Si vis pacem para mentes

 "Jos tahdot rauhaa, valmistele ihmismieliä siihen"

Kirjoitin parisen vuotta sitten Suomen armeijaa ja yleensä rauhankysymyksiä koskevan blogin armeijan juhlapäivänä 4.6. Olen muokannut blogiani ja esitän tässä siitä uuden version. Tekstin muutoksiin ovat vaikuttaneet äskeiset tapahtumat Ukrainassa ja Lähi-idässä. Perussanomani on sama: puhun rauhanaatteen eli pasifismin puolesta. 

"Suomen armeija kutsuu itseään ”puolustusvoimiksi”. Sillä on iso ja hyvin hoidettu sivusto Internetissä. Sivustolla todetaan, että ”jokainen miespuolinen Suomen kansalainen on asevelvollinen”; naiset voivat hankkiutua armeijaan vapaaehtoisesti. 

”Erityistapaukset”-otsikon alla kerrotaan aseettomasta palvelusta, siviilipalvelusta sekä Jehovan todistajien asemasta. Sivun kuvaksi on valittu maastopukuinen sotilas, jolla on Suomen armeijan kokardi karvalakkinsa lipassa ja joka tähtää sormillaan jonnekin. Tämä kuva on varmaan valittu epähuomiossa: pasifistina en ota päähäni armeijan kokardilla koristettua karvalakkia enkä kiusallakaan tähtää ketään. 

Varusmiespalveluaika on ilman erikoiskoulutusta 180 päivää, vaativien taitojen oppimista varten 270 päivää sekä vaativimpiin tehtäviin kouluttautumista varten 362 päivää. Viimeksi mainittu palveluaika on yhtä pitkä kuin se, jonka minä vietin siviilipalvelumiehenä yhdessä suljetussa laitoksessa. Kun lyhin asepalveluaika on puolta lyhyempi, on siviilipalvelun kestoa pidettävä rankaisuna. 

Suomi ei suosi pasifismia. Myöskään Suomen nuoret eivät suosi pasifismia, sillä vain 2% valitsee siviilipalvelun. Sitä tärkeämpi vaihtoehto on vapautus asepalvelusta. Sen saa 16% ikäluokasta. Syy vapautukseen liittyy usein mielenterveyteen, ja näin ollen henkisesti vaikeuksissa olevia nuoria on huomattavasti enemmän kuin aseistakieltäytyjiä.

Tilaston mukaan varusmiespalveluksen suorittaa noin 80 prosenttia miesikäluokasta. Suomella onkin Euroopan suurimpiin kuuluva 350 000 sotilaan reserviläisarmeija. Suomen armeijan miesmäärä on yli kaksi kertaa muiden Pohjoismaiden asevoimien yhteenlaskettu vahvuus. Supistuksia tähän määrään on tehty 1990-luvulta lähtien, mutta sekä armeija että enemmistö kansanedusta­jista haluaa säilyttää yleisen asevelvollisuuden ja kouluttaa koko ikäluokan.
 
Armeijoiden merkitystä on turha kiistää. Ne pitävät yllä voimankäyttöön perustuvaa poliittista tilannetta sekä maan päällä että myös avaruudessa, jonne tietyt sotilasmahdit ovat jo siirtäneet kalustoaan. Armeijoiden lakkauttaminen ei ole realismia kovinkaan monessa valtiossa; pelkästään 21 maailman valtiota ovat armeijattomia tai vain vähäisen aseellisen voiman maita. Nämä valtiot ovat Costa Rican ja Vatikaanivaltion tapaisia pieniä maita.

Pohjoismaissa yksikään puolue ei kannata armeijan lopettamista, ja esimerkiksi Ruotsissa vasemmistopuolue kuuluttaa tietenkin sosialistisuuttaan mutta ei pasifistisuutta. Tuo puolue, joka mielellään puhuu yhteiskunnan muuttamisesta, on jo poistetun yleisen asevelvollisuuden kannalla. Myöskään kristillisdemokraatit eivät ole pasifistisen rauhan puolue, jos joku nyt niin kuvitteli; kristinuskon suhde rauhaan maan päällä on epäselvä, ks. Matteus 5:21-25 ja 10: 34-36. Todettakoon sekin, että yksikään tuntemani suomalainen tai ruotsalainen poliitikko ei ole kertaakaan puhunut myönteisesti aseettomasta eli ns. siviilivastarinnasta, vaikka tämä toimintamuoto on monta kertaa osoittanut voimansa. Esimerkiksi Baltian maat vapautuivat Neuvostoliiton miehityksestä sen avulla ja Serbian Slobodan Milosevic kukistui niin ikään siviilivastarinnan keinoin ns. Otpor-liikkeen toimesta.

 
 Mutta onko toisenlainen maailma mahdollinen, semmoinen jossa emme turvaisi "rauhantilaa" armeijoiden avulla? Maailma jossa emme uhkailisi toisiamme kättä pidemmällä tai, biokemiallisista aseista puheen ollen, kättä pienemmällä. Maailma jossa miljardeja ei tuhlattaisi asevarusteluun. Vaikuttaa siltä, että enemmistö meistä ei usko sellaiseen maailmaan. Malliesimerkki on Ruotsi: se on elänyt yli 200 vuotta rauhantilassa, mutta on aseteollisuuden ja aseviennin kärkimaita suhteessa väkilukuunsa. Rauhanomaiset olot eivät ole siis suinkaan vähentäneet vaan vahvistaneet ruotsalaisten uskoa asevoimin ylläpidettävään rauhaan. 

Minun olisi paljon parempi elää maailmassa, josta aseellinen jännitys puuttuisi. Toivoa tällaisesta maailmasta on turha asettaa mihinkään uskonlahkoon tai hyvää tarkoittaviin maailmanparantajiin, ei edes pelkästään meihin pasifisteihin. Toivo on asetettava yksinkertaisesti vain meihin ihmisiin. Me pystymme paljoon, hyvässä ja pahassa. Suotakoon, että hyvät voimat, the better angels of our nature, kuten presidentti Lincoln asian ilmaisi, pääsisivät voitolle niin, että armeijat lakkautettaisiin. Mutta miten se käytännössä kävisi päinsä? 

Armeijoiden lakkauttamisen sijasta on realistisempaa puhua väkivallan käyttämisen vähentämisestä ja sen korvaamisesta rauhanomaisilla keinoilla kuten diplomatialla, demokratiaa vahvistamalla, eri kansallisuutta edustavien ihmisten yhteistyöllä jne. Ihmiskunta kehittyy vääjäämättä siihen suuntaan, että olemme yhä riippuvaisempia toisistamme.Keskinäinen riippuvaisuus, jossa on kyse omasta ja läheisten hyvinvoinnista, saattaa muuttaa kehityksen suunnan juuriaan myöten, vähentää radikaalisti fyysisten ja psyykkisten voimakeinojen käyttöä. Esimerkiksi ebola-virusta vastaan taistellessa kahinointi vaikkapa vain Krimin tapaisten maa-alueiden valtaamiseksi ehkä vähenee.

                                                       -- x --

PS. Kirjoitettuani edellä olevan tekstin luin Venäjän asevoimien komentajan, kenraali Nikolai Makarovin parin vuoden takaisen puheen suomalaiselle kuulijakunnalle. Se uhkui Venäjän voimaa: tuo suuri maa antaa nyt ohjeita reunavaltioilleen kuten Suomelle. Onko meidän taivuttava niihin? 

Ehkä tuommoisiin puheisiin olisi vastattava esittämällä toisenlainen toimintatapa, agenda. Se perustuu siihen yksinkertaiseen näkeymykseen, että enemmän kuin armeijoita ja niiden tukemista tarvitsemme YYA:ta eli ystävyyttä, yhteistyötä ja avun antamista sitä tarvitseville. Meidän on haudattava roomalaisilta peritty ajattelutapa, se joka tiivistyy sanontaan Si vis pacem, para bellum - Jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan. Sitä korvaamaan ehdotan ilmausta Si vis pacem, para mentes eli Jos haluat rauhaa, valmistele ihmisten mieliä siihen.

Edellä esittämiini ajatuksiin voi toki esittää kosolti vastaväitteitä. Mielenkiintoisin niistä on Ian Morrisilta lukemani. Hän väittää, että sodat eivät ole olleet ihmiskunnalle suinkaan pahaksi vaan päinvastoin hyväksi. Kehitys monilla elämän aloilla on mennyt eteenpäin sotien ansiosta: valtakunnat ovat vakiintuneet ja voimistuneet, tekninen edistys on saanut vauhtia, hyvinvointi on levinnyt aina vain laajemmalle. Voit lukea tämän historiallisiin faktoihin perustuvan teoksen arvion tästä:
http://www.sivispacem.net/2014/07/book-review-ian-morriss-war-what-is-it-good-for/#more.

Minua Ian Morris ei tietenkään vakuuta, koska emme tiedä, millaiseksi maailma olisi muuttunut ilman sotia. Mutta tämä ei ole järin vahva vasta-argumentti, vaan minun pohdittava asiaa edelleen. Minusta tuntuu kamalalta ajatella, että sankarihautausmaat olisivat ihmiskunnan kehityksen symboleja. Ian Morris ja minä olemme vastakkaisilla puolilla näkökantoinemme. Mutta nämä vastakkaiset näkemykset eivät johda riitaan ja keskustelun ajautumiseen umpikujaan vaan asioiden syvempään ymmärtämiseen, mikä on yksi eläinlajimme homo sapiensin tuntomerkkejä. Totuus johon pyrimme, tulee esille ymmärtämisen prosessissa, ei lauseissa joihin uskomme. 

Lisäys: Kari Naskinen on ystävällisesti ja oivaltavasti viitannut edellä olevaan blogiini omassa Mustaa valkoisella-sivustossaan http://naskinen.blogspot.se/ Kiitän häntä tästä. Puhtia puuhiimme, riemua rintaamme!