8.11.08

Kristalliyö

"Aivan ensimmäiseksi meidän tulee polttaa heidän synagogansa ja koulunsa ja peittää maalla se, mikä ei pala, niin ettei yksikään ihminen milloinkaan saa nähdä kiveäkään niistä." Teksti on peräisin Martti Lutherin teoksesta "Juutalaisista ja heidän valheistaan", ja se on esimerkki vuosisatoja vanhasta juutalaisvastaisuudesta, antisemitismistä, joka on riivannut Eurooppaa, myös sen itäisiä osia kuten Puolaa, Venäjää ja Baltian maita.

Marraskuun yhdeksännen ja kymmenennen päivän välisenä yönä 1938, tasan 455 vuotta Lutherin syntymän jälkeen, natsit panivat toimeen vainon, jossa "tuhottiin 267 synagogaa, monia juutalaisia hautausmaita, yli 7000 liikettä ja kotia. Yli 30 000 juutalaista vietiin keskitysleireihin. Arvio kuoliaaksi hakattujen määrästä vaihtelee 36:sta 91:een". Kristalliyö sai nimensä rikottujen kauppojen ikkunoiden lasinsirpaleista.

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 525 vuotta Lutherin syntymästä ja 70 vuotta Kristalliyöstä. On tietenkin hyvin ikävää, että kristikunnan yksi suunnanmuuttaja, Martti Luther, on yhdistettävissä natsien harjoittamiin juutalaisvainoihin. Ikävää se on siksi, että Lutherin aloittamalla henkisellä mullistuksella on ollut kauaskantoisia, myönteisiä vaikutuksia. Suomen kielen ystävänä minun tulee iloita reformaatiosta, jonka hän pani alulle, koska sen ansiosta suomen kieli alkoi kehittyä siksi kulttuurikieleksi, joka se nykyään on.

Kansanvalistuksen kannattajana pidän arvossa luterilaisuutta, koska sen pakottamina tai ohjaamina suomalaiset astuivat lukutaidon tielle. Lukutaito johti koulutukseen, joka puolestaan kylvi siemenet tietotaidon kasvuun. Sodista ja muista vastoinkäymisistään huolimatta suomalaiset ovat rakentaneet valtion, joka kuuluu maailman hyvinvoivaan tusinaan Inhimillisen kehityksen indeksin mukaan.

Minä en siis haluaisi yhdistää Martti Lutheria sellaisiin hirveisiin asioihin kuin antisemitismiin. Mutta varmaan on niin, että suunnanmuuttajatkin ovat aikansa lapsia. He eivät ole mitään yli-ihmisiä; kun me luemme heidän ajatuksiaan, meidän on asetettava ne oman aikansa yhteyteen, jotta tulkintamme ei vääristyisi ajallisesti, olisi anakroninen. Tämä merkitsee Lutherin tapaisten suurmiesten ymmärtämistä, ei heidän kaikkien ajatustensa hyväksymistä.

Huomenna Göteborgissa järjestetään kulkue Kristalliyön uhrien muistoksi. Osallistun siihen, sillä kuten Jevgenij Jevtushenko sanoo Babij Jarissa tapahtunutta, natsien järjestämää juutalaisten verilöylyä käsittelevässä runossaan:
"Jevrejskoj krovi njet v krovi mojej / No njenavisten zloboj zaskoruzloj / ja vsem antisemitam / kak jevrej. // I potomu - ja nastojashchij [finskij]" -
Minussa ei ole juutalaisten verta / Mutta raakaa pahuutta vihaten / olen kaikille antisemiiteille / juutalainen // Ja juuri sen vuoksi olenkin oikea [suomalainen]
(Minun suomennokseni; olen korvannut Jevtushenkon russkij-sanan finskij-sanalla, mutta sillä ei liene yleistä merkitystä.)

Martti Lutherista
Kristalliyöstä
Jevgenij Jevtushenkosta
Hyvinvointi-indeksi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit mielihyvin kommentoida blogejani. Du kan gärna lämna kommentarer på mina bloggar. You are welcome to comment on my blogs. Bonvolu, skribu notojn pri miaj blogoj.