16.12.17

Kielellistä ticitystä

Joillakuilla ihmisillä on pakonomainen tarve toimia tietyllä tavalla. Joskus kyse on ruumiillisesta pakosta kuten ns. tic-liikkeistä eli hermovärveistä, jotka ilmenevät nykimisoireina tai lihas­nyintänä, joskus taas pinttyneistä tavoista sanoa jotain sopimatonta seurassa kuin seurassa. Minulla on ollut pakonomainen tarve verrata kieliä toisiinsa. Tämä on saattanut ilmetä siten, että olen mitannut sanojen ja lauseiden pituutta eri kielissä. Tätä viettymystä voi kutsua kielelliseksi "ticitykseksi" tai suomalaisemmin kielivärvehtelyksi.

      Värvehtelyn syntyyn oli luonnollinen syy: halusin, että suomen kieli on maailman paras kieli, millä tarkoitin, että ilmaisun tiiviydessä ja syvyydessä se päihittää kielen kuin kielen. Mistä sain sitten päähäni pitää suomen puolta? Se saattoi johtua siitä, että ympärilläni puhuttiin muitakin kieliä kuin suomea, kuten ruotsia ja venäjää. Vanhempani keskustelivat vieraittensa kanssa usein saksaksi tai englanniksi, ja isä taas kasutti eli siis käytti eestiläisten tuttaviensa kanssa viroa. Vertasin eri kieliä tutkimalla niillä kirjoitettuja tekstejä ja kuuntelemalla, miten niitä puhuttiin ja miltä ne kuulostivat. Korvissani viro ja venäjä saivat parhaat pisteet suomen rinnalla.

      Suomen puolesta pingottaminen ei sujunut kovin hyvin. Maissijauhopussissa luki ruotsiksi "Vårt majsmjöl är malt av solmogna och varsamt torkade majskorn" ja suomeksi "Maissi-jauhomme on jauhettu auringon kypsyttämistä ja tarkoin kuivatuista maissinjyvistä". Ruotsiksi laaditussa tekstissä on 10 sanaa, 17 tavua ja ja 53 merkkiä ilman välilyöntejä, suomenkielisessä taas 9 sanaa, 29 tavua ja 79 merkkiä välejä mukaan laskematta.

     Onnistuin selittämään itselleni, miksi ruotsi on lyhyempää: siinä on enemmän erilaisia äänteitä tai tässä tapauksessa kirjaimia kuin suomessa. Ruotsissa on siis enemmän äänteellisiä keinoja muodostaa sanoja. "Majs" on "maissia" lyhyempi, koska suomen kirjakielessä sana ei voi päättyä /js/ yhtymään kuten ruotsissa. Tämäntapaisista eroista voisi antaa runsaasti esimerkkejä. Suomen sanat on omiaan tekemään pitkiksi äänteiden vähyys ja niiden yhteisesiintymistä koskevat rajoitukset. Tietysti on muitakin syitä kuten se, että suomessa on paljon runsaammin kieliopillisia päätteitä. Ruotsissa on sana "frakt", joka on lainautunut suomeen "rahtina", koska suomen yleiskielessä sanojen alussa ja lopussa ei voi olla – tietyin varauksin – yhtä useampaa konsonanttia.

      Suomen kielen pituutta koskeviin mietteisiini sain vahvistusta Lauri Hakuliselta, joka toimi suomen kielen professorina Helsingin yliopistossa vuosina 1953–1963. Hänen keskeisiä teoksiaan on Suomen kielen rakenne ja kehitys1,josta tuli mielikirjojani. Hakulinen huomauttaa ensinnäkin, että konsonantit ja vokaalit voivat olla suomessa pitkiä ensi tavua etäämpänäkin. Kun pitää mielessä, että suomessa sanojen pääpaino on ensitavulla, tuo äsken sanomani seikka tarkoittaa, että äänteiden kesto- ja painosuhteet ovat riippumattomia toisistaan. Näin ei ole esimerkiksi ruotsissa, minkä vuoksi tätä kieltä puhuvan on vaikea ääntää oikein suomen sanaa "SAtaa"2, joka ruotsinkielisen ääntämänä kuulostaa monesti muodolta "SATta"3 tai "SAAta" mutta ei siis "SAtaa". Ruotsissa sanan alussa on joko lyhyt vokaali ja pitkä konsonantti (SATta) tai pitkä vokaali ja lyhyt konsonantti (SAAta).

      Hakulinen toteaa, että suomessa ei ole ainoatakaan sanaa, jonka muodostaisi pelkkä lyhyt vokaali. Lähimmäksi sitä taitaa tulla paikannimi "Ii". Semmoisia sanoja, joissa on vain konsonantti ja lyhyt vokaali on kymmenisen kuten pronominit "me, te, he, ne, se" (ks. SKRK, s.30).

      Hakulinen osoittaa taulukon avulla, että suomen kielessä voisi muodostaa sanan 96:sta konsonantin ja pitkän vokaalista yhdistel-mästä, mutta näistä vain 32 eli kolmannes on käytössä4. Sanat "jaa", "muu" ja "pii" ovat olemassa mutta eivät esimerkiksi "kee", "mii" tai "vää". Tästä vähäkäyttöisyydestä osittain johtuu, että suomen sanat ovat melko monitavuisia. Hakulinen laski, että Matteuksen evankeli-umin tavuluku on suomessa noin 40 500, kun vastaava luku ruotsissa on 35 000, englannissa 29 000 ja kiinassa 17 000.5

      Kun suomen sanoissa nyt on niin paljon enemmän tavuja kuin muissa kielissä, tarkoittaako se, että suomeksi on hitaampaa saada tietty asia ilmaistuksi kuin vaikkapa englanniksi? Tätä on selvitelty tieteellisesti, ja selostan lyhyesti tutkimusta, jossa aihetta tarkastel-tiin seitsemän laajalti käytetyn kielen osalta. (Ks. Jeffrey Kluger 2011.)6

      Kyseisessä tutkimuksessa koehenkilöt saivat lukea 20 lyhyttä tekstiä omalla kielellään. Tarkoituksena oli selvittää, kuluuko saman asian sanomiseen eri kielillä yhtä pitkä aika. Vertailtavia kieliä olivat englanti, ranska, saksa, italia, japani, mandariinikiina ja espanja. Lukijoita oli 59 naista ja miestä. Tutkijat laskivat tästä aineistosta, mikä on eri tavujen keskimääräinen informaatiotiheys ja mikä on yhden sekunnin aikana luettu keskimääräinen tavuluku. Esimerkiksi tavu "saa" on informaatioltaan tiheä, koska se tarkoittaa jotakin, kun taas tavu "ko" sanassa "koko" on informaatioltaan nollan arvoinen. Vietnamin kieli oli tutkimuksen viitekieli eli se kieli, johon noita seitsemää muuta kieltä verrattiin. Tutkimuksen päätulos oli se, että kaikilla tutkituilla kielillä kyettiin välittämään saman ajan kuluessa enemmän tai vähemmän sama määrä informaatiota.

      Tutkimus osoitti, että kyse on valinnasta tavuihin perustuvan informaatiotiheyden ja tavujen välittämisnopeuden välillä. Tavuin-formaatioltaan tiheä kieli ei käytä yhtä monia puheyksiköitä kuin tavuiltaan vähemmän tiheä eli harva kieli. Korvamme ei siis valeh-tele, kun tavuinformaatioltaan harva espanja kuulostaa välistä nopealta papatukselta ja informaatio­tiheä kiina puolestaan hitaam-min etenevältä puheelta. Näistä eroista huolimatta tietyn tarinan kertomiseen eri kielillä kuluu yhtenäisten alkuehtojen vallitessa suurin piirtein yhtä pitkä aika. (Alkuehtoihin kuului em. kokeessa mm. se, miten koehenkilöiden tuli lukea teksti.)

      Kysyin edellä, onko suomeksi hitaampaa saada tietty asia esitetyksi kuin vaikkapa englanniksi? Tohdin nyt väittää, että niin ei ole laita, vaan me saamme sanotuksi melko lailla saman asian yhtä nopeasti. Tämä sanottuna selvine varauksineen: huutokaupan pitäjän suomen puhumista ei kannata verrata kuolinvuoteella makaavan, viimeisiä sanojaan tapailevan britin englantiin.

      Jään kuitenkin miettimään kertomani tutkimuksen tekemistapaa ja sen myötä saatuja tuloksia. Kuinka luonnollinen kielenkäyttö-tilanne tarinoiden koeluenta on? Entäpä jos kieliä tulisi verrata toisiinsa niiden käyttämien ilmaisukeinojen suhteen? Kielissä on kieliopillisten erojen lisäksi muitakin sanoman välittämiseen vaikut-tavia eroja kuten kaikenlaisia sanontatapoja. Luulen, että on aika työlästä etsiä tarkkaa kieliopillista ja semanttista vastinetta esi-merkiksi sellaiselle sanonnalle kuin päästä pälkäästä tai nuolla näppejään.7 Entä mitä tekee semmoinen kieli, jossa on vähän tai tuskin lainkaan vastineita toisen kielen tietyille ilmaisukeinoille. Tällainen ero vallitsee suomen ja ruotsin kohdalla mm. siinä, että suomessa on hyvin niukalti prepositioita ja verbipartikkeleita, joita ruotsi taas vilisee. (Tässä on toki pidettävä mielessä, että tietyn asian voi välittää sekä tietyn kielen sisällä että eri kielillä hyvin eri tavoin. Lisäksi suomessa on postpositioita, jotka osaltaan vastaavat ruotsin prepositioita, esim. "kadun yli" - över gatan.)

      Vertaan alla suomea ja ruotsia sen suhteen, miten niillä kerrotaan Luukkaan jouluevankeliumin alku. Sen tulisi olla ymmärtääkseni samansisältöinen kielestä riippumatta, onhan kyse kristittyjen yhteisestä Raamatusta.8 

Suomeksi: Tapahtui niinä päivinä, että keisari Augustukselta kävi käsky, että kaikki maailma oli verolle pantava. 

Ruotsiksi: Vid den tiden utfärdade kejsar Augustus en förordning om att hela världen skulle skattskrivas.

Huomamme, että ruotsin vihreällä kirjoitettu aikaa ilmoittava ad-verbiaalilauseke vid den tiden on suomennettu vihreällä lauseella, joka viittaa myös aikaan Tapahtui niinä päivinä ... Kiintoisa ero on se, että suomenkielisen lauseen että keisari Augustukselta kävi käsky subjekti on käsky eikä Augustus. Ruotsinkielisessä tekstissä asia ilmaistaan transitiivilauseella, jonka subjektilauseke on kejsar Augustus ja predikaattilauseke utfärdade en förordning. Tämän perusteella voi sanoa, että kielet tarkastelevat tapahtumaa, Augus-tuksen käskynantamista, eri tavoin: suomi käskemisen ja ruotsi käskijän, keisarin, näkökulmasta. Molemmat versiot päättyvät attri-butiiviseen että-lauseeseen, joka kertoo minkälaisesta käskystä eli määräyksestä (förordning) oli kyse.

      Jo noinkin lyhyessä katkelmassa suomi ja ruotsi käyttävät melko lailla erilaisia keinoja ilmaistakseen saman asiasisällön. Erot johtu-vat tietenkin kielten kieliopillisista ja sanastollisista eroista. Kuten edellä totesin, ruotsissa on kosolti prepositioita kuten vid, joita suo-messa taas on vähän. Suomessa on puolestaan sijamuotoja, jotka notkeasti ilmaisevat asioiden keskinäiset suhteet kuten että-lauseessa että keisari Augustukselta kävi käsky. Ablatiivimuodon Augustuk-selta avulla kerrotaan selkeästi, kuka käskijä oli.
      Olen edellä käsitellyt erittäin vähäistä jos kohta kristityille hyvin tärkeää Raamatun kohtaa. Jo tämä lyhyt analyysi osoitti, miten pal-jon kielet käytännössä eroavat toisistaan. Ne eivät käytä samoja eivätkä edes samantapaisia ilmaisukeinoja välittääkseen tietyn asiasisällön. Tämä viittaa siihen, että on hankala asettaa kieliä mihinkään järjestykseen tavujen informaatiotiheyden tai sisällön välittämisnopeuden avulla. Sisällön samuus on nimittäin vaikeasti määriteltävä asia. Näimme edellä, että jo pienessä tekstiootteessa toinen kieli tarkastelee tapahtumaa tekemisen kohteen kannalta (Augustukselta kävi käsky), toinen kieli taas teon suorittajan kannalta ((Vid den tiden) utfärdade... Augustus en förordning).

      Suomen sanat ovat pitkiä ja suomen kieli saattaa kuulostaa papatukselta, mutta sanat ovat pitkiä jostakin syystä ja papatukselle-kin on jokin syy. Pituus johtuu siitä, että kielen käyttäjät haluavat purkaa kielen avulla ilmaisutarpeensa ja siihen tarvitaan sanoja vaihtelevassa määrin. Papatuksen vaikutelma taas saattaa johtua siitä, että sanoman välittäminen on verraten helppoa, kun kielen tavut ovat rakenteeltaan kevyitä.
 
Viitteet:
1 Käytän teoksesta lyhennettä SKRK. Tässä viittaan sen v. 1979 ilmestyneeseen 4:nteen painokseen.

2 Merkitsen painollisen tavun isoin kirjaimin.

3 Tämä muoto esiintyy suomen lounaismurteissa, joissa kaikki pitkät vokaalit ensi tavua kauempana ovat lyhentyneet.

4 Ks. SKRK s. 30. Huomattakoon, että Hakulinen ei ota lukuun huudahdussanoja (esim. "huu" ja "pöö") eikä palauteilmauksia (esim. "joo", "juu" ja "ää").

5 Englannin osalta voi huomauttaa, että siinä kirjoitus ja ääntäminen eroavat toisistaan huomattavasti enemmän kuin suomessa. Esim. "future" on kolme­tavuinen kirjoitettuna mutta kaksitavuinen äännettynä, suomalaisittain kirjainnettuna "fjuutshö".


7 Osoitteesta https://forum.wordreference.com/threads/j%C3%A4%C3%A4d%C3%A4-nuolemaan-n%C3%A4ppej%C3%A4%C3%A4n.2465147/ löytyy apua sanontavastineiden etsimiseen muista kielistä.

8 Suomessa on ilmestynyt kolme virallisen aseman saanutta Raamatun suomennosta. http://www.piplia.fi/raamattu/ raamattu-suomessa/kaannostyo-suomessa/

26.11.17

Jippii – valloitamme maailman

Istuin olohuoneen sohvassa, hain kaukosäätimellä sopivaa tv-ohjelmaa ja osuin Ristin maa –konsertin esitykseen.1 Tulin siihen kesken kaiken: konsertin lapsikuoro ja panto­miimiryhmä olivat esiintyneet aivan ilmeisesti jo jonkin aikaa. Isossa kuorossa oli ehkä noin seitse­män- tai kahdeksan­vuotiaita lapsia. Heillä oli yllään keltaiset puserot, joissa oli maapallon kuva ja sen päälle punaisella värillä kirjoitettuna sana "Jippii". Kuoro seisoi kirkon alttariosassa, pantomiimiryhmä taas seinän vieressä jonkin matkaa alttarista. Siinä oli varttuneempia lapsia, jotka arvioni mukaan olivat yhden- tai kahdentoista vuoden ikäisiä. Heidän yllään oli siniset puse­rot. He kuvailivat liikkeillään, eleillään ja ilmeillään kuoron laulamien laulujen sanomaa. Aikuinen yleisö kuunteli ja katseli hartaasti ryhmien esityksiä. 
          Miksi jäin katselemaan tuota ohjelmaa? Siinä oli mukaansa tempaavaa voimaa. Laulujen tekstit olivat selkeitä sanomaltaan, yksinkertaisia säveliltään. Niissä toistettiin samoja lauseita monta ker­taa peräkkäin, mikä kuulosti maanittelulta tai loitsulta. Tässä esimerkki Ristin maa -laulusta:"Ristin maa julistaa/voittoa valtavaa/Ristin maa kaiuttaa/Jumalan kunniaa." Ja tässä näyte Maailma valloitetaan -laulusta:"Hauta on tyhjä, mä tiedän sen2. Tämä on uutinen ihmeellinen. Ristinsä tähden liikkeelle lähden. Maailma valloitetaan!"
       Oli ilmeistä, että tuossa laulu- ja pantomiimiesityksessä ei ollut kyse vain sirkeäsilmäisten lasten konsertista vaan lähetystyöstä, jota Jippii-missio ry. harjoittaa. Se kertoo esitteessään, että sen toimin-nassa on mukana yli 100 lapsi­kuoroa eri kirkkokunnista, seurakun-nista jne. Kyse on lapsi­työstä, jota on tehty Suomessa vuodesta 1998 alka­en.3 
         Kotimaan lisäksi Jippii-missio on levinnyt joka taholle maailmaa, mistä kertoi tyttö, joka kuoron jäsenenä oli käynyt eri puolilla Eurooppaa. Kansainvälisyys tuli esiin kuoron esityksessä myös siten, että yhtä laulua kajauttaessaan se heilutteli lippuja. Niissä oli sellaisten maiden lippuja, joissa valtauskonto on toinen kuin kristinusko. Näitä olivat Turkin ja Israelin lippu. "Maailma valloitetaan!" kuuluttavat nuo Jippii-missiolapset ja -nuoret. Itse asiassa maailman valloittaminen alkoi Virosta, mikä Suomen ja Viron läheisiä suhteita ajatellen tuntuu luonnolliselta. Nykyään tähän missioon on liittynyt kuoroja pohjois-Siperiasta Afrikan maihin asti.
          Jippii-lähetystyön suosio on siis ainakin siitä jaetun tiedon ja esiintymisten perusteella suuri. Sana "jippii" tai "jipii" on tietenkin peräisin englannista, jossa se kirjallisena sanana esiintyi ensi kertaa vuonna 1906.4 Kiintoisaa kylläkin, sekä "jipii" että "jippii" on hyväksytty uuteen Kielitoimiston sanakirjaan.5 Lähetystoiminnan tunnus­sana on paikoitellen toinen kuin "jippii". Niinpä esimerkiksi Venäjällä sitä vastaa "ura" (ven. Ура) eli sama hurraa-ilmaisu, jota neuvostosotilaat huusivat rynnätessään vihollista päin.
 
Venäläinen Jippii-/Ura-kuoro
        Jippii-missio on kristillinen laululiike, ja kristinuskon eri muo-tojen harjoittamisessa lauletulla musiikilla on ollut jo yli parintuhan-nen vuoden ajan keskeinen osuus. Todettakoon, että instrumentaali-musiikkiin jotkin kristinuskon suun­nat suhtautuvat sen sijaan kieltei-sesti.6 Samanlaista asennoi­tumista esiintyy myös islamilaisuuden piirissä7          
        Kristillistä tai kristinuskon innoittamaa musiikkia on toki mo-nenlajista. Tämä johtuu mm. siitä, mistä musiikin tuottaminen ja kuun-teleminen kumpuavat. Ne voivat kummuta kristinuskon totuuden julistamisesta. Näin on laita Jippii-liikkeessä, jonka laulut värisyttä-vät herkkäluontoista:"Voima on veressä, voima on veressä, voima on veressä Jeesuksen." (Tämä toistetaan neljä kertaa.)8 
         Jippii-liikkeen jäsenet todellakin haluavat viedä kristinuskon sanomaa kaikkeen maailmaan. He toivovat voivansa käännyttää kaikki maailman kansat kristinuskoon, eikä tämä ole aivan ongelma-tonta. Pohdin mielessäni, miksi lähetystyö on annettu lasten tehtä-väksi. Arvelen, että niin on tehty siitä syystä, että lapset innostuvat herkästi ja heidät hyväksytään helpommin Jumalan sanan kuulut-tajina kuin aikuiset. Me lapsuuden ja nuoruuden sivuuttaneet ihmiset rakennamme niin kovin helposti kaikenlaista riitaa. Mieleeni tulee Jeesuksen puhe opetus­lapsilleen, jossarakenna hän lausui mm. näin (ks. Matt. 10:34 ja 35):
"Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa. En minä ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan. Minä olen tullut nostamaan pojan isäänsä, tyttären äitiään ja miniän anoppiaan vastaan." 
         Kuten monesti muissa yhteyksissä Jeesus puhuu tässäkin viisaasti. Hän ymmärsi, että ihmisten kesken syntyy eri­mielisyyttä, joka usein ilmenee erityyppisenä riitelynä. Kristin­uskon historia osoittaa tämän. Toki sen kannattajat ovat tehneet hyvääkin, mutta he ovat kylväneet myös riitaa ja sotia niin kauan kuin kristinusko on ollut olemassa.9 Ja tätä uskontoa Jippii/Ura/Yippee etc.-nuo­ret nyt haluavat levittää kaikkeen maa­ilmaan. 
       Halu kuunnella ja tuottaa kristillistä musiikkia saattaa kummuta muustakin kuin kristinuskon totuuteen uskomisesta. Ihminen voi hakea sen piirissä syntyneistä lauluista lohtua ja turvan tunnetta. Jotkin lapsena oppimani uskonnolliset laulut ovat seuranneet minua koko elämäni ajan. Yksi niistä on "Maan korvessa kulkevi lapsosen tie".10 Tässä "Suojelusenkeliksi" nimetyssä laulussa ei ole totuuden julistamista, jota vierastan; sitä ei lauleta, jotta kuulijat kääntyisivät laulajien kuuluttamaan uskoon. Minua viihdyttää myös Hectorin tekemä laulu "Kuunnellaan vaan taivasta".11 Laulun lopussa hän kysyy:"Missä piileskelet jumala, ootko sisälläni vaiko ulkopuolella vai kaiken takana?" Tätä kysymystä olen pohtinut usein, esimerkiksi käytyäni Auschwitzin keskitysleirissä. On ilo huomata, että en todellakaan ole yksin näissä mietteissäni. 
        Uskonnolliset liikkeet, Jippiimissiot ja muut, harjoittavat lähetystyötään. Huomaan, että siihen on panostettu paljon inhimil-lisiä ja aineellisia voimavaroja. Olen pasifisti, joten en hanki riitaa kristillisen liikkeen kanssa. Ihmisenä ihmettelen, missä Jumala piileskelee. Jippii- alias Ura-missio ja sen laulut ei anna siihen vastausta. 

Viitteet:

1 https://areena.yle.fi/1-3794764?autoplay=true 
2 "Hauta on tyhjä" viittaa Jeesuksen poissaoloon siitä haudasta, johon hänet ristiteloituksen jälkeen oli viety. (Ks. aiheessta käytyä keskustelua osoitteesta: https://jumalapuhetta.wordpress.com/2015/04/06/ylosnousemus-ja-tyhja-hauta-osa-i/  
3 Ks. http://shop.jippiimissio.fi/page/3/jippiimissio-ry. 
4 Ks . https://www.merriam-webster.com/dictionary/yippee. Yippee-sanan synonyymeiksi tässä sanakirjassa tarjotaan mm. "hallelujah" eli siis suomen "hallelujaa". Kiintoisaa on, että nuorten Jippii-liikkeelle tuo vanha sana ei ole kelvannut. Google tietää kertoa, että "halleluja" on heprean sanan הַלְּלוּיָהּ translitterointi, joka tarkoittaa "Kiittäkää Jahia" (suom. Kiittäkää Jumalaa) ja jota käytetään usein Raamatun psalmeissa. "Jah" on lyhenne jumalan nimestä JHWH (Jahve, Jehova). 
5 Ks. https://yle.fi/uutiset/3-5079404 
6 Ks. http://www.thebible.net/biblicaltheism/0402insturments.htm
7 Islaminuskossa on samansuuntaisia, instrumenttimusiikille kielteisiä suuntauksia. Ks. http://blog.godreports.com/2014/01/when-music-is-forbidden-under-islam/ 
8 Jippii-mission laulujen sanat löytyvät osoitteesta: https://drive.google.com/file/d/ 0B64N3V9GCI1rZzZYSEtMSkktZUpCR0NEOU5NVFIzdHdxeU93/view 
9 Kristittyjen suorittamista veritöistä viimeisten kahdentuhannen vuoden aikana ks. http://www.truthbeknown.com/ victims.htm 
10 Tässä Samuli Edelmannin tulkitsemana: https://www.youtube. com/watch?v=xJl5Fa5CJZs 
11 https://www.youtube.com/watch?v=kb_ BwOMxWzY

22.10.17

Isoisäni, rotuhygieenikkoko?

Sain herätteen tämän blogin laatimiseen hyvältä ystävältäni, joka kesällä tavatessamme hän lahjoitti minulle Ruotsin lähihistoriaa käsittelevän, kulttuuriantropologi Tapio Tammisen kirjoittaman teoksen ”Kansankodin pimeämpi puoli” vuodelta 2015. Hiukan ihmettelin, miksi hän antoi tuon kirjan minulle, mutta päättelin, että se johtui varmaan siitä, että asun Ruotsissa. No, ei tieto pahenna, jos se vain on totta. Niinpä aloin lukea tuota teosta.
         Saatesanoissaan Tamminen kuvaa teoksensa sisältöä sanomalla, että se ”porautuu nimensä mukaisesti ruotsalaisen yhteis-kunnan vähemmän tunnettuun ja pitkään torjuttuun puoleen... Miksi Ruotsista tuli maailman johtava maa rotubiologian alueella? Entä miksi eugeniikasta tuli keskeinen osa hyvinvointiyhteiskunnan todellisuutta? Tai miksi Ruotsi myötäili niin pitkälle toisen maa-ilmansodan aikana natsi-Saksan arjalaista rotupolitiikkaa?”
          Tamminen ei ole kirjoittanut kirjaansa ilman tietopohjaa, vaan hän antaa faktoja väitteittensä tueksi. Jotkin väitteet ovat yliampuvia kuten se, että rotubiologian merkitystä Ruotsissa ei tunnettaisi laajalti. Se on tiedossa, ja siitä on keskusteltu monella areenalla. Rotubiologia liittyy ajatteluun, jota kutsutaan ”eugeniikaksi” eli rodunjalostusopiksi. Tässä en aio paneutua eugeniikan syntyyn, sisältöön ja kehitykseen vaan Tammisen tekstiä lainaten totean, että ”toiseen maailmansotaan saakka eugeniikkaa pidettiin arvostettuna tieteenalana, jota opetettiin monissa yliopistoissa eri puolilla maa-ilmaa”. Sitä kannattivat monet huomattuudet kuten taloustieteilijä John Maynard Keynes, biologi Julian Huxley, hyvinvointivaltion isä William Beveridge, Winston Churchill sekä Yhdysvaltain presidentit Woodrow Wilson ja Herbert Hoover.
          Tuon luettuani huomasin tuttavani alleviivanneen kirjasta yhden kohdan , jonka hän arvasi kiinnostavan minua. Siinä Tapio Tamminen mainitsee isoisäni nimen. Tamminen kertoo suomalaisista tunnettuuksista, jotka pitivät eugeniikkaa hyvänä asiana. Näihin kuului ”Suomen työväenliikkeen varhaiset johtohahmot Väinö Voionmaa1 ja Nils Ursin2” (mts., 79). Tamminen väittää, että nämä ”kannattivat varauksetta uuden ihmisen luomista. Myöhemmin 1930-luvulla vasemmistolainen naisliike tuki yleisesti rotuhygi-eniaa”. Todettakoon tähän, että Suomen eduskunta ilman soraääniä hyväksyi rotuhygienian sovellusta koskevan sterilointilain vuonna 1935.3 Isoisäni ei siis ollut suinkaan ainoa rotuhygieniaan suvaitse-vaisesti suhtautunut arvovaltainen henkilö. Heitä oli satoja, ehkä tuhansia, mm. selkeä enemmistö Suomen kansanedustajista. Rotu-hygieniaan kriittisesti tai kielteisesti suhtautuvia julkisuuden henki-löitä oli aivan ilmeisesti kovin vähän toista maailmansotaa edeltä-vänä aikana.4 
         Miten isoisäni sitten osallistui rotuhygieniaa koskeneeseen toimintaan? Saadakseni enemmän valaistusta asiaan hankin käsiini Markku Mattilan väitöskirjan, johon Tamminen viittaa mainitessaan isoisäni. Mattilan tutkimuksen otsikko on ”Kansamme parhaaksi. Rotuhygienia Suomessa vuoden 1935 sterilointilakiin asti” (1999).5 Esitän tässä poiminnot niistä kohdista tuota väitöskirjaa, joissa Väinö Voionmaa tulee puheeksi. Todettakoon, että Tamminen mai-nitsee hänet vain kerran, mikä on ymmärrettävää, sillä hänen tutki-muksensa kohteena on Ruotsi eikä Suomi.
          Isoisäni esiintyy neljässä kohtaa Mattilan väitöskirjassa, joista yksi on viiteteksti. Ensimmäinen maininta (s. 52) liittyy Väinö Voi-onmaan toimintaan raittiusliikkeessä. Mattila puhuu liikkeen monista toimijoista ja jatkaa, että ”rotuhygienia ei ollut raittiusliikkeelle pää-määrä vaan ainoastaan väline lisäperustella sen omaa, tärkeintä pää-määrää: alkoholista luopumista” (s. 52). Raittiuden Ystävien raittius-työntekijöitä koulutettiin raittiusopistossa, mistä Mattila kertoo näin:”Vuosina 1908–1913 raittiusopistossa järjestettiin yhteensä neljä kurssia, joilta valmistui 70 kurssilaista. Opetuksessa nouda-tettiin Väinö Voionmaan laatimaa ohjelmaa, jossa opetus koostui 17 luentosarjasta. Niistä ensimmäinen käsitteli raittiusasiaa fysiologisena ja rotuhygieenisenä kysymyksenä.” (Mts., s. 52), lihavointi minun.) Siitä, mitä rotuhygienia tarkoitti tässä yhteydessä, en pääse perille. Tekstissä huomion kohteena ei ole niinkään Väinö Voionmaa kuin muut Suomen raittiusliikkeen tunnettuudet kuten Matti Helenius (1870 – 1920).6 
          Toisen kerran Markku Mattila ottaa esille isoisäni suhteen rotuhygieniaan puhuessaan siitä, miten se liittyy sosialismiin. Johto-hahmona tässä on saksalainen sosialisti Karl Kautsky7, jolta oli suomennettu teos ”Lisääntyminen ja kehitys luonnossa sekä yhteis-kunnassa” (saksaksi 1910, suomeksi 1911). Näin Mattila kirjoit-taa:”Kautskyn rotuhygieeninen näkemys kumpusi... havainnosta, että ”nykyi­sessä yhteiskunnassa” degeneraatio etenee huolestuttavan nopeasti.” Tämä johtui Kautskyn mielestä siitä, että ihmisyhteisöt eivät enää lisäänny luonnonvalinnan mukaan eli ne ovat kontraselek-tiivisiä, ja että kapi­talistisen maailman elinehdot ovat huonoja (mts, s. 79).
          Kautsky ehdotti ”olemisen taistelun vaikutta­man luonnollisen siitosvalinnan korvaamista keinollisella [= keinotekoisella] siten, että kaikki ki­vulloiset yksilöt, jotka voivat siittää sairaita lapsia, kieltäy-tyvät suvun jatkamisesta, minkä ei nyky­aikaisen lääketieteellisen tek-niikan kannalta enää... tarvitse sisältää avioliitosta kieltäyty-mistä” (mts., s. 79). Tavoite on sosialistinen yhteiskunta, joka tuottaa ihmiskunnalle sekä aineellista hyvinvointia ja joutoaikaa että myös terveyttä ja voimaa (mts, s. 80). Miten ”kivulloiset yksilöt” sitten saataisiin luopumaan vapaaehtoisesti suvun jatkamisesta, jää avoi-meksi kysymykseksi.
          Markku Mattila kertoo, että ”rotuhygieniaan tunnettiin vetoa myös suomalaisten sosialistien parissa osana ”uuden uljaan maa-ilman” rakentamista."8 Kuten edellä olen jo maininnut isoisäni kytki rotuhygienian opettamisen raittiustyöntekijöiden kouluttamiseen. Hän pohti alkoholin suhdetta rotukysymykseen ja degeneraatioon sekä vaati myös rotuhygieenisiä toimenpiteitä (mts., s. 81). Näitä toimenpiteitä oli sterilointi, joita Suomessa tehtiin sterilointilain voimaantulon ja sen muuttamisen välisenä aikana 13.6.1935 – 31.5.1970 kaikkiaan 54 128, joista 43 063 perustui lääketieaeellisiin, 7 530 eugeenisiin, 3 373 sosiaalisiin ja 162 muihin syihin (ks. Mattila 1999: 434). Nykyinen vuodelta 1970 peräisin oleva steri-lointilaki, johon tehtiin v. 1985 ikää, synnyttäneisyyttä ja lasten lukumäärää koskevia muutoksia, perustuu raskaudenehkäisyn ajatteluun eikä siis enää rotuhygieeniseen ajatteluun.9 Väinö Voion-maa ei siis ollut rotuhygieniaa kannattaessaan yksin vaan hänen näkemyksensä seurasi hyvin yleistä suhtautumistapaa. Hän edusti raittiusliikettä, mikä kävi selkeästi esille hänen teoksessaan Yhteis-kunnallinen alkoholikysymys (1925).
          Kolmas kohta Markku Mattilan väitöskirjassa, jossa isoisäni tulee esille, koskee rikollisuuden torjuntaa. Kappaleen otsikko on ”Yhä yltyvä rikollisuus”, ja sen alussa kirjoittaja toteaa, että ”rikolli-suuden vastainen taistelu tuki merkittävällä tavalla sterilointilain vaatimista Suomessa” (mts., s. 171). Veli Verkko julkaisi 1924 vertailevan tutkimuksen Suomen ja muiden Pohjoismaiden henki-rikollisuustilanteesta. Hän päätyi siihen tulokseen, että näihin maihin verrattuna Suomen suhteellinen henkirikollisuus oli korkeaa. Rikolli-suus koettiin vakavaksi ongelmaksi, ja valtioneuvosto asetti keväällä 1931 komitean, jonka tehtävänä oli suunnitella ja ehdottaa toimen-piteitä rikollisuuden vastustamiseksi (ks. mts., 171). Väinö Voion-maa oli yksi komitean viidestä jäsenestä. 
          Komitea sai työnsä valmiiksi saman vuoden syksyllä. Sen mietinnössä todettiin mm., että henkeen ja ruumilliseen koskematto-muuteen kohdistuneiden rikosten määrä oli vuodesta 1920 noussut ”valtavasti” (mts., s. 172). Pääasiallisena syynä tuohon nousuun pidetiin alkoholia, johtopäätös johon Mattilan mukaan vaikutti ehkä se, että komiteaan kuului kaksi tunnettua raittiusmiestä, Väinö Voionmaa ja Viljo Hytönen (mts., s. 172). Mattila huomauttaa, että ”tämän näkemyksen rinnalle alkoi... nousta voimakkaasti toinen näkemys, jonka mukaan rikollisuuden syy oli geneettinen”. Hän ei kehitä tätä näkemystä edelleen tässä kohdin vaan siirtyy puhumaan 1920- ja 1930-lukujen taitteessa eletyistä poliittisesti hyvin levotto-mista ajoista, ”jolloin väkivalta oli yhteiskunnallisten pulmien ratkaisumalli niin lakkoihin ryhdyttäessä kuin niitä murrettaessa tai ”punikkeja” vastustettaessa ja kyydittäessä” (mts., 172).
          Neljäs kohta, jossa Markku Mattila mainitsee isoisäni, on pari sivua edellistä kohtaa myöhemmin sivulla 174. Luvun otsikko on ”Rikollisuudenvastustamisviikko”, ja siinä kerrotaan kansalaisten pyrkimyksistä rikollisuuden vähentämiseksi. Kuten tilastoista ilmenee Suomen lähihistorian väkivaltaisin kausi henkirikollisuu-della mitaten oli ajanjakso suurlakkovuodesta 1905 kieltolain kumo-amisvuoteen 1932.10 Suomessa surmattiin tuolloin vuosittain kol-minkertainen määrä ihmisiä nykyiseen verrattuna. Väkivaltaisin yksittäinen vuosi julkaistussa kuolemansyytilastossa on 1918, jolloin henkirikollisuuden taso oli yli 60 uhria 100 000 asukasta kohti. Lähteestä (alaviite 4) ei käy esille, otettiinko tilastoinnissa huomioon vuoden 1918 sisällissodan kuolonuhrit.11 Todennäköisesti näitä uhre-ja ei laskettu mukaan.
          Pääkaupunkiseudulla käynnistettiin 1933 syksyllä kaksi kansalaishanketta taistelemaan kasvavaa rikollisuutta vastaan. Toinen näistä oli Sielunterveysseura, jonka jäsenistö koostui arvovaltaisista kansalaisista, monet heistä suomenruotsalaisia kuten Harry Federley (1879–1951), Helsingin yliopiston professori, genetiikan laitoksen ensimmäinen esimies ja suomalaisen perinnöllisyystieteen perustaja12. Toinen yhdistys joka yleistävästi puhuen tähtäsi samaan päämäärään kuin edellinen, oli Suomen Kriminalistiyhdistys. Se perustettiin huhtikuussa 1934 tammikuussa järjestetyn rikollisuudenvastustamisviikon jälkeen. 
       Kuten Sielunterveysseura tämä toinenkin seura oli jäsenistöltään arvovaltainen. Sen perustamiskokouksen kutsun allekirjoittajiin kuuluivat mm. Harry Federley, Kyösti Kallio, J.K.Paasikivi, Veli Verkko sekä isoisäni Väinö Voionmaa. Nämä olivat ilmaisseet rikollisuutta koskevan  näkemyksensä kokouskutsussa näin: ”Rikol-lisuudesta on tullut suorastaan vaikea yhteiskunnallinen sairaus, joka jäytää kansamme elinjuuria.” Läsnä kokouksessa oli noin 100 henkeä, joukossa lakimiesten ohella lääkäreitä. Kokous määritteli yhdistyksen toimialaksi rikollisuuden, sen syiden ja vastustamisk-einojen käsittelyn, ehdotusten ja aloitteiden sekä alan tutkimus-julkaisujen edistämisen. Yhdistys päätti, että sen toimintaa vie eteenpäin suppea, rikollisuutta vastaan taistelevien spesialistien yhteenliittymä. (Ks. mts., 174.) Väinö Voionmaa ei kuulunut yhdistyksen hallitukseen, eikä tiedossani ole, minkälaiseksi hänen roolinsa siinä muodostui.
          Varsinaisten perittyjen rikollisuustaipumusten sekä perityn henkisen degeneraation ohella yhdistyksessä painotettiin alkoholin nauttimisen vaikutusta rikollisuuteen. Tässä heijastui raittiusliikkeen peruskäsitys, jonka mukaan alkoholi oli keskeisiä rikollisuuden syitä. Humalassa ihmiset tulivat tehneeksi kaikenlaista rikollista, jopa henkirikoksia. Lisäksi alkoholi vaikutti aivoihin ja laukaisi mielisairauksia. Eikä tässä kaikki: ”Alkoholin käytön ja rikolli-suuden muodostama vuorovaikutus voitiin kytkeä yhteen myös perinnöllisyyden kanssa.” (Ks. mts., 175.) 
    Rikollisuuden vastus-tamisviikolla pidetyistä esitelmistä kaksi käsitteli sterilointia, aihetta joka oli todella kuuma, sillä seuraavana vuonnahan sterilointilaki astui voimaan. Useat esitelmöitsijät kannattivat sterilointia, jotta rikollisuutta saataisiin vähennetyksi. Tämä näkemys on mielen-kiintoinen, koska se viittaa siihen, että lain määräämillä rangais-tuksilla ei olisi paljonkaan merkitystä. Ovatko rikoksiin syyllistyneet ihmiset vastuussa teoistaan? Ei kai ole heidän syytään, että heillä on rikollisuutta merkitseviä perintötekijöitä?
                                                                              - * - 
Saatamme ajatella, että edellä kerrotut asiat ovat menneisyydessä tehtyjen, ihmisarvoa alentavien virheiden historiaa. Ajattelen, että menneisyyden tekoja ja toimia tulee tutkia opin ottamiseksi niistä, hyvistä ja pahoista asioista. Erikseen on mielestäni syytä huomaut-taa, että nykyinen geeniteknologia asettaa vähintään yhtä suuren uhan ihmisten arvon kunnioittamiselle kuin 1900-luvulla harjoitettu rotuhygienia. Se mitä DNA:sta voidaan lukea, voi vaikuttaa siihen, minkälaiseksi ihmisten arvo lasketaan kilpailuyhteiskunnassamme. Tärkeätä on se, että koetamme kriittisesti tarkastella asioita, hankkia ajantasaista tietoa ja keskustella asioista toisten ihmisten kanssa. Esimerkiksi alkoholismin perinnöllisyydestä on olemassa uutta tietoa13.
       Isoisäni Väinö Voionmaa kannatti rotuhygieniaa. Rotuhygienian kannattaminen ei kuitenkaan ollut hänen päätyönsä. Hänen pää-työtään oli toimia Suomen kansan parhaaksi poliitikkona, historian-tutkijana ja yhtenä kansanvalistuksen suomalaisista edelläkävijöistä. (Ks. alaviite 1.) Hän pyrki monien muiden parempiosaisten kanssa kohentamaan yhteiskunnallisia oloja Suomessa, maassa joka juuri äskettäin oli itsenäistynyt ja kokenut sisällissodan kauhut mutta joka kaikesta huolimatta oli toimiva valtio, joka haki omaa rooliaan maailmassa.   

Kuvahaun tulos haulle Väinö Voionmaa jpg
Väinö Voionmaan patsas Tampereen yliopiston edessä.
Alaviitteet:

1 Väinö Voionmaan biografia on löydettävissä mm. Internet-osoitteesta https://fi.wikipedia.org/wiki/V%C3%A4in%C3%B6_Voionmaa Tässä blogissa kerron asiasta, josta ovat tietysti muutkin jo kirjoittaneet. Ks. esim. Kirsi Nurmio: Raittius-fanaattisuus, rotuoppi ja Suur-Suomi. http://www15.uta.fi/koskivoimaa/henkilot/voionmaa3.html
2 Ks. https://fi.wikipedia.org/wiki/N._R._af_Ursin, jossa kerrotaan että yksi Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen perustajajäsenistä ja sen edeltäjän, Suomen työväenpuolueen ensimmäinen puheenjohtaja.   
3 Mattila kertoo väitöskirjansa tiivistelmässä, että ”Eduskunnassa lakiesitykseen ei juurikaan tehty muutoksia ja se hyväksyttiin suurella enemmistöllä (144 puolesta, 14 vastaan, tyhjiä 6, poissa 35) kannatuksen tullessa poikki poliittisen ja sukupuolikentän.” 
http://www.uta.fi/kirjasto/vaitokset/1999/7299.html
4 Aiheesta kirjoitti tosin Aldous Huxley menestysromaaninsa ”Uusi uljas maailma”, ks. viite 8. Toinen samalta alalta ilmestynyt kuuluisa romaani on George Orwellin ”Vuonna 1984” (engl. ”Nineteen eighty-four”, v:lta 1945 – 1949). Parhaisiin dystooppisiin kirjoihin kuuluu mielestäni Karin Boyenin päiväkirjaromaani ”Kallocain. Roman från 2000-talet” vuodelta 1940.  
5 Edellä viitteessä 3 olen maininnut Mattilan väitöskirjan tiivistelmän. Se antaa seikka-peräisen käsityksen tutkimuksesta, ja sitä voi siis suositella.  
6 Tämän merkittävän raittiusliikkeen edustajan elämästä ks. https://fi.wikipedia.org/wiki/Matti_Helenius-Sepp%C3%A4l%C3%A4).  
7 Kautskyn elämästä kerrotaan Wikipediassa osoitteessa https://fi.wikipedia.org/wiki/ Karl_Kautsky 
8. Aldous Huxleyn kirja ”Uusi uljas maailma”. Englannikielinen alkuteos ”Brave New World” ilmestyi 1932. 
9 Asiasta löytää tietoa mm. Duodecim-lehden verkkosivult http://www.duodecimlehti.fi/lehti/2007/16/duo96696 
10 http://findikaattori.fi/fi/97 
11Sisällissodan uhrien määrä on yhteensä 30 876, joista valkoisten keskitysleireissä menehtyi 11 652. Vertauskohdaksi voi asettaa Talvisodan, jossa suomalaisia kaatui 25 904 ja venäläisiä 126 875. 
12 Ks. prof. Federleyn esittely Internet-osoitteessa https://fi.wikipedia.org/wiki/ Harry_ Federley 
13 https://www.paihdelinkki.fi/fi/tietopankki/tietoiskut/alkoholi/alkoholiriippuvuuden-perinnollisyys

18.10.17

Keinosanat, kirousko?

Luin jokin aika sitten lyhyen esseen, jonka professori Matti Klinge1 oli kirjoittanut uudissanoista. Teksti yllätti minut, sillä vastoin odotuksiani hän käy kirjoituksessaan uudissanojen ja eritoten niiden joukossa tapaamiensa ja "keinosanoiksi" kutsumiensa ilmausten kimp­puun. Hän toteaa, että suomen kielen asiantuntijat, joista hän mainitsee professori Terho Itkosen2, ovat suhtautuneet uudissanoihin hyvin myönteisesti. Myös suuri yleisö on välillä ollut aika innostunut niistä, ja ne ovat olleet sanomalehtien yleisönosastojen ja somen kiintoaiheita.3 Itse olen kiitollisena ajatellut erityisesti niitä suomen yleiskielen kehittäjiä, joita on kutsuttu "sanasepiksi". Hyvin keskeinen merkitys heillä oli etenkin ns. varhais­nykysuomen kaudella eli vuosina 1820 – 1870, kun kielemme asema alkoi nousta Suomen suuriruhtinaskunnassa. Sen käyttöala laajeni, mikä merkitsi sitä, että tarvittiin uusia sanoja; oli voitava pu­hua suomen sanoin asioista, joista siihen asti oli puhuttu muilla kielillä, lähinnä ruotsiksi ja lati­naksi. Klinge kuvaa uudissanojen luojien työtä näin: 
          "[He] voivat joten­kin ristisanamaisen nokkelasti ottaa jonkin "kansankielen" sanan, kek­siä siitä muunnoksia, lisätä johdoksia ja näin saada teelmän, jonka voidaan julistaa vastaavan jotakin toisen kielen sanaa. On siis saatu "suomalainen" sana, jolla kuitenkin on – sanokaamme – eurooppalainen merkitys."
          Matti Klinge valaisee ajatuksiaan ottamalla näytteen vuosina 1823 – 1873 eläneen Paavo Tikkasen ehdottamista uudis- tai, kuten hän sanoo, teennäissanoista.4 Hän lainaa Terho Itkosen laatimaa tekstiä, joka koostuu saada, ja sekä ei -sanoja lukuun ottamatta yksin­omaan Tikkasen sepittämistä uudissanoista. Tämän jälkeen Klinge muuntaa tuon tekstin niin, että asiat ilmais­taan vierasperäi-sillä sanoilla. Siteeraan vain esimerkkitekstien alkua. Tässä Tikkasen uudissanoihin perustuva näyte: 
       "Sain pääsylipun luennolle. Luentosalissa asiantuntijat tarkkasivat sanomalehdistön sil­määnpistävää vastuuta valtion teollisuuden vähäpätöi­simpiäkin tuotteita esiteltäessä."
             Kaikki tuossa näytteessä esiintyvät sanat ovat mukana Suomen kielen taajuus­sanastossa vuodelta 1979 eli ne ovat käypää suomen yleiskieltä. Tässä ote tekstin käännösversiosta, jossa tutut suomen sanat on korvattu vierassanoilla sain-sanaa lukuunottamatta: 
         "Sain tiketin lektioon. Auditoriossa spesialistit analysoivat pressin ostensiivista responsabili­teettia presenteerattaessa staatin industrian marginaalisimpiakin produk­teja." 
        Vain yksi sana, analysoida, on tuosta näytteestä päässyt Suomen kielen taajuussanastoon. Ajanoloon vierassanojen osuus yleiskielessä varmaan kasvaa, mutta tämän lyhyen esimerkin perusteella ainakaan toistaiseksi niitä ei viljellä siinä järin paljon. Matti Klingen mielestä tällaisen kielen käyttäminen toisi suomalaiset lähemmäksi "eurooppalaisia" kieliä puhuvia ihmisiä. Jos suomeen otettaisiin nykyistä enemmän vierasanoja, se tukisi myös semmoisten suurten kielten kuten ranskan, italian, espanjan ja englannin oppimista. Klinge katsoo, että uudissanoja sepittävät kielimiehet asennoituvat tavallisiin suomen käyttäjiin alentuvaisesti; nämä eivät muka osaa lausua "vieras­peräisiä" äänteitä eivätkä halua käyttää "epäsuomalaisia" sanoja. 
          Tiedemiehemme ihmettelee, mitä on voitettu sillä, että tavallisille sanoille on väen vängällä keksitty "suomalaisempia" vastineita. Tässä sanapareja, jotka valaisevat asiaa: "kahvelin" tilalle on haettu "haarukka, "letun" sijasta pitäisi paistaa "ohukaisia" ja "radiollekin on kekattu oma, suomalaisempi sana: "sätiö". "Haarukan", "ohukaisen" ja "sätiön" kaltaiset sanat, joita hän kutsuu "teko­sanoiksi"5, olisi syytä kokonaan unohtaa. Hän tiivistää näkemyksensä näin: 
          "Niiden keksimisen perusmotiivina ei ole­kaan ollut Suomen ja suomalaisten elämän parantaminen vaan poliittisluontoinen taistelu "vierasta" vastaan, silkka xenofobia, ulkomaalaisviha, ja akatee­minen besserwisseröinti. Välineenä, instru­menttina, on ollut myytti jostain kadotetusta onnellisen puhtauden tilasta, johon keinotekoistakin tietä voitaisiin muka palata!"
           Mitkä sitten ovat tarkasti puhuen "keinosanoja" tai "teennäissanoja" ja miten ne voidaan erottaa muista kieleen ilmaantuvista uusista sanoista? Miten karsisimme suomen yleiskieleen juurtuneita uudissanoja, kun niitä on todella paljon? (Ks. esim. Rapola 1960.)
           Kokoomateoksessa Nykysuomen sanavarat (1989) edellä käsiteltyjä asioita on selvitelty monelta kannalta. Risto Haarala toteaa artikkelissaan, että vieras­sanoihin liittyy erilaisia ongel­mia. Erikoisalat tarvitsevat niitä, mutta niiden määrä ja alkuperä vaihtelevat aloittain. Kun aiemmin termien perustana käytettiin usein latinaa ja kreikkaa, uusilla tieteen ja tekniikan aloilla englanti on avainasemassa. Kuten Haarala toteaa:"Anglosaksisten maiden tieteellis-teknisen kulttuurin paine heijastuu myös kielessä: sanat seuraavat asioiden mukana." 
          Suomen kielen kohdalla englantilaislähtöisiin termeihin turvautuminen tuottaa välistä monenlaisia ongelmia. Miten esimerkiksi sellaisia erikoislainoja kuin "software" ja "rooming in" tulisi taivuttaa eri sijoissa? Toki keinoja löytyy, kun asiaa pähkäillään: software vääntyy "softaksi" ja "rooming in" ehkä "ruumingiksi". Jälkimmäisen tulokkaan osalta asia on ratkennut turvautumalla suomen omiin keinovaroihin."Rooming in" on suomeksi "vierihoito". 
          Kun modernia sanaston tutkimusta ja siihen kytkeytyviä sanasuosituksia tarkastelee, en ainakaan minä voi yhtyä siihen väitteeseen, että kyse olisi kovinkaan suurelta osin "teennäis-sanoista" tai että uudissanojen luominen omakieliseltä pohjalta heijastaisi sellaisia globaalille nykyelämälle vieraita asenteita kuin "poliittisluontoinen taistelu "vierasta" vastaan, silkka xenofobia, ulkomaalais­viha, ja akatee­minen besserwisseröinti". 
            Omaa kantaani voin valaista lainaamalla Julie Barlowin kirjoitusta "Totuus Ranskan kielipoliisista"6:"Ensiksikin, Ranskassa ei ole mitään "kielipoliisia". Ranskalla on hallituksen toimisto nimeltään Délégation générale à la langue française et aux langues de France (Ranskan kielen ja Rans­kassa käytettyjen kielten yleisdelegaatio).7 Sen tehtävänä on muun ohessa ottaa selvää, mitkä eng­lannin sanat ovat juurtumassa ranskan kieleen, ja esittää niille ranskankielisiä vastineita. Tarkoituksena ei ole niinkään "porttikiellon antaminen" englannille kuin pitää ranskan kieli ajan tasalla."
          Tuosta on nähdäkseni kysymys myös toisen eurooppalaisen kielen, suomen, sanavarojen vaalimisessa: on seurattava aikaa ja pidettävä huoli siitä, että suomi sanastollisestikin toimii sinä kulttuurikielenä, joksi se alkoi kehittyä 1800-luvulla ja joka se nykyään on. Vive la langue finnois!

Kirjallisuutta:
- Risto Haarala 1989: Sanat tiedon ja taidon palveluksessa. - Nykysuomen sanavarat. S. 259 – 275.
- Matti Klinge 1994: Keinosanojen kirous. -Matti Klinge: Mesimarja myytti Mannerheim. Tutkielmia ja puheenvuoroja. Otava. Helsinki. S. 206 - 208. 
- Martti Rapola 1960: Sanojemme ensiesiintymiä Agricolasta Yrjö Koskiseen. Valikoima. Tietolipas 22. SKS. Helsinki.
- Pauli Saukkonen – Marjatta Haipus – Antero Niemikorpi – Helena Sulkala 1979: Suomen kielen taajuussanasto. WSOY. Helsinki.
- Jouko Vesikansa (toim.) 1989: Nykysuomen sanavarat. WSOY. Helsinki.  
Internetviitteet:
1Ks. https://fi.wikipedia.org/wiki/Matti_Klinge 
2Ks. https://fi.wikipedia.org/wiki/Terho_Itkonen 
3Tällä hetkellä käydään keskustelua mm. "voimaantumisesta". Tässä yksi näyte hoitoalan opiskelijalta:"Heipparallaa! Hyvä Ammattilainen, opiskelija tarvitsee apuasi. Kertoisitko mitä ymmärrät käsitteellä voimaantuminen? Nykyisin tämä termi on ikääkuin IN, joten olisi kiva kuulla, mitä sillä ammattilaisten mielestä tarkoitetaan ja onko tällaiset termit mielestänne tarpeen???" https://hoitajat.net/ Lingvistisenä huomautuksena totean, että taustalla on englannin termi "empowerment", jota on aivan ilmeisesti hankala äänteellisesti ja muoto-opillisesti sovittaa suomen kieleen.  
4 "Teennäissana" oli minulle uusi tuttavuus. Mikään "keinosana" se ehkä ei ole. Uudissanojen luomisen ja vakiin­tumisen ongelmista Martti Rapola antaa monta esimerkkiä kirjakielemme sanaston ensiesiintymiä koskevassa tutkimuksessaan (Rapola 1960). 
5Tieteen termipankin mukaan "tekosana" on sana, joka ei ole mitään todellista kieltä. Sitä käytetään usein yritys­nimissä. Ks. http://tieteentermipankki. fi/ 
6 Ks. Julie Barlow – http://nadeaubarlow. com/the-real-story-of-the-french-language-police/ 08.05.2013. Suomennos Kaarlo Voionmaan. 
7Vrt. Suomen "Kotimaisten kielten keskus" (https://www.kotus.fi/) ja Ruotsin "Institutet för språk och folkminnen" (http://www.sprakochfolkminnen.se/)


 

Näin EU:ssa osataan kieliä
http://www.languageonthemove.com/multilingual-europe/

- Kuta sinisempi väri, sen paremmin osataan muita kieliä kuin maan pääkieltä / pääkieliä . 

Tiivistelmä:
http://www.languageonthemove.com/multilingual-europe/
EU:n kielipoliittinen tavoite on kolmekielinen väestö, joka osaa maansa pääkieltä, englantia ja jotakin kolmatta kieltä. Tavoitteeseen on päästy Luxemburgissa (84% väestöstä osaa kolmea kieltä), Alankomaissa (77%), Sloveniassa (67%), Maltalla (59%), Tanskassa (58%), Latviassa (54%), Liettuassa (52%) ja Virossa (52%). Vastaavasti maat, jotka ovat etäimpinä tavoitteesta, ovat Portugali ja Unkari (13% kumpikin), Iso-Britannia (14%) ja Kreikka (15%).  Ilmeisestikään esimerkiksi englantia ensikielenään puhuvat eivät seuraa kansainvälistymistä kielirintamalla. Ehkä he odottavat kaikkien meidän muiden kääntymistä englanninkielisiksi. 

17.10.17

To grow human, not so easy

When I Was One-and-Twenty (slightly changed)

By A.E. Housman (1859 - 1936)
 
https://encrypted-tbn0.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcRPpVYhT1R5Jyc1s94INH88JAZXOKdNSbNh8JUt6InOGLC0y0v5
                       When I was one-and-twenty                                      
                              I heard a wise man say,                                       
                       “Give crowns and pounds and guineas                      
                              But not your heart away;                                   
                        Give pearls away and rubies                                       
                              But keep your fancy free.”                                   
                        But I was one-and-twenty,
                              No use to talk to me.

                        When I was one-and-twenty
                              I heard him say again,
                        “The heart out of the bosom       
                              Was never given in vain;
                                                                                    ’Tis paid with sighs a plenty
                                                                                          And sold for endless rue.”
                                                                                    And I am nine-and-sixty,
                                                                                         And oh, ’tis true, ’tis true.





14.4.17

Pois tieltä risut ja männynkävyt

Lapsuuteni mieleenjääneisiin kokemuksiin kuuluu se, kun pääsin näyttelemään kansakoulun kevätjuhlassa. En muista, millä luokalla juhla pidettiin, mutta sen muistan, mitä näytelmä käsitteli ja mikä minun roolini siinä oli. Se koski Päivänpaisteen ja Myrskyn kiistaa siitä, kumpi niistä on voimakkaampi, ja minä näyttelin Myrskyä.

           Mutta miksi rupesin ajattelemaan tuota näytelmää? Varmaankin osaksi sen takia, että nyt on kevät, ja se virvoittaa myös muistot. Palaan menneisyyden mukaviin ja jännittäviin kokemuksiin. Toinen syy on se, että siivoan vaimoni kanssa appivanhempieni asuntoa ja käteen osuu kaikenlaista tavaraa mummon vanhoista vaatteista apen kauan sitten hankkimiin työkaluihin. Myös kirjoja riittää. Yksi niistä on Keskikoulun lukukirja 1, joka kuului vaimolleni. Hän sai kirjan yhdentoista vanhana 60-luvun lopulla. 

 Kuvahaun tulos haulle aurinko armas jpg

           Selailin kirjaa ja yllätyin: siinä on La Fontainen runo ”Aurinko ja Pohjatuuli”, jonka Yrjö Jylhä on suomentanut. Tunnistin tarinan, koska se vastasi sitä näytelmää, jossa kansakoulun kevätjuhlassa esiinnyin. Minä olin Pohjatuuli eli Myrsky ja vastanäyttelijäni, ilmeisestikin joku luokkani tytöistä, oli Aurinko eli Päivänpaiste. La Fontainen runon juoni on selkeä: tiellä kävelee mies, jolla on yllään viitta ja sen ansiosta ”sateista ei miekkosemme piittaa, hän kantaa tiivistä ja vuorattua viittaa”. Pohjatuuli haluaa kiusata miestä ja kehuu voivansa riisua viitan tämän päältä. Aurinko ei pidä moisesta kerskunnasta vaan haastaa Pohjatuulen kilpaan:

”Käy kiinni, napit ratko! Vetoa lyökäämme, ken meistä pikemmin tuon viitan riisuu miehen päältä.”

           Ja niin Pohjatuuli alkaa riehua. La Fontainen sanoin:”Jo ryntäs tuuli päin, jo usvaa pullollaan ja paisuin pöyhkeäksi se hornanmetelillä läksi, se katot maahan löi ja venhot kylkiin paaden, vain viitan vuoks' sen aikaansaaden...” Mies tietenkin kietoo itsensä viittaan yhä tiukemmin, kunnes Pohjatuuli hellittää ja päästää Auringon esiin:”Vaan pilkistipä aurinko, säteensä kirvoitti, ne suuntas miestä kohti, hikoilemaan sai kulkijan ja yltään riisumaan tuon viitan hautovan...” Tunnistin runosta siis kansakoulun aikaisen näytelmän: kyse on samasta aiheesta. Mieleeni on jäänyt vuorosana ”Pois tieltä risut ja männynkävyt. Joutua pitää eteenpäin ja sukkelaan.” Muuta en siitä muista, ja ihmettelin, kun en nähnyt noita sanoja La Fontainen runossa. Onneksi Internet on olemassa. Löysin sieltä hakemani.

           Vuorosana löytyi Zachris Topeliuksen (1818–1898) kirjasta ”Lukemisia lapsille, osa 6”, jonka WSOY:n julkaisi vuonna 1893. Kyseessä on suomennos, sillä Topeliushan kirjoitti ruotsiksi. Topeliuksen versiossa Pohjatuuli eli Myrsky ei käy miehen vaan köyhän mummon kimppuun, jolta se haluaa viedä turkin. Tämä ryhtyy puolustamaan turkkiaan:”Hyvänen aika, rakas herra; minä olen rehellinen mummo parka; en minä ole ikänäni mitään varastanut, ja turkki on aivan omatekoinen turkkini.” Mutta myrsky on säälimätön ja koettaa tempoa turkkia mummon yltä kuitenkaan siinä onnistumatta

           Ehkä juuri tuo Myrskyn julma ja tunteeton suhtautuminen mummoparkaa kohtaan sai aikaan sen, että mainitsemani vuorosana hitsautui mieleeni; kansakouluajastani on sentään vierähtänyt jo yli 60 vuotta. Mutta yhtä kaikki La Fontainen runon viimeinen rivi tiivistää runon ja näytelmän opetuksen, periaatteen, johon yhä uskon:”Enemmän lempeys siis voi kuin väkivalta.”

           Mitä voisin sanoa tähän lopuksi. Sen, että olen kiitollinen lapsuuteni aikuisille ihmisille, jotka antoivat tuollaisia hyviä eväitä elämäntielle. Myrskynä epäonnistuin mutta opin yhden tärkeän ja kestävän asian: lempeys ja rakkaus vievät voiton väkivallasta elämän voimina.

           On syytä olla kiitollinen myös sille kulttuurille, jossa lempeyden kaltaiset inhimilliset arvot ovat tärkeämpiä kuin ihmisyyttä alentavat arvot kuten väkivalta ja sillä uhkaaminen. Lopuksi huomattakoon, että Topelius aivan ilmeisesti lainasi La Fontainelta kertomuksen juonen, mutta niinhän me teemme: kehitämme omaa ja lainaamme toisiltamme sen kulttuurin piirissä, johon kuulumme.