30.12.12

Ajatelmia aikomisesta

Tarkastelen tässä aikomista ja aietta. Suomen kielen etymologisen sanakirjan mukaan aikoa tulee aika-sanasta ja tarkoitti alkujaan 'aikaansaamista, synnyttämistä'. Huomattakoon, että piskuisen ja sammumaisillaan olevan sukukielemme liivin vastine aigö (epätarkasti kirjainnettuna) liittyy mittaamiseen. Tämä merkitys tulee esille suomessakin semmoisissa ilmauksissa kuin aika lailla, aikamies eli 'täysikasvuinen mies' ja aikuinen. Merkitys on luultavasti muuttunut vähin erin: aluksi 'aikomisella' on tarkoitettu konkreettista mittaamista, sitten on aiottu ottamalla mittaa mielessä ja siirrytty siitä 'suunnittelemiseen'. 'Aikominen' ja 'suunnitteleminenhan' ovat lähellä toisiaan. Vakiintuessaan osaksi kielemme sanavarastoa aikoa ja aie ovat näin ollen muuttuneet kouraantuntuvista ilmauksista yhä käsitteellisemmiksi.
Aikoa-verbillä on puhekielessä tavallisempi, lähes samaa tarkoittava kumppani, meinata-sana. "Mä meinaan ostaa auton" merkitsee suurin piirtein samaa kuin "Mä aion ostaa auton". On syytä kuitenkin muistaa, että näitä kahta verbiä käytetään myös eri tavoin. Esimerkiksi ärtymystä puhkuvaa kysymystä "Mitä sä meinaat?" ei voi ilmaista aikoa-verbillä, koska 'meinaaminen' tarkoittaa tässä 'Mitä sinä tarkoitat sillä mitä sanoit/teit'. 
Huomaamme että aikoa ja meinata ovat hiukan hankalia vekkuleita, kun niiden merkitystä ei niin vain voi naulata kiinni. Kiintoisana lisänä voin tässä viitata siihen, miten suomea ensikielenään oppivat ruotsinsuomalaiset lapset käyttävät aikoa-verbiä. Joillakuilla heistä se vastaa ruotsin skall-verbiä, mistä esimerkkinä on lausahdus: "Sano mulle koska mä aion tulla sisään!". Aihetta käsittelevä artikkelini Verbet aikoa i sverigefinska barns finska löytyy tästä 
Aikoa ja aie viittaavat seikkoihin, joita ei näe samalla tavalla kuin näemme vaikkapa jonkun syövän ruokaa. Olen toisessa blogissani käsitellyt "yhteistä" ja "yksityistä" kieltä (ks. tästä).  Aikominen tapahtuu mielessä ja kuuluu siten sekä yhteiseen että yksityiseen kieleemme. Me emme voi tietää toistemme aikeita etukäteen, vaikka pystymme toki päättelemään mm. puheesta ja ilmeistä, mitä muut ihmiset aikovat. 
Ihmiset ovat varmaan aikoneet aina, mutta on mielenkiintoista, että sen ilmaisemiseksi he ovat vasta verraten äsken, ehkä vain joitakin tuhansia vuosia sitten, kehittäneet ilmaisun. Miksi siis rupesimme puhumaan aikomisesta ja aikeistamme?
Kysymys vaikuttaa retoriselta, siihen on mahdotonta antaa varmaa vastausta. Voimme kuitenkin spekuloida: ehkä aikeiden käsitteleminen tuli tärkeäksi, kun alettiin elää yhä tiiviimmin ryhmässä, kun asetuttiin aloilleen ja kun sosiaalinen elämä alkoi saada yhä kiinteämpiä muotoja. Sosiaalisessa vuorovaikutuksessa lähimmäistemme käyttäytymisen ennakoitavuus lisää turvallisuuden tunnetta. On hyvä olla edes jollain lailla perillä siitä, mitä "he oikein aikovat".
Siinä kulttuurissa, jossa minä elän, on tärkeätä, että aikeet ja teot kytkeytyvät toisiinsa. Jos sanon, että "Aion lukea raamatun kannesta kanteen", kuulijani saattavat palata aiheeseen: "Mikäs luku sulla on nyt menossa?" "Joko Ilmestyskirjan peto on ilmestynyt eteesi?". Sanasta miestä, sarvesta härkää. Poliitikot ovat varpaisillaan aikeistaan, koska aikeet ovat politiikassa usein lupauksia, ja nehän tietenkin velvoittavat. Aikominen muuttuu heidän puheissaan usein vähemmän rasittavaksi asiaksi. Aikeiden ja aikomisen sijasta puhutaan "tavoitteiden asettamisesta" ja "tavoitteisiin pyrkimisestä" erilaisten, enemmän ja vähemmän vahingossa annettujen lupausten lunastamiseksi.
Lauri Pohjanpää (1889 - 1962) oivalsi hienosti edellä sanotun ja kiteytti sen herkulliseen Harakanpesä-runoonsa, johon on hyvä päättää tämä ajatelma:

HARAKANPESÄ
Piti harakka puhetta vierailleen:

”Tilapäinen ihan on pesä,

- älä putoa, varis! – tein kiireiseen…

mut annas, kun on kesä,
niin, vannon, kartano korskehin,

hyvät herrat, tässä löytään,

ei metsässä mointa, sen näättekin!

Hoi muori, pötyä pöytään!”
Mut ennenkuin harakka huomaskaan,

jo putos syksyn lehti,

ja kesken hurskaita aikeitaan

se itse kuolla ehti.
Älä hymyile! Tarina totta on!

Pian ohi on päivät kesän.

Moni aikoi ja aikoi kartanon -

sai valmiiksi harakanpesän.



22.12.12

Aha, ahaa


Vuorossa on blogi, joka käsittelee ilmausta "aha" ja "ahaa". Ne ansaitsisivat seikkaperäisen ääntämystä koskevan foneettisen osuuden, mutta sivuutan sen toteamalla, että suomen kielessä on paljon muitakin vastaavia äännähdyksiä. Esimerkiksi "ahas" esiintyy joidenkuiden puheessa. Toiseksi, painotuserot ovat tärkeitä: aha-ilmauksessa paino saattaa osua sekä ensi että jälkitavuun, siis "Aha" tai "aHA" sekä mahdollisesti myös "aHAH". Vastaavasti "ahaassa" paino on yksinomaan jälkitavulla. Sanomme "aHAA" emmekä "Ahaa". 
 
Nykysuomen sanakirja vuodelta 1970 esittelee koko liudan ah-huudahdussanoja: "ah", "aha", "ahaa", "ahah" ja "ahas". Harmillista kyllä siinä väitetään, että jälkitavupainotteinen "aha" eli "aHA" tarkoittaa samaa kuin "ahaa" eli "aHAA". Tämä ei pidä paikkaansa, kuten kohta osoitan. 
 
Verkkosanakirjoista voi nopeasti ottaa selville, miten suomen "ahaa" kääntyy muille kielille. (Tarkista esimerkiksi tästä.) Vastineita löytyy "ahaalle" mutta ei "ahalle". Ilmeisestikin sanakirjan laatijat ovat ajatelleet, että kyse on synonyymeista. Kahta poikkeusta lukuun ottamatta vastineet kuulostavat samoilta kuin suomen oma ilmaus. Yksi poikkeus on ranska, jossa "ahaa" voidaan ilmaista myös lausahtamalla "tiens". Toinen poikkeus on venäjä, jossa /h/ muuttuu /g/:ksi, siis "aga". 

"Tiens" vaikuttaa olevan sangen sopiva "ahaan" vastine, sillä em. lähteen mukaan se ilmaisee yllätystä, ihmetystä, ällistystä ja epäuskoa. Sitä käytetään ilmauksen "s'il vous plaît" (suomeksi "olkaa hyvä") arkisena vaihtoehtona. Sen voi suomentaa myös sanoilla "jopas" ja "jopas jotakin". 
 
Minua kiinnostaa "aha" ja "ahaa" muustakin kuin vain pelkästä kielellisestä syystä. Olen tuumaillut, että ehkä niitä voisi käyttää eräänlaisina testisanoina. Katsotaanpa esimerkkejä, joissa tiettyyyn väitteeseen vastataan joko "Aha", "aHA" tai "aHAA". 
 
Väite 1: Miehet sopivat johtajiksi yhtä hyvin kuin naiset.
Vastaus 2a: Aha.
Vastaus 2b: aHA
Vastaus 2c: aHAA
Yritän tulkita vastaukset luonnehtimalla, mitä vastaaja luultavasti ajattelee.
2a: "Tuon olen kuullut ennenkin."
2b: "Niinhän sinä väität, mutta minusta se kuulostaa kummalliselta/typerältä."
2c: "Ihanko totta? Kerropa lisää!"

Samantapaisia tulkintoja herättää seuraava väite:
Väite 3: Ei-eurooppalaisten ihmisten maahanmuuttoa tulisi rajoittaa.
Vastaus 4a: Aha.
Vastaus 4b: aHA
Vastaus 4c: aHAA

Entä tämä väite:
5: Bensiinillä kulkevien autojen määrää pitää vähentää.
Luulenpa, että vitos-väitteeseenkin annettavat vastaukset noudattavat samaa kaavaa.
Vastaus 6a: "Aha, noinhan ne ympäristöintoilijat esittävät."
Vastaus 6b: "aHA, miten sinä voit noin väittää. Milläs me sitten liikumme, kun emme saa käyttää omia autojamme?"
Vastaus 6c: "aHAA, kuulostaa mielenkiintoiselta. Miten sinä olet ajatellut vähentää bensakäyttöisten autojen määrää?"

Ja mitä tuo testi sitten todistaa? Se osoittaa ensinnäkin, että aha(a)-ilmauksissa on paljon voimaa. Ne ovat lyhyitä ja sisällökkäitä lausahduksia. Niitä ei voi kääntää tavallisten sanojen lailla kuten "pöytä", englanniksi "table" tai "desk", ja "syödä", ruotsiksi "äta" jne. Ahaa-ilmauksilla on tästä huolimatta kuitenkin melko kiinteä merkitys, joka kytkeytyy läheisesti kulloiseenkin esitysyhteyteen. Niitä ei voi käyttää kaikissa tilanteissa. Jos joku kysyy esimerkiksi ikää, "ahattelu" vaikuttaa oudolta:
A: "Minkä ikäinen sinun esikoisesi on?"
B: "Ahaa!"
(Toki voimme aina rakentaa tilanteita, joihin moinen ilmaus sopii. Jätän tämän kotitehtäväksi teille, hyvät lukijani.) 

Toisekseen tuntuu siltä, että vaikka meillä onkin jos jonkinlaisia mielipiteitä, vastaamme niihin aika harvoilla tavoilla: olemme puolueettomia, kielteisiä tai myönteisiä toisten esittämiä ajatuksia kohtaan. Tietenkin reagointitapojemme voimakkuus vaihtelee, sillä saatamme antaa enemmän tai vähemmän kielteisen tai myönteisen vastauksen toisten väittämiin.

"Aha" ja "ahaa" eivät ole turhia sanoja. Päinvastoin, me tarvitsemme niitä, kun olemme tekemisissä keskenämme. Pieni (ja sangen epätieteellinen) testimme paljasti, miten suhtautumistapamme rakentuvat. Reagointitapojen tyyppejä on melko vähän. Meillä on enemmän mielipiteitä kuin tapoja reagoida niihin.

Jos haluat jatkaa tämän artikkelin raiteilla, voit pistäytyä Aha-juna-asemalla tästä. Sillä on oma tienviittakin kuten allaoleva kuva osoittaa.

 

13.12.12

Desmond M. Tutu: 人权是很重要的 - For Universal Human Rights!


Chinese Leader Xi Jinping,

Release imprisoned Nobel Peace Prize Winner Liu Xiaobo and Wife Liu Xia!

Liu Xiaobo is a prominent Chinese intellectual, democracy activist, and the world’s only imprisoned Nobel Peace Prize Laureate. As a fellow Nobel laureate, I am asking you to stand with me and more than 134 other Nobel Laureates in demanding Chinese leader Xi Jinping release Liu Xiaobo and his wife Liu Xia, who is under house arrest.

Dr. Liu, a long-time rights activist, received an 11-year prison sentence in 2009 after he helped write Charter ’08, a political manifesto, which promoted peaceful democratic reform and called for greater respect for fundamental human rights in China and an end to one party rule. After arresting Dr. Liu, police held him without charge or access to an attorney for six months. At trial, the government prevented Dr. Liu’s wife, foreign diplomats, and the press from attending.
On October 8, 2010, the Norwegian Nobel Committee took the bold step of awarding Dr. Liu its Peace Prize in recognition of his “long and non-violent struggle for fundamental rights in China.”

Instead of celebrating a great award bestowed on one of its citizens, Chinese police placed Dr. Liu’s wife, Liu Xia, under house arrest without any charges or legal due process, and they prevented diplomats and journalists from meeting with her.

Two years later, both Dr. Liu and Liu Xia remain in detention. Despite the United Nations saying Dr. Liu’s imprisonment and Liu Xia’s house arrest violate international law, the government continues to close them off from the outside world.

This flagrant violation of the basic right to due process and free expression must be publicly and forcefully confronted by the international community. That is why I and 134 of my fellow Nobel Laureates joined together to call for their immediate and unconditional release.

Join us by signing this petition to incoming Chinese leader Xi Jinping. We are confident that your participation will send a clear message to the Chinese government that the continued detention of the world’s only imprisoned Nobel Peace Prize Laureate and his wife—in clear violation of their rights to freedom of expression and due process of law—will not be tolerated by the international community. Join us in letting China’s new leadership know that fundamental human rights must be respected everywhere.

It’s time to release Liu Xiaobo and Liu Xia.

Desmond M. Tutu
Archbishop Emeritus of Cape Town, 
South Africa

 

 

12.12.12

Aivoituksia aaveesta

Y.H. Toivosen toimittamassa Suomen kielen etymologisen sanakirjan ykkösosassa kerrotaan, että aave, murt. aavis, ave, haave, hoave ym. tarkoittaa 'kummitusta, henkinäkyä, haamua' ja jopa 'ennettä'. Yhdessä saamen murteessa sanalle sukua oleva teonsana (karkeasti litteroituna) aawostit on saanut merkityksen 'omata jokin paha tottumus sen johdosta, että äitiä raskauden aikana on kohdannut jokin onnettomuus'. Pekka Sammallahden Saamelais-suomalais-saamelaisessa sanakirjassa vastaava sana ávaštit on suomeksi lyhyesti 'aavistaa, ennakoida'. Aave taas on saameksi gobmi, vrt. suomen sanoihin kumma ja kummitus.
Kielissämme on monta sanaa 'aaveelle', mutta se ei vielä takaa, että sanoja vastaava ilmiö olisi olemassa. Esimerkiksi kyklooppeja ei liene muualla kuin Homeroksen runoissa. Ovatko aaveet, haamut tai kummitukset siis tarua vai totta? Karl Marx (1818 - 1883), joka joidenkuiden mielestä oli menneiden aikojen suurin filosofi, puhuu aaveesta. Toverinsa Friedrich Engelsin (1820 - 1895) kanssa hän aloittaa Kommunistisen puolueen manifestin mukaansatempaavasti näin:
"Aave kummittelee Euroopassa — kommunismin aave. Kaikki vanhan Euroopan mahdit ovat liittoutuneet pyhään ajojahtiin tätä aavetta vastaan: paavi ja tsaari, Metternich ja Guizot, Ranskan radikaalit ja Saksan poliisit. ... Kommunistien on jo aika avoimesti esittää koko maailmalle katsantokantansa, tarkoituksensa, pyrkimyksensä ja panna tuota kommunismin aaveesta tekaistua tarua vastaan puolueen oma manifesti."
Kommunistisen puolueen manifesti julkaistiin ensin saksaksi 1848. Kuva on sen kannesta.
Suosittelen manifestin lukemista, koska se on kirjallisesti vaikuttava teos; se on monenlaisin seurauksin vaikuttanut miljardeihin ihmisiin. Samasta, mieleenjäävästä tyylistä, voi ylistää myös toista kulttuurimme perusteosta, Raamattua. Mutta kysymykseen aaveiden olemassaolosta ne eivät anna tyydyttävää vastausta. Marx ja Engels karkottivat aaveen kertomalla julkisesti eli manifestoimalla, mitä kommunismi heidän mielestään on. Raamatussa aaveet taas ovat pahoja henkiä, riivaajia yms., joita pyritään eri tavoin häätämään pois. 
 
Aaveita ei ole havaittu vain Euroopassa ja Pyhällämaalla vaan muuallakin. Ehkä yksi aave majailee korviemme välissä, aivoissamme. Tätä käsitystä puoltaa René Descartes (1596 - 1650), jonka luoman "kartesiolaisuuden" mukaan aistihavaintomme saattavat antaa meille täysin väärän kuvan todellisuudesta. Kukaties, ehkä jokin häijy demoni sahaa meitä silmään. Yksi seikka on kuitenkin varma: jokin on olemassa, joka pohtii puijatuksi tulemisen mahdollisuutta. Se jokin on mieli. Kartesiolainen dualismi erottaa mielen ja ruumiin toisistaan. "Cogito, ergo sum." Ajattelen, siis olen olemassa.

René Descartes toimi Ruotsin kuningattaren Kristiinan opettajana 1649. Hän kuoli Tukholmassa 1650 keuhkokuumeeseen.
Kartesiolaisuus on vuosisatojen vieriessä saanut osakseen kritiikkiä. Yksi merkittävimmistä kriitikoista oli Gilbert Ryle (1900 - 1976). Hän kuvaa kartesiolaisuutta ironisesti ajattelutavaksi, joka olettaa, että "koneessa on aave". Hän kysyy mm., miten on mahdollista erottaa ruumiillinen tekeminen siihen liittyvästä ajatuksesta. Tieto-taidon erillään pitäminen siitä, mitä sillä saadaan aikaan on hänen mukaansa virhe. Meidät on "vihitty uskomaan, että koneessa olisi aave". Voiko hyvää vitsiä erottaa niistä sanoista, joilla se kerrotaan? Sutkaus on ilmaistava jotenkin, jotta sille voisi naurahtaa. 

Useimmat meistä kai kuitenkin ajattelevat, että mieli on olemassa. Mutta missä se sitten sijaitsee? Tavallisesti tähän vastataan, että mielen asuinsija on ihmisaivoissa. Näitä voi kuvata sanomalla, että ne ovat sähköllä toimiva laite. Ne tuottavat jatkuvasti 12 wattia energiaa ja ne lähettävät sähkösykkeitä, purkaumia, jotka kulkevat ruumiimme hermoradoissa. Tulemme tietoisiksi tästä voimasta, kun ruumiimme kokee sellaisia toimintahäiriöitä kuin epileptisia kohtauksia.

Englantilainen fyysikko Sir Oliver Lodge (1851 - 1940) ehdotti, että telepatia ja haamut johtuisivat energian siirtymisestä ihmisten mielten välillä ja jopa elävien ja kuolleiden välillä. Ihmisaivot toimisivat eräänlaisena vastaanottimena, joka rekisteröi signaaleja alitajuisella tasolla. Signaaleja lähettäisi toistaiseksi löytämätön energian muoto, joka liikkuisi aaltoina tai virtoina. Kyseiset siirrokset selittäisivät telepaattiset kokemukset kuten vaikkapa toisten kanssa jaetut ajatukset.

Tässä yhteydessä on kiintoisaa mainita sveitsiläisen neurotieteilijän Olaf Blanken tekemä koe. Hän tutki koehenkilöiden kielentuottamista johtamalla elektrodin kautta sähkövirtaa tiettyyn osaan näiden aivoja. Yksi koehenkilöistä hermostui: hän oli saanut oheiskokemuksen siitä, että toinen koehenkilö ääneti ja varjomaisesti pyrki vuoteeseen hänen kanssaan. Se oli tuntunut aaltomaiselta sen virran mukaan, jota koehenkilön aivoihin oli johdettu.

Tuollaiset koetulokset voi tulkita eri tavoin. Järkiajattelijalle ne todistavat, että ihminen pyrkii aina lisäämään merkitystä biologisiin ilmiöihin, vaikka niillä ei semmoista itse asiassa olekaan. Se mitä ilmaukseen "itse asiassa" sisältyy, jää tässä selvittämättä.

Toisille taas tuommoiset kokeet eivät riitä osoittamaan, että telepaattiset ynnä muut vastaavat havainnot ja kokemukset olisivat harhoja. 

Luonnontieteilijät ovat omasta puolestaan yrittäneet selittää ei-luonnontieteellisiä ilmiöitä kuten kulttuureja ja uskontoja. Etenkin evoluutiobiologi Richard Dawkins (s. 1941) on tullut tunnetuksi tieteen kansantajuistajana. Hän on kehittänyt ns. meemi-teorian. Meemit ovat "kulttuurin välittymisen yksiköitä", joihin kuuluvat "sävelmät, ajatukset, hokemat, vaatemuodit jne." Meemit ovat kuitenkin luonnontieteen kannalta ongelmallisia, koska niiden olemassaoloa ei voida todistaa sen keinoin. 

Saksalaisen murhenäytelmän alku: "Nuoriso palvelee Johtajaansa", "Kaikki kymmenvuotiaat mukana Hitler-jugendissa".
On erittäin tärkeätä, että yritämme järkiperäisesti pohtia tässä "aaveeksi" nimitetyn ihmismielen ongelmaa. Kyse ei ole vain yhdestä mielestä vaan lukemattomista mielistä ja mielten, so. ihmisten, välisestä vuorovaikutuksesta. Mikä saa meidät milloin miljoonapäisinä massoina kulkemaan führerin perässä, milloin uhrautumaan pelastaaksemme jonkun tai jonkin, jota pidämme kalliina?

Aivojemme "aave" on hyvin todellinen vaikutuksiltaan, vaikka sen olemus ja voimanlähde jäävät toistaiseksi arvoituksiksi. Ehkä emme koskaan pysty keksimään tieteellisen pitävästi, mikä meitä liikuttaa. Galileo Galileita mukaillen: "E pure ci moviamo" - ja kuitenkin me liikumme.

4.12.12

Suomalaiset itsenäisiä 95 vuotta

För ett år sedan hade jag ett "peche kucha" framträdande på ett hotell i Göteborg där jag berättade om jubilaren, Finland. Den 6 december firar landet sin 95-åriga självständighet. Peche-cuchan finner du här.
  
WHO IS AFRAID OF FINNISH?  
  
Jorma Etto: Suomalainen
 
Suomalainen on sellainen joka vastaa kun ei kysytä

kysyy kun ei vastata, ei vastaa kun kysytään,


sellainen joka eksyy tieltä, huutaa rannalla


ja vastarannalla huutaa toinen suomalainen:


metsä raikuu, kaikuu, hongat humajavat.


Tuolta tulee suomalainen ja ähkyy, on tässä ja ähkyy,


tuonne menee ja ähkyy, on kuin löylyssä ja ähkyy,


kun toinen heittää kiukaalle vettä.


Sellaisella suomalaisella on aina kaveri,


koskaan se ei ole yksin ja se kaveri on suomalainen.


Eikä suomalaista erota suomalaisesta mikään,


ei mikään paitsi kuolema ja poliisi.






28.11.12

Talvisota Vinterkriget Зимняя война


Talvisota puhkesi 30.11.1939, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomea vastaan koko yhteisen rajan pituudelta ja aloitti Suomen alueen pommittamisen. Sota päättyi 13.3.1940 Moskovassa solmittuun rauhaan. 


Vinterkriget bröt ut den 30 november 1939, då Sovjetunionen längs hela den gemensamma gränsen angrep Finland och inledde bombningar av Finlands territorium. Kriget upphörde den 13 mars 1940 i fredsavtalet som slöts i Moskva.

Зимняя война вспыхнула 30 ноября 1939 года, когда Советский Союз напал на Финляндию пo протяженности всей совместной границы и начал бомбардировки территории Финляндии, и кончалась 13 марта 1940 года заключением мирного договора в Москвe. 




Neuvostosotilaat ylittämässä Rajajokea + Röda arméns soldater går över Rajajoki (Systerbäck) + Солдаты Красной Армии пересекут Rajajoki ("Граница-река", по-русски "Сестра"), границу с Финляндией.










ПEСЕНКА ВЕСЕЛОГО СОЛДАТА
…если что не так - не наше дело.
Как говорится, Родина велела.
Как славно быть ни в чем не виноватым,
совсем простым солдатом, солдатом.

Булат Окуджава (1957)

(... jos jokin menee pieleen, ei ole meidän juttu.
Kuten sanotaan, Synnyinmaamme käski.
Kuinka hienoa onkaan kun syypää ei ole mihinkään, 
 vaan on aivan tavallinen sotilas, sotilas)  

Ote Bulat Okudzhavan runosta Reippaan sotilaan laulu (1957)







23.11.12

A niin kuin aapinen

Olen valinnut aiheekseni aapisen. Kyse on hyvin tärkeästä kirjasta.


Mikael Agricolan Abckiria vuodelta 1543 oli ensimmäinen suomenkielinen kirja. Abckiria oli suunnattu lukutaitoa opettaville papeille. (Lisätietoa aapisesta löytyy tästä ja tästä.)

Ruotsin valtakunnassa, jonka kuninkaan alamaisia suomalaiset silloin olivat, elettiin Lutherin (1483 - 1546) aloittaman uskonpuhdistuksen aikaa. Luther piti lukutaidon opettamista kansalle tuiki tärkeänä, jotta ihmiset voisivat itse ottaa selvää totuudesta, ja totuuden he löysivät Raamatusta. Maallisesti ajatellen Lutherin ansiota paljolti oli, että lukutaito alkoi yleistyä pohjoismaissa ja muissakin protestanttisissa maissa. Omaa yhteiskunnallista kehitystämme olisi mahdoton ajatella ilman lukutaitoa, ja aapinen on sen perusteos. Tässä on linkki Lutherista kirjoittamaani aiempaan blogiin.

Luther, lukutaitoisuutemme isä, 42-vuotiaana


Ruotsin kirkkolaissa 1686 annettiin lukkarin tehtäväksi opettaa seurakunnan lapset lukemaan. Lukutaito oli myös avioitumisen ehto. Näin kuningaskunnan väestö oli yleisesti lukutaitoinen jo 1700-luvulla, mille ei löytyne vertaa muista maista. On tosin muistettava, että lukutaitoa ei harjoitettu nykyihmisten tapaan. Kyse oli tavallisesti ulkoluvusta: katekismusta päntättiin ulkoa, ja monet pystyivät lukemaan kuulemansa tekstin mutta eivät itselleen outoja tekstejä.

Ennen kansakoulun tuloa ihmisten lukutaito ja kristinuskon tuntemus tarkastettiin kinkereillä. Niitä on pidetty ihan viime aikoihin asti, vaikka meidän päiviimme tultaessa tarkoituksena ei ole ollut tavaamistaidon tarkastaminen vaan tapaaminen osana luterilaisen seurakunnan toimintaa. (Tästä voit katsella elävää esimerkkiä kinkereistä.)

Kinkerit-sanan historia on mielenkiintoinen. Se tulee ruotsin gengärd-sanasta, joka tarkoitti jo 1200-luvulla tunnettua lakia, jolla määrättiin, että paikkakunnalla käyvät ylhäiset ihmiset kuten kuningas, kuninkaan edustajat ja piispa tuli kestitä siten kuin laissa luki. Kinkereihin on näin ollen alusta alkaen liittynyt kestitseminen. Modernissa muodossaan kyse on ollut pullakahvien tarjoamisesta seurakunnan jäsenille.

Lukutaito oli vakava asia. Siitä kertoo myös Aleksis Kivi Seitsemässä veljeksessään, joka oli ensimmäinen suomenkielinen romaani. Sen kolmas lukuhan alkaa näin:"Kaksi päivää on mennyt. Lukkarin väkituvassa pöydän ympärillä istuvat veljet, jämäten aapistoa niinkuin sanelee heille milloin lukkari itse ja milloin hänen pieni kahdeksan-vuotias tyttärensä." 

Helpolla veljekset eivät päässeet - ehkä Eeroa, liukasta luikkua hännän huippua, lukuun ottamatta. Näin Kivi kuvaa heidän punnertamistaan:"...vallan vitkaan edistyi veljesten oppi". Syynä oli lukkarin "kiinteys", joka "kangisti aina enemmin heidän haluansa ja mieltänsä". 

Veljekset pakenivat Impivaaraan, josta tuli eräänlainen lukutaidottomien yhteistalous. Mutta senkin he sitten jättivät, palasivat ihmisten ilmoille, oppivat lukemaan kuten Suomen kansa muutoinkin. Tarinan jatkon tiedämme: suomalaisten koulutustaso nousi, ja se on nykyään maailman huippua.




Luku- ja kirjoitustaito kuuluu kaikille

Vaikka aapiskukko on kiekunut (ja muninut!) ainakin jo 1500-luvulta lähtien, läheskään kaikki ihmiset eivät osaa lukea. Seuraavat tiedot ovat Suomen YK-liitolta: 
  • arviolta 72,1 miljoonaa lasta ei koskaan pääse kouluun.
  • noin 120 miljoonaa lasta on vailla alkeisopetusta. Suurin osa heistä on tyttöjä.
  • lukutaidottomia aikuisia on noin 774 miljoonaa. Heistä kaksi kolmasosaa on naisia.
  • valtaosa köyhimpien kehitysmaiden naisista ei osaa lukea eikä kirjoittaa.
Euroopassa vain Portugalissa lukutaitoisia on alle 90% maan väestöstä, mutta esimerkiksi Nicaraguassa, Algeriassa ja Ugandassa vastaava osuus on 62%. Kauimpana häntäpäässä ovat Nepali (28 %), Eritrea (25%), Somalia (24%), Burkina Faso (19%) ja viimeisenä Niger (14%). 

Erot miesten ja naisten välillä ovat myös suuret, esimerkiksi Irakissa se on 25%: miehistä 71% ja naisista 45% ovat lukutaitoisia.

Lukutaito ei ole selviö missään päin maailmaa. Ja totta tietenkin on, että lukemaan on opittava, lukutaitoa ei saa äidinmaidossa, ei edes sen korvikkeessa. Kansainvälinen lukutaitopäivä on syyskuun kahdeksantena.

Onko lukutaito sitten onnen avain? En luule, että onnea löytää kirjoista, vaikka ilman kirjatietoa me tuskin selviäisimme. Toki voimme keskustella onnesta lukemamme perusteella. 

Päätän tämän sykkeisen blogin lainaamalla salaneuvos Johann Wolfgang von Goetheltä (1749–1832) lukemani ajatelman: "Grau, teurer Freund, ist alle Theorie / und grün des Lebens goldner Baum." (Ystäväiseni, harmaata on kaikki teoria / ja vihreä on elämän kultainen puu.) 

Hetkinen... enpä tainnut lukea tuota ajatelmaa vaan kuulin sen äidiltäni lapsuuteni ja nuoruuteni virikkeisinä vuosina. (Ks. hänestä laatimaani blogia.) Kaikkea emme siis opi lukemalla. Elämän puuhun kiipeämisessä tarvitaan muitakin taitoja kuin lukutaitoa ja muutakin tietoa kuin kirjatietoa.














17.11.12

Päivä alkaa aamusta

Aamu.
Milloin aamu alkaa? Yövartijana ollessani ajattelin, että se alkaa kello kuusi. (Ks. tästä laitos, jossa toimin sivarina.) Kolmen ja kuuden välissä on aamuyö. Eritoten joskus neljän ja viiden välillä muistan ajatusteni pyörineen kummia latuja päivystyspaikassani. Myöhemmin kuulin puhuttavan, että tuota aamuyön hetkeä kutsutaan "susitunniksi" (vargtimmen), ehkä se oli sitten se. 

Aiemmin olin aamu-uninen, joskus jopa aamuäkäinen tai kärttyisä. Enää en ole sellainen, ja se johtuu siitä, että nousen varhain eikä lähelläni ole ketään hereillä. En voi siis äksyillä kenellekään vuoteesta noustuani. Yleensä parhaat unet tai ne unet jotka muistan, näen juuri ennen heräämistä. Unet ovat kuin terhentä aamuisen lammen yllä: päivän alettua ne haihtuvat mielestä, mikä toisinaan on aika ikävää.

Miksi päivä jaetaan osiin? Ja miksi aamuvirkkuja arvostetaan, mutta unisia pilkataan jopa niin, että kaikkein unisin heitetään veteen kerran vuodessa. "Unikeko" ei ole mikään ahkerien mutta väsyneiden muurahaisten kokoama pyramidi vaan onneton, pilkan kohteeksi joutuva ihmissisko tai (yleensä) -veli. Hänelle on olemassa ihan kansainvälinen pilkkalaulukin, jossa teennäisesti puhutaan "Jaakko-kullasta".


Tärkeintä on, että päivä palaa, että sininen kiertotähtemme pyörii, että aina välillä näen sen, mitä kaukaisten esivanhempiemme luomalla ilmauksella kutsumme "auringon nousuksi". Eihän aurinko tietenkään nouse, vaan pallomme pyörii, mutta aina, kun koen sarastuksen, tulen hyvälle päälle. Valo palaa maailmaan, ja on mukava taas jatkaa, olipa Jaakko Kullan kaltainen unikeko tai ei.

Latinaksi "valon tuominen" ilmaistaan sanoilla "lucem ferre" eli suomalaisittain "lusi feri". Ja "lusiferihan" on 'paholaisen' tai 'saatanan' toisintonimi. (Tarinan siitä, miten "valontuojasta" tuli "saatana", löydät tästä.) Ehkä joku saa nyt aiheen hihkaista: "Sarastus on saatanallisen kaunis." Tuo ei säväytä: aamu on kauneimmillaan jumalallisen ihana. Morgonstund har guld i mun. Aamuhetkellä on kultaa suussaan.








11.11.12

1918 11 11, a day of sorrow - and relief: the unprecedented slaughter was over

Isaac Rosenberg, one of the 886,939 British soldiers killed during the WW1


Isaac Rosenberg, born 1890, was killed early on the morning of 1st April 1918 during the German spring offensive. His body was not immediately found, but in 1926 the remains of eleven soldiers of the KORL were discovered and buried together in Northumberland Cemetery, Fampoux. His body could not be individually identified, but he was known to be among them. This cemetery was later moved, and his remains were reinterred at Bailleul Road East Cemetery, St. Laurent-Blangy, near Arras where his headstone reads ‘Buried near this spot’. Beneath his name, dates and regiment, are engraved the Star of David and the words ‘Artist and Poet’.

This biographical note comes from these files.


Poppies - the Flower of Remembrance See here



Le Déserteur par Boris Vian 






Universal Soldier - suomeksi / finnlingve Palkkasoturi