Kävin tänään pitkästä aikaa luennolla. Sen piti espanjalainen kielentutkija, ja se käsitteli englannin kielen kollokaatioita eli sanojen yhteisesiintymiä. Esimerkiksi jos mainitsen sanan "härski", teidän mieleenne tulee joko "härski voi", "härski juttu" tai ehkä "härski kaveri". Jos aloitan "Ja niin joulu", te jatkatte joko ääneen tai mielessänne "joutui jo taas Pohjolaan". On aika jännä juttu, että paljo siitä, mitä pistämme paperiin tai päästämme suusta, on tuolla tavoin valmiiksi pakattua. Vaikka voisimme huudahtaa: "Voi kuinka ihanasti aurinko loistaa!", me ehkä sittenkin hihkaisemme, että se paistaa ihanasti tai muuten vain suloisesti.
Luentoa seurasi keskustelu, jonka aikana kävi selville, että kielenopetuksessa kollokaatiot otetaan nykyään visusti huomioon käymällä läpi sopivina annoksina kielelle tyypillisiä sanayhdelmiä. Myös niitä, jotka kirjoittavat ja vallankin niitä jotka koettavat saada jotain aikaan tieteen rintamailla, opastetaan käyttämään kyseiselle kielivarieteetille tyypillisiä ilmauksia. Espanjalainen luennoijamme mainitsi, että hänen maanmiehensä (ja -naisensa) eivät osaa käyttää semmoisia tieteenenglannissa tavallisia sanontoja kuin "draw conclusions" 'tehdä johtopäätöksiä'.
Virkistyin luennosta ja sitä seuranneesta keskustelusta niin, että menin yliopiston kirjastoon. Selailin uutuuskirjoja, joiden joukossa oli Aapo Roseliuksen Teloittajien jäljillä-tutkimuksen ruotsinnos "I bödlarnas fotspår: massavrättningar och terror i finska inbördeskriget 1918". Luin sen johdannon ja selailin kuvat.
Ulkona oli ihana kevät. Kesä on tullut Göteborgiin. Yli 36 000 ihmistä tapettiin, nääntyi hengiltä, teloitettiin, kuoli valkoisten keskitysleireillä riehuneisiin tauteihin. Otin takin pois päältä, riisuin villatakinkin, kun tuntui, että muuten en sovi joukkoon mukaan: Carlanderskan puistossa loikoili monia auringonpalvojia sen kutsuvanvihreällä nurmikolla. Armoa ei annettu: Jämsä oli pahimpia valkoisten lahtauskyliä; sen kellotapuliin vietiin naisia, lapsia ja tietenkin punikkimiehiä. Soitin kännykällä kotiin: Emmeliina-tyttäreni vastasi, ja hän halusi tietää, minkälainen verokortti hänen pitäisi hankkia nyt, kun hän lähtee töihin Suomeen. Vastasin, että en tiedä; siitä on pitkä aika, kun viimeksi olin töissä Suomessa. Ja ketään valkoisten lahtareista ei asetettu oikeuden eteen, vaan heidät armahdettiin kaikki silloisen valtionpäämiehen Svinhufvudin toimesta.
Kotiin tultuani kuulin poikani huoneesta tuttua musiikkia: "El pueblo unido jamas vencido, el pueblo unido jamas vencido"... Sitä minä lauloin ja taisinpa itkeäkin kauan sitten. Ilmeisestikin sanaryväs "yhtenäistä kansaa ei voi koskaan kukistaa" on kollokaatio, jolla yhä on arvonsa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Voit mielihyvin kommentoida blogejani. Du kan gärna lämna kommentarer på mina bloggar. You are welcome to comment on my blogs. Bonvolu, skribu notojn pri miaj blogoj.