Mielikolumnistini on nimeltään Svetlana Aleksievitsh, valkovenäläinen kirjailija, joka aina silloin tällöin esiintyy Göteborgs Posten-lehden kulttuurisivuilla. Tänään hän kertoo, miten poliisit pysäyttivät hänen tuttavansa ja muutaman muun auton Minskiin johtavalla tiellä. Poliisit eivät kertoneet, miksi he olivat käskeneet autojen pysähtyä ja muodostaa suman ajoradalle.
Kohta tietä pitkin alkoi lähestyä ajoneuvo: tultuaan suman luo sen ajaja ei suinkaan jarruttanut vaan painoi täysillä päin muita autoja. Jotkin näistä paiskautuivat ojaan, yksi kääntyi ympäri, ja siinä olleet äiti ja lapsi saatiin viime hetkellä vedettyä ulos. Kun poliisit eivät onnistuneet omin neuvoin pysäyttämään kaaharia, he keksivät muodostaa tiellä liikkuneista ajokeista muurin tämän eteen.
Valko-Venäjä on Lukashenkon johtaman diktatuurin kynsissä. Hän ja hänen valtakoneistonsa piittaavat ihmishengestä yhtä vähän kuin Neuvosto-Venäjä. Tästäkin Svetlana Aleksievitshillä on anekdootti kolumnissaan.
Eisenhower uteli sodan jälkeen marsalkka Zhukovilta, kuinka neuvostopanssarit olivat onnistuneet ylittämään natsien miinakentät. "Lähetimme sinne ensin jalkaväkeä," Zhukov vastasi. Samanlaisesta välinpitämättömästä suhtautumisesta sotilaiden henkeä kohtaan voivat kertoa myös puna-armeijaa vastaan taistelleet suomalaiset.
Voitto ja valta merkitsevät kaikkea, yksilö ei mitään. Me ihmiset menemme vuosisadasta toiseen mukaan tuohon veriseen leikkiin joko pakosta tai omaa typeryyttämme. Kerron omasta typeryydestäni: lauloin nuoruudessani Varshavjankaa, jossa on sanat "Yksilö vaikka jos sortuisi siellä, muistonsa konsana kuolla ei voi."
Muisteleeko kukaan Gulagin, Goman, Kamputsean ... uhreja yksilöinä? Ehkä Srebrenican verilöylyn uhrien tunnistus ja muistaminen sujuvat paremmin.
Varshavjankassa on myös sanat: "Hirveä joskin on puhdistustyömme, ihmisten onnen on ehtona se." Olemme päässeet uudelle vuosisadalle holokausteja savuavasta 1900-luvusta. Mutta olemmeko päässeet irti siitä älyn ja tunteen sumentavasta totalitarismista, jota utopioita luvanneet ideologiat ovat meille tarjonneet?
Kirjoitin tämän blogin ajatellen Anna Politkovskajaa, jonka kansalaisrohkeutta ihailen. Ona zhiva, potomu shto pravda nikogda ne budet umirat'. Hän elää, koska totuus ei kuole koskaan. Toivon, että meillä yksilöinä olisi rohkeutta aina nousta pieniä ja suuria napoleoneja, hitlereitä ja stalineja vastaan. Yksilön kyykyttäminen, sortaminen ja tappaminen on aina paha asia. Mikään ideologia ei pyhitä sitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Voit mielihyvin kommentoida blogejani. Du kan gärna lämna kommentarer på mina bloggar. You are welcome to comment on my blogs. Bonvolu, skribu notojn pri miaj blogoj.