Aivoituksia aaveesta

Y.H. Toivosen toimittamassa Suomen kielen etymologisen sanakirjan ykkösosassa kerrotaan, että aave, murt. aavis, ave, haave, hoave ym. tarkoittaa 'kummitusta, henkinäkyä, haamua' ja jopa 'ennettä'. Yhdessä saamen murteessa sanalle sukua oleva teonsana (karkeasti litteroituna) aawostit on saanut merkityksen 'omata jokin paha tottumus sen johdosta, että äitiä raskauden aikana on kohdannut jokin onnettomuus'. Pekka Sammallahden Saamelais-suomalais-saamelaisessa sanakirjassa vastaava sana ávaštit on suomeksi lyhyesti 'aavistaa, ennakoida'. Aave taas on saameksi gobmi, vrt. suomen sanoihin kumma ja kummitus.

Kielissämme on monta sanaa 'aaveelle', mutta se ei vielä takaa, että sanoja vastaava ilmiö olisi olemassa. Esimerkiksi kyklooppeja ei liene muualla kuin Homeroksen runoissa. Ovatko aaveet, haamut tai kummitukset siis tarua vai totta? Karl Marx (1818 - 1883), joka joidenkuiden mielestä oli menneiden aikojen suurin filosofi, puhuu aaveesta. Toverinsa Friedrich Engelsin (1820 - 1895) kanssa hän aloittaa Kommunistisen puolueen manifestin mukaansatempaavasti näin:

"Aave kummittelee Euroopassa — kommunismin aave. Kaikki vanhan Euroopan mahdit ovat liittoutuneet pyhään ajojahtiin tätä aavetta vastaan: paavi ja tsaari, Metternich ja Guizot, Ranskan radikaalit ja Saksan poliisit. ... Kommunistien on jo aika avoimesti esittää koko maailmalle katsantokantansa, tarkoituksensa, pyrkimyksensä ja panna tuota kommunismin aaveesta tekaistua tarua vastaan puolueen oma manifesti."

Kommunistisen puolueen manifesti julkaistiin ensin saksaksi 1848. Kuva on sen kannesta.

Suosittelen manifestin lukemista, koska se on kirjallisesti vaikuttava teos; se on monenlaisin seurauksin vaikuttanut miljardeihin ihmisiin. Samasta, mieleenjäävästä tyylistä, voi ylistää myös toista kulttuurimme perusteosta, Raamattua. Mutta kysymykseen aaveiden olemassaolosta ne eivät anna tyydyttävää vastausta. Marx ja Engels karkottivat aaveen kertomalla julkisesti eli manifestoimalla, mitä kommunismi heidän mielestään on. Raamatussa aaveet taas ovat pahoja henkiä, riivaajia yms., joita pyritään eri tavoin häätämään pois. 
 

Aaveita ei ole havaittu vain Euroopassa ja Pyhällämaalla vaan muuallakin. Ehkä yksi aave majailee korviemme välissä, aivoissamme. Tätä käsitystä puoltaa René Descartes (1596 - 1650), jonka luoman "kartesiolaisuuden" mukaan aistihavaintomme saattavat antaa meille täysin väärän kuvan todellisuudesta. Kukaties, ehkä jokin häijy demoni sahaa meitä silmään. Yksi seikka on kuitenkin varma: jokin on olemassa, joka pohtii puijatuksi tulemisen mahdollisuutta. Se jokin on mieli. Kartesiolainen dualismi erottaa mielen ja ruumiin toisistaan. "Cogito, ergo sum." Ajattelen, siis olen olemassa.

René Descartes toimi Ruotsin kuningattaren Kristiinan opettajana 1649. Hän kuoli Tukholmassa 1650 keuhkokuumeeseen.

Kartesiolaisuus on vuosisatojen vieriessä saanut osakseen kritiikkiä. Yksi merkittävimmistä kriitikoista oli Gilbert Ryle (1900 - 1976). Hän kuvaa kartesiolaisuutta ironisesti ajattelutavaksi, joka olettaa, että "koneessa on aave". Hän kysyy mm., miten on mahdollista erottaa ruumiillinen tekeminen siihen liittyvästä ajatuksesta. Tieto-taidon erillään pitäminen siitä, mitä sillä saadaan aikaan on hänen mukaansa virhe. Meidät on "vihitty uskomaan, että koneessa olisi aave". Voiko hyvää vitsiä erottaa niistä sanoista, joilla se kerrotaan? Sutkaus on ilmaistava jotenkin, jotta sille voisi naurahtaa. 

Useimmat meistä kai kuitenkin ajattelevat, että mieli on olemassa. Mutta missä se sitten sijaitsee? Tavallisesti tähän vastataan, että mielen asuinsija on ihmisaivoissa. Näitä voi kuvata sanomalla, että ne ovat sähköllä toimiva laite. Ne tuottavat jatkuvasti 12 wattia energiaa ja ne lähettävät sähkösykkeitä, purkaumia, jotka kulkevat ruumiimme hermoradoissa. Tulemme tietoisiksi tästä voimasta, kun ruumiimme kokee sellaisia toimintahäiriöitä kuin epileptisia kohtauksia.

Englantilainen fyysikko Sir Oliver Lodge (1851 - 1940) ehdotti, että telepatia ja haamut johtuisivat energian siirtymisestä ihmisten mielten välillä ja jopa elävien ja kuolleiden välillä. Ihmisaivot toimisivat eräänlaisena vastaanottimena, joka rekisteröi signaaleja alitajuisella tasolla. Signaaleja lähettäisi toistaiseksi löytämätön energian muoto, joka liikkuisi aaltoina tai virtoina. Kyseiset siirrokset selittäisivät telepaattiset kokemukset kuten vaikkapa toisten kanssa jaetut ajatukset.

Tässä yhteydessä on kiintoisaa mainita sveitsiläisen neurotieteilijän Olaf Blanken tekemä koe. Hän tutki koehenkilöiden kielentuottamista johtamalla elektrodin kautta sähkövirtaa tiettyyn osaan näiden aivoja. Yksi koehenkilöistä hermostui: hän oli saanut oheiskokemuksen siitä, että toinen koehenkilö ääneti ja varjomaisesti pyrki vuoteeseen hänen kanssaan. Se oli tuntunut aaltomaiselta sen virran mukaan, jota koehenkilön aivoihin oli johdettu.

Tuollaiset koetulokset voi tulkita eri tavoin. Järkiajattelijalle ne todistavat, että ihminen pyrkii aina lisäämään merkitystä biologisiin ilmiöihin, vaikka niillä ei semmoista itse asiassa olekaan. Se mitä ilmaukseen "itse asiassa" sisältyy, jää tässä selvittämättä.

Toisille taas tuommoiset kokeet eivät riitä osoittamaan, että telepaattiset ynnä muut vastaavat havainnot ja kokemukset olisivat harhoja. 

Luonnontieteilijät ovat omasta puolestaan yrittäneet selittää ei-luonnontieteellisiä ilmiöitä kuten kulttuureja ja uskontoja. Etenkin evoluutiobiologi Richard Dawkins (s. 1941) on tullut tunnetuksi tieteen kansantajuistajana. Hän on kehittänyt ns. meemi-teorian. Meemit ovat "kulttuurin välittymisen yksiköitä", joihin kuuluvat "sävelmät, ajatukset, hokemat, vaatemuodit jne." Meemit ovat kuitenkin luonnontieteen kannalta ongelmallisia, koska niiden olemassaoloa ei voida todistaa sen keinoin. 

Saksalaisen murhenäytelmän alku: "Nuoriso palvelee Johtajaansa", "Kaikki kymmenvuotiaat mukana Hitler-jugendissa".

On erittäin tärkeätä, että yritämme järkiperäisesti pohtia tässä "aaveeksi" nimitetyn ihmismielen ongelmaa. Kyse ei ole vain yhdestä mielestä vaan lukemattomista mielistä ja mielten, so. ihmisten, välisestä vuorovaikutuksesta. Mikä saa meidät milloin miljoonapäisinä massoina kulkemaan führerin perässä, milloin uhrautumaan pelastaaksemme jonkun tai jonkin, jota pidämme kalliina?

Aivojemme "aave" on hyvin todellinen vaikutuksiltaan, vaikka sen olemus ja voimanlähde jäävät toistaiseksi arvoituksiksi. Ehkä emme koskaan pysty keksimään tieteellisen pitävästi, mikä meitä liikuttaa. Galileo Galileita mukaillen: "E pure ci moviamo" - ja kuitenkin me liikumme.