17.9.15

Tukiverbirakenteista

För min artikel på svenska om stödverbkonstruktioner i detta språk, se  "Stödverbskonstruktioner och deras användning i frasnätsannoteringar" i "Svenskans beskrivning 33". Helsingfors den 15–17 maj 2013. Redigerade av Jan Lindström och andra. S. 521 - 531. https://helda.helsinki.fi/
 
Tarkastelen tässä pilkkeessä ns. tukiverbirakenteita (TVR). Tarkoitan niillä sellaisia predikaattiverbin ja sen substantiivitäydennyksen muodostamia lausekkeita kuin (Hän) pitää luennon / suorittaa maksun / tekee työtä. Nämä lausekkeet eroavat semanttisesti sellaisista lausekkeista kuin (Hän) keittää perunoita / kirjoittaa kirjettä / ihailee paavia siinä, että edelliset muodostavat kiinteän merkityksen, mitä jälkimmäiset eivät tee. Pitää luento voidaan ilmaista verbillä luennoida, suorittaa maksu verbillä maksaa ja tekee työtä verbillä työskentelee, mutta niin ei voi parafrasoida esimerkiksi lauseketta keittää perunoita.
           Kielentutkijat ovat kiinnostuneet TVR:ista mm. sen takia, että syntaktisesti niiden edussana on verbi mutta niiden semanttinen pääsana on substantiivi. Esimerkiksi kun sanon, että Pidän luennon, minä en ensi sijassa kerro jotain pitämisestä, vaan ilmaisen, että kommunikoin tietyllä tavalla. Kieliteknologian tutkijoita TVR:t kiinnostavat sen vuoksi, että ne edustavat monisanailmauksia (multiword expression, oma käännökseni), eikä niiden käsittely laajoissa kielikorpuksissa ole aivan mutkatonta. 
     Kielitypologian harrastajat taas ovat kiinnittäneet huomionsa TVR:isiin, koska niitä on hyvin monissa maailman kielissä. Toisissa niitä käytetään enemmän, toisissa vähemmän. Lukemistani tutkimuksista olen saanut sen käsityksen, että esimerkiksi persian kielessä niillä on hyvin keskeinen asema. Kiintoisaa on niin ikään se, että TVR:ita käytetään varmaan myös aikuisten kielenoppijoiden kielessä, koska ne rakentuvat kielen taajimmin käytettyjen verbien varaan, mutta tästä ei tietääkseni ole tehty tarkkaa tutkimusta. (Verbien omaksumisesta aikuisilla ruotsinoppijoilla, ks. Voionmaa, 1993.) 
     Isossa suomen kieliopissa (ISK, 2005) ei käsitellä TVR:ita, mutta siinä osassa, jossa puheena ovat verbi-idiomit todetaan näin:"Yleisimmät verbit muodostavat myös paljon idiomeja. Erityisen idiomihakuisia ovat verbit olla, ottaa, mennä, saada sekä pitää, tulla, tehdä, käydä, lähteä, antaa, päästä, vetää, panna, pistää ja heittää." (op.cit.:447). Useimmat näistä verbeistä ovat ISK:n mukaan sellaisia, joilla on isoissa tekstikorpuksissa vähintään 1 000 esiintymää miljoonaa sanetta kohti. Kyse on siis tavallisista ja monessa eri yhteydessä esiintyvistä verbeistä. Tämä luonnehdinta sopii myös niihin verbeihin, joita käytetään TVR:issa. 
     Huomattakoon kuitenkin, että idiomit ja TVR:t ovat eri asioita. Idiomit ovat ilmauksia, joiden merkitystä ei voi päätellä niiden sanojen merkityksen perusteella. Esimerkiksi idiomissa ottaa onkeen ei ole kyse onkimisesta. TVR:t ovat puolestaan ymmärrettävissä niiden osien ja eritoten niiden substantiivien merkitysten perusteella.
           TVR:ita on pyritty määrittelemään eri tavoin.Tässä neljä määrittelevää kriteeriä: 1- TVR:n substantiivi ja verbi muodostavat verbilausekkeen, jonka semanttinen pääsana on substantiivi; 2- TVR:iden verbit ovat monimerkityksisiä ja usein semanttisesti heikkoja; 3- TVR:n verbin ykkösargumentti on lauseen subjekti ja TVR:ssa esiintyvä substantiivi on kyseisen verbin täydennys. Esimerkiksi verbilauseke tehdä työtä on TVR, jota käytetään vaikkapa lauseessa Pekka (subjekti) tekee (predikaatti) työtä (objektitäydennys); 4- TVR on parafrasoitavissa eli ilmaistavissa toisin sanoin yhdellä verbillä, kuten edellä osoitin.
           Keskityn nyt neljänteen kriteeriin eli siihen, että TVR:t ovat parafrasoitavissa. Tavallisesti parafraaseilla tarkoitetaan sanaa tai lauseketta pitempien tekstijaksojen muuntamisesta toiseksi ilmaukseksi, mutta tässä parafraasi tarkoittaa TVR:n ilmaisemista yhdellä ja semanttisesti samaa tai lähes samaa tarkoittavalla verbillä. Alla on esimerkkejä, jotka löysin   Kielipankin suuresta korpuksesta, ks. www.kielipankki.fi:
Taulukko 1. Esimerkkejä tukiverbirakenteista ja niiden parafraaseista 
Tekstiote -> TVR -> Parafraasi
1. ...joita voidaan pitää kaupan -> pitää kaupan -> kaupata
2. ...aion pitää huolen siitä -> pitää huolen/huolta -> huolehtia
3. ...voisimme antaa tukea -> antaa tukea -> tukea
4. ...voisitte antaa vastauksia -> antaa vastauksia -> vastata (1)
5. ...täytyy pitää etusijalla -> pitää etusijalla -> etusijaistaa, preferoida
6. ...pitää ottaa vastuu siitä -> ottaa vastuu -> vastata (2)
           Kuten huomataan, jotkin TVR:t ovat selkeitä tapauksia (antaa vastaus - vastata), toiset taas kyseenalaisia (pitää kaupan - kaupata). Tällainen huojuvuus hankaloittaa isoissa korpuksissa olevien TVR:iden nimikoimista eli annotoimista. Lisäksi taulukossa olevista esimerkeistä puuttuu laaja lauseyhteys, jota ilman kunnon analyysia on mahdoton tehdä. Mutta ehkä taulukon poiminnot kuitenkin havainnollistavat, minkälaisista lauserakenteista on kyse.  
     Saadakseni edes jonkinlaisen käsityksen TVR:iden taajuudesta suomenkielisissä teksteissä jatkoin Kielipankin korpusten käyttöä. Noissa korpuksissa on yli 5,3 miljardia sanetta, ja sanaryhmien esiintymistä voi helposti tutkia eri konteksteissä. Hakuehdot ovat asetettavissa hyvin monella lailla. 
      Tarkoitukseni ei ollut tehdä mitään mittavaa analyysia, joka olisi edellyttänyt rakenteiden annotoimista, vaan vain lyhyesti tarkastella TVR:iden esiintymistä. Sitä varten muodostin haun [(sanaluokka pronomini) OTTAA (sanaluokka substantiivi)] ja sain tulokseksi, että ehdottomasti yleisin sanajono on joka ottaa huomioon. Kaikkiaan 49 917 esiintymästä tätä jonoa oli 16 256 tapausta (32,6%). Kyse on idiomista, jollaisia esiintymistä oli paljon muitakin kuten esim. ottaa osaa (suruun), o. puheeksi, ja o. vaivakseen. Tavallisina verbilausekkeina pitämiäni esiintymiä oli tietysti myös, esim. ottaa tilauksia, o. hiiliä ja o. ohjeita jne. Kiintoisaa oli se, että TVR:iksi luettavia esiintymiä oli vain joitakin, esim. ottaa ero = erota ja o. ryyppy = ryypätä. Tämän pintapuolisen tarkastelun perusteella oletan, että TVR:t eivät ole järin keskeisiä suomen kielessä, mutta kuitenkin ne ovat osa kielemme ilmaisujärjestelmää.
           TVR:ita muistuttavia rakenteita on erilaisia. Osmo Ikola käsittelee yhtä niistä Nykysuomen käsikirjassa (1979) puhuessaan päätteettömästä akkusatiivista yksikön totaaliobjektin sijana (op.cit.:140). Aluksi Ikola esittää, että päätteettömyys määräytyy ensisijaisesti selvien sääntöjen mukaan. Niinpä esimerkiksi ydinvoimala on lauseessa Suomeen rakennetaan ydinvoimala päätteetön, koska se on passiivissa olevan rakennetaan-verbin objekti. 
     Visaisempi tapaus on tämä: Kerroin tutkimuksesta saada ongelma ratkaistuksi. Miksi ongelma eikä ongelman? Tähän on sääntö. Sen mukaan päätteettömyys johtuu siitä, että infinitiivi saada on substantiivin tutkimuksesta attribuutti. Mutta miksi objekti on päätteellinen sellaisessa lauseessa kuin Hän sai luvan rakentaa mökin, jossa infinitiivi rakentaa on substantiivin luvan attribuutti?
           Ikolan antama vastaus on tämä:"Jos... se substantiivi, josta infinitiivi riippuu, muodostaa lauseen predikaatin kanssa läheisesti yhteen kuuluvan kokonaisuuden (joka yleensä voitaisiin korvata yhdellä sanallakin), niin infinitiivin objektin muodon määräävät näiden sääntöjen muut kohdat." Ilmaus "muut kohdat" viittaa objektin merkitsemiseen em. yleisten objektisääntöjen avulla. Ikola korostaa, että "käytäntö on horjuva" eikä säännönvastaisen objektimuodon valintaa pidetä pahana virheenä. Ks. Ikola, 1979:140, ja edelleen ISK, 2005:897.
           Ikolan vastauksen mukaan siis lauseessa Hän sai luvan rakentaa mökin esiintyvä verbilauseke sai luvan muodostaa kokonaisuuden, jonka voimme korvata yhdellä verbillä: Hän sai rakentaa mökin. Vastaava vaihto ei käy päinsä ilmauksen kerroin tutkimuksesta kohdalla. 
      Kiintoisaa aiheemme kannalta on se, onko verbilauseke saada lupa TVR vai ei. Sen merkityksen voi TVR:n tavoin ilmaista yhdellä verbillä (ks. ed.). Ilmauksessa saada lupa on myös ensi sijassa kyse luvasta eli saada-verbiä käytetään siinä toisessa merkityksessä kuin tavallisesti.Tämä käy ilmi testilauseesta Hän sai rakentaa mökin ja jäätelöä. Se on semanttisesti huono lause, koska siinä on puhe kahdesta erilaisesta 'saamisesta'.  
      Saada-verbi on siis monimerkityksinen, mikä sopii TVR:tta määritteleviin kriteereihin.Mutta entä miten tässä tapauksessa toteutuu TVR:n ensimmäinen kriteeri "TVR:n substantiivi ja verbi muodostavat verbilausekkeen, jonka semanttinen pääsana on substantiivi". Saada lupa-lauseketta ei parafrasoida korvaamalla se substantiivia lähellä olevalla verbillä kuten esimerkissä antaa vastaus -> vastata vaan laajentamalla predikaattiverbin merkitystä: saada lupa -> saada.Tämä verbi on taajasti käytetty ja semanttisesti heikko (vrt. TVR:n kriteeri 2). 
            Tila ei tässä salli syvempää selvitystä siitä, ovatko lausekkeen saada lupa-kaltaiset ilmaukset TVR:ita vai eivät. Nähdäkseni sen tyyppiset lausekkeet haastavat tarkentamaan TVR:n kriteerejä. On myös niin, että TVR:seen liittyvät kysymykset eivät koske vain sen tarkkaa määrittelemistä ja sitä edustavien esimerkkien nimikointia kielikorpuksissa, vaan jännittäviä kysymyksiä on tietysti paljon muitakin. Olisi esimerkiksi kiintoisaa selvittää, mitä semanttisia eroja TVR:illa ja niiden parafraaseilla tarkasti puhuen on ja mitä viestinnällisiä tarkoitusperiä varten TVR:ita käytetään. Tämä ja paljon muuta jää jatkotutkimuksen tehtäväksi. Sarkaa sille riittää.


Lähteet:

Hakulinen, Auli ja muut (2004): Iso suomen kielioppi. SKS:n toimituksia (SKST) 950. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Ikola, Osmo (toim.) (1979): Nykysuomen käsikirja. Weilin+Göös. Uudistettu laitos. 2. painos. Espoo.
Voionmaa, Kaarlo (1993): On the Semantics of Adult Verb Acquisition. Väitöskirja. Göteborgin yliopiston kielitieteen laitoksen monografiasarjan 12. teos.
Voionmaa, Kaarlo (2014): Stödverbkonstruktioner och deras användning i frasnätsannoteringar. Teoksessa: Svenskans beskrivning 33 : Förhandlingar vid Trettiotredje sammankomsten för svenskans beskrivning. Helsingfors den 15–17 maj 2013. Toim. Jan Lindström ja muut.

15.9.15

Ajatuksia ihmiskielen evoluutiosta

Derek Bickerton pohtii Lingua ex Machina-kirjassa (1), miten alkukieli (protolanguage) muuttui ihmiskielten kirjoksi. Samaa aihetta ovat käsitelleet toki monet muutkin kuten edesmennyt kuuluisa fenno-ugristi, professori Mikko Korhonen (2). Tässä keskityn vain yhteen kohtaan Bickertonin esityksessä, joka koskee hankittujen ominaisuuksien periytymistä eli lamarkismia (ks. sitä koskevia uusia tulkintoja (3)). Vallitsevan käsityksen mukaan se ei ole mahdollista, vaan ihmisten kuten muidenkin eläinten fyysinen ja fysiologinen evoluutio tapahtuu vain geneettisesti.
       Kieli on aivan ilmeisesti fysikaalinen ilmiö, koska kielelliset ilmaisut välittyvät mm. ääniaaltoina. Se on myös fysiologinen ilmiö, koska kielen käyttäminen edellyttää ruumiimme toimintaa: elimistömme osallistuu kielellisten ilmausten tuottamiseen. Kun ihminen on ainoa ihmiskielen kaltaista viestimiskeinoa käyttävä olento, se erottaa meidät muista eläimistä.
         Tuohon voi tosin esittää kriittisen huomautuksen. Mm. ne agrammaattiset afaatikot, joiden kielikyky on rajallinen - heidän sanastonsa saattaa rajoittua vain konkreettista asiaa tarkoittaviin substantiiveihin - ovat läpäisseet kausaalista päättelyä testanneita kokeita. He siis pystyvät ajattelemaan kuten ihmiset yleensä, vaikka eivät olekaan kehittäneet ihmisille tyypillistä normaalia kielikykyä. Tämä on sitäkin kiintoisampaa, kun kymmeniä vuosia jatkunut tutkimus joutuu myöntämään, että "ei ole mitään todistetta sille, että kaikkein pisimmälle edistyneinkään eläin ymmärtäisi kielen sanoja yhtä taipuisasti ja järjestelmällisesti kuin normaali ihmislapsi" (sivu 532, 4). Charles Darwin tiivisti ihmislajin poikkeavuuden muusta luomakunnasta näin:
        "Jonkun ihmisten kantaäidin on täytynyt olla mielenkyvyiltään paljon kehittyneempi kuin yhdenkään samaan aikaan eläneen ihmisapinan, ennen kuin alettiin käyttää alkeellisintakaan ihmiskielen esimuotoa" (532, 4).
Eeva-kantaäidin tyttäret Euroopassa, yksi näkemys (lähde: http://www.tapionajatukset. com/159)
euroopan_kantaaidit.jpg

     



















Ilmeisesti ihmisten kielikyvyn kehittyminen kytki heidän aivonsa toimimaan uudella tavoin, mikä tarkoittaa sitä, että ihmisten kielikyvyn kehittymisellä on ollut läheinen yhteys heidän kognitiivisten kykyjensä kehittymiseen. Derek C. Penn ja Daniel J. Povinelli tiivistävät tämän sanomalla, että "ihmisten aivojen on täytynyt olla vain ihmisille ominaisia, ennen kuin alkeellinen protokieli syntyi" (533, 4). (Huomattakoon, että "protokielen" varhaista olemassaoloa ei ole kyetty todistamaan.)
           Edellä on käsitelty etupäässä ihmisten ja muiden eläinlajien eroa ja päädytty siihen, että vaikka kielikyky joillakin ihmisillä ei ole kehittynyt normaaliksi, ihmiset eroavat silti kognitiivisilta kyvyiltään hyvin paljon muista eläimistä. Kysymys siitä, miten kieli tai sen ilmaantumisen mahdollistanut kyky muuttui ihmisillä ilmeisen pysyväksi ominaisuudeksi, on auki. Miten meidän eläinlajistamme tuli kielellinen eläinlaji?
          Derek Bickerton on löytänyt vastauksen tähän tähän kysymykseen James Mark Baldwinilta (1861 - 1934). Kyse ei ole lamarkismista eli hankittujen ominaisuuksien periytymisestä vaan periaatteesta muoto-seuraa-funktiota. Bickerton lainaa Baldwinin tutkimukset läpikotaisin tuntevaa Robert J. Richardsia, joka selvittelee periaatetta näin (399, 5):
"Jotkin lammen pohjasta ruokansa hankkivat linnut tulivat alunalkaen sattumalta soiselle maalle, jossa ne oppivat vähin erin  kahlaamaan lammelle ottamaan ruokaa sen pohjasta. Ne, jotka harjaantuivat tähän kyllin hyvin, säilyivät hengissä, kun taas toiset menehtyivät. Aikaa myöten lintujen populaatiossa tapahtunut perinnöllinen vaihtelu muunsi hankitut ruuanhankkimiskyvyt vieteiksi, jotka liittyvät kahlaamiseen ja oikean kokoisten esineiden nokkimiseen. Näin siitä, mikä alkuvaiheessaan oli opittua käyttäytymistä ja hankittuja kykyjä, tuli lajin synnynnäisesti määräytyvä ja periytyvä ominaisuus. Orgaaninen valinta [Baldwinin oma nimitys ns. Baldwin-efektille] mukailee lamarkistista periytymistä mutta pysyy selkeästi uusdarwinistisena." 
Kuvahaun tulos haulle sorsat lammella jpg
Sorsia lammella
Bickerton kommentoi tätä kielen kehityksen kannalta esittämällä, että sen jälkeen kun esi-isiemme keskinäinen viestintä oli muuttunut  kielelliseksi (7), toiset onnistuivat muita paremmin tuon ilmeisestikin verraten alkeellisen "protokielen" käytössä. Samanaikaisesti esiintyi varmasti monta erilaista tapaa tuottaa puhunnoksia tai lausumia, mutta luonnollisen valinnan tuloksena jotkin tavat rakentaa lausumia karsiutuivat, kun taas toiset vakiintuivat. Jotkut lapset oppivat tuottamaan rakenteeltaan uudenlaisia kielellisiä ilmauksia spontaanisti ja vaivattomasti, kun taas muut joutuivat punnertamaan niiden aikaansaamisessa. Näin kielenkäyttötaidosta oli ehkä etua esimerkiksi parinvalinnassa: taitavat viestijät menestyivät siinä paremmin kuin heikot viestijät, mikä tarkoitti sitä, että he onnistuivat siirtämään geenejään eteenpäin populaatiossa enemmän kuin jälkimmäiset (ks. 147, 1).
           Kielen rakenteen kehittymisen kannalta keskeistä oli se, että eri piirteitä varten kuten esimerkiksi ajan osoittamista varten luotiin merkitsimiä (marker). Yhteisön lapset omaksuivat niitä saamastaan kielellisestä syötteestä ja rupesivat pitämään niiden käyttämistä selviöinä. Kehitys käsitti näin ollen kaksi vaihetta: ensiksi opittiin merkitsemään tiettyjä piirteitä kuten tapahtumia ja sen toimijoita ("Lintu lentävä") ja sitten näitä merkitsimiä alettiin käyttää yhä taajemmin, samalla kun yhä useammanlaatuisia piirteitä merkittiin kielellisesti eli kielennettiin.
     Tässä ei tule unohtaa sitä, että kyse oli sosiaalisesta viestinnästä ja että viestiminen oli paljon muutakin kuin vain äännöksiä. Eleillä, ilmeillä, ruumiin asennoilla, puhumisetäisyydellä jne. viestiminen limittyi kiinteäksi osaksi sosiaalista puheissaoloa. (Ei-verbaalisesta viestinnästä, ks. esim. (8). Kielen sosiaalisista lähtökohdista ks. (9).)
           Baldwinin ja Bickertonin kanta näyttää siis olevan se, että perinnöllinen vaihtelu alkaa hitaasti korvata hankittuja ominaisuuksia, joita populaatiossa tapahtuva luonnollinen valinta muuntaa vieteiksi. Tällaisia viettejä ovat esimerkiksi lintujen kahlaaminen ja oikean kokoisten esineiden nokkiminen ja koukkaaminen lammen pohjasta.    
     Mutta miten vaihtelu voisi korvata hankittuja ominaisuuksia? Mistä se "tietää", mitä ominaisuuksia sen tulisi valita? Onko esimerkiksi lausumien muodostaminen riippuvainen tietyistä geeneistä ja jos on, niin mistä? Onko lausumien geeniperäinen rakentaminen tapahtunut tasatahtia muiden sosiaalisessa interaktiossa esiintyvien viestimiskeinojen kuten katseen kohdistamisen kanssa? Kuinka laajalle levinnyt ja erikoistunut geneettinen vaihtelu on tietyssä populaatiossa? Miten kulttuuri vaikuttaa luonnonvalintaan? Voi ajatella, että esimerkiksi etiikan nimissä sen ei sallita toimia vapaasti.
         Kysymyksiä on monia, enkä tiedä, olenko esittänyt edes olennaisia niistä. Mutta mielessäni kytee epäilys: Baldwinin kuvaama ja Bickertonin hyväksymä käsitys ihmisen evoluutiosta on mielestäni sosiaalista oppimista, johon ei välttämättä tarvita mitään erikoistuneita geenejä. Ihmisten kognitiiviset (ja muutkin) kyvyt ovat erittäin joustavia ja helposti muokkautuvia, kuten eläinlajimme evoluutio on osoittanut.
           Olen epäilyksineni hyvässä seurassa, sillä kaikki tutkijat eivät ole suinkaan hyväksyneet Baldwinin ja hänen kannattajiensa ajatuksia. Paul E. Griffiths (10) on Baldwinin tutkimuksiin perehdyttyään päätynyt siihen, että geneettisen periytymisen sijasta tämän periaate ei suinkaan koske ihmisten geneettistä vaan heidän epigeneettistä kehitystään. Tällä tarkoitetaan kaikkea geenien mahdollistamaa mutta ei niistä varsinaisesti johtuvaa kehitystä. Esimerkiksi ihmisten kulttuurien monet muodot ovat ilmauksia tällaisesta kehityksestä.  
         En ole antanut kunnon vastausta siihen, miten alkukieli muuttui ihmiskielten kirjoksi. Oliko edes mitään proto- tai alkukieltä? Minkä varaan se rakentui, puhunnosten vai ehkä viittomien?  Kieli antaa meille yhden ja kenties kaikkein keskeisimmän näkökulman, kun pohdimme ihmisten ainutlaatuisuutta eläinlajina ja ihmismielen arvoituksellisia piirteitä. Varmaa on, että tutkimus jatkuu, sillä kuten T.S. Eliot kirjoitti: "We shall not cease from exploration." Emme lakkaa tutkimasta.   
Kirjallisuutta 
Suluissa olevat numerot vastaavat tekstissä annettuja viitteitä.
(1) William H. Calvin, Derek Bickerton. 2000. Lingua ex machina: reconciling Darwin and Chomsky with the human brain. Cambridge, Mass. : MIT Press.
(2) Mikko Korhonen. 1993. Kielen synty. Toim. Ulla-Maija Kulonen. Porvoo: WSOY.
(3) Eva Jablonka and Marion J. Lamb. 2005. Evolution in four dimensions : genetic, epigenetic, behavioral, and symbolic variation in the history of life. Illustrations by Anna Zeligowski. Cambridge, Mass. : MIT Press.
(4) Derek C. Penn - Daniel J. Povinelli. 2012. The Human Enigma. Teoksessa: Keith J. Holyoak - Robert G. Morrison (toim.).The Oxford handbook of thinking and reasoning. New York : Oxford University Press. S. 529 - 538 (ilman bibliografiaa).
(5) Robert J. Richards. 1987. Darwin and the emergence of evolutionary theories of mind and behavior. Chicago : Univ. of Chicago Press.
(6) Virkistävää pohdintaa tässä pilkkeessä esittämiini aiheisiin löytää osoitteesta https://www.netikka.net/mpeltonen/index.html
(7) Ks. näitä termejä osoitteesta http://tieteentermipankki.fi/wiki/Kielitiede
(8) Mielenkiintoinen tutkimus ajattelun ja eleiden suhteista on David McNeill. 2007. Gesture and thought. Chicago, Ill. : University of Chicago Press.
(9) Kielen sosiaalisista lähtökohdista, ks. Daniel Dor - Chris Knight - Jerome Lewis. 2014. The Social Origins of Language. Oxford: Oxford University Press.
(10) Paul E. Griffiths. 2003. Beyond the Baldwin Effect: James Mark Baldwin's 'Social Heredity'. Epigenetic Inheritance and Niche-Constgruction. Teoksessa; B. H. Weber - D. J. Depew (toim.). Learning, Meaning and Emergence: Possible Baldwinian Mechanisms in the Co-Evolution of Language and Mind. Cambridge, Mass.: MIT Press: 193-215.
(11) Mielenkiintoinen yleiskatsaus evoluutioon on Mark Ridley. 1996. Evolution. 2. painos. Cambridge, Mass.: Blackwell Science.


10.9.15

Hjärtat slår, härligt!

Häromdagen blev jag behandlad på ett fint och bra sätt på Sahlgrenska sjukhuset då jag var där för en kranskärlsröntgen. Anledningen till undersökningen var att jag under en längre tid hade känt smärtor i bröstet. Flera läkare hade undersökt mig. Jag hade fått trampa på motionscykel med en massa sladdar fästa på min kropp som registrerade hur hjärtat fungerade och jag hade blivit också röntgad ett antal gånger. Till slut hade en läkare ansett att jag förmodligen har något i kranskärl som måste åtgärdas. Detta något var en möjlig förträngning som hindrar blodet att flyta och hjärtat att slå så som det skall. 
Kuvahaun tulos haulle kranskärlsröntgen
Vår vitala pumpstation, hjärtat
Jag uppfattade att det handlade om ett potentiellt riskfyllt ingrepp. Så här beskrivs det i en text från Hjärtkliniken på Danderyds sjukhus: "Undersökningen genomförs via en pulsåder i handleden eller i ljumsken. Insticksstället bedövas och en tunn plastslang förs via kärlsystemet till hjärtat. Via plastslangen sprutas en liten mängd kontrast i höger respektive vänster kranskärl. Eventuella förträngningar och stopp i kranskärlen kan då ses med hjälp av röntgen." Samma källa upplyser oss om att "kranskärlen är hjärtats egna blodkärl som förgrenar sig utanpå hjärtat och det finns ett kranskärl på höger sida av hjärtat och ett på vänster".

         Utan sjuksköterskor hade läkaren inte kunnat göra ingreppet. De förberedde allt väldigt noggrant då jag låg på britsen. De desinficierade både min högra handled och kroppen runt ljumsken.
         Läkaren valde att sticka in en tunnstunn plastslang genom pulsådern i högra handleden. Trots bedövningen gjorde det ont. Jag hade aldrig upplevt något liknande och började tänka på hur märkligt det var att en plastslang fördes genom mig mot hjärtat. 
         Jag var vaken under hela ingreppet men jag hade fått avslappnande läkemedel. Medan undersökningen pågick kände jag tryck i bröstet speciellt när det sprutades kontrast i kranskärlen. Känslan var dock svår att förklara då läkaren eller någon av hans assistenter frågade, hur jag hade det. 
         För att behålla lugnet försökte jag att tänka på något helt annat. Jag hörde läkaren ge order till sina assistenter. Jag förstod inte riktigt vad han sa men uppmärksammade att han bröt. Jag tog och rörde på mina tår i högra foten och var glad när jag kunde göra det. Röntgenkameror rörde sig hela tiden ovanpå mig. De riktades på olika ställen i bröstet.
          Den undersökande läkaren upptäckte ingen förträngning i mina kranskärl. Jag kände stor lättnad, för nu slapp jag att få en ballongvidgning i kärlet, något som en tidigare läkare som undersökt mig hade föreslagit. En av sjuksköterskorna la ett tryckförband på min högra handled, och jag fick ha det i fyra timmar medan jag var på vårdavdelningen. Det var viktigt att jag höll högra handen uppe "som Napoleon" för att undvika större blodtryck i den. Jag försökte föreslå Karl den tolfte, alltså min namne, i stället för Napoleon men sjuksköterskan höll inte med. 
 Jag fick tid att följa hur mina rumskamrater hade det. En av dem hade varit i undersökningen innan mig och fått en förträngning utvidgad med ballong. Läkaren hade också lagt ett metallnät i kärlet för att förhindra återförträngningen. En annan rumskamrat hade fått flera nya mediciner som skulle hindra fortsatta förträngningar i kärlet. 
          Personalen är ett kapitel i sig vare sig de städar och ser till att det är rent och fint på avdelningen eller tar hand om en: lägger plåster på såren, förbereder en för medicinska undersökningar - eller lånar ut en mobil. Jag hade glömt min mobil hemma och ville ringa hem och berätta att det hade varit mycket pirrigt men att allt hade ändå gått bra. Under de fem timmar som jag var på vårdavdelningen fick jag också mat. På dagens meny stod korv i ratatouille-sås med potatismos. 
          Det var faktiskt ganska mysigt på avdelningen trots allt det allvarliga som händer där dagligen: de svåra hjärtundersökningar där livets skörhet säkert är närvarande och mycket kännbar.

Jag tackar hjärtligen personalen på Kardiologi dagvård på Sahlgrenska. Det känns så underbart att det slår, hjärtat mitt.


PS. I anslutning till operationen gjorde jag ett tabbe som jag i min egenskap av språknörd helst vill glömma. Läkaren som ledde ingreppet hade isländska som sitt förstaspråk och inte tjeckiska som jag hade trott. Till mitt försvar kan jag dock framföra att isländska, tjeckiska och mitt första språk finska har det gemensamt att huvudbetoningen ligger på första stavelsen. De handlar alltså om tongivande språk. 

PPS. En och annan kan undra hur det gick sen. Känner jag fortfarande smärta i bröstet när jag t.ex. går uppför backen? Det vet jag ännu inte. Enligt den anvisning jag fick ska jag vila och inte anstränga mig under de närmaste dagarna. Sedan få vi se hur det blir. En sak är säker: hjärtat är en mycket kär del av mig med sina kärl och allt annat.