missour-Kansas City-yliopiston taloustieteen professori. Artikkelissaan hän kuvaa seikkaperäisesti USA:n liittovaltion 30-luvulla toteuttamia työllistämisprojekteja, joiden hallintoa kutsuttiin WPA:ksi (Works Progress (v:sta 1939: Projects) Administration) ja jotka olivat osa New Dealiä. Kyseessä oli kokeilu, jossa valtio puuttui työmarkkinoiden toimintaan ja jota tämän perusteella voi pitää sosialistisena eksperimenttinä. Kaiken huipuksi se tuotti erittäin paljon hyviä tuloksia, ennen kuin sen rahoittaminen lopetettiin toisen maailmansodan takia 1943.

WPA toteutettiin Franklin D. Rooseveltin (1882 - 1945) presidenttikautena 1933 - 1945. Roosevelt oli demokraatti, mikä ei merkinnyt sitä, että hän olisi suhtautunut myötämielisesti sosialismilta vaikuttaviin hankkeisiin. Päinvastoin. Presidenttiytensä alussa hän pyrki lunastamaan vaalilupauksensa leikkaamalla esimerkiksi sotilasmenoja 752 miljoonasta dollarista 531 miljoonaan dollariin. Liittovaltio sijoitti tuolloin myös vähemmän rahaa tutkimukseen ja koululaitokseen. Talousarvion oli hinnalla millä hyvänsä pysyttävä tasapainossa, ja tämän tavoitteen mukaisesti Roosevelt säilytti kriittisen suhtautumisensa New Dealiin ja siis myös WPA:han. Hän yritti lakkauttaa New Dealin jo 1938 vähentämällä liittovaltion osuutta työttömyyden hoidossa.

Rooseveltin ja hänen hallintokoneistonsa oli pakko aktivoitua työttömyyden vähentämiseksi, koska väestössä kyti laaja tyytymättömyys. Ammattiyhdistykset voimistuivat, maanviljelíjät yhdistäytyivät estääkseen tilojensa pakkomyynnin, lakot muuttuivat usein väkivaltaisiksi, kapinanpoikaset ravistelivat Kentuckyn hiilikaivoksia. Muuan kongressin kansanedustaja kuulutti, että "ellei vallitsevaa järjestelmää saada vakautettua, kansa muuttaa sen. Se on aivan varmaa."

WPA oli yksi niistä ohjelmista, joilla tuota uhkaa torjuttiin. Rooseveltin hallinto antoi liittovaltion julkisten töiden hätähallinnolle (PWA) vuonna 1933 tehtäväksi toteuttaa 6 miljardin dollarin panostuksella laajoja projekteja. Tuloksena oli patoja, sairaaloita, siltoja, New Yorkin Lincoln Tunnel jne.. Samana vuonna käynnistettiin Civilian Conservation Corps, jonka puitteissa ryhdyttiin valtavaan luonnonsuojelutyöhön. 

Kyseessä oli WPA:n suosituin osahanke, joka oli myös presidentti Rooseveltin silmäterä. (Ks. viitettä.) Tähän hankkeeseen värvättiin 2 miljoonaa miestä. Kun WPA päättyi 1943, se oli työllistänyt kymmenenä toimintavuotenaan 3 miljoonaa henkeä joka kuukausi. Kun tähän lisätään projektin virkailijat, WPA:n kuukausittainen työntekijämäärä oli 4,3 miljoonaa, mikä oli 8 - 9 % maan työvoimasta. WPA kulutti koko toiminta-aikanaan 13,4 miljardia dollaria verovaroja eli noin 2 % USA:n BKT:sta.

WPA ei ollut täysimittainen työllistämisohjelma, eikä se ollut pelkästään liittovaltion rahoittama. Myös osavaltioiden odotettiin finansoivan sitä 10 - 30 %:lla alueesta riippuen. Työviikko oli 30- tuntinen, ja yleensä vain yksi henkilö, tavallisesti miehinen perheenpää, sai siihen osallistua. WPA:n työläisten tuntipalkat vaihtelivat suuresti. Esimerkiksi Tennesseen osavaltiossa oli aherrettava 144 tuntia, jotta saisi kokoon 26 dollaria, kun taas Pennsylvaniassa vain 30 tunnin työllä ansaitsi jo 94 dollaria.

Hankkeen aikana rakennettiin, paranneltiin, kunnostettiin tai tehtiin 896 000 kilometriä teitä, 32 000 kilometriä kanavia ja viemäriojia, 417 patoa, 2 709 paloasemaa, 5 000 koulua, 1 843 sairaalaa, 2 000 stadionia, 500 lentokenttää ja 1 800 kiitorataa. WPA:n työläiset istuttivat 100 miljoonaa puuntainta ja raivasivat palouria metsäpalojen varalta 9 600 kilometriä. Saavutukset eivät loppuneet tähän: Miljoona työläistä osallistui aikuisopetuskursseille, 37 000 lasta pääsi kouluun ja päiväkotiin, 280 000 sai musiikin opetusta ja 67 000 maalaustaiteen ohjausta. Kirjastoja rakennettiin, ja ne oli tarkoitettu nimenomaan köyhän maalaisväestön tarpeisiin. WPA:n toimesta saatiin aikaan jopa eläintarhoja.

WPA viritti kulttuuriharrastuksen ennen kokemattolle tasolle USA:n väestön parissa. Liittovaltion teatterihanke pystytti 1 200 produktiota, jotka käsittivät 300 uutta näytelmää. Yleisöjen yhteismääräksi arvioidaan 25 miljoonaa 40 osavaltiossa. Monet näistä ihmisistä kävivät silloin ensi kertaa elämässään teatterissa. Liittovaltion kirjailijaprojektien puitteissa saatiin aikaan mm. "Slave Narrative Collection" (Orjien kertomuskokoelma), joka sisältää 10 000 sivua haastatteluja entisten orjien kanssa. WPA antoi leimansa myös monien julkisten rakennusten julkisivuihin, jotka maalattiin ja koristeltiin hankkeen toimesta.

WPA merkitsi melko paljon USA:n kokonaistaloudelle. Se vaikutti osaltaan siihen, että liittovaltion kulut nousivat vuosien 1932 ja 1941 välisenä aikana 4:stä 14:ään miljardiin ja bruttokansantuote (BKT) 91:stä 127:ään miljardiin. Inflaatiovauhti kasvoi aluksi, mutta kääntyi miinuksen puolelle 1938 ja 1939. Työttömyys aleni koko jakson kuluessa 23 %:sta 6 %:iin, mutta vuonna 1939 se pompahti 11 %:iin. WPA oli hanke, joka olisi saattanut päästää inflaation valloilleen, mutta niin ei tapahtunut, vaan WPA:n "kukoistusaikana" 1937 inflaatio oli siedettävät 3,7 %. Keskeinen havainto on se, että kun Rooseveltin ministeriö yritti irrottautua WPA:sta ja palata tasapainoitetun talousarvion politiikkaan 1937, asiat muuttuivat hullummiksi heti seuraavana vuonna, mikä pakotti presidentin miehineen jatkamaan aiemmin harjoittamaansa WPA-myönteistä politiikkaa.

Monet saattavat huomauttaa, että moinen suuri hanke edellyttää laajaa hallintoa. Valtiollistamisen yhteydessä byrokratialla on tapana rehottaa, minkä opimme Itä-Euroopan ja Neuvostoliiton "realistisen sosialismin" kokeilusta. Tämä ei kuitenkaan pitänyt paikkaansa WPA:n kohdalla. Siinä toimintaa käynnistäneiden ja ohjanneiden työntekijöiden määrä suhteessa työkohteiden työläisten määrään vaihteli 11:stä 21:een virkailijaa 1 000 työläistä kohden. Mikähän mahtaa olla vastaava suhde vaikkapa Nokia-yhtiön ja General Motorsin hallintoa hoitavien ja tuotantoon osallistuvien välillä?

John Henry päättää artikkelinsa Keynesin sanoihin, jotka tämä lausui suuren talouslaman aattona 1929: "Heti kun elämme ilmapiirissä, jossa tehdään asioita, sen sijaan että ilmapiiri olisi täynnä tukahduttavaa kielteisyyttä, jokaisen aivot alkavat toimia nopeammin. Joka taholta kuuluu huomiopyyntöjä, mutta niiden tarkkaa luonnetta on mahdoton määritellä etukäteen". Yhteiskunnan psykologinen tila ei ole yhdentekevä asia: toimeikkailla asenteilla voimme siirtää vuoria kuten mm. suomalaiset osoittivat jälleenrakentaessaan maansa sotien jälkeen ja maksaessaan sotakorvaukset Neuvostoliitolle. Tällä hetkellä Suomi on Inhimillisen kehityksen indeksin mukaan sijalla 16, kun Venäjän sijaluku on 65 heti Albanian jälkeen. Yhteisvoimin olemme siis onnistuneet ennen ja onnistumme vastakin. Pystymme myös korjaamaan niitä virheitä, joita nykyinen markkina­kapitalismi on saanut aikaan. Ja ihmisten pitäminen työttöminä on pahimpia näistä virheistä.

Viite

Katselin tv:stä BBC:n tuottamaa sarjaa, jossa Ray Mears käy eri puolilla maailmaa tutustumassa siihen, miten luonnon parissa elävät ihmiset hallitsevat vanhoja erätaitoja. Masaijien taitoihin perehtyessään hän mainitsi, että heidän keskuudessaan oli yli sata vuotta sitten liikkunut englantilainen nimeltä Frederick Selous (1851 - 1917). 

Metsästeltyään aluksi kuten siirtomaaherroilla oli tapana hän muutti suhtautumisensa villieläimiä kohtaan. Hänestä kehittyi, voisipa melkein sanoa, luonnonsuojelun puolestapuhuja. Kiintoisaa on, että hän kirjeili Theodore Rooseveltin (1858 - 1919) kanssa melko tiiviisti, ja tämä Roosevelthän oli USA:n presidentti 1901 - 1909. Franklin D. Roosevelt (1882 - 1945) oli tietenkin puheissa Theodorin kanssa, vaikka ei ollutkaan suoraa sukua hänelle. 

Voimme vain arvailla, mistä he puhuivat keskenään. Minä kuvittelen, että ehkä he juttelivat Selousista ja tämän luontoa varjelevasta toiminnasta Itä-Afrikassa. Näin Selous epäsuorasti vaikutti siihen, että USA:n ylin johti asettui aika innokkaasti CCC-hankkeen taakse tukemaan luonnonsuojeluun suuntautunutta työllistämishanketta. Näin siitä huolimatta, että hankkeen sosialistinen luonne sointui hiukan huonosti johtavan luokan kapitalistisiin katsomuksiin. Teen tästä ja äskeisestä finanssikriisistä johtopäätöksen, joka ei suinkaan ole mikään maata mullistava tai edes kovin uusi: kapitalismi turvautuu hätään joutuessaan sosialismiin.