To grow human, not so easy

When I Was One-and-Twenty (slightly changed)

By A.E. Housman (1859 - 1936)

 

                       When I was one-and-twenty                                      

                              I heard a wise man say,                                       

                       “Give crowns and pounds and guineas                      

                              But not your heart away;                                   

                        Give pearls away and rubies                                       

                              But keep your fancy free.”                                   

                        But I was one-and-twenty,

                              No use to talk to me.

                        When I was one-and-twenty

                              I heard him say again,

                        “The heart out of the bosom       

                              Was never given in vain;

                                                                                    ’Tis paid with sighs a plenty

                                                                                          And sold for endless rue.”

                                                                                    And I am nine-and-sixty,

                                                                                         And oh, ’tis true, ’tis true.

Pois tieltä risut ja männynkävyt

Lapsuuteni mieleenjääneisiin kokemuksiin kuuluu se, kun pääsin näyttelemään kansakoulun kevätjuhlassa. En muista, millä luokalla juhla pidettiin, mutta sen muistan, mitä näytelmä käsitteli ja mikä minun roolini siinä oli. Se koski Päivänpaisteen ja Myrskyn kiistaa siitä, kumpi niistä on voimakkaampi, ja minä näyttelin Myrskyä.

           Mutta miksi rupesin ajattelemaan tuota näytelmää? Varmaankin osaksi sen takia, että nyt on kevät, ja se virvoittaa myös muistot. Palaan menneisyyden mukaviin ja jännittäviin kokemuksiin. Toinen syy on se, että siivoan vaimoni kanssa appivanhempieni asuntoa ja käteen osuu kaikenlaista tavaraa mummon vanhoista vaatteista apen kauan sitten hankkimiin työkaluihin. Myös kirjoja riittää. Yksi niistä on Keskikoulun lukukirja 1, joka kuului vaimolleni. Hän sai kirjan yhdentoista vanhana 60-luvun lopulla. 

 

           Selailin kirjaa ja yllätyin: siinä on La Fontainen runo ”Aurinko ja Pohjatuuli”, jonka Yrjö Jylhä on suomentanut. Tunnistin tarinan, koska se vastasi sitä näytelmää, jossa kansakoulun kevätjuhlassa esiinnyin. Minä olin Pohjatuuli eli Myrsky ja vastanäyttelijäni, ilmeisestikin joku luokkani tytöistä, oli Aurinko eli Päivänpaiste. La Fontainen runon juoni on selkeä: tiellä kävelee mies, jolla on yllään viitta ja sen ansiosta ”sateista ei miekkosemme piittaa, hän kantaa tiivistä ja vuorattua viittaa”. Pohjatuuli haluaa kiusata miestä ja kehuu voivansa riisua viitan tämän päältä. Aurinko ei pidä moisesta kerskunnasta vaan haastaa Pohjatuulen kilpaan:

”Käy kiinni, napit ratko! Vetoa lyökäämme, ken meistä pikemmin tuon viitan riisuu miehen päältä.”

           Ja niin Pohjatuuli alkaa riehua. La Fontainen sanoin:”Jo ryntäs tuuli päin, jo usvaa pullollaan ja paisuin pöyhkeäksi se hornanmetelillä läksi, se katot maahan löi ja venhot kylkiin paaden, vain viitan vuoks' sen aikaansaaden...” Mies tietenkin kietoo itsensä viittaan yhä tiukemmin, kunnes Pohjatuuli hellittää ja päästää Auringon esiin:”Vaan pilkistipä aurinko, säteensä kirvoitti, ne suuntas miestä kohti, hikoilemaan sai kulkijan ja yltään riisumaan tuon viitan hautovan...” Tunnistin runosta siis kansakoulun aikaisen näytelmän: kyse on samasta aiheesta. Mieleeni on jäänyt vuorosana ”Pois tieltä risut ja männynkävyt. Joutua pitää eteenpäin ja sukkelaan.” Muuta en siitä muista, ja ihmettelin, kun en nähnyt noita sanoja La Fontainen runossa. Onneksi Internet on olemassa. Löysin sieltä hakemani.

           Vuorosana löytyi Zachris Topeliuksen (1818–1898) kirjasta ”Lukemisia lapsille, osa 6”, jonka WSOY:n julkaisi vuonna 1893. Kyseessä on suomennos, sillä Topeliushan kirjoitti ruotsiksi. Topeliuksen versiossa Pohjatuuli eli Myrsky ei käy miehen vaan köyhän mummon kimppuun, jolta se haluaa viedä turkin. Tämä ryhtyy puolustamaan turkkiaan:”Hyvänen aika, rakas herra; minä olen rehellinen mummo parka; en minä ole ikänäni mitään varastanut, ja turkki on aivan omatekoinen turkkini.” Mutta myrsky on säälimätön ja koettaa tempoa turkkia mummon yltä kuitenkaan siinä onnistumatta

           Ehkä juuri tuo Myrskyn julma ja tunteeton suhtautuminen mummoparkaa kohtaan sai aikaan sen, että mainitsemani vuorosana hitsautui mieleeni; kansakouluajastani on sentään vierähtänyt jo yli 60 vuotta. Mutta yhtä kaikki La Fontainen runon viimeinen rivi tiivistää runon ja näytelmän opetuksen, periaatteen, johon yhä uskon:”Enemmän lempeys siis voi kuin väkivalta.”

           Mitä voisin sanoa tähän lopuksi. Sen, että olen kiitollinen lapsuuteni aikuisille ihmisille, jotka antoivat tuollaisia hyviä eväitä elämäntielle. Myrskynä epäonnistuin mutta opin yhden tärkeän ja kestävän asian: lempeys ja rakkaus vievät voiton väkivallasta elämän voimina.

           On syytä olla kiitollinen myös sille kulttuurille, jossa lempeyden kaltaiset inhimilliset arvot ovat tärkeämpiä kuin ihmisyyttä alentavat arvot kuten väkivalta ja sillä uhkaaminen. Lopuksi huomattakoon, että Topelius aivan ilmeisesti lainasi La Fontainelta kertomuksen juonen, mutta niinhän me teemme: kehitämme omaa ja lainaamme toisiltamme sen kulttuurin piirissä, johon kuulumme.

Hjärtat slår, härligt!

Häromdagen blev jag behandlad på ett fint och bra sätt på Sahlgrenska sjukhuset då jag var där för en kranskärlsröntgen. Anledningen till undersökningen var att jag under en längre tid hade känt smärtor i bröstet. Flera läkare hade undersökt mig. Jag hade fått trampa på motionscykel med en massa sladdar fästa på min kropp som registrerade hur hjärtat fungerade och jag hade blivit också röntgad ett antal gånger. Till slut hade en läkare ansett att jag förmodligen har något i kranskärl som måste åtgärdas. Detta något var en möjlig förträngning som hindrar blodet att flyta och hjärtat att slå så som det skall. 

Vår vitala pumpstation, hjärtat

Jag uppfattade att det handlade om ett potentiellt riskfyllt ingrepp. Så här beskrivs det i en text från Hjärtkliniken på Danderyds sjukhus: "Undersökningen genomförs via en pulsåder i handleden eller i ljumsken. Insticksstället bedövas och en tunn plastslang förs via kärlsystemet till hjärtat. Via plastslangen sprutas en liten mängd kontrast i höger respektive vänster kranskärl. Eventuella förträngningar och stopp i kranskärlen kan då ses med hjälp av röntgen." Samma källa upplyser oss om att "kranskärlen är hjärtats egna blodkärl som förgrenar sig utanpå hjärtat och det finns ett kranskärl på höger sida av hjärtat och ett på vänster".

         Utan sjuksköterskor hade läkaren inte kunnat göra ingreppet. De förberedde allt väldigt noggrant då jag låg på britsen. De desinficierade både min högra handled och kroppen runt ljumsken.

         Läkaren valde att sticka in en tunnstunn plastslang genom pulsådern i högra handleden. Trots bedövningen gjorde det ont. Jag hade aldrig upplevt något liknande och började tänka på hur märkligt det var att en plastslang fördes genom mig mot hjärtat. 

         Jag var vaken under hela ingreppet men jag hade fått avslappnande läkemedel. Medan undersökningen pågick kände jag tryck i bröstet speciellt när det sprutades kontrast i kranskärlen. Känslan var dock svår att förklara då läkaren eller någon av hans assistenter frågade, hur jag hade det. 
         För att behålla lugnet försökte jag att tänka på något helt annat. Jag hörde läkaren ge order till sina assistenter. Jag förstod inte riktigt vad han sa men uppmärksammade att han bröt. Jag tog och rörde på mina tår i högra foten och var glad när jag kunde göra det. Röntgenkameror rörde sig hela tiden ovanpå mig. De riktades på olika ställen i bröstet.
          Den undersökande läkaren upptäckte ingen förträngning i mina kranskärl. Jag kände stor lättnad, för nu slapp jag att få en ballongvidgning i kärlet, något som en tidigare läkare som undersökt mig hade föreslagit. En av sjuksköterskorna la ett tryckförband på min högra handled, och jag fick ha det i fyra timmar medan jag var på vårdavdelningen. Det var viktigt att jag höll högra handen uppe "som Napoleon" för att undvika större blodtryck i den. Jag försökte föreslå Karl den tolfte, alltså min namne, i stället för Napoleon men sjuksköterskan höll inte med. 

 Jag fick tid att följa hur mina rumskamrater hade det. En av dem hade varit i undersökningen innan mig och fått en förträngning utvidgad med ballong. Läkaren hade också lagt ett metallnät i kärlet för att förhindra återförträngningen. En annan rumskamrat hade fått flera nya mediciner som skulle hindra fortsatta förträngningar i kärlet. 

          Personalen är ett kapitel i sig vare sig de städar och ser till att det är rent och fint på avdelningen eller tar hand om en: lägger plåster på såren, förbereder en för medicinska undersökningar - eller lånar ut en mobil. Jag hade glömt min mobil hemma och ville ringa hem och berätta att det hade varit mycket pirrigt men att allt hade ändå gått bra. Under de fem timmar som jag var på vårdavdelningen fick jag också mat. På dagens meny stod korv i ratatouille-sås med potatismos. 

          Det var faktiskt ganska mysigt på avdelningen trots allt det allvarliga som händer där dagligen: de svåra hjärtundersökningar där livets skörhet säkert är närvarande och mycket kännbar.

Jag tackar hjärtligen personalen på Kardiologi dagvård på Sahlgrenska. Det känns så underbart att det slår, hjärtat mitt.

PS. I anslutning till operationen gjorde jag ett tabbe som jag i min egenskap av språknörd helst vill glömma. Läkaren som ledde ingreppet hade isländska som sitt förstaspråk och inte tjeckiska som jag hade trott. Till mitt försvar kan jag dock framföra att isländska, tjeckiska och mitt första språk finska har det gemensamt att huvudbetoningen ligger på första stavelsen. De handlar alltså om tongivande språk. 

PPS. En och annan kan undra hur det gick sen. Känner jag fortfarande smärta i bröstet när jag t.ex. går uppför backen? Det vet jag ännu inte. Enligt den anvisning jag fick ska jag vila och inte anstränga mig under de närmaste dagarna. Sedan få vi se hur det blir. En sak är säker: hjärtat är en mycket kär del av mig med sina kärl och allt annat. 

Retki hunzien maahan

(Neuvostoaikainen muistelma) 
Matkustan mielelläni, koska haluan nähdä, miten ihmiset tulevat toimeen eri puolilla maailmaa. En koskaan liiku lentokoneella, vaan kuljen aina jalan tai käytän junaa, linja-autoa ja mopoa.   
          Matkustamistani helpottaa se, että minulla on kirjeenvaihto­ystä­viä vähän joka taholla. Yksi heistä on Igor Loshshat. Nimi tarkoittaa hevosta venä­jäksi, vaikka ei hän hevonen ole vaan iso mies, joka asuu Neuvostoliiton eteläosassa alueella, jota sen asukkaat kutsuvat Jumhurii Tojikistaniksi. He puhuvat omaa kiel­tään, jota minä en osaa. Käytin Igorin kanssa venäjää, jota olen oppinut isoäidiltäni eli babushkalta ja hänen kotiapulaiseltaan Jelenalta. Minä pidän Jelenasta ehkä vielä enemmän kuin babkasta, sillä hän laittaa ihania piirakoita. Kun lähden mat­koilleni, otan niitä tavallisesti mukaani ison pussillisen. Mutta asiaan.

            Saavuin kesän alussa linja-autolla Jumhurii Tojikistanin pääkaupunkiin Dushan­been, ja Igor oli minua siellä vastassa. Emme viivytelleet turhia, vaan ajoimme suoraa päätä Igorin Ladalla hänen vuoristossa sijaitsevaan Alitia-nimiseen kotikyläänsä. Matka sinne oli pitkä ja töyssyinen. Perillä huomasin, että Alitia ei ollutkaan mikään tavallinen kylä vaan valtava maatila, kolhoosi. Igor kehui sitä Jum­hurii Tojikistanin suurimmaksi hevostilaksi. Uskoin häntä. Sen nimi venäjäksi oli Daljokaja Levada eli Kaukainen Hevoshaka. Osuva nimi. 

Näin sitä ajettihin kolhoosis hevoosilla

Kolhoosissa aika kului mukavasti. Päivät hoidimme hevosia ja ratsastimme paljon Levadaa ympäröivillä vuorilla. Illat istuimme suuressa teltassa. Meille tarjoil­tiin pari­loi­tua lammasta ja suuressa paistinpannussa kypsennettyjä vihanneksia, joista tunnistin perunan ja porkkanan, mutta muita en osannut nimetä. Ruoka oli hyvin maittavaa ja tuke­vaa. Aterian jälkeen nautimme yrttiteetä ja piirakoita; ne olivat melkein yhtä hyviä kuin Jelenan tekemät.
            Kolhoosin ihmiset kertoivat minulle maasta korkeiden vuorten takana. Se oli hunzien valtakunta. Igorin ja hänen ystäviensä mukaan lähes kaikki hunzat elävät yli sata vuotiaiksi, ovat erittäin terveitä ja syövät pelkästään raakaruokaa, mm. perunan tapaista juuresta, jota he kutsuvat tuuperiksi. Heidän ei tarvitse nähdä nälkää, sillä vuoriston joet ovat kalaisia, laakson maaperä muhevaa multaa ja vuorten rinteillä vaeltaa laumoittain kauriita ja muita eläimiä, joita he pyydystävät.
            Hunzat eivät ole paljon tekemisissä laaksonsa ulkopuolella asuvien naapurei­den kanssa, koska nämä eivät osaa heidän kieltään ja myös sen vuoksi, että vuoris­tossa on vaivalloista liikkua, kun kulkukelpoiset polut menevät korkealla sijaitsevien solien läpi. Lumivyöryt, irtolohkareet ja rosvojoukkiot ovat siellä ainaisena uhkana.

Hunzien maassa on omat perhosetkin, tässä Parnassius hunza.
Lähde: Robert Nash, Ulsterin museo

Mitä enemmän sain tietää hunzista ja heidän maastaan, sitä kovemmaksi kasvoi haluni päästä käymään heidän luonaan. Tilaisuus siihen tarjoutui, kun Igor Loshshat sai Moskovasta käskyn lähteä viemään hevosia hunzien maahan. Asia vai­kuttaa ehkä mer­killiseltä: miksi Moskovasta käsin määrätään Igor kuljettamaan hevo­sia toiseen maahan, mutta Neuvosto­liitossa on sillä tavoin, että tärkeät päätökset teh­dään Moskovassa, josta ne sitten lähetetään eri puolille suurta valtiota. Mutta miksi hevosten piti olla venäläisiä, joku saattaa ihmetellä.Onhan hevosia muuallakin, kuten Pakistanissa, Intiassa ja Kiinassa.
            Kaikki johtui erään lordi Buttonista. Hän oli ollut Englannin kuningattaren suosikkiministeri, mutta joutunut jättämään paikkansa jonkin poliittisen riidan takia ja muuttanut Intiaan, Englannin entiseen siirtomaahan. Button oli mies, joka harrasteli kaikenlaista. Vaikka hän yleensä epäonnistui hankkeissaan, hän putosi aina jalat tai takamus edellä maahan.
            Kun Button sai jotain päähänsä, hän toteutti aikeensa, meni se sitten syteen tai saveen. Niinpä hän oli kerran lähtenyt ilmapallolla Intiasta Kiinaan, koska halusi kävellä Kiinan muurilla, mutta ilmeisestikin pallo oli tehnyt pakkolaskun. Viimeiset näköhavain­not ilmapallosta olivat hunzien vuoriston suunnasta. 

Mahdollinen lordi Buttonin ilmapallo
ehkä jossain päin Himalajan vuoristoa

 Kun lordi Buttonista ei ollut pitkään aikaan kuulunut mitään, Englannin kuninga­tar oli huolestunut siinä määrin, että hän otti yhteyden Intiassa asuviin alamaisiinsa. Näistä koottiin etsintäpartio, johon kuului eläkkeellä olevia englantilai­sia herrasmiehiä, entisiä siirtomaasotilaita. Partio lähti matkaan ratsain oppaanaan pai­kallinen asukas. Sen perässä taivalsi pitkä kulkue sherpoja, jotka kantoivat englanti­laisten varusteita.
            Etsintäpartiolle kävi vuoristossa huonosti, sillä se eksyi sinne. Syy ei ollut heidän, vaan onnettomien olosuhteiden. Yhtenä iltana kuului karjuntaa vuorten onkaloista.
            - Jet, jet, oppaat ja sherpat olivat huutaneet silmät harillaan ja tukka pystyssä. He pelkäsivät lumimiehen hyökkäävän kimppuunsa.
            - Todellako? engelsmannit olivat ihmetelleet, ja ennen kuin he arvasivatkaan, heidän tiennäyttäjänsä ja kantajansa olivat hävinneet sinne, mistä olivat tulleet. Mutta engels­mannit eivät säikähtäneet, vaan jatkoivat matkaansa. Jetiä eli Lumimiestä he eivät nähneet eivätkä he sen koomin kuulleet sen karjuntaakaan.
            Lopulta he nälkiintyneinä ja tietämättä oikein, mihin päin olivat menossa, saapui­vat hunzien laaksoon. Nämä ottivat englantilaiset ystävällisesti vastaan ja pitiv­ät heistä hyvää huolta. Hunzien viestinviejän välityksellä Englannin kuningatta­relle lähetettiin sana, että Buttonia ei ole löytynyt mutta kylläkin hunzien valtakunta. Tie­don saavuttua Englantiin parlamentin ylähuone piti kokouksen, jossa se totesi tilan­teen toivottomaksi. Se kunnioitti Buttonin muistoa kolmen minuutin hiljaisuu­della, ja kello viiden teen yhteydessä se järjesti hänen kunniakseen krikettiottelun.
            Englantilaisten pieni joukko asettui taloksi hunzien maahan; he todella mieltyivät tuohon maahan ja sen ihmisiin eivätkä halunneet lähteä sieltä pois. Se sopi hunzille, sillä nämä kiinnostuivat heidän hevosistaan, ja he antoivat hunzien ratsastaa niillä mielin määrin. 

Hunzien maa on kaunis ja kaukainen

Hunzien valtakuntaan levisi hevosinnostus, voisi jopa sanoa, että hunziin iski hevoskuume. He päättivät, että heidän oli ehdottomasti saatava lisää hevosia. Joku englanti­laisista sattui mainitsemaan heille, että parhaat hevoset kasvatetaan Venäjällä, ja sen takia hunzien kannattaisi hankkia niitä sieltä. Hunzille ei tarvinnut ehdottaa asiaa kahta kertaa, vaan tuota pikaa he lähettivät viestinviejän vuorten yli Neuvostoliittoon tekemään hevoskauppoja. Tämä saapui eräänä myöhäissyksyn iltana Daljokaja Levadan kolhoosiin.
            Hevostenostajalle kerrottiin, että kyllä Levadassa hevosia myydään, mutta ihan heti niitä ei pystytä toimittamaan hunzille. Pitäisi odottaa seuraavaan kesään, koska muina vuodenaikoina on vaarallista liikkua hevosten kanssa vuoristossa. Mies suostui tähän ja palasi kotiinsa kauppakirja mukanaan. Hän oli onnellinen siitä, että pollejen hankkiminen oli sujunut niin mutkattomasti.

            Nyt me olimme siis viemässä noita hevosia hunzille. Ratsastimme karavaanina: edessä seudun tuntevat oppaat, heidän jäljessään Igor ja minä. Olimme valinneet Levadan hevosista hyviä yksilöitä, sekä tammoja että oriita, ja ne kulkivat pitkänä jonona peräs­sämme.
            Yövyimme teltassa; ne teltat olivat keilamaisia, vähän samanlaisia kuin saame­laisten kodat. Niiden keskellä oli aukko, josta savu pääsi ulos. Puuta ei ollut, vaan sen sijasta poltimme kuivaa lantaa, ja minun täytyy sanoa, että sen hajuun oli vaikea tottua. Tunnen yhä vieläkin sen lemun vaatteissani, vaikka Suomeen tultuani pesinkin ne mo­neen kertaan kotimme Hooverissa.
            Emme nukkuneet paljaalla maalla, vaan laitoimme teltan pohjalle paksuja, itämai­sia mattoja. Niiden päällä oli todella mukava kelliä. Ikävä vain, että nukkumi­nen jäi vähiin, sillä meillä oli kiire. Meidän oli ehdittävä vuorten poikki ennen kesän lopulla alka­via myrskyjä, ja nyt oli jo heinäkuun puoliväli. Lisäksi minun täytyi päästä palaa­maan Suomeen ennen elokuun loppua, koska kouluni siellä alkaa syys­kuun ensimmäi­senä päivänä. Niinpä taivalsimme lähes pimeän tuloon saakka ja heräsimme jo auringon noustessa.

Igor oli tyylikäs hevoskolhoosin johtaja ja mainio matkatoveri

Igor oli pystyssä aina ennen minua. Hän oli keittänyt valmiiksi teen, jossa kellui voita ja yrtinlehtiä. Voin pahoin, kun haistoin sitä, mutta vähitellen totuin tuohon juo­maan. Oikeastaan minä jopa rupesin kaipaamaan sitä, sillä vaikka se maistuikin kama­lalta, se virkisti. Pääsin sen avulla nopeasti käyntiin.
            Viidennen päivän iltana aloimme lähestyä hunzien vuoristoa. Se oli henkeä­salpaava näky, ja mielessäni häivähti pelko, miten meille oikein käy sen ylittämisessä. Miten onnistuisimme viemään hevoslaumamme vuoriston solien läpi? Entä jos eksymme, kuten ne englantilaiset, tai entä jos joudumme lumimyrskyyn? Minua pelotti.
            Huomasin, että Igorin äänessäkin oli vapinaa, hän ei puhunut enää yhtä kumi­sevalla äänellä kuin ennen, välillä hän vaihtoi venäjästä omaan kieleensä, ilman että huomasi sitä. Katsoin häntä hölmistyneenä, ja äkättyään erehdyksensä hän naurahti lyhyesti.
            Oppaamme alkoi pian innostuneena selostaa jotain. En oikein ymmärtänyt häntä, mutta Igor selvitti, että menemme hunzien maahan oikotietä, jonka vain hyvin harvat tuntevat. Osoittautui, että oikotie sukelsi tunnelina vuoren uumeniin, josta se sitten kie­murteli ylöspäin pitkänä ja kapeana luolana. Oppaamme oli varautunut vuoren sisässä kulkemiseen, sillä hänellä oli mukanaan soihtuja.
            Valaisimme niillä tietämme, joten pilkkopimeässä emme sentään taivaltaneet. Hirveän kosteata siellä oli ja välillä tuntui, että ilma loppuu. Meitähän oli sentään melkoinen kulkue.   
            Luolakäytävän seinistä tippui vettä ja toisinaan lepakot viistivät ilkeästi aivan läheltä. Pysähtyessämme kuulimme äänen kaikuvan kauas, mistä tiesimme, että käytävä jatkuisi yhä vain eteenpäin.
            Tulimme perille hunzien maahan hyvin yllättäen, me ikään kuin tupsahdimme sinne vuoren uumenista. Auringon valo häikäisi meitä, ja me siristelimme silmiämme pitkään nähdäksemme, mihin olimme oikein päätyneet. Hevoset jotka uskollisesti olivat kulkeneet perässämme, hirnahtelivat levottomasti. Kun vähitellen totuimme päivän­valoon, huomasimme joutuneemme ison ja leveän laskettelurinteen huipulle. Se sijaitsi hurjan korkealla. Niin lähelle taivasta ei Suomessa pääse missään.
            Parinsadan metrin päässä liikkui tummahiuksisia ihmisiä ryhmissä. Näimme miten he ottivat jonkin suuren alustan alleen, asettuivat sille ja antoivat mennä. He kiiti­vät huimaa vauhtia rinnettä alas ja äänistä päätellen nauttivat laskettelustaan.  

Muuallakin osataan laskea peffamäkeä kuin vain hunzien maassa

Mietimme kuumeisesti, mitä tekisimme, miten pääsisimme pois rinteen harjalta? Miten ottaisimme hevoset mukaamme?
Asia ratkesi yllättävän helposti. Hunzat ovat takamus- eli peffalaskettelun mesta­reita, ja he ovat kehittäneet monenlaisia laitteita ja konsteja sitä varten. Heillä on hiihto­hissejä, jotka rakenteeltaan poikkeavat esimerkiksi Sveitsin ja Itävallan alpeilla käyte­tyistä hisseistä. Hunzien hiihtohissi on pitkä, jakin karvasta punottu köysi, joka on pingo­tettu rinteen ala- ja yläpään väliin. Se pyörii suurten kelojen ympäri, ja siinä on lenkkejä, joihin laskettelijat kiinnittävät itsensä. Ihmeekseni huomasin myöhem­min, että tuo hissi pysyi käynnissä jonkinlaisen tuulimoottorin avulla.
Ainakin se oli liitetty tuulimyllyltä näyttävään rakennelmaan, jonka siivet pyörivät tasaisesti vuorilta puhaltavassa tuulessa.
            Havaittuaan tukalan tilanteemme hunzat lähettivät alhaalta laaksosta suuria ahkiontapaisia kaukaloita hiihtohissin mukana, ja niihin me sijoitimme sekä hevoset että itsemme. Hunzat laittoivat mukaan myös pitkän apuköyden, ja sen Igor kiinnitti kallio­piikin ympäri, joka työntyi esiin mäen päällä. Tällä keinoin pystyimme säätelemään vauhtiamme, sillä ilman jarrutusta meille olisi käynyt huonosti siinä mäessä. Me taisim­me olla aikamoinen näky: pitkä kulkue suurissa ahkioissa hevosineen kaikkineen viilettä­mässä alas hunzien suurta peffamäkeä. 

Muutkin ovat huomanneet tuon mainion kansan, hunzat

 Meidät otettiin ruhtinaallisesti vastaan, ja aikani hunzien maassa sujui rattoisasti. Hunzien riemu ei tietenkään tuntenut rajoja, kun he saivat venäläiset hevosensa. Olen aivan varma, että hunzat tulevat vielä saavuttamaan kuuluisuutta hevosten kasvattajina ja hevosurheilun harrastajina. Lyhyen oleskeluni aikana he ehtivät jo kouluttaa muutaman tamman laskemaan mäkeä, ja voin vakuuttaa, että se oli vinhan näköistä menoa.
            Oleskeluni lopulla sattui mielenkiintoinen ja yllättävä tapaus. Kun yhtenä aamuna olin taas peseytymässä vuoripurossa ja ihastelin maisemaa, erotan parrakkaan hahmon laskeutuvan yhdestä majasta.
            Ai niin, olen unohtanut kertoa, että hunzien majat on raken­nettu noin neljä tai viisi metriä korkeiden pylväiden varaan tulvien varalta. Oli todella hassua nähdä, miten tuo vanha ukko liukuu ensin varovasti ja sitten aikamoista vauhtia pylvästä alas tömähtäen takamukselleen kiviseen maahan. 

Hunzien pylvästalot eivät ole aivan näin korkealla

  Kun hän nousi jalkeille, huomasin, että hänellä oli yllään musta frakki ja päässään silinteri. Lisäksi hän oli, kuten sanottu, päästänyt partansa kasvamaan melko pitkäksi. Puhuttelin häntä ensin venäjäksi, jota hän ei ymmärtänyt, sen jälkeen espe­rantoksi, josta hän ei myöskään saanut tolkkua, ja lopulta englanniksi. Olin jo arvan­nut, kuka hän oli, ja senpä vuoksi sanoinkin hänen kielellään:
            - Lord Button, I suppose. Lordi Button, otaksun.
Hän riemastui ja vastasi, niin kuin kuuluukin, puhtaalla kuningattaren kielellä, Queen's Englishillä, että aivan oikein, hän on lordi Button. Aloin innokkaana kysellä, miten hän tänne oli päässyt. 

Lordi Button oli kuuluisa seikkailija, tässä Afrikassa ennen Himalaja-matkaansa

 Ilmeni, että hän oli todellakin tehnyt pakkolaskun läheiseen vuoristoon, selviyty­nyt alastulosta jälleen nipinnapin ehjin nahoin ja harhailtuaan pitkään osunut hunzien laaksoon. Nämä olivat tapansa mukaan olleet hyvin vieraanvaraisia, jopa niin että lordi
Button oli rakastunut hunzien päällikön Mir Muhammed Jamal Khanin sisarentyttäreen, Shangri Laliaan.
            Kun edellä mainittu etsintäpartio saapui hunzien valtakuntaan, Button oli huoles­tunut pahan kerran. Hän ei mistään hinnasta halunnut enää palata Englantiin ja jättää Shangri Laliaansa, jonka kanssa hän oli ehtinyt mennä naimisiin. Engelsmannit olivat herrasmiehinä ymmärtäneet asian ja salanneet kuningattarelta, mitä Buttonille oli todella tapahtunut. Button onnistui siis jäämään hunzien valtakuntaan.
            Mutta minä en voinut tehdä niin: minun oli palattava Suomeen, jossa koulu al­kaisi vain muutaman päivän kuluttua. Mieli raskaana jätin jäähyväiset hunzille ja eritoten Shangri Lalian pikkusiskolle Cintahille ja Igorille. Niin. Igor ei seurannut mukanani, koska hän tuntui pitävän hunzien maata mukavampana paikkana kuin Daljokaja Levadaa. Hyvästelin tietenkin myös engelsmannit ja lordi Buttonin. Lupa­sin, että en paljasta hänen olinpaikkaansa Englannin kuningattarelle. Toivon, että tekään ette tee sitä, rakkaat lukijani.
            Lähdin matkaan hunzien maasta haikein mielin reppu täynnä hunzien tuuperi-piirakoita ja Cintahin kutomia huiveja, villamyssyjä ja lapasia. Tulin Suomeen syys­kuun toisella viikolla, siis kun koulut olivat jo alkaneet. Rehtori ei pitänyt siitä, ja sain myöhästymisestäni kaksi tuntia jälki-istuntoa.
            Vanhempani olivat tietenkin hyvillään, kun olin ehjänä ja terveenä palannut "ihmisten ilmoille", kuten he asian ilmaisivat. He halusivat tietää, missä olin oikein ollut ja varsinkin sen, pitikö tosiaan paikkansa, että olin käynyt Neuvostoliiton suurimmassa hevoskolhoosissa.
            - Juu, totta se on. kyllä minä kävin siellä, sielläkin. Sen nimi on muuten Daljokaja Levada
            - Kaukainen Hevoshaka, isäni mutisi. Hän hallitsi yhä babushkalta oppi­maansa venäjää.
            - Tutustuin kolhoosissa moniin mukaviin ihmisiin kuten Igor Loshshatiin, hevos­ten kasvattajaan.
            - Vai niin. Onpa osuva nimi hevosenkasvattajalle.
            - Niin on, sanoin hajamielisesti. Mieleeni juolahti keittää kaakaota, ja kysyin, halusivatko hekin.
            - No mikäs siinä, laita meillekin pari kuppia ja tule sitten
kertomaan lisää ret­kestäsi.
            - Juu, kyllä minä kerron.
Hetken kuluttua kaadoin lämmintä kaakaota kolmeen kuppiin. ?idin kuppiin laitoin hieman kermaa, sillä hän pitää siitä niin kovasti. 
 

Äidin, isän ja minun kaakaokupilliset. Onnellisesti kotona!

Delar av CV och publikationer

Kaarlo Voionmaa, kaarlo.voionmaa@gmail.com

SJÄLVBESKRIVNING

Jag är en utåtriktad akademiker. Jag vill ha struktur i det jag gör och jag vill uppnå resultat. Jag är kreativ och kan flera språk, flytande finska, svenska, engelska, estniska och esperanto samt mindre flytande ryska, tyska och italienska. På fritid promenerar jag gärna och gör min del av hushållsarbeten hemmavid. Jag sjunger, skriver dikter, noveller och essäer om diverse ämnen.

ARBETSLIVSERFARENHET sedan 1980

1980 - 2007 Lärare vid olika högskolor och universitet

Sedan 1980 har jag meddelat undervisning vid flera nordiska universitet. Lärosäten där jag har undervisat omfattar följande (ämnet och tjänstgöringstid inom parentes):

- Högskolan i Örebro och Uppsala Universitet (finska,1980-81),

- Göteborgs Universitet (lingvistik,1981–1995 och 2001–2003),

- Umeå Universitet (lingvistik, 1995–1996),

- Tromsö Universitet (finska, 1997–1998), '

- Uleåborgs Universitet (finska, 1998–2002),

- Malmö högskola (lingvistik, 2006–2007),

- Högskolan Dalarna (svenska som andraspråk, distans/videokonferenser, 2009).

Jag har meddelat undervisning på finska, svenska och på engelska.

1981 - 2013 Deltagande i olika forskningsprojekt

Projektens inriktning har varit följande (finansiären och genomförandeåret/-åren inom parentes):

- Vuxnas andraspråkstillägnande (European Science Foundation, Finlands Akademi, 1981-1988),

- Frekvensordbok för talad svenska (Göteborgs Universitet, 1994–1995),

- Finska som universitetsämne i Norden (NOS-H, 1996–97, huvudansvarig för projektet),

- Yrkesterminologi för alleuropeisk arbetsför­medling på Internet (EU, 1998),

- Demokratisk diskurs i Indonesien (SIDA, 1998–1999),

- Interkulturell kommunikation på arbetsplatser (EU, 2005–2006),

- Svenskt frasnät/Swedish Framenet-projekt, ramsemantisk kodning av svenskans ordförråd (Språkbanken, Göteborgs Universitet 2011–2013).

1981– vidare Föredragshållare och kåserist

Sedan 1981 har jag hållit kåserier på SR:s Sisu-radio om språk och recenserat böcker. Våren 2008 publicerades min essäsamling Kielenpilkkeitä (Språkglimtar) av bokförlaget Finn-kirja (Stockholm). Jag har deltagit i Finn-kirjas novellsamlingar med fem noveller på finska.

2008 Språkkonsult

Som språkkonsult gav jag handledning i affärsfinska åt arbets­ledare och anställda på Hennes & Mauritz postordercentrum i Borås under våren 2008. Det gällde att utveckla deras färdigheter att svara på kundernas beställningar på finska per telefon och e-post. Under tiden skrev jag en manual där jag ger instruktioner på hur man använder finska i affärskommunikation.

2008, 2010 Översättare mellan finska, svenska, engelska, ryska och norska .

Under 2008 arbetade jag med läkarintervjuer på finska som jag sedan översatte till en sammanhängande text på engelska (företaget: Qualitative and Quantitative Field Services, Göteborg). Jag har också översatt manualen av LUDA Elektronik AB (Göteborg) från svenska till finska. Under november 2010 översatte jag företaget Ebecos hemsida från svenska till finska. Dessutom har jag översatt kortare tidningsartiklar och liknande från norska och ryska till finska.

Organisatör och arrangerare

Jag har under årens lopp tagit initiativ till, planerat, genomfört och slutrapporterat ett antal konferenser, t.ex. finska som minoritetsspråk i Sverige (seminarium 1991 i samarbete med finska föreningar i Göteborg), forskarutbyte mellan universiteten i Göteborg, Tartu och Minsk (Göteborgs universitet, 1995), Finnplus-utbytesprogram mellan finska institutioner i Norden (1997), utställning ”Europas språkdag” (Uleåborgs universitet, 2000) samt finsk skrivarkurs på Nordiska folkhögskolan i Kungälv i samarbete med författaren Asko Sahlberg (2003, 2004 och 2005).

UTBILDNING / EXAMEN

1978 Filosofie kandidatexamen i lingvistik, finska och fonetik,

Helsingfors Universitet

1993 Filosofie doktorsexamen i lingvistik/andraspråksinlärning, Göteborgs Universitet.

1999 Docent i finska som andra- och främmande språk, Uleåborgs Universitet

Kaarlo Voionmaas publikationer framtill januari 2015

1. Referee-bedömda monografier och artiklar

VOIONMAA, KAARLO 1977: Alkoholistien huoltola viestintä-yhteisönä. (Alkoholistanstalten som kommunikations-samfund.) Fil.kand.-avhandling i lingvistik. Helsingfors universitet. 128 s.

VOIONMAA, KAARLO 1989a: Narratiivien verbit ja sidesanat. (Verb och konjunktioner av narrativ.) Avhandling för fördjupade studier i finska. Helsingfors universitet. 63.

VOIONMAA, KAARLO 1994: On the Semantics of Adult VerbAcquisition. Ph. D. thesis. Gothenburg Monographs in Linguistics 12. Department of Linguistics, Göteborg University. Kompendiet, Göteborg. 251 s.

VOIONMAA, KAARLO 2001: Kielenoppimisen optimointi: alustavia näkökohtia. (Att optimera språkundervisning: preliminära synpunkter.) –LÄHDEMÄKI, E.–KALLIO,P-M. – PÖRN, M. (red.) Kiinnostuksesta kieleen. Fennistica 13. Finska institutionen, Åbo Akademi. 173–190.

VOIONMAA, KAARLO 2004a: Elections and the media: a dis- course analysis of the 1997 and 1999 elections in Indo- nesia. –ANTLÖV, H. – CEDERROTH, S. (red.). Elections in Indonesia. The New Order and beyond. Routledge Curzon, London. 138–161.

ALLWOOD, J. – BERBYUK LINDSTRÖM, N. – BÖRJESSON, M. – EDEBÄCK, C. – MYHRE, R. – VOIONMAA, K. –ÖHMAN, E. 2006: European Intercultural Workplace: Sweden. National EIW-Project Report. Kollegium SSKKII. Göteborg University. 192 s.

ALLWOOD, J. – AHLSÉN, E. – PETER, J.H. – GUNNARSSON, M. – VOIONMAA, K.,VAPPULA, H. – GRÖNQVIST, L. 2004: Några frekvensbaserade skillnader mellan svenska och danska talspråk. –HENRICHSEN, P.J. (red.) Babylonic Confusion Resolved. Proceedings of the Nordic Symposium on the Comparison of Spoken Languages. Copenhagen Working Papers in LSP. 1-2004. Dept. of Computational Linguistics. Copenhagen Business School. 68–98.

BROEDER, P. – VOIONMAA. K. 1985: Procedure for lemmati-zation. ESF-project report. Tilburg/Göteborg.

BROEDER, P. – VOIONMAA, K. 1986: Establishing wordclass distinctions in the vocabulary of adult language learners – a cross-linguistic perspective. –DAHL, Ö. (red.) Papers from the Ninth Scandinavian Conference of Linguistics. Stockholm. 74–85.

BROEDER, P. – EXTRA, G.–VAN HOUT, R. – VOIONMAA, K. 1993: Word formation processes in talking about entities.–  PERDUE, C. (red.) Adult language acquisition: cross-linguistic perspectives. Volume II. The results. Cambridge  University Press, Cambridge. 41–72.

EXTRA, G.–BROEDER, P.–VAN HOUT, R. – STRÖMQVIST, S. –VOIONMAA, K. 1988: Processes in the developing lexicon. Final report. European Science Foundation. Tilburg–Göteborg.

NOYAU, C. – DORRIOTS, B. – SJÖSTRÖM, S. – VOIONMAA, K. 1995: The acquisition of Swedish. – DIETRICH, R. – KLEIN, W. – NOYAU, C. (red.) The acquisition of tempo-rality in a second language. John Benjamins, Amsterdam–Philadelphia. 211-261.

2. Referee-bedömda konferensbidrag

VOIONMAA, KAARLO 1983a: On interpersonal power and its relation to second language acquisition. –KARLSSON, F. (red.) Papers from the Seventh Scandinavian Conference of Linguistics, Volume II. Helsinki. 556–567.

VOIONMAA, KAARLO 1983b: Collecting and dealing with data in second language acquisition. –NYSTRÖM, I. – HÄKKINEN. K. (red.) The status of corpus-based study in syntax: Seili 8.– 9.9. 1983. Publications of the Linguistic Association of Finland 11. Turku. 59–77.

VOIONMAA, KAARLO 1986: Learning to express processes – a study on Aktionsarten in adult language learners. –LILIUS, P.–SAARI, M. (red.) The Nordic languages and Modern Linguistics 6. Proceedings from the Sixth International Conference of Nordic and General Linguistics in Helsinki, August 18–22, 1986. Helsinki. 459–470.

VOIONMAA, KAARLO 1987: En studie av lexikal överföring hos vuxna språkinlärare. –WANDE, E., – ANWARD, J. – NORDBERG, B.,– STEENSLAND, L. –THELANDER, M. (red.) Aspects of multilingualism. Proceedings from the Fourth Scandinavian Conference on Bilingualism, 1984. Uppsala. 313–324.

VOIONMAA, KAARLO 1996a: Sanaston omaksumisesta. (Om ordförrådsinlärning.) – CEDERHOLM, P-E. – LAINIO, J. – ALMQVIST, I. (red.) Första skandinaviska fennistik-konferensen. Föredrag i Stockholm den 26–28 maj 1994. Stockholm Studies in Finnish Language and Literature 10. Finska institutionen, Stockholms universitet.16 s.

VOIONMAA, KAARLO 1996b: "Isä, sano koska mä aion tulla sisään." ("Pappa, säg till när jag ämnar komma hem".) –POOL, R. (red.) Emakeel ja teised keeled II. 18.–20. oktoober 1996. Ettekanded. Tartu ülikool, Tartu. 135–144.

VOIONMAA, KAARLO 2014: Stödverbskonstruktioner och deras användning i frasnätsannoteringar. –Lindström, Jan & al. Svenskans beskrivning 33. Finska, finskugriska och nordiska institutionen, Helsingfors universitet. 521–531.

BORIN, L. – FORSBERG, M. – VOIONMAA, K. & al. 2012: Transferring Frames: Utilization of Linked Lexical Resources. Proceedings of the Workshop on Inducing Linguistic Structure Submission (WILS).

FRIBERG HEPPIN, KARIN – VOIONMAA, KAARLO 2012: Practical aspects of transferring the English Berkeley FrameNet to other languages. Proceedings of the Conference. SLTC 2012 The Fourth Swedish Language Technology Conference Lund, October 24–26, 2012. 

PEDERSEN, B. – BORIN, L. – VOIONMAA, K. & al. 2013: Nordic and Baltic wordnets aligned and compared through "WordTies". Proceedings of the 19th Nordic Conference of Computational Linguistics (NODALIDA 2013), May 22–24, 2013, Oslo University, Norway. NEALT Proceedings Series 16, 2013.

VOIONMAA, KAARLO – FRIBERG HEPPIN, KARIN 2013: Use of support verbs in FrameNet annotations. Electronic lexicography in the 21st century: thinking outside the paper. Proceedings of the eLex 2013 conference, 17–19 October 2013, Tallinn, Estonia.

3. Översiktsartiklar

VOIONMAA, KAARLO 1982: Aikuinen, uusi maa ja uusi kieli. (Vuxen, nytt land, nytt språk.) –SAJAVAARA, K.–KALIN, M.–LEIWO, M. (red.) Psycholinguistic papers III. Jyväskylä. 147–156.

VOIONMAA, KAARLO 1990: Aikuiset sanaston oppijoina. (Ordförrådsinlärning hos vuxna.) – TOMMOLA, J. (red.) Foreign language comprehension and production – vieraan kielen ymmärtäminen ja tuottaminen. AFinLA Yearbook – AFinLA:n vuosikirja 1990. Suomen soveltavan kielitieteen yhdistyksen (AFinLA) julkaisuja no. 48. Turku. 227–256.

VOIONMAA, KAARLO 1993: Frekventtien verbien asemasta kielenoppimisessa ja -opetuksessa. (Om frekventa verbs ställning i språkinlärning och -undervisning.) –KALLIO­KOSKI, J. – SIITONEN, K. (red.) Suomeksi maailmalla – kirjoituksia Suomen kielen ja kulttuurin opettamisesta. Castrenianumin toimitteita 44. Helsinki. 63–75.

VOIONMAA, KAARLO 1995: Suomen kirjallisuuden opetusta Göteborgissa: Vi kommer igen. (Att undervisa i finländsk litteratur i Göteborg: Vi kommer igen.) –KOITTO, A-K – VEHKANEN, M. (red.) Senaatintorilta Orajärven osuuskaupalle. Ulkomaanlehtori suomalaisen todellisuuden tulkkina. Turun yliopiston suomalaisen ja yleisen kielitieteen laitoksen julkaisuja 49. 89–93.

VOIONMAA, KAARLO 2000: Selvitys vierasopiskelijoiden sopeutumisesta Ouluun. (Rapport om utländska studenters anpassning till Uleåborg.) –MARTIN, S. – SULKALA, H. (red.). Tutkielmia oppijankielestä. Suomen, saamen ja logopedian laitoksen julkaisuja n:o 17. Oulu. 7–32.

VOIONMAA, KAARLO 2003a: Vuorovaikutusta ja variaatiota suomen oppimisessa. (Interaktion och variation i inlärning av finska.) –Virittäjä 1/2003. Helsinki. 136–145.

VOIONMAA, KAARLO 2004c: Ekologisia näkökulmia kielen-oppimiseen ja sosialisaatioon. (Ekologiska perspektiv på språkinlärning och socialisation.) –Virittäjä 2/2004. Helsinki. 294–302.

VOIONMAA, KAARLO 2013: Stödverbkonstruktioner och deras användning i frasnätsannoteringar. Svenskans beskrivning 33. Helsingfors.

ALLWOOD, J. – STRÖMQVIST, S . – VOIONMAA, K. 1983: Ecology of adult language acquisition. Göteborgs universitet, Institutionen för lingvistik. 24.

4. Populärvetenskapliga artiklar

VOIONMAA, KAARLO 1998: Språkdöd och språklig mångfald. Anteckningar från ett samtal med Ernst Håkon Jahr.  
         –Multiethnica. Meddelanden från Centrum för multietniskforskning. Uppsala universitet. 38–40.

VOIONMAA, KAARLO 2002c: Suomen kielen vaikeudesta. (Svårigheten med finskan.) –Kieliviesti 2/2002. Sverigefinska språknämnden. Stockholm. 18.

VOIONMAA, KAARLO 2003b: Suomi – näkymätön kieli. (Finska – ett osynligt språk.) –LAMÉR, I. (red.). Vasaranhelinää. Ystävänkirja – Vänbok. Författares Bokmaskin. Stockholm.

VOIONMAA, KAARLO 2004b: Venäjän savotta – Russkij zavod. (Ämne: Att lära sig ryska i vuxen ålder.) –Tempus. 3/2004. Språklärarförbundet i Finland. Helsinki. 28–29.

VOIONMAA, KAARLO 2004d: Suomea Ruotsissa. (Finska i Sverige.) –Virke. Äidinkielen opettajain liitto. Helsinki. 40–43.

VOIONMAA, KAARLO 2004e: Puhe ja huomio. (Tal och upp- märksamhet.) –Kieliviesti. Sverigefinska språknämnden. Stockholm. 17– 20.

VOIONMAA, KAARLO 2004f: Formaalisen ja funktionaalisen kieltenopetuksen rajankäyntiä. (Gränsdragning mellan formell och funktionell språkundervisning.) –Tempus. 3/2004. Språklärarförbundet i Finland. Helsinki. 14–15.

VOIONMAA, KAARLO 2005: Semanttisia spekulaatioita. (Semantiska spekulationer.) –Tempus. 1/2005. Språklärar-förbundet i Finland. Helsinki. 26.

VOIONMAA, KAARLO 2006a: Kieli joka hukkui. (Språket som försvann, finskan i Sverige.) –Tempus. 4/2006. Språklärarförbundet i Finland. Helsinki. 21.

VOIONMAA, KAARLO 2006b: Kielen merkitysoppi. (Språkets semantik.) –Tempus. 5/2006. Språklärarförbundet i Finland. Helsinki. 27.

VOIONMAA, KAARLO 2007a: Suuri kielitapahtuma. (En stor språkhändelse, utkomsten av Iso suomen kielioppi/Stor finsk grammatik.) –Tempus. 1/2007. Språklärarförbundet i Finland. Helsinki. 34.

VOIONMAA, KAARLO 2007b: Word lover. (Om ordförrådets struktur.) –Tempus. 2/2007. Språklärarförbundet i Finland. Helsinki. 33.

VOIONMAA, KAARLO 2007c: Sanasta miestä. (Om idiomatiska uttryck i olika språk.) –Tempus. 3/2007. Språklärar­förbundet i Finland. Helsinki. 27.

ALLWOOD, J. – VOIONMAA, K. – BERBYUK, N. – DANYU,L. –NDAME, T. 2002 Sticka huvudet i busken. –Ett växande vetande. Vetenskapsrådets temabok 2002. Uppsala. 23–34.

5. Övriga, bl.a. working papers i anslutning till olika projekt och föredrag

VOIONMAA, KAARLO 1989b: En studie om språkforskningens centrum och periferi med särskild hänsyn till finska förhållanden. Working paper. Institutionen för lingvistik, Göteborgs universitet.

VOIONMAA, KAARLO 1996c: Ruotsinsuomi – fryysifinskaa vai? (Sverigefinska – blandspråk eller?) Föredrag vid videokon-ferens mellan Göteborgs och Jyväskylä univer­sitet 1996-06-02. 23 s.

VOIONMAA, KAARLO 1997a: Linguistic analysis of demo­cratic discourse: a tentative approach. Working paper. GESEAS. University of Göteborg.

VOIONMAA, KAARLO 1997b: Finnisch als eine europäische Sprache aus historischer und moderner Sicht. Vortrag am Universität zu Köln. Dezember 1997. 16 s.

VOIONMAA, KAARLO 1997c: Opettajahaastattelut. (Lärar­intervjuer.) Finska som universitetsämne i Norden (FISU). NOS-H:n projekti 113101/541. Tromsö.

VOIONMAA, KAARLO 1997d: FISU-projektin aineistonkeruu syksyllä 1996 ja keväällä 1997. (FISU-projektets data­insamling under hösten 1996 och våren 1997.) Finska som universitetsämne i Norden (FISU). NOS-H:n projekt 113101/541. Tromsö.

VOIONMAA, KAARLO 2002a: En textlingvistisk analys av ett valmanifest. Working paper. Institutionen för lingvistik, Göteborgs universitet. 10 s.

VOIONMAA, KAARLO 2002b: What makes political discourse democratic. Föredrag vid The First SSAAPS Asia-Pacific Annual Conference i Göteborg 2002-09-27. 5 s.

MARTIN, M. – VOIONMAA, K. (red.) 1999 Yhdeksän tutkiel­maa suomesta toisena ja vieraana kielenä. (Nio studier av finska som andra- och främmande språk.) Suomen kielen laitoksen julkaisuja. Jyväskylän yliopisto, Jyväskylä.

6. Noveller och kåserier på finska

SAKKA, ANTTI (pseudonym). 2014. Painajainen. (Mardröm.) – TIKKANEN-RÓZSA, ANNELI (red.). Jälkeen jääneet. (De som blev kvar.) Finn-kirja. Stockholm.

TANNER, HEIKKI (pseudonym). 2010. Kosteat juhlat. (Fuktig fest.) – TIKKANEN-RÓZSA, ANNELI (red.). Jossakin itkee pikkuveli. (Någonstans gråter lillebron.) Finn-kirja. Stockholm.

VOIONMAA, KAARLO. 2010: Hän ja muita novelleja. (Han och andra noveller.) Beställning: kaarlo.voionmaa@gmail.com.

VOIONMAA, KAARLO. 2013: ”Lamppu on minun, ja minä sen otan.” (Lampan är min och det ska jag ta.) – TIKKANEN-RÓZSA, ANNELI (red.). Houkutus. (Lockelse.) Finn-kirja. Stockholm.

VOIONMAA, KAARLO. 2013: Homot ja minä. (Bögar och jag.) – TIKKANEN– TIKKANEN-RÓZSA, ANNELI (red.). Näissä mietteissä. (I dessa funderingar.) Finn-kirja. Stockholm.