Näkymätön matkalaukku

Kun muuttaa maasta toiseen, mitä siinä muuttaa muuta kuin elämän välttämättömyydet: vaaatteet joita pitää yllään ja tavarat joita tarvitsee? Fyysinen, sosiaalinen, työ- ja kulutus­ympäristö vaihtuvat toisenlaisiksi, mutta mitä muuta muuttokuormaan mahtuu kuin vaatteita ja tavaroita?

Kun asetuin vaimoni ja lapsemme kanssa asumaan Ruotsin Örebrohon, meidän oli tavarat purettuamme opittava suunnistamaan siellä eri paikkoihin. Missä oli lähin ruoka­kauppa? Mistä hankittiin "person- nummer" eli henkilötunnus eli miten tähän yhteiskuntaan kirjoit- tauduttiin? Miten pääsisin työpaikkaani polkupyörällä, jonka olin tuonut Suomesta mukanani? Meidän lapsemme oli vielä vauva, ja meidän täytyi saada selville, missä oli lähin lastenneuvola. Hakeuduimme toki myös paikalliseen Suomi-seuraan. Löysimme tien sinne­kin. Vapaa-aikoina kävelimme kaupungilla ja muodostimme mieleemme kartan Örebrosta. 

Noin aloimme sopeutua uuteen maahan. Junamatkalla olimme saaneet apua yhdeltä matkustajalta lastenvaunujen nostamisessa. Hän puhui suomea. Älysin, että me olimme Ruotsiin muuttaessamme lisänneet siellä jo asuvien kymmenien tuhansien suomalaisten määrää kolmella hengellä. Mikään suuri harppaus muutto ei ollut: olimme perillä lähdön jälkeisenä päivänä ja osasimme lukea Tukholman sataman kilvet ja kertoa taksimiehelle, että halusimme päästä rautatieasemalle, til jäärnveeks stashuunen. 

Asia, jota en ollut ajatellut kovinkaan paljon ennen muuttoa, koski sitä, mistä käytän ilmausta "näkymätön matkalaukku". Vasta vähitellen minulle nimittäin valkeni, mikä merkitys on sillä, että olen syntynyt tietyssä paikassa, kasvanut siellä ja saanut oman sijani sen sosiaalisesta verkostosta. Kyse ei itse asiassa ollut edes yhdestä paikasta, vaan monista paikoista, jotka muodostivat kokonaisuuden samaan tapaan kuin sisäkkäin asetettavat venäläiset babushkanuket.

Kävin kansakoulun Helsingin Töölössä, joka oli siis lähiympäristöni. Laajempi ympäristöni oli koko Suomi: minulle opetettiin kansakoulussa suurin piirtein samoja asioita kuin muille ikäisilleni lapsille muualla Suomessa. Kannoin mukanani Suomessa saamaani kansalaiskasvatusta, joka koski valtavaa määrää asioita alkaen siitä, miten ajorata piti ylittää, siihen, mitä virsiä koulun aamuhartaudessa laulettiin. Kun muutin Ruotsiin, otin mukaani kaiken tuon. Se oli näkymätön matkalaukkuni täynnä kaikenlaisia mieleeni painu­neita ja mieleeni iskostettuja asioita. Osaan yhä kansakoulussa oppimani liikennelaulun: "Muista aina liikenteessä, monta vaaraa ompi eessä..."

On aivan luonnollista, että kun tapaan muita ihmisiä, paljastan siinä yhteydessä, mikä olen ihmisiäni. Niin käy, vaikka en sitä aina haluaisi- kaan. Paljastumiseen ei välttämättä tarvita muuta kuin se, että avaan suuni ja sanon muutaman sanan ruotsia. Puhekaimani huomaavat, että en kuulu ruotsinruotsalaisten joukkoon, mikä melko usein johtaa siihen, että he katsovat toisiinsa, juttelevat keskenään kiinnittämättä sen enempää huomiota minuun, läsnäolevaan ei-ruotsalaiseen.(*) En siis kanna mukanani vain sitä, minkä tiedän omakseni kuten suomen kieltä ja suomalaisia kertomuksia sodista, Nokian ihmeestä, mäkihyppääjistä, for- mulaykkösvoitoista yms. vaan myös sitä, josta en välttämättä ole kovin tietoinen, nimittäin ei-ruotsalaisuuden leimaa.

Ruotsin radion suomenkielinen toimitus Sisuradio käynnisti syksyllä 2013 hankkeen "Våga finska". Hanke sai alkunsa siitä, että yksi toimittaja, Ramin Farzi, halusi tietää, miten muut suomentaitoiset käyttävät suomea vai käyttävätkö he sitä. Jos eivät käytä, mistä se johtuu? (Lisää tietoa vågafinska-hankkeesta saat tästä.)

Minä jäin ihmettelemään ilmausta "våga (prata) finska". Miksi pitäisi uskaltaa puhua tätä kieltä? Eikö ilmaus sinänsä kieli alemmuudentuntoisuudesta, jossa suomenkielisyys koetaan stigmana, poltin- tai häpeänmerkkinä, kuten ruotsinsuomalainen tutkija Maija Savolainen kutsui ilmiötä jo 80-luvulla? Nyt kootaan rohkeutta ja ponnistetaan eroon siitä suomalaisuudesta, joka oli poltinmerkki.

Suomalaisuus näkyy ja kuuluu nykyään Ruotsissa, eikä vain sen takia, että maiden asevoimat lisäävät yhteistyötään. Esimerkiksi K-rauta kertoo muhkein mainoksin Göte­borgissa käynnistyvästä suomalaisesta talvialeesta (Finska Vinterrean): Ett byggvaruhus av det rätta virket. Siis Suomesta tulee aitoa tavaraa. Siellä ei pehmoilla (ruotsinsuomeksi: flummata) sen enempää julkiviestimien kohisuttamissa koulujen Pisa- mittelöissä kuin rautakaupoissakaan. Suomalaisuus vahvistaa kauppojen ja koulujen brändiä. 

Kuten K-rauta ja Pisa-koululaiset, me ruotsinsuomalaiset olemme myös Suomesta tai ainakin meidän sukujuuremme ovat siellä. Suurempi tai pienempi osa näkymättömän matkalaukkumme sisällöstä on täyttynyt suomalaisista aineksista. Saamme Suomesta valon, jonka paisteessa voimme koota rohkeutta. 
Ruotsin teeveen päivittäisissä suomenkielisissä uutisissa oli lyhyt uutispala tytöstä, joka kerää urheilutarvikkeita lähetettäväksi Afrikkaan. Hän on saanut tempaukseensa mukaan monta ihmistä. Hänen haastattelunsa tapahtui ruotsiksi, ja minä ihmettelin, miksi häntä haastateltiin juuri näissä uutisissa. Asia selvisi, kun toimittaja kääntyi hänen vaarinsa puoleen. Tämä selitti suomeksi olevansa ylpeä lapsenlapsestaan: italialaiselta isältään hän on perinyt innostuksen jalkapalloiluun ja suomalaiselta äidiltään sisun. Kiintoisaa oli, että vaarin sisu-sanaa teeveen kielenkääntäjä ei kääntänyt.

Miksi tuo sisukas nuori ihminen ei puhunut suomea? Ainakaan kouluopetuksesta se ei voinut johtua, sillä Ruotsin kouluissa annetaan opetusta kymmenissä äidinkielissä. (Lisää tietoa äidinkielten määrästä ja suosiosta saat tästä.) Tosiasia on, että eri syistä johtuen Suomesta tulleet kymmenet tuhannet henkilöt ovat onnistuneet aika huonosti siirtämään suomen taitonsa lapsilleen. Näin suomalaiset ovat ruotsalaistuessaan myös yhä enenevässä määrin ruotsinkielistyneet. Nyt kieltämme elvytetään, ja voimme vain toivoa, että elvytys johtaa vähin erin aktiiviin monikielisyyteen, jossa suomella on oma sijansa. (Elvytyksestä kerrotaan tässä.) 

Toisessa teeveeohjelmassa oli koolla viiden hengen ryhmä. Yksi heistä oli englantilainen ja muut ruotsalaisia tai norjalaisia. Engelsmanni kertoi näille ensikosketuk­sestaan ruotsalaisuuteen: kun hän oli ollut kylässä uuden tuttavansa luona, hänet oli viety illan aluksi "penisnäyttelyyn", kuten hän asian ilmaisi. Hän oli säikähtänyt ruotsalaista tapaa hoitaa henkilökohtaista hygieniaa "soonassa" eli siis saunassa. Engelsmannin puhekaimat hymähtelivät huvittuneina hänen reaktiolleen: ruotsalaisuudella on monta yllättävää puolta.

Muutossa kuljettamani näkymättömän matkalaukun sisältö muuttuu vuosien myötä. Asuinmaani ottaa ehkä vähin erin haltuunsa sen, mitä olen kantanut siinä mukanani sauno­misineen ja sisuineen, ja esittelee sen omanaan jo muutenkin melko vaikuttavassa kulttuuri- ja kielivarantojensa kirjossa. (Tästä saat tietoa Ruotsin monikulttuurisuu­desta.)

Olisinko voinut jättää Suomeen jotain siitä muuttotavarasta, jonka otin mukaani? Näkymätöntä matkalaukkuani en olisi pystynyt jättämään entiseen kotimaahani, koska suuri osa sen sisällöstä alkoi paljastua minulle vasta, kun jouduin kosketuksiin Ruotsin ja ruotsa­laisten kanssa. En siis täysin tiennyt, mitä kannoin mukanani näkymättömässä matkalaukus­sani.

En pääse siitä eroon. Toisaalta, miksi minun pitäisikään yrittää irti siitä? Olen täyttä­nyt näkymätöntä matkalaukkuani tiedolla ja kokemuksilla koko elämäni ajan ja pitkälti sen varassa olen pysynyt tiellä. Oppi ei ole kaatanut minua ojaan. 

Minun ei pidä kuitenkaan luulla, että hankkimani tieto ja kokemus yksin riittäisivät, kun kohtaan uusia tilanteita. Tieto vanhentuu ja monet kovatkin kokemukset menettävät merkityksensä. On opittava sekä hylkäämään vanhaa että omaksumaan uutta. Suomalainen sananlasku Opin sauna, autuas aina sisältää suuren viisauden. Sen saunan löylyissä näky­mätön matkalaukkuni viihtyy.

Ruotsinsuomalaisten ajatuksia suomalaisuudesta on tietenkin tutkittu koko lailla. Yksi mielenkiintoisimpia tutkimuksia on Lotta Weckströmin väitöskirja, jonka esittelyn löydät tästä.

Blogin aiheisiin liittyviä kuvia:

Maasta muutetaan tavarat mukana

Mitä Venäjä olisi ilman babushkojaan?

Kielellisiä huomautuksia:
(*) "Puhekaima" tarkoittaa tässä samaa kuin "puhekumppani" tai "keskustelukumppani". Yleiskielessähän "kaimalla" on vain merkitys 'henkilö, jolla on sama (etu)nimi'. Suomen murteissa esiintyy sana "suunkaima", joka tarkoittaa 'puhekumppania'. Kehitin sen pohjalta puhekaima-sanani. "Kaima" on vanha balttilainen laina, ks. esim. liettuan kielen "kaimýnas" 'saman kylän asukas, naapuri'. Suomen kielen kansanomainen verbi "kaimata" tarkoittaa 'saattamista' ja 'saattelemista', mikä viittaa siihen, että kaima-sanaa on käytetty aiemmin nykyistä laajemmassa merkityksessä.
Käytän ilmausta "ei-ruotsalainen", joka ei tarkoita samaa kuin 'epäruotsalainen'. Ei-ruotsalainen on henkilö, joka ilman mitään arvolatausta ei ole ruotsalainen. Epäruotsalaisuutta taas voi esiintyä sekä ruotsalaisilla että ei-ruotsalaisilla. Semmoiseksi voi lukea vaikkapa sen, että teitittelee muita ihmisiä. Olen siis sinut sekä marketin kassan että Ruotsin pääministerin kanssa.