23.11.12

A niin kuin aapinen

Olen valinnut aiheekseni aapisen. Kyse on hyvin tärkeästä kirjasta.


Mikael Agricolan Abckiria vuodelta 1543 oli ensimmäinen suomenkielinen kirja. Abckiria oli suunnattu lukutaitoa opettaville papeille. (Lisätietoa aapisesta löytyy tästä ja tästä.)

Ruotsin valtakunnassa, jonka kuninkaan alamaisia suomalaiset silloin olivat, elettiin Lutherin (1483 - 1546) aloittaman uskonpuhdistuksen aikaa. Luther piti lukutaidon opettamista kansalle tuiki tärkeänä, jotta ihmiset voisivat itse ottaa selvää totuudesta, ja totuuden he löysivät Raamatusta. Maallisesti ajatellen Lutherin ansiota paljolti oli, että lukutaito alkoi yleistyä pohjoismaissa ja muissakin protestanttisissa maissa. Omaa yhteiskunnallista kehitystämme olisi mahdoton ajatella ilman lukutaitoa, ja aapinen on sen perusteos. Tästä voit lukea lisää Lutherista. Tässä on linkki hänestä kirjoittamaani aiempaan blogiin.

Luther, lukutaitoisuutemme isä, 42-vuotiaana


Ruotsin kirkkolaissa 1686 annettiin lukkarin tehtäväksi opettaa seurakunnan lapset lukemaan. Lukutaito oli myös avioitumisen ehto. Näin kuningaskunnan väestö oli yleisesti lukutaitoinen jo 1700-luvulla, mille ei löytyne vertaa muista maista. On tosin muistettava, että lukutaitoa ei harjoitettu nykyihmisten tapaan. Kyse oli tavallisesti ulkoluvusta: katekismusta päntättiin ulkoa, ja monet pystyivät lukemaan kuulemansa tekstin mutta eivät itselleen outoja tekstejä.

Ennen kansakoulun tuloa ihmisten lukutaito ja kristinuskon tuntemus tarkastettiin kinkereillä. Niitä on pidetty ihan viime aikoihin asti, vaikka meidän päiviimme tultaessa tarkoituksena ei ole ollut tavaamistaidon tarkastaminen vaan tapaaminen osana luterilaisen seurakunnan toimintaa. (Tästä voit katsella elävää esimerkkiä kinkereistä.)

Kinkerit-sanan historia on mielenkiintoinen. Se tulee ruotsin gengärd-sanasta, joka tarkoitti jo 1200-luvulla tunnettua lakia, jolla määrättiin, että paikkakunnalla käyvät ylhäiset ihmiset kuten kuningas, kuninkaan edustajat ja piispa tuli kestitä siten kuin laissa luki. Kinkereihin on näin ollen alusta alkaen liittynyt kestitseminen. Modernissa muodossaan kyse on ollut pullakahvien tarjoamisesta seurakunnan jäsenille.

Lukutaito oli vakava asia. Siitä kertoo myös Aleksis Kivi Seitsemässä veljeksessään, joka oli ensimmäinen suomenkielinen romaani. Sen kolmas lukuhan alkaa näin:"Kaksi päivää on mennyt. Lukkarin väkituvassa pöydän ympärillä istuvat veljet, jämäten aapistoa niinkuin sanelee heille milloin lukkari itse ja milloin hänen pieni kahdeksan-vuotias tyttärensä." 

Helpolla veljekset eivät päässeet - ehkä Eeroa, liukasta luikkua hännän huippua, lukuun ottamatta. Näin Kivi kuvaa heidän punnertamistaan:"...vallan vitkaan edistyi veljesten oppi". Syynä oli lukkarin "kiinteys", joka "kangisti aina enemmin heidän haluansa ja mieltänsä". 

Veljekset pakenivat Impivaaraan, josta tuli eräänlainen lukutaidottomien yhteistalous. Mutta senkin he sitten jättivät, palasivat ihmisten ilmoille, oppivat lukemaan kuten Suomen kansa muutoinkin. Tarinan jatkon tiedämme: suomalaisten koulutustaso nousi, ja se on nykyään maailman huippua.




Luku- ja kirjoitustaito kuuluu kaikille

Vaikka aapiskukko on kiekunut (ja muninut!) ainakin jo 1500-luvulta lähtien, läheskään kaikki ihmiset eivät osaa lukea. Seuraavat tiedot ovat Suomen YK-liitolta
  • arviolta 72,1 miljoonaa lasta ei koskaan pääse kouluun.
  • noin 120 miljoonaa lasta on vailla alkeisopetusta. Suurin osa heistä on tyttöjä.
  • lukutaidottomia aikuisia on noin 774 miljoonaa. Heistä kaksi kolmasosaa on naisia.
  • valtaosa köyhimpien kehitysmaiden naisista ei osaa lukea eikä kirjoittaa.
Euroopassa vain Portugalissa lukutaitoisia on alle 90% maan väestöstä, mutta esimerkiksi Nicaraguassa, Algeriassa ja Ugandassa vastaava osuus on 62%. Kauimpana häntäpäässä ovat Nepali (28 %), Eritrea (25%), Somalia (24%), Burkina Faso (19%) ja viimeisenä Niger (14%). 

Erot miesten ja naisten välillä ovat myös suuret, esimerkiksi Irakissa se on 25%: miehistä 71% ja naisista 45% ovat lukutaitoisia. (Tilastotietojen lähde.) 

Lukutaito ei ole selviö missään päin maailmaa. Ja totta tietenkin on, että lukemaan on opittava, lukutaitoa ei saa äidinmaidossa, ei edes sen korvikkeessa. Kansainvälinen lukutaitopäivä on syyskuun kahdeksantena.

Onko lukutaito sitten onnen avain? En luule, että onnea löytää kirjoista, vaikka ilman kirjatietoa me tuskin selviäisimme. Toki voimme keskustella onnesta lukemamme perusteella. 

Päätän tämän sykkeisen blogin lainaamalla salaneuvos Johann Wolfgang von Goetheltä (1749–1832) lukemani ajatelman: "Grau, teurer Freund, ist alle Theorie / und grün des Lebens goldner Baum." (Ystäväiseni, harmaata on kaikki teoria / ja vihreä on elämän kultainen puu.) 

Hetkinen... enpä tainnut lukea tuota ajatelmaa vaan kuulin sen äidiltäni lapsuuteni ja nuoruuteni virikkeisinä vuosina. (Ks. hänestä laatimaani blogia.) Kaikkea emme siis opi lukemalla. Elämän puuhun kiipeämisessä tarvitaan muitakin taitoja kuin lukutaitoa ja muutakin tietoa kuin kirjatietoa.














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit mielihyvin kommentoida blogejani. Du kan gärna lämna kommentarer på mina bloggar. You are welcome to comment on my blogs. Bonvolu, skribu notojn pri miaj blogoj.