Keinosanat, kirousko?

Luin jokin aika sitten lyhyen esseen, jonka professori Matti Klinge¹ oli kirjoittanut uudissanoista. Teksti yllätti minut, sillä vastoin odotuksiani hän käy kirjoituksessaan uudissanojen ja eritoten niiden joukossa tapaamiensa ja "keinosanoiksi" kutsumiensa ilmausten kimp­puun. Hän toteaa, että suomen kielen asiantuntijat, joista hän mainitsee professori Terho Itkosen², ovat suhtautuneet uudissanoihin hyvin myönteisesti. Myös suuri yleisö on välillä ollut aika innostunut niistä, ja ne ovat olleet sanomalehtien yleisönosastojen ja somen kiintoaiheita.³ Itse olen kiitollisena ajatellut erityisesti niitä suomen yleiskielen kehittäjiä, joita on kutsuttu "sanasepiksi". Hyvin keskeinen merkitys heillä oli etenkin ns. varhais­nykysuomen kaudella eli vuosina 1820 – 1870, kun kielemme asema alkoi nousta Suomen suuriruhtinaskunnassa. Sen käyttöala laajeni, mikä merkitsi sitä, että tarvittiin uusia sanoja; oli voitava pu­hua suomen sanoin asioista, joista siihen asti oli puhuttu muilla kielillä, lähinnä ruotsiksi ja lati­naksi. Klinge kuvaa uudissanojen luojien työtä näin: 
          "[He] voivat joten­kin ristisanamaisen nokkelasti ottaa jonkin "kansankielen" sanan, kek­siä siitä muunnoksia, lisätä johdoksia ja näin saada teelmän, jonka voidaan julistaa vastaavan jotakin toisen kielen sanaa. On siis saatu "suomalainen" sana, jolla kuitenkin on – sanokaamme – eurooppalainen merkitys."

          Matti Klinge valaisee ajatuksiaan ottamalla näytteen vuosina 1823 – 1873 eläneen Paavo Tikkasen ehdottamista uudis- tai, kuten hän sanoo, teennäissanoista.⁴ Hän lainaa Terho Itkosen laatimaa tekstiä, joka koostuu saada, ja sekä ei -sanoja lukuun ottamatta yksin­omaan Tikkasen sepittämistä uudissanoista. Tämän jälkeen Klinge muuntaa tuon tekstin niin, että asiat ilmais­taan vierasperäi-sillä sanoilla. Siteeraan vain esimerkkitekstien alkua. Tässä Tikkasen uudissanoihin perustuva näyte: 

       "Sain pääsylipun luennolle. Luentosalissa asiantuntijat tarkkasivat sanomalehdistön sil­määnpistävää vastuuta valtion teollisuuden vähäpätöi­simpiäkin tuotteita esiteltäessä."

             Kaikki tuossa näytteessä esiintyvät sanat ovat mukana Suomen kielen taajuus­sanastossa vuodelta 1979 eli ne ovat käypää suomen yleiskieltä. Tässä ote tekstin käännösversiosta, jossa tutut suomen sanat on korvattu vierassanoilla sain-sanaa lukuunottamatta: 

         "Sain tiketin lektioon. Auditoriossa spesialistit analysoivat pressin ostensiivista responsabili­teettia presenteerattaessa staatin industrian marginaalisimpiakin produk­teja." 
        Vain yksi sana, analysoida, on tuosta näytteestä päässyt Suomen kielen taajuussanastoon. Ajanoloon vierassanojen osuus yleiskielessä varmaan kasvaa, mutta tämän lyhyen esimerkin perusteella ainakaan toistaiseksi niitä ei viljellä siinä järin paljon. Matti Klingen mielestä tällaisen kielen käyttäminen toisi suomalaiset lähemmäksi "eurooppalaisia" kieliä puhuvia ihmisiä. Jos suomeen otettaisiin nykyistä enemmän vierasanoja, se tukisi myös semmoisten suurten kielten kuten ranskan, italian, espanjan ja englannin oppimista. Klinge katsoo, että uudissanoja sepittävät kielimiehet asennoituvat tavallisiin suomen käyttäjiin alentuvaisesti; nämä eivät muka osaa lausua "vieras­peräisiä" äänteitä eivätkä halua käyttää "epäsuomalaisia" sanoja. 

          Tiedemiehemme ihmettelee, mitä on voitettu sillä, että tavallisille sanoille on väen vängällä keksitty "suomalaisempia" vastineita. Tässä sanapareja, jotka valaisevat asiaa: "kahvelin" tilalle on haettu "haarukka, "letun" sijasta pitäisi paistaa "ohukaisia" ja "radiollekin on kekattu oma, suomalaisempi sana: "sätiö". "Haarukan", "ohukaisen" ja "sätiön" kaltaiset sanat, joita hän kutsuu "teko­sanoiksi"⁵, olisi syytä kokonaan unohtaa. Hän tiivistää näkemyksensä näin: 

          "Niiden keksimisen perusmotiivina ei ole­kaan ollut Suomen ja suomalaisten elämän parantaminen vaan poliittisluontoinen taistelu "vierasta" vastaan, silkka xenofobia, ulkomaalaisviha, ja akatee­minen besserwisseröinti. Välineenä, instru­menttina, on ollut myytti jostain kadotetusta onnellisen puhtauden tilasta, johon keinotekoistakin tietä voitaisiin muka palata!"

           Mitkä sitten ovat tarkasti puhuen "keinosanoja" tai "teennäissanoja" ja miten ne voidaan erottaa muista kieleen ilmaantuvista uusista sanoista? Miten karsisimme suomen yleiskieleen juurtuneita uudissanoja, kun niitä on todella paljon? (Ks. esim. Rapola 1960.)

           Kokoomateoksessa Nykysuomen sanavarat (1989) edellä käsiteltyjä asioita on selvitelty monelta kannalta. Risto Haarala toteaa artikkelissaan, että vieras­sanoihin liittyy erilaisia ongel­mia. Erikoisalat tarvitsevat niitä, mutta niiden määrä ja alkuperä vaihtelevat aloittain. Kun aiemmin termien perustana käytettiin usein latinaa ja kreikkaa, uusilla tieteen ja tekniikan aloilla englanti on avainasemassa. Kuten Haarala toteaa:"Anglosaksisten maiden tieteellis-teknisen kulttuurin paine heijastuu myös kielessä: sanat seuraavat asioiden mukana." 

          Suomen kielen kohdalla englantilaislähtöisiin termeihin turvautuminen tuottaa välistä monenlaisia ongelmia. Miten esimerkiksi sellaisia erikoislainoja kuin "software" ja "rooming in" tulisi taivuttaa eri sijoissa? Toki keinoja löytyy, kun asiaa pähkäillään: software vääntyy "softaksi" ja "rooming in" ehkä "ruumingiksi". Jälkimmäisen tulokkaan osalta asia on ratkennut turvautumalla suomen omiin keinovaroihin."Rooming in" on suomeksi "vierihoito". 

          Kun modernia sanaston tutkimusta ja siihen kytkeytyviä sanasuosituksia tarkastelee, en ainakaan minä voi yhtyä siihen väitteeseen, että kyse olisi kovinkaan suurelta osin "teennäis-sanoista" tai että uudissanojen luominen omakieliseltä pohjalta heijastaisi sellaisia globaalille nykyelämälle vieraita asenteita kuin "poliittisluontoinen taistelu "vierasta" vastaan, silkka xenofobia, ulkomaalais­viha, ja akatee­minen besserwisseröinti". 

            Omaa kantaani voin valaista lainaamalla Julie Barlowin kirjoitusta "Totuus Ranskan kielipoliisista"⁶:"Ensiksikin, Ranskassa ei ole mitään "kielipoliisia". Ranskalla on hallituksen toimisto nimeltään Délégation générale à la langue française et aux langues de France (Ranskan kielen ja Rans­kassa käytettyjen kielten yleisdelegaatio).⁷ Sen tehtävänä on muun ohessa ottaa selvää, mitkä eng­lannin sanat ovat juurtumassa ranskan kieleen, ja esittää niille ranskankielisiä vastineita. Tarkoituksena ei ole niinkään "porttikiellon antaminen" englannille kuin pitää ranskan kieli ajan tasalla."

          Tuosta on nähdäkseni kysymys myös toisen eurooppalaisen kielen, suomen, sanavarojen vaalimisessa: on seurattava aikaa ja pidettävä huoli siitä, että suomi sanastollisestikin toimii sinä kulttuurikielenä, joksi se alkoi kehittyä 1800-luvulla ja joka se nykyään on. Vive la langue finnois!

Kirjallisuutta:
- Risto Haarala 1989: Sanat tiedon ja taidon palveluksessa. - Nykysuomen sanavarat. S. 259 – 275.

- Matti Klinge 1994: Keinosanojen kirous. -Matti Klinge: Mesimarja myytti Mannerheim. Tutkielmia ja puheenvuoroja. Otava. Helsinki. S. 206 - 208. 
- Martti Rapola 1960: Sanojemme ensiesiintymiä Agricolasta Yrjö Koskiseen. Valikoima. Tietolipas 22. SKS. Helsinki.
- Pauli Saukkonen – Marjatta Haipus – Antero Niemikorpi – Helena Sulkala 1979: Suomen kielen taajuussanasto. WSOY. Helsinki.
- Jouko Vesikansa (toim.) 1989: Nykysuomen sanavarat. WSOY. Helsinki.  
Internetviitteet:
1Ks. https://fi.wikipedia.org/wiki/Matti_Klinge 
2Ks. https://fi.wikipedia.org/wiki/Terho_Itkonen 
3Tällä hetkellä käydään keskustelua mm. "voimaantumisesta". Tässä yksi näyte hoitoalan opiskelijalta:"Heipparallaa! Hyvä Ammattilainen, opiskelija tarvitsee apuasi. Kertoisitko mitä ymmärrät käsitteellä voimaantuminen? Nykyisin tämä termi on ikääkuin IN, joten olisi kiva kuulla, mitä sillä ammattilaisten mielestä tarkoitetaan ja onko tällaiset termit mielestänne tarpeen???" https://hoitajat.net/ Lingvistisenä huomautuksena totean, että taustalla on englannin termi "empowerment", jota on aivan ilmeisesti hankala äänteellisesti ja muoto-opillisesti sovittaa suomen kieleen.  
4 "Teennäissana" oli minulle uusi tuttavuus. Mikään "keinosana" se ehkä ei ole. Uudissanojen luomisen ja vakiin­tumisen ongelmista Martti Rapola antaa monta esimerkkiä kirjakielemme sanaston ensiesiintymiä koskevassa tutkimuksessaan (Rapola 1960). 
5Tieteen termipankin mukaan "tekosana" on sana, joka ei ole mitään todellista kieltä. Sitä käytetään usein yritys­nimissä. Ks. http://tieteentermipankki. fi/ 
6 Ks. Julie Barlow – http://nadeaubarlow. com/the-real-story-of-the-french-language-police/ 08.05.2013. Suomennos Kaarlo Voionmaan. 
7Vrt. Suomen "Kotimaisten kielten keskus" (https://www.kotus.fi/) ja Ruotsin "Institutet för språk och folkminnen" (http://www.sprakochfolkminnen.se/)


 

Näin EU:ssa osataan kieliä
http://www.languageonthemove.com/multilingual-europe/

- Kuta sinisempi väri, sen paremmin osataan muita kieliä kuin maan pääkieltä / pääkieliä . 

Tiivistelmä:
http://www.languageonthemove.com/multilingual-europe/
EU:n kielipoliittinen tavoite on kolmekielinen väestö, joka osaa maansa pääkieltä, englantia ja jotakin kolmatta kieltä. Tavoitteeseen on päästy Luxemburgissa (84% väestöstä osaa kolmea kieltä), Alankomaissa (77%), Sloveniassa (67%), Maltalla (59%), Tanskassa (58%), Latviassa (54%), Liettuassa (52%) ja Virossa (52%). Vastaavasti maat, jotka ovat etäimpinä tavoitteesta, ovat Portugali ja Unkari (13% kumpikin), Iso-Britannia (14%) ja Kreikka (15%).  Ilmeisestikään esimerkiksi englantia ensikielenään puhuvat eivät seuraa kansainvälistymistä kielirintamalla. Ehkä he odottavat kaikkien meidän muiden kääntymistä englanninkielisiksi.