B niin kuin Babylon

Minua on kiinnostanut Babylonin tornin tarina, ja eilen illansuussa katsoin, mitä Raamattu kertoo siitä (ks. 1 Moos. 11). Lähtökohta oli se, että vedenpaisumuksen jälkeen "koko maailma käytti samoja sanoja ja puhui yhtä kieltä". Itään vaeltaessaan ihmiset löysivät Sinearin maasta tasangon, jonne he alkoivat rakentaa kaupunkia ja tornia, joka ulottuisi taivaaseen asti. Tarkoitus oli, että he tällä keinoin saisivat mainetta. Lisäksi yhteinen rakennushanke pitäisi heidät koossa, eivätkä he hajaantuisi ympäri maata.

Herra tuli katsomaan ihmisten työmaata ja sanoi: "Siinä he nyt ovat, yksi kansa, jolla on yksi ja sama kieli. Tämä mitä he ovat saaneet aikaan, on vasta alkua. Nyt he pystyvät tekemään mitä tahansa. Menkäämme sekoittamaan heidän kielensä, niin etteivät he ymmärrä toistensa puhetta." Tuumasta toimeen. Sekoittamalla ihmisten kielen Herra sai heidät lopettamaan kaupungin ja tornin rakentamisen. Kun ihmiset eivät kyenneet kommunikoimaan keskenään, he hajaantuivat kaikkialle maailmaan.
 
Tarina herättää monenlaisia kysymyksiä kuten esimerkiksi sen, oliko Babylon todella se paikka, josta ihmiset hajaantuivat eri tahoille. Niin ei ilmeisesti ollut laita, vaan ihmissuku syntyi Afrikassa. Myös ajatus alkuajan yhteisestä kielestä on mielenkiintoinen, mutta sen todenperäisyyttä on mahdoton pitävästi tarkistaa. Kysymys on monihaarainen: kumpi kehittyi ensin, puhe vai kieli? Missä vaiheessa homo sapiens-lajin kielellistyminen tapahtui? Onko kaikkien kielten ydinkielioppi sama universaali kielioppi vai mitä järjestelmällisiä eroja niiden välillä on? Kaikki kielet ovat melko monimutkaisia järjestelmiä, mutta lapset oppivat minkä tahansa kielen muutamassa vuodessa ilman, että heitä vasiten opetetaan tai että heidän tekemiään ns. kielivirheitä ehtimiseen oikaistaan. Miten tämä on mahdollista, kun kielentutkijat ovat pähkäilleet pähkäilemästä päästyään kuvatakseen edes yhden kielen kunnolla? Lisää aiheesta voi lukea tästä.

Palaan siihen kohtaan, jossa Herra aivan ilmeisesti tunsi asemansa uhatuksi. Mooseksen mukaan hän nimittäin ajatteli, että Babylonin tornin rakentaminen "on vasta alkua". Herra pelästyi: "Nyt he pystyvät tekemään mitä tahansa." Minusta tämä kohta on koko tarinan mielenkiintoisin.

Tieteellisen kehityksen saavutukset ovat huimia, ja niitä voi tarkastella eri näkökulmista. Kritiikkiä, joka vaikuttaisi asioiden kulkuun, on monesti vaikea esittää, sillä tieteen valtaisa edistyminen kytkeytyy lukemattomin sitein rahallisiin, poliittisiin, sotilaallisiin ym. intresseihin. Tieteen ja tekniikan loihtimassa "uudessa uljaassa maailmassa" minua kiehtovat monet asiat kuten se, että tietokuita lähetetään maailmankaikkeuden ääriin. Suurta huolta minussa synnyttää taas mm. se, mitä seurauksia on siitä, että eliölajien geenistö  kartoitetaan. Olemmeko nyt "elämän herroja"? Mitä se tuo mukanaan? Mikä takaa sen, että ihmisen mielen ja käyttäytymisen tutkimisella on vain inhimillisesti hyväksyttäviä tarkoitusperiä?

Olemme pystyttäneet modernin Babylonin tornin. Mitään taivasta ei ole, joka rajoittaisi tornin kohoamista. Tuleeko torni luhistumaan ja sen myötä tieteellinen tieto ja moderni tekniikka murenemaan? Vai kuljemmeko kohti ihmissuvun uutta kehitysastetta? Asettavatko elinympäristössämme tapahtuvat ekologiset muutokset esteen kehitykselle vai ohjaavatko ne sen toiselle uralle? 

Entä mitä tapahtuu ihmiskunnan kielille? Tiedämme, että enin osa ehkä noin 6 900 nykykielestä on tuomittu häviämään. Se on hyvin murheellista, sillä kielen hävitessä katoaa myös osa inhimillistä kulttuuria. Ehkä kielten määrän vähetessä esiin valikoituu muutaman suuren kielen ryhmä, joiden taitoa pidetään välttämättömänä. Yhteen maailmankieleen en usko, vaan luulen, että tulevaisuudenkin maailma on monikielinen. Toisaalta, tekninen kehitys saattaa mullistaa tilanteen niin, että voimme erilaisten kielenkääntämisohjelmien ja -laitteiden avulla hoitaa erikielisyyden aiheuttamat ongelmat.  

Kehitys menee eteenpäin, ja toivon että todellisista ja kuvitelluista uhkista huolimatta emme anna minkään voiman hävittää keskinäistä viestimisyhteyttämme, käytimmepä sitten mitä tahansa kieltä. Ilman tuota yhteyttä emme pysty vastaamaan valtavan moniin, ihmiskunnan olemassaoloa uhkaaviin haasteisiin asianmukaisella tavalla. Lajimme nimi on homo sapiens sapiens eli vapaasti suomentaen sangen viisas ihminen. Onko tällä lajilla todella viisautta vaalia "Babylonin torniamme" eli tieteelliseen ja muuhun henkiseen luomistyöhön perustuvaa kulttuuriamme niin, että se säilyy. Osaammeko vetää yhtä köyttä? "Hiiop!"

Valentine, oh Valentine!

In my stormy youth, I once got a letter from the States on this very day, the 14th of February. I blushed: it was  a "Valentine greeting" from a girl I had met in Helsinki. Why did she send the greeting to me, a young shy Finn, not used to read let alone tell anybody about potentially amorous feelings in such a straightforward manner? I was perplexed.  The first Valentine greeting I got was a cultural shock for me. In those distant days, we did not celebrate Valentine's day in Finland. 

Since then the things have changed. The 14th of February is called "Ystävänpäivä" in Finland and "Sõbrapäev" in Estonia (both mean "Friend's day"). In Sweden, we call the day "Alla hjärtans dag" ("All hearts' day"). It seems that Valentine has finally conquered the whole globe or at least a good part of it. And why not? Friendship and love is all we need. 

 

According to a theory, the Finnish word for "love", "rakkaus", was used of a pole that held together two boats that were fishing with a seine so that they did not drift apart. Perhaps, this is the reason why the word sounds a little harsh, harsher than "lempi" which also means "love" but of a softer kind. Normally, we may confess our deepest Valentine feelings by saying "Mä rakastan sua" (I love you, as for pronounciation, see here), but if one would like to soften a little bit, s/he may say "Mä lemmin sua".

Amor se dice “rakkaus” en finlandés. Hay diferentes teorías sobre el origen de esta palabra. Una sostiene que es un término tomado del germano “frakaz”, que significa “ansioso, libidinoso”. Otra teoría, que prefiero, dice que “rakkaus” deriva de un artefacto que mantenia unidos dos barcos pesqueros, mientras se echaba la red. “Rakkaus” tiene también por función que mi barca y tu barcano se distancien 

una de la otra.

Es quizàs por esto que suena algo duro.

Rakkaus ja työ, amor y trabajo. Juntos crean lo que llamamos la vida, este milagro que lo veo en cada persona que tiene un corazón amoroso.

A niin kuin arvo

Arvo on arvokas sana, sillä sitä käytetään semmoisissa tärkeissä yhteyksissä kuin Onko sillä mitään arvoa? tai Ja minä en anna sille mitään arvoa! Se esiintyy yhdyssanojen määritteenä ilmauksissa arvohenkilö, arvokala, arvopaperi ja arvovalta. sekä pääsanana ilmauksissa ihmisarvo, mainosarvo, tunnearvo ja uutisarvo. Arvoarvostelma kuulostaa hankalalta, mutta se viittaa tärkeään asiaan, arvoa koskevaan arvostelmaan.

Arvo juolahti mieleeni koettaessani saada unenpäästä kiinni: aloin jostain syystä muistella kansakouluaikaani. Monet koulutieni varrella oppimani laulut tulivat minulle rakkaiksi. Kun sitten monia vuosia myöhemmin muutin Ruotsiin, laitoin kansakoulussa käyttämäni Olavi Pesosen Laulukirjan muuttolaatikkoon.

Pesosen laulukirjan laulu numero 194 on Laulu Suomessa, joka on "Suomen kansan sävelmä", kuten alaotsikossa lukee. Laulun on sanoittanut Jaakko Juteini. Sen sävel on mielestäni melko vaihteleva, lopussa se nousee, ja kaikki neljä säkeistöä päättyvät lallatukseen: "... arvo työnsä täyttäJÄlle, lal-la-la-la-la-lal-lal-lal, lal-lal-lal-lal-lal-lal..." Tuollaista lallahtelua on myös kansansävelmässä Metsän puita tuuli tuudittaa (laulu n:o 158). Suomen salossa-laulussa (n:o 138) kajautellaan taas jokaisen säkeistön lopuksi Hoi laari-laari-laa, Hoi laari-laari-laa! Kaikuu mun suloinen Suomeni maa! Eikö kuulostakin iloiselta: "Hoi laari-laari-laa!" Ihanhan siinä piristyy, kun tuota hoilailee.
Ehkä juuri lallattelu ja laarittelu vaikuttivat siihen, että nuo laulut syöpyivät mieleeni. Ne saivat pysyvän arvon. Näin siitä huolimatta, että en aina oikein ymmärtänyt, mitä lauloin. Olen nyt paljon vanhempi, ja ehkä on aika hiukan pohtia, mitä tulin nassikkana oikein hoilanneeksi.

"Arvon mekin ansaitsemme Suomen maassa suuressa..." Laulun sanoittaja Jaakko Juteini kuvaa Suomea suureksi. Hänellä oli siihen omat syynsä: hän halusi korottaa Suomen arvoa maan omien asukkaiden silmissä. Minun, pienen kansakoululaisen silmissä, Suomi oli suuri toisesta syystä: se oli iso käsite. Aleksis Kiveä muuntaakseni: Suomi oli minulle epämääräinen osa epämääräisessä maailmassa. 

Suomi / Финляндия Juteinin ja Kiven aikaan

Kun Helsingin Taivallahden kansakoulun musiikkiluokassa muiden kanssa ja kenties kurkku suorana lauloin Juteinin laulua, taisin todella uskoa siihen, millaisiksi Juteini kuvaa meidät. Hän suorastaan mainostaa meitä: Suomesta löytyy korven raivaajia, miehuullisia sotilaita, lempeitä, siveitä ja punaposkisia tyttöjä sekä "opin tiellä oppineita", jotka ovat "suuria". Pienestä pojanklopista tuntui varmasti hyvältä kuulua semmoiseen kansaan.

Jaakko Juteini (1781–1855)

Mutta miksi laulussa sanotaan, että "mekin ansaitsemme arvon". Oliko joku tai jokin taho ottanut sen meiltä pois? Nyt kun osoittaudumme työteliäiksi, siivoiksi ja oppineiksikin, saamme arvon, jota meillä ilmeisesti ei ennen ollut ollut tai jota muut eivät huomanneet meillä olevan.

"Arvon mekin ansaitsemme..." Kun kajautamme tuota mukaansa tempaavaa laulua, me kertaamme jotain, mikä piilee syvällä meissä suomalaisissa. Se on pienessä ja syrjäisessä maassa elävien, alistetussa asemassa olleiden ihmisten laulu, josta kuultaa halu osoittaa, että he kelpaavat, vaikka muut ovat muuta luulleet. Kansan suuri sankari, Väinämöinen, jätti jälkeensä kanteleen, mutta Juteini vakuuttaa viimeisen säkeistön lopussa: "Väinämöisen kanteleita täällä tehdään uusia; valistus on viritetty, järki hyvä herätetty". 

 Vaikka puutetta ja ongelmia yhä on, voimme historian pitkää kulkua ajatellen todeta, että Suomi on menestystarina. Enää meidän ei ole syytä kertoa muille, että mekin ansaitsemme arvon. Toivon, että kaikki muutkin alistetussa asemassa olleet kansat ja kansanryhmät pääsisivät osallisiksi siitä rauhanomaisesta elämästä, hyvinvoinnista ja koulutuksesta, josta suomalaiset nykyisin melko yleisesti nauttivat. He ovat arvon ansainneet. "... lal-la-la-la-la-lal-lal-lal, lal-lal-lal-lal-lal-lal-laa."