Mikael Agricolan ja suomen kielen päivä

Tänään huhtikuun yhdeksäntenä juhlimme Mikael Agricolaa ja suomen kieltä. Mikael Agricola aloitti suomen kielen kehittämisen kirjakieleksi sen Lutherin esittämän vaatimuksen mukaan, että kristittyjen tuli pystyä lukemaan Jumalan sanaa omalla kielellään. Agricolan aloittama työ johti siihen, että Ruotsin itäosan suomenkielisen väestön kielestä tuli kirjakieli, kun sillä alettiin painaa kirjallisuutta.  

          Mikael Agricolan syntymäaikaa ei tiedetä. Arvellaan, että hän syntyi vuoden 1510 tienoilla Pernajan pitäjän Torsbyn kylässä Uudellamaalla. Hän kuoli 9.4.1557 palatessaan Moskovasta, jossa hän Turun piispana ja suuren delegaation jäsenenä oli solminut Venäjän kanssa rauhan, joka lopetti vuonna 1555 puhjenneen Kustaa Vaasan Venäjän sodan. 
          On mahdollista, että Agricolan ensikieli oli ruotsi, ja kenties juuri kaksikielisyys auttoi häntä kehittymään siksi taitavaksi kielenkääntäjäksi ja suomen kirjakielen kehittäjäksi, joka hänestä tuli. Suomen historian suurhahmoksi Agricola nousi ennen muuta mittavan kirjallisen työnsä ansiosta. 
      Agricolan ensimmäinen kirjallinen aikaansaannos oli  1540-luvun alkuvuosina valmistunut Abckiria, jonka nimiölehden runo kehottaa "hyvää lasta" lukemaan kirjasesta alkuopin. Tämä aapiskirja on luterilaisen uskontunnustuksen mukainen rautaisannos, joka sisältää mm. katekismuksen pääkappaleet, kymmenen käskyä ja uskontunnustuksen. Papeilla oli nämä tekstit kirjoitettuina, jotta he lukisivat ne aina samanlaisina.

          Vuonna 1544 painosta tuli Agricolan Rucouskiria, jossa on vajaat yhdeksänsataa sivua. Se on laajin uskonpuhdistusajan rukouskirja. Agricola laati sen papeille käsikirjaksi jumalanpalvelusten ja yksityisen hartauden tarpeisiin. Rucouskiriansa alussa Agricola puolustaa kansankielen käyttämistä näin: Kyllä se kuulee suomen kielen, joka ymmärtää kaikkien mielen.

          Kuten Kansallisbiografiassa kerrotaan (ks. tästä), Agricola suomensi Uutta testamenttia monta vuotta. Käsikirjoitus oli valmis vuoden 1543 lopussa, mutta käännöksen muokkaamisen takia se ilmestyi vasta 1548. Uusi testamentti (Se Wsi Testamenti) oli runsaasti kuvitettu 718-sivuinen suurtyö. Agricola ilmoittaa sen esipuheessa, että se on suomennettu "politain Grekain, politain Latinan, Saxain ia Rotzin kirioista, sen ielkin quin Herran Iesusen Hengi ia Armo meille Lahijans iacanut on". Virallisena kirkollisena kirjana se on ilman tekijännimeä, mutta jo Juustenin Piispainkronikka 1570-luvulla tunnusti sen Agricolan työksi. (Agricolan koko tuotannon löydät tästä. Hänen kielestään on tietoa tässä.)

        Suomen kirjakielen kehitysvaiheet Agricolan uranaukaisun jälkeen olivat nämä:

- vanhan kirjasuomen kausi 1540-luvulta vuoteen 1810. Lisää vanhasta kirjasuomesta saat tietää tästä.

- varhaisnykysuomen kausi 1810-luvulta 1880-luvulla. Tähän kauteen sisältyy ns. murteiden taistelu, joka koski itä- ja länsimurteiden osuutta reformoidussa suomen kirjakielessä. Enemmän asiasta voit lukea tästä.

- suomen kirjakielen vakiintuminen nykyiseen muotoonsa 1880- ja 1890-luvulla. 
       Vaikka suomen kieli on kirjoitusasultaan muuttunut aika rajusti Agricolan päivistä, siinä on yllättävän paljon samaa. Suomen kielen tutkijan Raimo Jussilan laskelmien mukaan Agricolan sanastosta oli 1900-luvun alkupuoliskolla käytössä vielä noin 60 %. Tämä osuus on sitä paitsi kielen keskeistä sanastoa, kuten aika, antaa, ei, ja, joka, olla ja se. 
      
       Olen blogeissani käsitellyt suomen kieltä eri näkökulmista. Joulukuussa 2014 pohdin ns. suurten ja pienten kielten suhdetta (blogi "Languages in the melting pot"). Miten suomen kieli selviytyy "kielten sulatusuunissa"? Millainen kieli suomi on muiden mielestä? Vaikeana kieltämme pitää ainakin se kieliekspertti, joka on työntänyt sen niiden yhdeksän kielen joukkoon, joiden oppiminen ei oikein suju englanninkielisiltä. (Tästä pääset siihen kielivertailuun.)
       Mutta vastakkaisia näkemyksiä on myös esitetty. Yhteen, suomen helppoutta valaisevaan näkemykseen voit tutustua tästä. Minä käsittelen aihetta blogissani "Suomen kielen vaikeudesta" 2014-10-12. Olen huomannut, että opiskellessani saksaa minulle on ollut suurta hyötyä ruotsin ja englannin taidostani. Kutsun saksaa niiden "bonuskieleksi". Suomea taitaville meänkieli, viro ja tietyt karjalan kielen murteet ovat bonuskieliä. Ks. blogia 2014-05-18.
      Edellä esitetyn vastapainoksi on sanottava, että kielten läheisyys saattaa aiheuttaa myös ongelmia, kun erot ovat niin hienojakoiset, että niitä on vaikea hallita. Luulen, että tämä koskee ruotsalaisten norjan ja tanskan kielen oppimista sekä suomalaisten viron oppimista. Meille suomenkielisille viro on helpoin toinen kieli, mutta kohtaamme siihen tutustuessamme myös ongelmia. Esimerkiksi viron äänteiden kestoasteet ja õ-äänne eli "taka-e" tuottavat meille vaikeuksia. Sanastollisia eroja on niin ikään jonkin verran, kuten Paul Alvren ja Raul Vodjan kirjasta "Pulma poikineen, virolais-suomalainen vertailusanakirja" käy ilmi. Suomi ja viro omine murteineen kehittyivät aikojen saatossa eri suuntiin: suomi ruotsin ja viro paljolti saksan katveessa.
         Miten erikoinen tai eksoottinen kieli suomi sitten on? Suomen kielen eroavuus muista kielistä on ollut tärkeätä niille, jotka ovat intoilleet sen erinomaisuuden puolesta. Suomea on jopa yritetty ehostaa erityisen eksoottiseksi. Toisaalta suomen kielen eroa muista kielistä on pidetty myös kielteisenä seikkana: suomi on "det udda språket", outo ja kummallinen kieli. Varsinkin aikuisten on kuulemma "mahdotonta" oppia suomea juuri sen poikkeavuuden takia.  Mutta ulkomailla on aikuisia, jotka ovat ihastuneet suomen kieleen. Heihin kuuluu tshekkiläinen lingvisti Jan Dlask, jonka tarinan voit lukea tästä. 
          Suomen kielen eksoottisuus, pidettiinpä sitä sitten kielteisenä tai myönteisenä, on pitkälti näköharha. Kun esimerkiksi väitetään, että omistusrakenne "minulla on auto" on harvinainen ilmiö, viitataan lähinnä siihen, mikä on yleistä eurooppalaisissa kielissä. Prof. Östen Dahl kertoo suomen lingvististä poikkeavuutta käsittelevässä artikkelissaan, että kielten välisessä vertailussa 63:ssa oli ruotsin kaltainen "eurooppalainen" rakenne ("jag har en bil") ja 43:ssa suomen tapainen rakenne ("minulla on auto"). Suomi ei tämän mukaan edusta siis mitään kovin eksoottista kantaa. 
       Östen Dahl tiivistää: "Det är dags att erkänna att liksom Finland kulturellt, ekonomiskt och politiskt är en del av Europa, så är också finskan ett europeiskt språk." (On aika tunnustaa, että aivan kuten Suomi kulttuurisesti, taloudellisesti ja poliittisesti on osa Eurooppaa, niin myös suomen kieli on eurooppalainen kieli; loppuviite 2.) 
       Minä olen kantanut korteni kekoon kertomalla, miten ruumiin eri osia kutsutaan suomeksi. Kirjoitin blogin ruotsiksi houkutellakseni ruotsalaisia maanmiehiäni äidinkieleni saloihin ja lumoihin. Ks. blogia "Hur använder man kropp på finska?" (2014-03-09). Prof. Pentti Leinon artikkeli "Ajaako suomen kieli ajattelemaan suomalaisesti?" on myös suosittelemisen arvoinen. (Loppuviite 3, viite myös tässä.) Leino toteaa mm., että kieliopin osalta on hyvin vähän sellaisia ilmiöitä, joita on vain tietyissä kielissä. Esimerkiksi suomen omistusrakenteen kaltaisia rakenteita esiintyy muissakin kielissä (ks. ed.).
       Sanastollisia eroja kielten välillä toki on, ja ne saattavat olla hyvinkin mielenkiintoisia. Suomen kielen erikoisuuksiin kuulu mm. se, että siinä käytetään ruumiinosiin viittaavia sanoja kuvaamaan luonnossa olevia paikkoja. Puhumme niemen nokasta, järven selästä, kallion kielestä tai kielekkeestä, suon silmästä tai silmäkkeestä, kosken niskasta jne. Lahden kaupunki mainostaa, että sen kainalossa on keidassuo. Tähän täytyy liittää se varaus, että sanastoeroja esiintyy myös kielensisäisesti ja kielen puhujien välillä; tässä artikkelissa kerrotaan huilata-verbin käytöstä suomen murteissa. 
      Leino päättää artikkelinsa näin: "Kieli ei siis suinkaan ole yhtenäinen, vaan sietää myös sen, että monet... todellisuuden osa-alueet jäsennetään ja arvotetaan eri tavoin. Tämä on tietenkin suoraa seurausta kielen ja kulttuurin keskinäisestä riippuvuudesta: moniarvoinen kulttuuri vaatii moniarvoisen kielen."

   Mikael Agricola mursi ennakkoluuloja, joita monella yhteiskunnan ylempiin kerroksiin kuuluneilla oli suomen kieltä kohtaan. Valitettavasti hän ei jäänyt ainoaksi, joka on joutunut puolustamaan suomen kielen olemassaoloa ja merkitystä. Kansallisen heräämisen aikana 1800-luvulla suomen kielen väheksyjät kutsuivat sitä "perkeleen kieleksi" (loppuviite 1).
      Kertaan lyhyesti, mitä suomen kielelle tapahtui, kun Suomi oli Venäjän tsaarin alainen suuriruhtinaskunta: 
- Elias Lönnrot keräsi vanhoja kansanrunoja pitkillä keruumatkoillaan Suomessa ja Karjalassa. Tulos oli kansalliseepos Kalevala, jonka ensimmäinen painos ilmestyi 1835. 
- Vuonna 1841 suomen kieltä alettiin ensimmäistä kertaa opettaa kouluissa. 
- 1840-loppupuolella Euroopan poliittiset rauhattomuudet pelästyttivät Venäjän tsaarin niin, että Suomessa annettiin sensuuriasetus, joka kielsi suomenkielisten lehtien ja kirjallisuuden julkaisun uskonnollista ja tiettyä tietokirjallisuutta lukuun ottamatta. Huomattakoon, että sensuuri ei koskenut Suomessa puhuttua ruotsin kieltä.
- Sensuuriasetus kumottiin Aleksanteri II:n valtakaudella 1860 fennomaanien ja erityisesti J.V. Snellmanin toiminnan ansiosta.
- Elokuun ensimmäisenä päivänä 1863 annettiin kieliasetus, joka nosti suomen kielen sikäli tasavertaiseen asemaan ruotsin kanssa, että suomenkieliset saattoivat nyt Suomen ruotsinkielisten tavoin hoitaa asiansa viranomaisten kanssa omalla kielellään. Asetukseen sisältyi 20 vuoden siirtymäaika. 
- Vuoden 1902 kieliasetus nosti suomen yhdenvertaiseksi ruotsin kanssa. Samaan aikaan Venäjä pyrki kuitenkin nostamaan venäjän Suomen virkakoneiston, opetuslaitoksen ym. julkisten alojen pääkieleksi. Venäläiset epäonnistuivat pyrkimyksissään, mihin osaltaan varmasti vaikutti se, että he kärsivät tappion Japania vastaan 1904 - 1905 käymässään sodassa.

      Käsittelen venäläisten ja eritoten Venäjän tsaarin Aleksanteri II:n suhtautumista suomen kieleen blogissani "Спасибо за финский язык - Kiitos suomen kielestä!" (2013-08-02). Tulkintani on myötäsukainen Venäjän aikeita kohtaan: kiitän siitä, että kieliasetuksen avulla suomen asema vahvistui Suomessa. Vaikka tämä pitää paikkansa, on kuitenkin lisättävä, että Venäjä aivan ilmeisesti pyrki suomen kieleen panostamalla etäännyttämään suomalaisia entisestä emämaasta Ruotsista ja samalla siitä yhteisöstä, johon meillä on voimakkaimmat siteet, pohjoismaalaisuudesta. (Ks. blogiani Finska är ett språk i Norden, 2013-06-16.)
      Kuten sekä prof. Georg H. von Wright että prof. Lauri Hakulinen ovat todenneet, ruotsin kielellä on ollut tärkeä välittäjän asema voimakkaan länsimaisen kulttuurin saavutusten hakeutuessa Suomeen. Wright sanoo, että ruotsi on merkinnyt suomelle samaa kuin latina Euroopan muille kielille. Hakulinen puolestaan tähdentää, että valtaosa niistä sanalainoista, jotka suomi on saanut ruotsin taholta, on enemmän tai vähemmän kansainvälistä kulttuuriomaisuutta ja vain pienempi osa alkuperäistä ruotsalais-skandinaavista sanastoa. Suomi on, kuten Östen Dahl edellä jo sanoi, selkeästi eurooppalainen kieli.
       Jos haluamme antaa kokokuvan päivän sankarista, suomesta ja nimenomaan suomen kirjakielestä, meidän on puhuttava synteesistä. Suomen kieli on aidosti omansa lainen koostumus omaa ja vierasta. Se on niiden miljoonien ihmisten yhteinen luomus, jotka ovat sitä vuosisadasta toiseen käyttäneet ja vaalineet. 
Kyllä se kuulee suomen kielen, joka ymmärtää kaikkien mielen (loppuviite 4).

Loppuviite 1: Olen omalta osaltani taittanut peistä suomen kielen asemasta 1800-luvulla mm. Språkförsvaret-lehdessä, ks. "Alla Tiders Finnkamp eller varför finskan inte försvann" (viite tässä). Ks. myös Katja Huumon tutkimusta ""Perkeleen kielestä" tieteen kieleksi" (Suomen Tiedeseura, 2005) ja kirjoitustani Språkbruk-lehden numerossa 1/2011 "Om finska språkval i Sverige". Ruotsin postilaitoksen merkillisestä suhtautumisesta suomen kieltä kohtaan ns. merkkivuonna 2009 voit lukea tästä. Merkkivuoden ruotsalaisissa postimerkeissä teksti oli ruotsiksi ja... englanniksi! 
Loppuviite 2: Dahlin artikkeli löytyy tästä. Artikkelin suomenkielinen versio "Kuinka eksoottinen kieli suomi on?" on julkaistu Virittäjä-aikakauslehden numerossa 4/2008, s. 545-559.  
Loppuviite 3: Leinon artikkeli on julkaistu teoksessa Nykysuomen rakenne ja kehitys 1. SKS. 1983. S. 190-208.
Loppuviite 4:  Tätä tekstiä en olisi saanut aikaan ilman niitä tietolaareja, joita meillä on käytössämme kielentutkijoiden ja  kielenhuoltajien sitkeän ja pitkäaikaisen uurastuksen tuloksena. Helsingissä toimiva Kotimaisten kielten keskus jatkaa Suomen menestyksekästä suomenkielen tutkimisen ja huoltamisen perinnettä. Ruotsissa vastaavaa työtä, tosin pienemmissä puitteissa, tekee Kielineuvosto, jonka tehtäviin kuuluu Ruotsissa puhutun suomen kielen huoltaminen.