Ajatuksia ihmiskielen evoluutiosta

Derek Bickerton pohtii Lingua ex Machina-kirjassa (1), miten alkukieli (protolanguage) muuttui ihmiskielten kirjoksi. Samaa aihetta ovat käsitelleet toki monet muutkin kuten edesmennyt kuuluisa fenno-ugristi, professori Mikko Korhonen (2). Tässä keskityn vain yhteen kohtaan Bickertonin esityksessä, joka koskee hankittujen ominaisuuksien periytymistä eli lamarkismia (ks. sitä koskevia uusia tulkintoja (3)). Vallitsevan käsityksen mukaan se ei ole mahdollista, vaan ihmisten kuten muidenkin eläinten fyysinen ja fysiologinen evoluutio tapahtuu vain geneettisesti.
       Kieli on aivan ilmeisesti fysikaalinen ilmiö, koska kielelliset ilmaisut välittyvät mm. ääniaaltoina. Se on myös fysiologinen ilmiö, koska kielen käyttäminen edellyttää ruumiimme toimintaa: elimistömme osallistuu kielellisten ilmausten tuottamiseen. Kun ihminen on ainoa ihmiskielen kaltaista viestimiskeinoa käyttävä olento, se erottaa meidät muista eläimistä.
         Tuohon voi tosin esittää kriittisen huomautuksen. Mm. ne agrammaattiset afaatikot, joiden kielikyky on rajallinen - heidän sanastonsa saattaa rajoittua vain konkreettista asiaa tarkoittaviin substantiiveihin - ovat läpäisseet kausaalista päättelyä testanneita kokeita. He siis pystyvät ajattelemaan kuten ihmiset yleensä, vaikka eivät olekaan kehittäneet ihmisille tyypillistä normaalia kielikykyä. Tämä on sitäkin kiintoisampaa, kun kymmeniä vuosia jatkunut tutkimus joutuu myöntämään, että "ei ole mitään todistetta sille, että kaikkein pisimmälle edistyneinkään eläin ymmärtäisi kielen sanoja yhtä taipuisasti ja järjestelmällisesti kuin normaali ihmislapsi" (sivu 532, 4). Charles Darwin tiivisti ihmislajin poikkeavuuden muusta luomakunnasta näin:

        "Jonkun ihmisten kantaäidin on täytynyt olla mielenkyvyiltään paljon kehittyneempi kuin yhdenkään samaan aikaan eläneen ihmisapinan, ennen kuin alettiin käyttää alkeellisintakaan ihmiskielen esimuotoa" (532, 4).
Eeva-kantaäidin tyttäret Euroopassa, yksi näkemys (lähde: http://www.tapionajatukset. com/159)

     



















Ilmeisesti ihmisten kielikyvyn kehittyminen kytki heidän aivonsa toimimaan uudella tavoin, mikä tarkoittaa sitä, että ihmisten kielikyvyn kehittymisellä on ollut läheinen yhteys heidän kognitiivisten kykyjensä kehittymiseen. Derek C. Penn ja Daniel J. Povinelli tiivistävät tämän sanomalla, että "ihmisten aivojen on täytynyt olla vain ihmisille ominaisia, ennen kuin alkeellinen protokieli syntyi" (533, 4). (Huomattakoon, että "protokielen" varhaista olemassaoloa ei ole kyetty todistamaan.)
           Edellä on käsitelty etupäässä ihmisten ja muiden eläinlajien eroa ja päädytty siihen, että vaikka kielikyky joillakin ihmisillä ei ole kehittynyt normaaliksi, ihmiset eroavat silti kognitiivisilta kyvyiltään hyvin paljon muista eläimistä. Kysymys siitä, miten kieli tai sen ilmaantumisen mahdollistanut kyky muuttui ihmisillä ilmeisen pysyväksi ominaisuudeksi, on auki. Miten meidän eläinlajistamme tuli kielellinen eläinlaji?
          Derek Bickerton on löytänyt vastauksen tähän tähän kysymykseen James Mark Baldwinilta (1861 - 1934). Kyse ei ole lamarkismista eli hankittujen ominaisuuksien periytymisestä vaan periaatteesta muoto-seuraa-funktiota. Bickerton lainaa Baldwinin tutkimukset läpikotaisin tuntevaa Robert J. Richardsia, joka selvittelee periaatetta näin (399, 5):

"Jotkin lammen pohjasta ruokansa hankkivat linnut tulivat alunalkaen sattumalta soiselle maalle, jossa ne oppivat vähin erin  kahlaamaan lammelle ottamaan ruokaa sen pohjasta. Ne, jotka harjaantuivat tähän kyllin hyvin, säilyivät hengissä, kun taas toiset menehtyivät. Aikaa myöten lintujen populaatiossa tapahtunut perinnöllinen vaihtelu muunsi hankitut ruuanhankkimiskyvyt vieteiksi, jotka liittyvät kahlaamiseen ja oikean kokoisten esineiden nokkimiseen. Näin siitä, mikä alkuvaiheessaan oli opittua käyttäytymistä ja hankittuja kykyjä, tuli lajin synnynnäisesti määräytyvä ja periytyvä ominaisuus. Orgaaninen valinta [Baldwinin oma nimitys ns. Baldwin-efektille] mukailee lamarkistista periytymistä mutta pysyy selkeästi uusdarwinistisena." 

Sorsia lammella

Bickerton kommentoi tätä kielen kehityksen kannalta esittämällä, että sen jälkeen kun esi-isiemme keskinäinen viestintä oli muuttunut  kielelliseksi (7), toiset onnistuivat muita paremmin tuon ilmeisestikin verraten alkeellisen "protokielen" käytössä. Samanaikaisesti esiintyi varmasti monta erilaista tapaa tuottaa puhunnoksia tai lausumia, mutta luonnollisen valinnan tuloksena jotkin tavat rakentaa lausumia karsiutuivat, kun taas toiset vakiintuivat. Jotkut lapset oppivat tuottamaan rakenteeltaan uudenlaisia kielellisiä ilmauksia spontaanisti ja vaivattomasti, kun taas muut joutuivat punnertamaan niiden aikaansaamisessa. Näin kielenkäyttötaidosta oli ehkä etua esimerkiksi parinvalinnassa: taitavat viestijät menestyivät siinä paremmin kuin heikot viestijät, mikä tarkoitti sitä, että he onnistuivat siirtämään geenejään eteenpäin populaatiossa enemmän kuin jälkimmäiset (ks. 147, 1).
           Kielen rakenteen kehittymisen kannalta keskeistä oli se, että eri piirteitä varten kuten esimerkiksi ajan osoittamista varten luotiin merkitsimiä (marker). Yhteisön lapset omaksuivat niitä saamastaan kielellisestä syötteestä ja rupesivat pitämään niiden käyttämistä selviöinä. Kehitys käsitti näin ollen kaksi vaihetta: ensiksi opittiin merkitsemään tiettyjä piirteitä kuten tapahtumia ja sen toimijoita ("Lintu lentävä") ja sitten näitä merkitsimiä alettiin käyttää yhä taajemmin, samalla kun yhä useammanlaatuisia piirteitä merkittiin kielellisesti eli kielennettiin.
     Tässä ei tule unohtaa sitä, että kyse oli sosiaalisesta viestinnästä ja että viestiminen oli paljon muutakin kuin vain äännöksiä. Eleillä, ilmeillä, ruumiin asennoilla, puhumisetäisyydellä jne. viestiminen limittyi kiinteäksi osaksi sosiaalista puheissaoloa. (Ei-verbaalisesta viestinnästä, ks. esim. (8). Kielen sosiaalisista lähtökohdista ks. (9).)
           Baldwinin ja Bickertonin kanta näyttää siis olevan se, että perinnöllinen vaihtelu alkaa hitaasti korvata hankittuja ominaisuuksia, joita populaatiossa tapahtuva luonnollinen valinta muuntaa vieteiksi. Tällaisia viettejä ovat esimerkiksi lintujen kahlaaminen ja oikean kokoisten esineiden nokkiminen ja koukkaaminen lammen pohjasta.    
     Mutta miten vaihtelu voisi korvata hankittuja ominaisuuksia? Mistä se "tietää", mitä ominaisuuksia sen tulisi valita? Onko esimerkiksi lausumien muodostaminen riippuvainen tietyistä geeneistä ja jos on, niin mistä? Onko lausumien geeniperäinen rakentaminen tapahtunut tasatahtia muiden sosiaalisessa interaktiossa esiintyvien viestimiskeinojen kuten katseen kohdistamisen kanssa? Kuinka laajalle levinnyt ja erikoistunut geneettinen vaihtelu on tietyssä populaatiossa? Miten kulttuuri vaikuttaa luonnonvalintaan? Voi ajatella, että esimerkiksi etiikan nimissä sen ei sallita toimia vapaasti.
         Kysymyksiä on monia, enkä tiedä, olenko esittänyt edes olennaisia niistä. Mutta mielessäni kytee epäilys: Baldwinin kuvaama ja Bickertonin hyväksymä käsitys ihmisen evoluutiosta on mielestäni sosiaalista oppimista, johon ei välttämättä tarvita mitään erikoistuneita geenejä. Ihmisten kognitiiviset (ja muutkin) kyvyt ovat erittäin joustavia ja helposti muokkautuvia, kuten eläinlajimme evoluutio on osoittanut.
           Olen epäilyksineni hyvässä seurassa, sillä kaikki tutkijat eivät ole suinkaan hyväksyneet Baldwinin ja hänen kannattajiensa ajatuksia. Paul E. Griffiths (10) on Baldwinin tutkimuksiin perehdyttyään päätynyt siihen, että geneettisen periytymisen sijasta tämän periaate ei suinkaan koske ihmisten geneettistä vaan heidän epigeneettistä kehitystään. Tällä tarkoitetaan kaikkea geenien mahdollistamaa mutta ei niistä varsinaisesti johtuvaa kehitystä. Esimerkiksi ihmisten kulttuurien monet muodot ovat ilmauksia tällaisesta kehityksestä.  
         En ole antanut kunnon vastausta siihen, miten alkukieli muuttui ihmiskielten kirjoksi. Oliko edes mitään proto- tai alkukieltä? Minkä varaan se rakentui, puhunnosten vai ehkä viittomien?  Kieli antaa meille yhden ja kenties kaikkein keskeisimmän näkökulman, kun pohdimme ihmisten ainutlaatuisuutta eläinlajina ja ihmismielen arvoituksellisia piirteitä. Varmaa on, että tutkimus jatkuu, sillä kuten T.S. Eliot kirjoitti: "We shall not cease from exploration." Emme lakkaa tutkimasta.   

Kirjallisuutta 
Suluissa olevat numerot vastaavat tekstissä annettuja viitteitä.
(1) William H. Calvin, Derek Bickerton. 2000. Lingua ex machina: reconciling Darwin and Chomsky with the human brain. Cambridge, Mass. : MIT Press.
(2) Mikko Korhonen. 1993. Kielen synty. Toim. Ulla-Maija Kulonen. Porvoo: WSOY.
(3) Eva Jablonka and Marion J. Lamb. 2005. Evolution in four dimensions : genetic, epigenetic, behavioral, and symbolic variation in the history of life. Illustrations by Anna Zeligowski. Cambridge, Mass. : MIT Press.
(4) Derek C. Penn - Daniel J. Povinelli. 2012. The Human Enigma. Teoksessa: Keith J. Holyoak - Robert G. Morrison (toim.).The Oxford handbook of thinking and reasoning. New York : Oxford University Press. S. 529 - 538 (ilman bibliografiaa).
(5) Robert J. Richards. 1987. Darwin and the emergence of evolutionary theories of mind and behavior. Chicago : Univ. of Chicago Press.
(6) Virkistävää pohdintaa tässä pilkkeessä esittämiini aiheisiin löytää osoitteesta https://www.netikka.net/mpeltonen/index.html
(7) Ks. näitä termejä osoitteesta http://tieteentermipankki.fi/wiki/Kielitiede
(8) Mielenkiintoinen tutkimus ajattelun ja eleiden suhteista on David McNeill. 2007. Gesture and thought. Chicago, Ill. : University of Chicago Press.
(9) Kielen sosiaalisista lähtökohdista, ks. Daniel Dor - Chris Knight - Jerome Lewis. 2014. The Social Origins of Language. Oxford: Oxford University Press.
(10) Paul E. Griffiths. 2003. Beyond the Baldwin Effect: James Mark Baldwin's 'Social Heredity'. Epigenetic Inheritance and Niche-Constgruction. Teoksessa; B. H. Weber - D. J. Depew (toim.). Learning, Meaning and Emergence: Possible Baldwinian Mechanisms in the Co-Evolution of Language and Mind. Cambridge, Mass.: MIT Press: 193-215.
(11) Mielenkiintoinen yleiskatsaus evoluutioon on Mark Ridley. 1996. Evolution. 2. painos. Cambridge, Mass.: Blackwell Science.