Björn Corander kiinnittää kotisivullaan huomionsa siihen, että suomi on paljon pitempää kieltä kuin ruotsi. Näin hän ei sanatarkasti asiaa ilmaise, mutta hän on koonnut sanakirjan avulla listan, jonka sadoista esimerkeistä se käy selkeästi ilmi. Tässä vähäinen otos tuosta pitkästä listasta, joka löytyy osoitteesta http://www.kolumbus.fi/bjorn.corander/ del_svenska.htm:
aallonmurtajalla varustettu satama = molohamn, ahdistusta lievittävä = ångestdämpande, ahkera kirkossakävijä = kyrksam, ahne pikkusielu = krämarsjäl, aika hyvin = skapligt, aikaisemmat vaiheet = förhistoria, aikansa elänyt = dammig, aikatauluun sidottu = schemalagd, schemabunden, aineellisista arvoista piittaamaton = världsfrånvarande, aivan lähellä = inpå...
Entäs nämä ajaa-verbin kanssa esiintyvät ilmaukset:
ajaa autolla = bila, ajaa häikäilemättömästi = blåköra, ajaa karille = grundstöta,
ajaa kolari = krocka, krascha, ajaa kovaa = kruta, ajaa pois = avhysa, förjaga, ajaa polkupyörällä = cykla, ajaa sängelle = stubba, ajaa takaa = förfölja, jaga, ajaa yhteen = kollidera
Ja nämä näppärät ruotsin ilmaukset: ajateltavissa oleva = tänkbar, upptänklig, ajatuksen selkeys = tankereda
------------------
Kaikkia Björnin käännöksiä ei pidä tietenkään purematta niellä: myös suomessa voi asiat toisinaan sanoa ytimekkäästi. Esimerkiksi "ajaa häikäilemättömästi" saattaa olla yhteydestä riippuen "paahtamista", "hurjastelua" tai "kaahaamista". Krocka-sana on suomennettavissa lyhyemmällä kolaroida-sanalla. "Skada" on Björnin listassa "aiheuttaa vahinko", mutta tilanteesta riippuen verbi "vahingoittaakin" käy. "Ajokortin hankkiminen" on hänen mukaansa "körkorta" mutta ainakin riikinruotsissa sanotaan yleensä napakasti "köra upp".
Vaikka tuommoisia huomautuksia voikin tehdä Björn Coranderin luetteloon, hänen päähuomionsa pitää paikkansa: me suomalaiset rakastamme pitkiä sanoja ja mutkikkaita ilmauksia. Pahemmaksi vakuudeksi epäuskoinen voi kurkistaa melkeinpä kenen tahansa viranomaisen tekstiin. Olen pohtinut syitä koukeroiseen esitystapaamme tulematta hullua hurskaammaksi. Emmekö kykene ilmaisemaan ajatuksiamme niin, että ne eivät huku sanapuuroon? Haluammeko käyttää koukeroisia ilmauksia mahtaillaksemme kielellä, kun kieltä pitäisi käyttää asialliseen viestimiseen?
Juontuuko kökkö kielenkäyttömme ja etenkin ns. virkakielemme Venäjän-vallan ajalta, jolloin omaksuimme (savolais-)venäläisen tavan puhua asioista kautta rantain? Venäläinen perinne yhtyi Suomessa Ruotsin-vallan aikaiseen kansliakieleen.
Onko syynä kielemme sinänsä: suomen sanat ovat luontojaan pitkiä, kun niissä on melko vähän eri äänteitä (oik. foneemeja) ja kun niihin joutuu laittamaan aina kaikenmoisia päätteitä? Lisäksi kieltämme venyttää sekin, että siinä on ns. kongruenssi: "MaahanmuuttajaT asuVAT noISSA vanhoISSA vuokrataloISSA."
Toki Björnin listaa tutkiessa juolahtaa mieleen myös suomelle myönteisiä mietteitä. Mielestäni ei ole lainkaan hullumpaa, että käytämme tavallisia verbejä kuten "ajaa" tai "mennä" käsitteitä sanallistaessamme. Ruotsin ilmaukset ovat lyhyempiä, mutta ne täytyy muistaa erikseen. Suomen ilmaukset ovat pitempiä, mutta ne muodostuvat taajoista sanoista; ne edustavat eräänlaista sanojen kierrätystä. Suomen eniten kierrätetty verbi on ilman muuta "olla" eri muodoissaan.
Muuten olen tässä unohtanut tyyten ilmaisuyhteyden. Me emme käytä sanoja yleensä irrallaan vaan lauseissa tai puhunnoksissa. Lauri Viita tiivisti tähän sopivasti: "Kieli ei ole sanavarasto vaan ajatuksen ilmaisuneuvo." Ja semmoisena neuvona suomi kelpaa siinä kuin ruotsikin.
Hyvä ,että saa gruplata asiantuntijan kanssa muutamasta kielitieteellisestä seikasta, jotka ovat askarruttaneet mieltäni jo pitkään.
VastaaPoistaSanojen etymologia eli alkuperä on harrastukseni.
Monesti olen pannut merkille ,että ihan proffessoritason ihmiset selittävät muutamien aivan selvien sanojen etymologiaa haparoiden ja epäselvästi.
"Finnland"- sanan alkuperästä en ole saanut tyhjentävää selitystä mistään lähteistä.
Uskallan väittää,että sana tarkoittaa "nousevan auringon maata."
Perustelut: Ruotsinkielinen sana "finna" tarkoittaa löytää,valjeta,seljetä,kirkastua.
Norjassa on paljon Dagfinn nimisiä miehiä ,eräs "asiantuntija" yritti selittää minulle ,että nimi tarkoittaa" Tage suomalaista",mutta en saanut häntä tajuaan ,että nimi tarkoittaa aivan selvästi" päivänsädettä"
Niipä kysyn sinulta Kaarlo puolueettomana asiantuntijan mitäpä mieltä olet väittämästäni.
Aiheesta on kirjoitettu todella paljon ja valtavan monessa yhteydessä. Ruotsin viralliseen lainsäädäntöön "Finland" ilmaantui ko. aluetta tarkoittavana sanana 1400-luvulla - alueella oli toinenkin nimi: Osterlandia tai Österlandet. Finland-ana oli varmasti olemassa jo varhemmin, mutta kuinka pitkä sen ikä on, sitä en tiedä.
VastaaPoistaLatinassa käytetään suomalaisia tarkoittavaa sanaa "fenni" ja "Suomesta" puhutaan "Fenniana" tai "Finlandiana"; roomalainen Tacitus kertoo v. 97 j.Kr. "fenneistä", jotka elävät kaukana pohjoisessa elävistä lohduttoman villeistä "fenneistä".
Sinä yhdistät finn-sanan 'löytämiseen', josta on kieltämättä lyhyt matka 'kirkastumiseen' kuten esität. Kun jokin löydetään, siihen liittyvä asia saattaa kirkastua.
Olemme yhtä mieltä lähtökohdasta: "finn" 'löytää'. Mutta miten löytäminen on tässä tulkittava? Mielestäni on otettava lukuun se, mitä ko. alueella asuvat ihmiset tekivät. Ja 'löytäminen' onkin tässä yhteydessä liitetty metsästämiseen: eläinten jätöksiä ja jälkiä löytämällä pääsemme niiden perään. Jäljittäjillä on metsästyksellä elävissä yhteisöissä varmasti tärkeä asema. "Finni" ei ollut mikä tahansa miehenpolo, vaan urho joka keksi saaliseläimen jäljet ja pystyi jotostamaan tuloksekkaasti.
Olen pahoillani, että olen yhtä haparoiva kuin muutkin etymologiaa harrastavat herrat/rouvat, mutta minusta "Finnland" 'metsästysmaan' merkityksessä vaikuttaa järkeen käyvältä selitykseltä.
Kaarlo, hyvä ystäväni-
VastaaPoista"löytämisellä",- tarkoitan niitä viikingejä,jotka 1000 vuotta sitten purjehtivat Itämerta pitkin koilliseen, tietoisena siitä ,että mistä aamu sarastaa sillä on finnland--elikkä mistä aamunkoitto ja ensimmäiset aurinkon säteet nousevat, sinne on suora reitti purjehtia ja sieltä löytyy" nouseva auringonmaa",missä turvallinen kauppapaikka.
Tätä lähestymistapaa sanalle "Finnland" olen tässä yrittänyt hakea.
Mitäpä mieltä olet Kaarlo tästä tulkinnasta tärkeimälle suomalaiselle sanalle?
nimeni oli tietysti kari kukkahovi edellisessä kommentissa
VastaaPoistaKiintoisaa, että otat Finnland-sanaa selittäessäsi lähtökohdaksi viikinki-tarinan. En väitä, että olet hakoteillä, koska minulta puuttuu vankka vastakkainen tieto.
VastaaPoistaNimien syntyyn yhdistetään usein tarinoita. Isoisäni joka oli historioitsija ja viehättynyt sanojen taustoista, esitti Suomi-sanan syntyneen siitä, että ihmiset asettuivat entisaikoina asumaan soiden keskellä oleville saarekkeille. Ne olisivat olleet luemma turvallisempia paikkoja kuin vaikkapa järvien rantamat.
Finnlandin varhaishistoriaa pohtiessa voisi pitää mielessä, että alue oli rannikko- ja tiettyjä järviseutuja lukuun ottamatta hyvin harvaan asuttua. Alueen lounaiskolkalla lienee ollut ajanlaskumme ensimmäisinä vuosisatoina kiinteät yhteydet merentakaiseen valtakeskukseen, jossa asui viikinkejä. Mistään "löytömaasta" ei siis voi puhua.
Ennen tuota aikaa, siis ennen ajanlaskumme alkua alueella oli liikkunut ja asunut balttilaisia ja germaanilaisia ryhmiä suomensukuisten lisäksi. Nuo ihmiset saivat elantonsa isoksi osaksi kai metsästyksestä ja kalastuksesta. Finn-sanan liittäminen löytämiseen, jäljittämiseen ja meetsästämiseen on tästä syystä luontevaa. Mutta kuten annoin ymmärtää edellä, tämä on yksi selitys muiden joukossa.