Kielellistä ticitystä

Joillakuilla ihmisillä on pakonomainen tarve toimia tietyllä tavalla. Joskus kyse on ruumiillisesta pakosta kuten ns. tic-liikkeistä eli hermovärveistä, jotka ilmenevät nykimisoireina tai lihas­nyintänä, joskus taas pinttyneistä tavoista sanoa jotain sopimatonta seurassa kuin seurassa. Minulla on ollut pakonomainen tarve verrata kieliä toisiinsa. Tämä on saattanut ilmetä siten, että olen mitannut sanojen ja lauseiden pituutta eri kielissä. Tätä viettymystä voi kutsua kielelliseksi "ticitykseksi" tai suomalaisemmin kielivärvehtelyksi.

      Värvehtelyn syntyyn oli luonnollinen syy: halusin, että suomen kieli on maailman paras kieli, millä tarkoitin, että ilmaisun tiiviydessä ja syvyydessä se päihittää kielen kuin kielen. Mistä sain sitten päähäni pitää suomen puolta? Se saattoi johtua siitä, että ympärilläni puhuttiin muitakin kieliä kuin suomea, kuten ruotsia ja venäjää. Vanhempani keskustelivat vieraittensa kanssa usein saksaksi tai englanniksi, ja isä taas kasutti eli siis käytti eestiläisten tuttaviensa kanssa viroa. Vertasin eri kieliä tutkimalla niillä kirjoitettuja tekstejä ja kuuntelemalla, miten niitä puhuttiin ja miltä ne kuulostivat. Korvissani viro ja venäjä saivat parhaat pisteet suomen rinnalla.

      Suomen puolesta pingottaminen ei sujunut kovin hyvin. Maissijauhopussissa luki ruotsiksi "Vårt majsmjöl är malt av solmogna och varsamt torkade majskorn" ja suomeksi "Maissi-jauhomme on jauhettu auringon kypsyttämistä ja tarkoin kuivatuista maissinjyvistä". Ruotsiksi laaditussa tekstissä on 10 sanaa, 17 tavua ja ja 53 merkkiä ilman välilyöntejä, suomenkielisessä taas 9 sanaa, 29 tavua ja 79 merkkiä välejä mukaan laskematta.

     Onnistuin selittämään itselleni, miksi ruotsi on lyhyempää: siinä on enemmän erilaisia äänteitä tai tässä tapauksessa kirjaimia kuin suomessa. Ruotsissa on siis enemmän äänteellisiä keinoja muodostaa sanoja. "Majs" on "maissia" lyhyempi, koska suomen kirjakielessä sana ei voi päättyä /js/ yhtymään kuten ruotsissa. Tämäntapaisista eroista voisi antaa runsaasti esimerkkejä. Suomen sanat on omiaan tekemään pitkiksi äänteiden vähyys ja niiden yhteisesiintymistä koskevat rajoitukset. Tietysti on muitakin syitä kuten se, että suomessa on paljon runsaammin kieliopillisia päätteitä. Ruotsissa on sana "frakt", joka on lainautunut suomeen "rahtina", koska suomen yleiskielessä sanojen alussa ja lopussa ei voi olla – tietyin varauksin – yhtä useampaa konsonanttia.

      Suomen kielen pituutta koskeviin mietteisiini sain vahvistusta Lauri Hakuliselta, joka toimi suomen kielen professorina Helsingin yliopistossa vuosina 1953–1963. Hänen keskeisiä teoksiaan on Suomen kielen rakenne ja kehitys^1,josta tuli mielikirjojani. Hakulinen huomauttaa ensinnäkin, että konsonantit ja vokaalit voivat olla suomessa pitkiä ensi tavua etäämpänäkin. Kun pitää mielessä, että suomessa sanojen pääpaino on ensitavulla, tuo äsken sanomani seikka tarkoittaa, että äänteiden kesto- ja painosuhteet ovat riippumattomia toisistaan. Näin ei ole esimerkiksi ruotsissa, minkä vuoksi tätä kieltä puhuvan on vaikea ääntää oikein suomen sanaa "SAtaa"², joka ruotsinkielisen ääntämänä kuulostaa monesti muodolta "SATta"³ tai "SAAta" mutta ei siis "SAtaa". Ruotsissa sanan alussa on joko lyhyt vokaali ja pitkä konsonantti (SATta) tai pitkä vokaali ja lyhyt konsonantti (SAAta).

      Hakulinen toteaa, että suomessa ei ole ainoatakaan sanaa, jonka muodostaisi pelkkä lyhyt vokaali. Lähimmäksi sitä taitaa tulla paikannimi "Ii". Semmoisia sanoja, joissa on vain konsonantti ja lyhyt vokaali on kymmenisen kuten pronominit "me, te, he, ne, se" (ks. SKRK, s.30).

      Hakulinen osoittaa taulukon avulla, että suomen kielessä voisi muodostaa sanan 96:sta konsonantin ja pitkän vokaalista yhdistel-mästä, mutta näistä vain 32 eli kolmannes on käytössä⁴. Sanat "jaa", "muu" ja "pii" ovat olemassa mutta eivät esimerkiksi "kee", "mii" tai "vää". Tästä vähäkäyttöisyydestä osittain johtuu, että suomen sanat ovat melko monitavuisia. Hakulinen laski, että Matteuksen evankeli-umin tavuluku on suomessa noin 40 500, kun vastaava luku ruotsissa on 35 000, englannissa 29 000 ja kiinassa 17 000.⁵

      Kun suomen sanoissa nyt on niin paljon enemmän tavuja kuin muissa kielissä, tarkoittaako se, että suomeksi on hitaampaa saada tietty asia ilmaistuksi kuin vaikkapa englanniksi? Tätä on selvitelty tieteellisesti, ja selostan lyhyesti tutkimusta, jossa aihetta tarkastel-tiin seitsemän laajalti käytetyn kielen osalta. (Ks. Jeffrey Kluger 2011.)⁶

      Kyseisessä tutkimuksessa koehenkilöt saivat lukea 20 lyhyttä tekstiä omalla kielellään. Tarkoituksena oli selvittää, kuluuko saman asian sanomiseen eri kielillä yhtä pitkä aika. Vertailtavia kieliä olivat englanti, ranska, saksa, italia, japani, mandariinikiina ja espanja. Lukijoita oli 59 naista ja miestä. Tutkijat laskivat tästä aineistosta, mikä on eri tavujen keskimääräinen informaatiotiheys ja mikä on yhden sekunnin aikana luettu keskimääräinen tavuluku. Esimerkiksi tavu "saa" on informaatioltaan tiheä, koska se tarkoittaa jotakin, kun taas tavu "ko" sanassa "koko" on informaatioltaan nollan arvoinen. Vietnamin kieli oli tutkimuksen viitekieli eli se kieli, johon noita seitsemää muuta kieltä verrattiin. Tutkimuksen päätulos oli se, että kaikilla tutkituilla kielillä kyettiin välittämään saman ajan kuluessa enemmän tai vähemmän sama määrä informaatiota.

      Tutkimus osoitti, että kyse on valinnasta tavuihin perustuvan informaatiotiheyden ja tavujen välittämisnopeuden välillä. Tavuin-formaatioltaan tiheä kieli ei käytä yhtä monia puheyksiköitä kuin tavuiltaan vähemmän tiheä eli harva kieli. Korvamme ei siis valeh-tele, kun tavuinformaatioltaan harva espanja kuulostaa välistä nopealta papatukselta ja informaatio­tiheä kiina puolestaan hitaam-min etenevältä puheelta. Näistä eroista huolimatta tietyn tarinan kertomiseen eri kielillä kuluu yhtenäisten alkuehtojen vallitessa suurin piirtein yhtä pitkä aika. (Alkuehtoihin kuului em. kokeessa mm. se, miten koehenkilöiden tuli lukea teksti.)

      Kysyin edellä, onko suomeksi hitaampaa saada tietty asia esitetyksi kuin vaikkapa englanniksi? Tohdin nyt väittää, että niin ei ole laita, vaan me saamme sanotuksi melko lailla saman asian yhtä nopeasti. Tämä sanottuna selvine varauksineen: huutokaupan pitäjän suomen puhumista ei kannata verrata kuolinvuoteella makaavan, viimeisiä sanojaan tapailevan britin englantiin.

      Jään kuitenkin miettimään kertomani tutkimuksen tekemistapaa ja sen myötä saatuja tuloksia. Kuinka luonnollinen kielenkäyttö-tilanne tarinoiden koeluenta on? Entäpä jos kieliä tulisi verrata toisiinsa niiden käyttämien ilmaisukeinojen suhteen? Kielissä on kieliopillisten erojen lisäksi muitakin sanoman välittämiseen vaikut-tavia eroja kuten kaikenlaisia sanontatapoja. Luulen, että on aika työlästä etsiä tarkkaa kieliopillista ja semanttista vastinetta esi-merkiksi sellaiselle sanonnalle kuin päästä pälkäästä tai nuolla näppejään.⁷ Entä mitä tekee semmoinen kieli, jossa on vähän tai tuskin lainkaan vastineita toisen kielen tietyille ilmaisukeinoille. Tällainen ero vallitsee suomen ja ruotsin kohdalla mm. siinä, että suomessa on hyvin niukalti prepositioita ja verbipartikkeleita, joita ruotsi taas vilisee. (Tässä on toki pidettävä mielessä, että tietyn asian voi välittää sekä tietyn kielen sisällä että eri kielillä hyvin eri tavoin. Lisäksi suomessa on postpositioita, jotka osaltaan vastaavat ruotsin prepositioita, esim. "kadun yli" - över gatan.)

      Vertaan alla suomea ja ruotsia sen suhteen, miten niillä kerrotaan Luukkaan jouluevankeliumin alku. Sen tulisi olla ymmärtääkseni samansisältöinen kielestä riippumatta, onhan kyse kristittyjen yhteisestä Raamatusta.⁸ 

Suomeksi: Tapahtui niinä päivinä, että keisari Augustukselta kävi käsky, että kaikki maailma oli verolle pantava. 

Ruotsiksi: Vid den tiden utfärdade kejsar Augustus en förordning om att hela världen skulle skattskrivas.

Huomamme, että ruotsin vihreällä kirjoitettu aikaa ilmoittava ad-verbiaalilauseke vid den tiden on suomennettu vihreällä lauseella, joka viittaa myös aikaan Tapahtui niinä päivinä ... Kiintoisa ero on se, että suomenkielisen lauseen että keisari Augustukselta kävi käsky subjekti on käsky eikä Augustus. Ruotsinkielisessä tekstissä asia ilmaistaan transitiivilauseella, jonka subjektilauseke on kejsar Augustus ja predikaattilauseke utfärdade en förordning. Tämän perusteella voi sanoa, että kielet tarkastelevat tapahtumaa, Augus-tuksen käskynantamista, eri tavoin: suomi käskemisen ja ruotsi käskijän, keisarin, näkökulmasta. Molemmat versiot päättyvät attri-butiiviseen että-lauseeseen, joka kertoo minkälaisesta käskystä eli määräyksestä (förordning) oli kyse.

      Jo noinkin lyhyessä katkelmassa suomi ja ruotsi käyttävät melko lailla erilaisia keinoja ilmaistakseen saman asiasisällön. Erot johtu-vat tietenkin kielten kieliopillisista ja sanastollisista eroista. Kuten edellä totesin, ruotsissa on kosolti prepositioita kuten vid, joita suo-messa taas on vähän. Suomessa on puolestaan sijamuotoja, jotka notkeasti ilmaisevat asioiden keskinäiset suhteet kuten että-lauseessa että keisari Augustukselta kävi käsky. Ablatiivimuodon Augustuk-selta avulla kerrotaan selkeästi, kuka käskijä oli.

      Olen edellä käsitellyt erittäin vähäistä jos kohta kristityille hyvin tärkeää Raamatun kohtaa. Jo tämä lyhyt analyysi osoitti, miten pal-jon kielet käytännössä eroavat toisistaan. Ne eivät käytä samoja eivätkä edes samantapaisia ilmaisukeinoja välittääkseen tietyn asiasisällön. Tämä viittaa siihen, että on hankala asettaa kieliä mihinkään järjestykseen tavujen informaatiotiheyden tai sisällön välittämisnopeuden avulla. Sisällön samuus on nimittäin vaikeasti määriteltävä asia. Näimme edellä, että jo pienessä tekstiootteessa toinen kieli tarkastelee tapahtumaa tekemisen kohteen kannalta (Augustukselta kävi käsky), toinen kieli taas teon suorittajan kannalta ((Vid den tiden) utfärdade... Augustus en förordning).

      Suomen sanat ovat pitkiä ja suomen kieli saattaa kuulostaa papatukselta, mutta sanat ovat pitkiä jostakin syystä ja papatukselle-kin on jokin syy. Pituus johtuu siitä, että kielen käyttäjät haluavat purkaa kielen avulla ilmaisutarpeensa ja siihen tarvitaan sanoja vaihtelevassa määrin. Papatuksen vaikutelma taas saattaa johtua siitä, että sanoman välittäminen on verraten helppoa, kun kielen tavut ovat rakenteeltaan kevyitä.

 

Viitteet:

1 Käytän teoksesta lyhennettä SKRK. Tässä viittaan sen v. 1979 ilmestyneeseen 4:nteen painokseen.

2 Merkitsen painollisen tavun isoin kirjaimin.

3 Tämä muoto esiintyy suomen lounaismurteissa, joissa kaikki pitkät vokaalit ensi tavua kauempana ovat lyhentyneet.

4 Ks. SKRK s. 30. Huomattakoon, että Hakulinen ei ota lukuun huudahdussanoja (esim. "huu" ja "pöö") eikä palauteilmauksia (esim. "joo", "juu" ja "ää").

5 Englannin osalta voi huomauttaa, että siinä kirjoitus ja ääntäminen eroavat toisistaan huomattavasti enemmän kuin suomessa. Esim. "future" on kolme­tavuinen kirjoitettuna mutta kaksitavuinen äännettynä, suomalaisittain kirjainnettuna "fjuutshö".

6 http://content.time.com/time/health/article/0,8599,2091477,00. html

7 Osoitteesta https://forum.wordreference.com/threads/j%C3%A4%C3%A4d%C3%A4-nuolemaan-n%C3%A4ppej%C3%A4%C3%A4n.2465147/ löytyy apua sanontavastineiden etsimiseen muista kielistä.

8 Suomessa on ilmestynyt kolme virallisen aseman saanutta Raamatun suomennosta. http://www.piplia.fi/raamattu/ raamattu-suomessa/kaannostyo-suomessa/