Intellektuelli

-->

Suomennos Tatjana N. Tolstajan esseestä "Intelligent". Lähdetiedot tekstin lopussa.

Kouluaikaisen ystävättäreni äiti oli työssä toimeenpanevassa komiteassa. Kerran muuan avunhakijanainen toi lahjuksen: kaksi upeaa suklaakonvehtirasiaa. "Kas, heti huomaa valittajat," puheli ystävättäreni konvehteja syödessään. "Intelligentti ² ihminen olisi tuonut yhden rasian. Vaan tämä — kaksi. Tyypillistä pikkuporvarilli­suutta. Sanon äidille, ettei hän tekisi mitään hänen hyväkseen." Perhe oli hienotunteinen, jopa hienostunut.

"Luoksemme tuli nainen, ihan intelligentti, yllään turkki ja jalokivet" — kukapa ei olisi kuullut tuollaisia lausahduksia. Intelligenteiksi kutsutaan niitä, joilla on silmälasit tai kriminnahkainen hattu tai muodikas asu tai suippo leukaparta, tai niitä, jotka eivät käytä siivottomia kirosanoja, tai niitä, jotka pyhkivät jalkansa, ennen kuin astuvat sisään. Tai yksinkertaisesti kohteliaita ihmisiä. Tai niitä jotka pitävät hattua. Tai niitä jotka lukevat kirjoja. "Antakaa meille intellektuellin määritelmä," Dmitri Sergejevich Lihachevilta pyydettiin yhdessä keskusteluohjelmassa. Maan Johtava Intellektuelli, hämillään ja hukkumai­sillaan ihailevien katselijoiden aplodeihin, sanoi, että intellektuellina olemista on mahdotonta teeskennellä. Anteliaisuutta — ehkä, hyväsydämisyyttä — ehkä, intellektuellina olemista — ei koskaan. 

 

Vastaus on ihastut­tava, mutta pelkäänpä, epätarkka. Dmitri Sergejevichinä olemista ei pysty teeskentelemään: hänhän on itse intellektuaalisuuden kultainen mallimitta monenmonitu­isille ihksenimisille. Hänen vierelleen on asetettu toiseksi kultaiseksi mallimitaksi Andrej Dmitrijevich Saharov, mutta heidän yläpuolellaan ei ole — ketään … Vakanssi on auki, ehdokkaita ei ole löytynyt. Liikettä niveliin!

Hienostelevat lahjusten ottajat, oikulliset toimeenpanevan komitean roistot palauttivat mieleeni sen ajan, kun televisiossa oli Vladimir Poznerin tavanomaisia keskusteluohjelmia. Puhuttiin sivkseniistyksestä, intelligentsijasta ja intellektuel­leista. Mitä ne semmoiset ovat? Onko kyse yhdestä ja samasta asiasta? Ja jos ei ole, mikä yhteys niiden välillä on? Ja missä on niiden ero? Ajatuksiaan pinnistäen studiovieraat kaatoivat kaiken yhteen kasaan, pohtivat sitä sitten ja sekoit­tivat sen uudelleen pystymättä pääsemään ulos kahden tai kolmen männyn välistä. Työläi­nen — intellektuelli, intellektuelli — työläinen. Sinne — tänne, ikään kuin he olisivat leikki­neet typerää tuttua leikkiä "Talonpoika ja mesikämmen". Heilutetaan taikasauvaa: tuo kopauttaa vasaralla, tuo toinen … sirpillä. 

 kseni

Ketä me hakkaamme, kaverit? Intellektuellia. "Mitä intelligentsija on tehnyt minun hyväkseni, että sitä siitä hyvästä kunnioittaisin?" nuori pässinpää kysyy. "Joo, teistähän me emme tykkää!" ikääntynyt "työläinen" osoittaa riemastuneena paljaalla sormellaan "hienoa yleisöä". Ajatelkaapa mielessänne: "intellek­tuelli" nousisi ja osoittaisi sormellaan työläistä huutaen: "Teistä me emme tykkää. Mitä te olette muka tehneet meidän hyväksemme?" Silloin jos koska hän lakkaisi olemasta intelligentti. Ja kaikki huutaisivat hänelle: "Oletpa sinä kaveri hävy­tön!" "Työläiselle" taas yleisö hämmennyksissään antaisi anteeksi. "Juuri niin, eivät nuo ole työläisiä," minä ajattelin. "Nuo ovat roskajoukkoa. Roskajoukkoa omassa persoo­nassaan."

Sekaantuen käsitteissä, ajatellen ääneen, vedoten Bolshaja Sovetskaja enciklo­pedijan (BSE, Suuri Neuvostoliiton tietosanakirja) eri vuosien painoksiin yleisö yritti saada asioihin järjestystä, formuloida jonkinlaisia määritelmiä. Vladimir Pozner ehdotti, että intelligentin ihmisen perustuntomerkki on kyky asettaa kaikki kyseen­alaiseksi. Roj Medvedevin mielestä taas se on suvaitsevaisuus erilaista mielipidettä kohtaan. Joku ehdotti sovussa elämistä: kaikki on luovuutta. (Luovuus on erittäin muodikas sana nykyään. Yhdellä juna-ase­malla näin jopa plakaatin: "Rautatieläisten tunnuslause on: Innostus ja luovuus." Sana paikallaan! Kuvitelkaapa mielessänne veturimiehen luovaa purkausta … Tai ehkä hän onkin avantgardisti? … ) 

Kotona istuessani huolestuin jostain syystä, pohdin formuloin­teja. En keksinyt mitään. Mikä ihmeen lumiukko tuo intellektuelli oikein oli! Jäljet näkyivät, mutta ei siitä saanut otetta. Ja se yritettiin saada kiinni klisheiden avulla. Kas, se livahtikin pienistä rei'istä. 

 

BSE on kaiken viisauden lähde. Vasemmalla on vasara, oikealla sirppi. Keskellä in­telligentsija. "Yhteiskunnan kerros." Suklaakonvehdit. Kulinaristit, jotka ovat pais­taneet happaman luokkakakun, ovat lätkänneet siihen kaiken, mitä ei käy sääli: siinä on upseereja ja kirjailijoita ja professoreita ja virkamiehiä ja näyttelijöitä ja taiteilijoita ja insinöö­reja ja lääkäreitä … nauhoja, pitsejä, kenkiä — kaikkea, mikä sopii sielulle. Sitähän on valtava joukko. Sekä boheemi että kaikki muut putoavat suhahtaen samaan kategoriaan. Byrokraatti ja balleriina, niin kuin hevonen ja vapiseva kuusipeura, vetävät oman yhteis­kunta­kerroksensa rattaita pitkin kapeahkoa tientapaista sirpin ja vasaran välistä. Vaan urhei­lija, mikäs hän on: intellektuelli? Entä passitoimiston työntekijä? Entä metsuri? Entä kulkulaitosministeri? Ja mihin panisimme lento­emännän, miljonää­rin, taiteellisen viheltämisen mestarit, hienonpitsinnyplääjän, patologin, KGB:n palveluk­sessa "tassuttelevan"? 

 

Vaan toiselta puolen, muistellaanpa äskeisten vuosikymmenten tyy­pil­lisiä intellektuellin ammatteja: talonmies, pannuhuoneen lämmittäjä, yövartija! Studio­vieraalle, joka ehdotti NL:n vaakunan käyttöönottoa, kautta sirpin ja vasaran, olisi pitänyt varmaan ojentaa pyssy, pensseli, leimasin, lusikka ja haarukka, luuta ja hiilihanko. Lisäksi olisi pitänyt jakaa kasa lohdutus­palkintoja sille väestönosalle, joka kuuluu ulkopuolelle jääneiden joukkoon.

Lännessä ei ole olemassa käsitettä "intelligentsija". Älyllisen työn teki­jöitä kutsutaan "intellektuaaleiksi". Ja balleriina, olkoonpa hänen otsansa vaikka seitsemän vaaksaa korkea, ei ole intellektuaali. Eikä myöskään jalkapalloilija ole intellektuelli. Ei itse pre­sidenttikään. Paitsi ihan sattumalta. 

Vanhalla Venäjänmaalla ei santarmia, kauppi­asta eikä aristokraattia laskettu intelligentsijaan kuuuluviksi. Muistamme Marina Tsvetajevan kuuluisan huudahduksen: "Minäkö intellektuelli?! Minähän olen aatelis­nainen!" Mutta "Auroran" yhteislaukaus muutti hänet välittömästi intellektuelliksi kaikkine siitä aiheutuneine seurauksineen. Stalin ja Zhdanov ja muu vallanpitäjien joukkio ei rakastanut intellektuelleja, ja sen asenteen he jättivät perinnöksi esiin­nousevalle roskajoukolle. 

 

Sivistyneisyys on hengen valistuneisuutta, se on altruismia, se on moraalista imperatiivia ja omantunnon herkkyyttä ja hivuttavaa vastuun tuntemista maasta, tulevaisuudesta, omasta kansasta ja toisesta kansasta, ja pelkoa pahan aiheuttamisesta, ja henkistä näkemystä ja sääliväisyyttä ja armeliaisuutta ja kykyä iloita toisen puolesta ja itkeä toisen takia ja ajatusta: "Tuohon minä varmaan olen syypää", ja huudahdusta: "Miten voisin olla avuksi?" ja uhrautuvaisuutta ja jaloja aikeita, niitä samoja, joilla, kuten sananlasku sanoo, tie on kivetty helvettiin. 

 

Onko intelligentsija intelligentti? Sekä on että ei. Entä työtätekevät? Entä talonpojat? Sekä ovat että eivät. Intelligentti on se, joka on intelligentti. Kouluttuneisuus, se että pääsee osalliseksi maailman kulttuurista, helpottaa asiaa, mutta se ei ole ihmiseksi kasvamisen tae. Sivistyneisyys on kärsimystä, näkymätöntä, vapaaehtoista, vaatimatonta henkistä puurtamista. "No, tämän takia me juuri emme teistä tykkää," huutaa roskajoukko. "Kurja ja tietämätön …," kuiskuttaa intellektuelli. "Entä mitä sinä tekisit, jotta minun olisi parempi olla," tiukkaa röyhkimys. "Minä autan sinua, nouse ylös hiukan," intellektuelli pyytää." "Tästäkö hänelle maksetaan!" kummastelee roskajoukko. "Hakkaa hänet!"

Hakkaavat. Uhkarohkealta murskataan käsi. Häntä vainotaan keskitysleirissä. Saharovin kohdalla — tuon ylevän hengen päälle syljetään. Hänet ajetaan karko­tukseen. 

 

Intellektuellit … Tohtori Haas³. Äiti Teresa. Äiti Maria. Albert Schweitzer. Anatoli Koni. Ja miljoonat muut — te tunnette heidät. Sen joka kauhistui väkivaltaa. Sen joka antoi almuja kerjäläiselle. Sen joka piiloutui pogromilta. Sen joka veti toisia pois tulesta. Sen joka piti huolta orvosta. Sen joka silitti spitaalista. Sen joka huusi: "Älkää käykö hänen kimppuunsa!"

Sivistyneisyys on taikasatama, avoin mille tahansa aluksille. Se joka haluaa olla intelligentti, pääsee mukaan: ei sukupuoli, ei ikä, ei varakkuus, ei varattomuus, ei työ jota teet, ei asuinpaikkasi, mikään niistä ei voi olla esteenä; kuningas ja kerjäläinen, vaivainen ja voimamies ovat samanarvoisia ja vapaita tulemaan mukaan matkalle. Sinä itse saat kyllä luvan hoitaa tuulen purjeisiisi.

Samoin kuin minä. Ah, Luoja, kunpa minulla olisi voimia! 

Essee ilmestyi teoksessa T.N. Tolstaja — N.N. Tolstaja Sestry: Sbornik. - M. Podkova. 1998. S. 166—165. Kirjailijasta http://en.wikipedia.org/wiki/Tatyana_Tolstaya.

Tolstaja käyttää termejä intelligentnyj 'intelligentti, älykäs', intelligent 'intellektuelli' ja intelligencija 'intelligentsija', jotka olen kääntänyt ko. vierassanoilla. Intelligentnost–sanan olen puolestaan kääntänyt yhteydestä riippuen joko intellektuaalisuutena tai sivistyksenä. Tolstaja rakentaa esseensä osittain tämän sanan monimerkityksisyyden varaan. Lukijan on syytä pitää mielessä, että sivistys alkutekstissä yhdistyy em. muihin sanoihin. Lännen älymystöön viitatessaan Tolstaja käyttää termiä intellektual, jonka olen kääntänyt intellektuaaliksi.

Saksalainen silmälääkäri, joka syntyi 1780 Bad Münstereifelissa Sakssa. Ruhtinas Repninin kutsusta hän muutti Moskovaan, jossa hän toimi sekä silmälääkärinä että myöhemmin myös vankilalaitoksen johtajana. Hän tuli tunnetuksi vankilaolojen kehittäjänä siinä määrin, että hänestä käytettiin nimitystä "pyhä tohtori Gaas" (= Haas). Hän kuoli 1853 Moskovassa. Hänen hautapaikkaansa kutsutaan Hasovkaksi.