17.11.12

Päivä alkaa aamusta

Aamu.
Milloin aamu alkaa? Yövartijana ollessani ajattelin, että se alkaa kello kuusi. (Ks. tästä laitos, jossa toimin sivarina.) Kolmen ja kuuden välissä on aamuyö. Eritoten joskus neljän ja viiden välillä muistan ajatusteni pyörineen kummia latuja päivystyspaikassani. Myöhemmin kuulin puhuttavan, että tuota aamuyön hetkeä kutsutaan "susitunniksi" (vargtimmen), ehkä se oli sitten se. 

Aiemmin olin aamu-uninen, joskus jopa aamuäkäinen tai kärttyisä. Enää en ole sellainen, ja se johtuu siitä, että nousen varhain eikä lähelläni ole ketään hereillä. En voi siis äksyillä kenellekään vuoteesta noustuani. Yleensä parhaat unet tai ne unet jotka muistan, näen juuri ennen heräämistä. Unet ovat kuin terhentä aamuisen lammen yllä: päivän alettua ne haihtuvat mielestä, mikä toisinaan on aika ikävää.

Miksi päivä jaetaan osiin? Ja miksi aamuvirkkuja arvostetaan, mutta unisia pilkataan jopa niin, että kaikkein unisin heitetään veteen kerran vuodessa. "Unikeko" ei ole mikään ahkerien mutta väsyneiden muurahaisten kokoama pyramidi vaan onneton, pilkan kohteeksi joutuva ihmissisko tai (yleensä) -veli. Hänelle on olemassa ihan kansainvälinen pilkkalaulukin, jossa teennäisesti puhutaan "Jaakko-kullasta".

Virkeät villet heittävät vuoden unikekoa, Jaakko Kultaa veteen

Tärkeintä on, että päivä palaa, että sininen kiertotähtemme pyörii, että aina välillä näen sen, mitä kaukaisten esivanhempiemme luomalla ilmauksella kutsumme "auringon nousuksi". Eihän aurinko tietenkään nouse, vaan pallomme pyörii, mutta aina, kun koen sarastuksen, tulen hyvälle päälle. Valo palaa maailmaan, ja on mukava taas jatkaa, olipa Jaakko Kullan kaltainen unikeko tai ei.

Latinaksi "valon tuominen" ilmaistaan sanoilla "lucem ferre" eli suomalaisittain "lusi feri". Ja "lusiferihan" on 'paholaisen' tai 'saatanan' toisintonimi. (Tarinan siitä, miten "valontuojasta" tuli "saatana", löydät tästä.) Ehkä joku saa nyt aiheen hihkaista: "Sarastus on saatanallisen kaunis." Tuo ei säväytä: aamu on kauneimmillaan jumalallisen ihana. Morgonstund har guld i mun. Aamuhetkellä on kultaa suussaan.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit mielihyvin kommentoida blogejani. Du kan gärna lämna kommentarer på mina bloggar. You are welcome to comment on my blogs. Bonvolu, skribu notojn pri miaj blogoj.