Marxin ylistys

Suomennos. Lähde: The Chronicle of Higher Education. 10.4.2011 http://chronicle.com/article/In-Praise-of-Marx/127027/ Terry Eagleton

Karl Marxin ylistäminen saattaa vaikuttaa yhtä perverssiltä kuin sanoa jotain hyvää Bodomin murhaajasta. Eivätkö Marxin ideat olleet vastuussa despotismista, joukkomurhista, työleireistä, taloudellisista katastrofeista ja siitä, että miljoonat miehet ja naiset menettivät vapautensa. Eikö yksi hänen uskollisista oppilaistaan ollut vainoharhainen gruusialainen Stalin-niminen talonpoika ja toinen julma kiinalainen diktaattori, jonka käsissä on ehkä noin 30 miljoonan hänen omaan kansaansa kuuluneen ihmisen verta? 

Totuus on se, että Marx ei ole vastuussa kommunistisen maailman harjoittamasta hirvittävästä sorrosta sen enempää kuin Jeesus on vastuussa inkvisitiosta. Ensinnäkin Marx olisi tyrmännyt ajatuksen, että sosialismi voisi juurtua toivottaman köyhiin, kroonisen takapajuisiin yhteiskuntiin kuten Venäjälle tai Kiinaan. Jos se olisi juurtunut, tulos olisi ollut pelkkä "yleinen niukkuus", jolla hän tarkoitti sitä, että silloin riistetään jokaista eikä ainoastaan köyhiä. Se olisi merkinnyt "vanhan likaisen liiketoiminnan" kierrättämistä - tai ilmaistakseni asian räävimmin, "samaa vanhaa paskaa".

Marxismi on teoria siitä, miten rikkaat kapitalistiset kansakunnat pystyisivät käyttämään valtavia voimavarojaan luodakseen kansalaisilleen oikeudenmukaisuutta noudattavan hyvinvoinnin. Se ei ole ohjelma, jonka avulla kansakunnat, joilta puuttuu aineelliset resurssit, kukoistava kulttuuri, demokraattinen perintö, kehittynyt teknologia, valistuneet vapaamieliset perinteet ja ammattitaitoinen työvoima, singottaisiin moderniin aikaan. 

"Kehruu-Jenny" mullisti tekstiiliteollisuuden 1764

 Marx tahtoi aivan varmasti nähdä oikeudenmukaisuuden ja hyvinvoinnin kukoistavan. Hän kirjoitti ärhäkkäästi ja kaunopuheisesti Britannian polkemista siirtomaista, ei vähiten Irlannista ja Intiasta. Ja se poliittinen liike, jonka hänen työnsä käynnisti, on auttanut pieniä kansakuntia heittämään niskoiltaan imperialistiset herransa paremmin kuin mikään muu poliittinen liike. Marx ei kuitenkaan ollut niin hölmö, että olisi kuvitellut, että sosialismi voitaisiin rakentaa sellaisiin maihin ilman edistyneempien kansakuntien apua. Ja se merkitsi sitä, että tavallisen kansan oli edistyneissä maissa riistettävä tuotantovälineet hallitsijoittensa käsistä ja autettava niillä maapallon kurjuudessa eläviä kansoja. Jos näin olisi tapahtunut 1800-luvun Irlannissa, nälänhätä ei olisi vienyt miljoonia miehiä ja naisia ennenaikaiseen hautaan ja pakottanut toisia kahta tai kolmea miljoonaa lähtemään siirtolaisiksi maapallon kaukaisiin ääriin. 

 

 Tietyssä mielessä koko Marxin kirjallinen työ tiivistyy muutamaan hämmentävään kysymykseen: Miten on mahdollista, että kapitalistiset länsimaat ovat koonneet enemmän voimavaroja kuin ihmiskunnan historia on milloinkaan nähnyt ja kuitenkin ne näyttävät olevan kykenemättömiä poistamaan köyhyyttä, nälänhätää, riistoa ja epätasa-arvoisuutta? Mitkä ovat niitä mekanismeja, joilla vähemmistön yltäkylläisyys näyttää saavan aikaan kärsimystä ja nöyryytystä niin monille? Miksi yksityinen varallisuus kulkee käsi kädessä julkisen kurjistumisen kanssa? 

Onko niin, kuten helläsydäminen liberaali uudistusintoilija esittää, että emme ole vielä ehtineet siivota näitä kurjuuden pesiä, mutta tulemme kyllä niin tekemään, kun aika on sille kypsä? Vai onko todennäköisempää , että kapitalismissa itsessään on luontaisesti jotain, joka saa aikaan riistoa ja epätasa-arvoisuutta.

Marx oli ensimmäinen ajattelija, joka puhui noilla käsitteillä. Tämä virkavallan vainoama emigranttijuutalainen oli mies, joka huomautti kerran, että kukaan ei ole kirjoittanut niin paljon rahasta ja omistanut sitä niin vähän kuin hän, joka antoi meille perinnöksi kielen, jonka avulla pystymme hahmottamaan kokonaisuutena sen järjestelmän, jonka alaisuudessa elämme. Sillä kielellä kapitalismin sisäiset ristiriidat on analysoitu, sen sisäinen dynamiikka paljastettu, sen historialliset lähtökohdat tutkittu ja sen mahdollinen tuho ennustettu. Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että Marx olisi pitänyt kapitalismia vain Pahana Asiana, semmoisena kuin Hitlerin kannattamista tai tupakan savun puhaltamista lasten silmille.

Päinvastoin, Marx on tuhlailevan ylistelevä puhuessaan yhteiskuntaluokasta, joka loi kapitalismin. Tämä on tosiasia, josta hänen arvostelijansa ja oppilaansa ovat sopivasti vaienneet. Mikään toinen yhteiskuntajärjestelmä, hän kirjoitti, ei historian aikana ole osoittautunut niin vallankumoukselliseksi. Vain muutamassa vuosisadassa kapitalistiset keskiluokat pyyhkivät pois likipitäen kaikki feodaalisten vihollistensa jäljet maan päältä. Ne kasasivat kulttuurisia ja aineellisia aarteita, keksivät ihmisoikeudet, vapauttivat orjat, kukistivat itsevaltiaat, hajoittivat imperiumit, taistelivat ja kuolivat ihmisten vapauden puolesta ja laskivat perustan todella maapallon laajuiselle sivilisaatiolle. Yksikään kirjoitus ei jakele niin paljon korusanaisia kohteliaisuuksia tälle valtavalle historialliselle saavutukselle kuin Kommunistinen manifesti, ei edes The Wall Street Journal.² 

Tuo oli kuitenkin vain yksi puoli tarinaa. On niitä, jotka pitävät nykyajan historiaa kiehtovana menestyskertomuksena, kun taas jotkut muut näkevät sen pitkänä painajaisena. Omapäisenä ihmisenä Marx ajatteli, että se oli kumpaakin. Sivilisaation jokainen edistysaskel on avannut mahdollisuuksia uusiin raakuuksiin. Keskiluokan vallankumouksen suurenmoinen iskulause - "Vapaus, Veljeys, Tasa-arvoisuus" - oli myös Marxin tunnusslauseita. Hän vain yksinkertaisesti tutki, miksi noita ajatuksia ei koskaan voitu soveltaa käytäntöön ilman väkivaltaa, köyhyyttä ja riistoa. 

Kapitalismi oli kehittänyt inhimillisen voiman ja tuotantokyvyn yli kaikkien aikaisempien mittojen. Kuitenkaan se ei ollut käyttänyt noita kykyjään vapauttaakseen miehet ja naiset hedelmättömästä raadannasta. Päinvastoin, se oli pakottanut nämä tekemään työtä kovemmin kuin koskaan. Maapallon rikkaimmat sivilisaatiot puurtavat otsansa hiessä aivan yhtä paljon kuin kivikautiset edeltäjänsä. Marx katsoi, että tämä ei johtunut luontaisesta niukkuudesta. Se johtui siitä omituisen ristiriitaisesta tavasta, jolla kapitalistinen järjestelmä loi satumaisen vaurautensa. Tiettyjen ihmisten välillä vallitseva tasa-arvo merkitsi epätasa-arvoa muille, ja joidenkuiden vapaus tuotti sortoa ja onnettomuutta toisille. Järjestelmän kyltymätön vallan ja voiton tavoittelu oli muuttanut vieraat kansakunnat orjuutetuiksi siirtomaiksi ja ihmiset sellaisten taloudellisten voimien leikkikaluiksi, joita he eivät kyenneet valvomaan. Se oli turmellut planeettamme saasteella ja joukkonälänhädällä ja haavoittanut sitä julmilla sodilla.

Jotkut Marxin arvostelijoista viittaavat oikeutetun kauhistuneina kommunistisen Venäjän ja Kiinan joukkomurhiin. He eivät yleensä muista samanlaisella inholla kapitalismin tekemiä kansanmurhan kaltaisia rikoksia: 1800-luvun jälkipuoliskon nälänhätiä Aasiassa ja Afrikassa, joissa lukemattomat miljoonat menehtyivät, ensimmäisen maailmansodan verilöylyjä, joissa imperialistiset kansakunnat teurastivat toistensa työtätekeviä miehiä taistelussa maapallon voimavaroista sekä fasismin kauhuja - siinä hallintotapa, johon kapitalismilla on taipumus tukeutua, kun se on selkä seinää vasten. Ilman Neuvostoliiton ja muiden kansakuntien uhrauksia natsihallinto olisi ehkä yhä vallassa.

Marxistit varoittivat fasismin vaarasta samaan aikaan, kun niin sanotun vapaan maailman poliitikot vain ihmettelivät, oliko Hitler todella niin paha kaveri kuin miksi hänet kuvattiin. Lähestulkoon kaikki Marxin kannattajat hylkäävät nykyään Stalinin ja Maon kaltaiset roistot, kun taas monet ei-marxistit saattavat yhä pontevasti puolustaa Dresdenin ja Hiroshiman tuhoamista. Useimmat nykyajan kapitalistiset kansakunnat ovat hedelmiä historiasta, johon kuuluu kansanmurhaa, väkivaltaa ja tuhoamista, täsmälleen yhtä kauheita asioita kuin ovat kommunismin rikokset. Myös kapitalismi taottiin veressä ja kyynelissä, ja Marx todisti sen omin silmin. On vain niin että kapitalistinen järjestelmä on toiminut niin kauan, että useimmat meistä ovat unohtaneet tuon tosiseikan.

Poliittisen muistin valikoivuus saa merkillisiä muotoja. Ottakaamme esimerkiksi 9/11 (= 11.9.). Tarkoitan ensimmäistä 9/11, joka tapahtui tarkalleen 30 vuotta ennen World Trade Centerin sortumista, kun Yhdysvallat auttoi kukistamaan demokraattisesti valitun Salvador Allenden hallituksen Chilessä ja asettamaan hänen tilallleen vastenmielisen diktaattorin, joka murhautti paljon enemmän ihmisiä kuin kuoli tuona hirvittävänä päivänä New Yorkissa ja Washingtonissa. Kuinka monet yhdysvaltalaiset ovat tietoisia tästä? Kuinka monta kertaa siitä on kerrottu Fox Newsin³ uutisissa?

Marx ei ollut mikään unelmoiva utopisti. Päinvastoin, hän aloitti poliittisen uransa väittelemällä kiivaasti ympärillään olevien unelmoivien utopistien kanssa. Täydellinen inhimillinen yhteiskunta kiinnosti häntä lähes yhtä paljon kuin se kiinnostaa jotakuta Clint Eastwoodin filmien henkilöä, ja hän ei puhu milloinkaan niin absurdein käsittein. Hän ei uskonut, että miehet ja naiset voittaisivat hurskaudessa arkkienkeli Gabrielin. Sen sijaan hän uskoi, että maailmasta voisi ehkä tehdä huomattavasti paremman paikan. Tässä kohdin hän oli realisti, ei idealisti. Ne, jotka kiistävät radikaalin muutoksen mahdollisuuden, ovat henkilöitä, jotka todella pistävät päänsä hiekkaan - he ovat nykyajan moraalisia strutseja. He käyttäytyvät ikään kuin tv-sarja Kotikatu ja monivärinen hammastahna olisivat kuvassa mukana vielä vuonna 4000. Koko ihmiskunnan historia todistaa tämän näkökannan vääräksi.

Radikaali muutos ei tietenkään välttämättä merkitse muutosta parempaan. Ehkä ainoa sosialismi, jota koskaan pääsemme todistamaan, on se, johon kourallinen ihmisiä päätyy ryömiessään esiin ydinsodan tai ekologisen katastrofin jälkeen. Marx puhuu myös tylysti mahdollisista "kaikkien osapuolten vastavuoroisesti aikaansaamista raunioista". Mies, joka todisti teollis-kapitalistisen Englannin kauhut, tuskin katseli tähtisilmin kanssaihmisiään. Hän tarkoitti ainoastaan, että planeetallamme on tarpeeksi voimavaroja enimpien aineellisten ongelmiemme ratkaisemiseksi, aivan kuten Britanniassa oli 1840-luvulla tarpeeksi ruokaa, jolla nälänhätää kärsinyt Irlannin väestö olisi voitu pelastaa jopa useampaan kertaan. Olennaista on se, miten organisoimme tuotantomme.

Kuten tiedämme, Marx ei ikävä kyllä antanut meille ohjeita siihen, miten voisimme tehdä asiat toisella tapaa. Hänellä on tunnetusti hyvin vähän sanottavaa tulevaisuudesta. Tulevaisuus kajastuu vain nykyisessä epäonnistumisessa. Hän ei ole mikään kristallipalloon tuijottava profeetta. Hän on profeetta sanan aidossa, raamatullisessa merkityksessä, henkilö, joka varoittaa meitä, että ellemme muuta epäoikeudenmukaisia tapojamme, tulevaisuudesta tulee todennäköisesti erittäin epämiellyttävä. Tai sitten mitään tulevaisuutta ei tule.

Näin ollen sosialismi ei riipu mistään ihmisluonnon ihmeellisestä muutoksesta. Jotkut niistä jotka puolustivat feodalismia kapitalistisia arvoja vastaan myöhäisellä keskiajalla, julistivat, että kapitalismi ei koskaan toimisi, koska se on ihmisluontoa vastaan. Jotkut kapitalistit sanovat nyt samaa sosialismista. Varmaankin jossain Amazonasin alueella elää heimo, joka uskoo, ettei mikään yhteiskuntajärjestys säily, jos se sallii miehen menevän naimisiin kuolleen veljensä vaimon kanssa. Meillä kaikilla on taipumus tehdä omista elinehdoistamme ainoita oikeita. 

Sosialismi ei torjuisi mustasukkaisuutta, kateutta, aggressiota, omistamisentarvetta, isännöimistä eikä kilpailua. Maailmassa olisi edelleen aivan riittävästi päällepäsmäreitä, petkuttajia, siivelläeläjiä, vapaamatkustajia ja ajoittaisia psykopaatteja. Olisi vain niin, että mustasukkaisuus, aggressio ja kilpailu ei enää saisi sellaista muotoa, että tietyt pankkiirit valittaisivat sitä, että heidän bonuksiaan on vähennetty vaivaisiin viiteen miljoonaan dollariin, kun miljoonat muut kamppailevat pysyäkseen hengissä vähemmällä kuin kahdella dollarilla päivässä.

Marx oli syvällisen moraalinen ajattelija. Hän puhuu Kommunistisessa manifestissa maailmasta, jossa "jokaisen vapaa kehitys olisi kaikkien vapaan kehityksen ehto". Tämä on ihanne, joka ohjaa meitä, ei tila, jota voisimme koskaan täysin saavuttaa. Mutta sen kieliasu on kaikesta huolimatta merkittävä. Kunnon romanttisen ajan humanistina Marx uskoi yksilön ainutlaatuisuuteen. Tämä ajatus kulkee hänen kirjoitustensa läpi alusta loppuun. Hän tunsi intohimoa aistikkaaseen yksityiskohtaisuuteen ja selkeää vastenmielisyyttä abstrakteja ideoita kohtaan, kuinka tarpeellisina hän niitä toisinaan saattoi pitääkin. Hänen niinsanottu materialisminsa koskee lähtökohtaisesti ihmistä ruumiillisena olentona.

Yhä uudestaan ja uudestaan Marx puhuu oikeudenmukaisesta yhteiskunnnasta, joka on sellainen, että siinä miehet ja naiset pystyvät toteuttamaan omat erikoiset taipumuksensa ja kykynsä omalla erikoisella tavallaan. Hänen moraalinen päämääränsä on mielihyvää tuottava itsensä toteuttaminen. Tässä hän on yhtä mieltä suuren mentorinsa Aristoteleen kanssa, joka ymmärsi, että moraalisuus merkitsee ihmisen kukoistamista niin rikkaasti ja nautittavasti kuin mahdollista, eikä ensi sijassa (kuten nykyään tuhoisasti kuvittellaan) lakeja, velvollisuuksia, sitoumuksia ja vastuita.

Miten tuo moraalinen päämäärä sitten eroaa vapaamielisestä individualismista? Ero on siinä, että todella toteuttaakseen itsensä ihmisten on Marxin mielestä löydettävä toteutus toinen toisestaan ja toistensa kautta. Kysymys ei ole siitä, että jokainen hoitaisi omat asiansa täysin erillään toisistaan. Se ei olisi edes mahdollista. Toisen ihmisen on oltava itsensätoteuttamisen lähtökohta samaan aikaan, kun kukin luo omat elinehtonsa. Henkilöiden välillä tämä suhde tunnetaan rakkautena. Poliittisella tasolla se tunnetaan sosialismina.

Marxille sosialismi on yksinkertaisesti mikä tahansa instituutioiden joukko, joka sallisi tämän molemminpuolisuuden kehittyvän niin pitkälle kuin suinkin. Ajateltakoon kapitalistisen yhtiön ja sosialistisen osuuskunnan välistä eroa: edellisessä enemmistö tekee työtä muutamien harvojen hyväksi, kun taas jälkimmäisessä oma hankkeeseen osallistumiseni lisää kaikkien muiden hyvinvointia ja päinvastoin. Kyse ei tässä ole mistään pyhimyksenomaisesta uhrautumisesta. Muutosprosessi on rakennettu instituutioiden sisään.

Marxin päämääränä on vapaa-aika, ei työ. Paras syy olla sosialisti, jos ei ota huomioon epämieluisten ihmisten ärsyttämistä, on se, että inhoat sitä, että sinut pakotetaan tekemään työtä. Marx ajatteli, että kapitalismi oli kehittänyt tuotantovoimat pisteeseen, jossa toisenlaisten sosiaalisten suhteiden vallitessa niitä voisi käyttää miesten ja naisten enemmistön vapauttamiseen työnteon kaikkein alentavimmista muodoista. Entä mihin me sitten käyttäisimme vapaa-aikamme hänen mukaansa? Mihin ikinä haluaisimme. Jos suuren irlantilaisen sosialistin Oscar Wilden tavoin päättäisimme vain maata kaiket päivät väljissä heleissä hepenissä absinttia siemaillen ja lukien toisillemme Homerosta sivun sieltä toisen täältä, olkoon niin. Olennaista olisi kuitenkin se, että tällainen vapaa-ajan vietto olisi kaikkien ulottuvilla. Emme enää sietäisi tilannetta, jossa vähemmistöllä olisi vapaa-aikaa enemmistön raataessa.

Marxia kiinnosti toisin sanoen se, mitä joku hiukan eksyttävästi voisi kutsua henkiseksi, eikä niinkään aineellinen. Jos aineelliset elinehdot muutettaisiin, vapautuisimme taloudellisten ehtojen tyranniasta. Hän itse oli lukenut yllättävän laajalti maailman kirjallisuutta, nautti taiteesta, kulttuurista ja sivistyneestä keskustelusta, iloitsi sukkeluudesta, huumorista ja henkevyydestä ja rikottuaan katulamppuja kapakkakierroksen yhteydessä joutui kerran poliisin takaa-ajamaksi. Tietenkin hän oli ateisti, mutta ihmisen ei tarvitse olla uskonnollinen ollakseen henkevä. Hän oli yksi monista suurista juutalaisista kerettiläisistä, ja hänen kirjalliset työnsä pursuavat juutalaisuuden suuria aiheita: oikeudenmukaisuutta, vapautusta, tuomiopäivää, rauhan ja yltäkylläisyyden valtakuntaa, köyhien pelastusta.

Mutta entä pelottava tuomiopäivä? Eikö Marxin ihmiskuntaa koskeva visio edellyttäisi veristä vallankumousta? Ei välttämättä. Hän itse ajatteli, että jotkin kansakunnat kuten Iso-Britannia, Hollanti ja Yhdysvallat saattaisivat saavuttaa sosialismin rauhanomaisesti. Jos hän olikin vallankumouksellinen, hän oli myös vankka uudistusten kannattaja. Joka tapauksessa ihmiset jotka väittävät olevansa vallankumousta vastaan, tarkoittavat tavallisesti, että he tuntevat vastenmielisyyttä vain tietynlaisia vallankumouksia kohtaan.

Ovatko vallankumouksia vastustavat amerikkalaiset yhtä vihoissaan USA:n kuin Kuuban vallankumoukselle? Vääntelevätkö he käsiään äskeisten Egyptissä ja Libyassa tapahtuneiden kansannousujen takia tai niiden voimien takia, jotka suistivat Aasian ja Afrikan siirtomaaherrat vallasta? Me itse olemme menneisyydessä tapahtuneiden vallankumouksellisten mullistusten tuotteita. Tietyt uudistusliikkeet ovat tahriintuneet paljon enemmän vereen kuin jotkin vallankumousten aikana tehdyt teot. On sekä samettivallankumouksia että väkivaltaisia vallankumouksia. Bolshevikkien vallankumous tapahtui huomattavan vähäisin kuolonuhrein. Sen synnyttämä Neuvostoliitto luhistui 70 vuotta myöhemmin lähes täysin ilman verenvuodatusta.

Jotkut Marxin kriitikoista hylkäävät valtion johtaman yhteiskunnan. Mutta niin hänkin. Hän inhosi poliittista valtiota miltei yhtä paljon kuin Tea Party-liike⁴, jos kohta aivan eri syistä. 

Feministit saattavat kysyä, oliko hän viktoriaaninen patriarkka. Taatusti. Mutta kuten jotkut (ei-marxilaiset) nykyajan kommentaattorit ovat huomauttaneet, juuri sosialistien ja kommunistien leireistä lähteneet miehet olivat niitä, jotka aina naisasialiikkeen uuteen nousuun saakka 1960-luvulla pitivät naisten tasa-arvoisuutta esillä keskeisenä kysymyksenä muille poliittisen vapautumisen muodoille. Sana "proletaari" tarkoittaa niitä, jotka antiikin yhteiskunnassa olivat liian köyhiä palvellakseen valtiota muulla tavoin kuin kohtunsa hedelmällä. "Proles" tarkoittaa "jälkeläistä". Nykyään kolmannen maailman hiostavissa työpajoissa ja pienillä maatiloilla tyypillinen proletaari on yhä nainen.

Paljolti sama koskee kansallisuusasioita. 1920- ja -30-luvulla käytännössä ainoat miehet ja naiset, jotka julistivat rotujen välistä tasa-arvoisuutta, olivat kommunisteja. Useimmat siirtomaavaltoja vastustaneet liikkeet saivat herätteensä Marxilta. Sosialismia vastustanut ajattelija Ludwig von Mises kuvasi sosialismin "voimakkaimmaksi historian tuntemaksi uudistusliikkeeksi, se oli ensimmäinen ideologinen suuntaus, joka ei rajoittunut tiettyyn osaan ihmiskuntaa, vaan sitä tukivat kaikkia rotuja, kansakuntia, uskontoja ja sivilisaatioita edustaneet ihmiset." Marx joka osasi historiansa hiukan paremmin, olisi muistuttanut von Misesiä kristinuskosta, mutta tuo lausuma on silti vakuuttava. Mitä ympäristöön tulee, Marx ennakoi hämmästyttävällä tavalla omaa vihreää politiikkaamme. Luonto ja tarve pitää sitä liittolaisenamme mieluummin kuin vastustajanamme oli yksi hänen jatkuvista huolenaiheistaan.

Miksi Marxille kuuluisi paikka toimintaohjelmassamme? Ironista kylläkin, vastaus on, kapitalismin takia. Joka kerta kun kuulet kapitalistien puhuvan kapitalismista, tiedät järjestelmän olevan vaikeuksissa. Tavallisesti he pitävät parempana käyttää rauhoittavia ilmauksia kuten "vapaa yritteliäisyys". Äskeiset pörssiromahdukset ovat pakottaneet meidät taas kerran ajattelemaan sitä järjestelmää kokonaisuutena, jonka alaisina elämme, ja Marx oli ensimmäinen joka mahdollisti tämän. Juuri Kommunistinen manifesti ennusti, että kapitalismista tulisi maapallon laajuinen ja että sen epätasa-arvoiset piirteet kärjistyisivät vakavasti. Onko hänen työssään mitään vikoja? Sadoittain. Mutta hän oli liian luova ja aitoperäinen ajattelija, jotta hänet voisi luovuttaa vihollistensa karkeiden klisheiden armoille.

1Suomennoksessa on tietyt viittaukset briteille tuttuihin asioihin korvattu suomalaisilla esimerkeillä.

2 The Wall Street Journal on englanninkielinen kansainvälinen päivälehti, jota julkaisee Dow Jones & Company-yhtiö New Yorkissa. Levikiltään se on Yhdysvaltojen suurin sanomalehti, jonka painos on 2,1 miljoonaa. Tähän sisältyy 400 000 suoramaksettua tilausta.

3 Fox News Channel on yhdysvaltalainen kaapeli-TV-kanava, joka lähettää uutisia vuorokauden ympäri. Se kuuluu Fox Entertainment Groupiin, jonka omistaa Rupert Murdochin valvoma News Corporation-yritys. Kanava on USA:n katsotuimpia kaapelikanavia ja samalla sen taloudellisesti menestyvimpiä TV-yhtiöitä.

4Tea Party-liike (Tea Party Movement) on äärikonservatiivinen protestiliike USA:ssa, joka sai alkunsa 2009, kun siellä järjestettiin sarja paikallisia ja valtakunnallisia mielenosoituksia. Protestien pääkohde oli pankkisektorin pelastamiseksi tehdyt toimet kuten Emergency Economic Stabilization Act of 2009 ja American Recovery and Reinvestment Act of 2009), mutta myöhemmin liikkeen silmätikkuna on ollut sairaanhoitouudistus, jonka presidentti Barack Obama vei läpi 2010.