A niin kuin arvo

Arvo on arvokas sana, sillä sitä käytetään semmoisissa tärkeissä yhteyksissä kuin Onko sillä mitään arvoa? tai Ja minä en anna sille mitään arvoa! Se esiintyy yhdyssanojen määritteenä ilmauksissa arvohenkilö, arvokala, arvopaperi ja arvovalta. sekä pääsanana ilmauksissa ihmisarvo, mainosarvo, tunnearvo ja uutisarvo. Arvoarvostelma kuulostaa hankalalta, mutta se viittaa tärkeään asiaan, arvoa koskevaan arvostelmaan.

Arvo juolahti mieleeni koettaessani saada unenpäästä kiinni: aloin jostain syystä muistella kansakouluaikaani. Monet koulutieni varrella oppimani laulut tulivat minulle rakkaiksi. Kun sitten monia vuosia myöhemmin muutin Ruotsiin, laitoin kansakoulussa käyttämäni Olavi Pesosen Laulukirjan muuttolaatikkoon.

Pesosen laulukirjan laulu numero 194 on Laulu Suomessa, joka on "Suomen kansan sävelmä", kuten alaotsikossa lukee. Laulun on sanoittanut Jaakko Juteini. Sen sävel on mielestäni melko vaihteleva, lopussa se nousee, ja kaikki neljä säkeistöä päättyvät lallatukseen: "... arvo työnsä täyttäJÄlle, lal-la-la-la-la-lal-lal-lal, lal-lal-lal-lal-lal-lal..." Tuollaista lallahtelua on myös kansansävelmässä Metsän puita tuuli tuudittaa (laulu n:o 158). Suomen salossa-laulussa (n:o 138) kajautellaan taas jokaisen säkeistön lopuksi Hoi laari-laari-laa, Hoi laari-laari-laa! Kaikuu mun suloinen Suomeni maa! Eikö kuulostakin iloiselta: "Hoi laari-laari-laa!" Ihanhan siinä piristyy, kun tuota hoilailee.
Ehkä juuri lallattelu ja laarittelu vaikuttivat siihen, että nuo laulut syöpyivät mieleeni. Ne saivat pysyvän arvon. Näin siitä huolimatta, että en aina oikein ymmärtänyt, mitä lauloin. Olen nyt paljon vanhempi, ja ehkä on aika hiukan pohtia, mitä tulin nassikkana oikein hoilanneeksi.

"Arvon mekin ansaitsemme Suomen maassa suuressa..." Laulun sanoittaja Jaakko Juteini kuvaa Suomea suureksi. Hänellä oli siihen omat syynsä: hän halusi korottaa Suomen arvoa maan omien asukkaiden silmissä. Minun, pienen kansakoululaisen silmissä, Suomi oli suuri toisesta syystä: se oli iso käsite. Aleksis Kiveä muuntaakseni: Suomi oli minulle epämääräinen osa epämääräisessä maailmassa. 

Suomi / Финляндия Juteinin ja Kiven aikaan

Kun Helsingin Taivallahden kansakoulun musiikkiluokassa muiden kanssa ja kenties kurkku suorana lauloin Juteinin laulua, taisin todella uskoa siihen, millaisiksi Juteini kuvaa meidät. Hän suorastaan mainostaa meitä: Suomesta löytyy korven raivaajia, miehuullisia sotilaita, lempeitä, siveitä ja punaposkisia tyttöjä sekä "opin tiellä oppineita", jotka ovat "suuria". Pienestä pojanklopista tuntui varmasti hyvältä kuulua semmoiseen kansaan.

Jaakko Juteini (1781–1855)

Mutta miksi laulussa sanotaan, että "mekin ansaitsemme arvon". Oliko joku tai jokin taho ottanut sen meiltä pois? Nyt kun osoittaudumme työteliäiksi, siivoiksi ja oppineiksikin, saamme arvon, jota meillä ilmeisesti ei ennen ollut ollut tai jota muut eivät huomanneet meillä olevan.

"Arvon mekin ansaitsemme..." Kun kajautamme tuota mukaansa tempaavaa laulua, me kertaamme jotain, mikä piilee syvällä meissä suomalaisissa. Se on pienessä ja syrjäisessä maassa elävien, alistetussa asemassa olleiden ihmisten laulu, josta kuultaa halu osoittaa, että he kelpaavat, vaikka muut ovat muuta luulleet. Kansan suuri sankari, Väinämöinen, jätti jälkeensä kanteleen, mutta Juteini vakuuttaa viimeisen säkeistön lopussa: "Väinämöisen kanteleita täällä tehdään uusia; valistus on viritetty, järki hyvä herätetty". 

 Vaikka puutetta ja ongelmia yhä on, voimme historian pitkää kulkua ajatellen todeta, että Suomi on menestystarina. Enää meidän ei ole syytä kertoa muille, että mekin ansaitsemme arvon. Toivon, että kaikki muutkin alistetussa asemassa olleet kansat ja kansanryhmät pääsisivät osallisiksi siitä rauhanomaisesta elämästä, hyvinvoinnista ja koulutuksesta, josta suomalaiset nykyisin melko yleisesti nauttivat. He ovat arvon ansainneet. "... lal-la-la-la-la-lal-lal-lal, lal-lal-lal-lal-lal-lal-laa."