Halifaxin pamaus ja Suomi

Tiistai, joulukuun kuudes 1917

The Halifax Explosion occurred near Halifax, Nova Scotia, Canada, on the morning of December 6, 1917. SS Mont-Blanc, a French cargo ship fully loaded with wartime explosives, collided with the Norwegian vessel SS Imo. Approximately twenty minutes later, a fire on board the French ship ignited her explosive cargo, causing a cataclysmic explosion that devastated the Richmond District of Halifax. Approximately 2,000 people were killed by debris, fires, and collapsed buildings, and it is estimated that nearly 9,000 others were injured. The blast was the largest man-made explosion prior to the development of nuclear weapons, with an equivalent force of roughly 2.9 kilotons of TNT. In a meeting of the Royal Society of Canada in May 1918, Professor Howard L. Bronson estimated the blast at some 2400 metric tons of high explosive.

Internetissä on monta lähdettä, joissa kerrotaan kaameasta Halifaxin räjähdyksestä Kanadassa tiistaina, joulukuun kuudentena 1917. Siinä täydessä ammuslastissa ollut ranskalainen SS Mont-Blanc törmäsi norjalaiseen SS Imo-alukseen. Seuranneessa räjähdyksessä kuoli noin 2000 ihmistä ja vahingoittui lähes 9000 muuta ihmistä. Kyseessä oli suurin ihmisen aikaansama räjähdys ennen atomipommia.

Halifaxin pamaus

Suomessa ei muistella Halifaxin pamausta 6.12.1917, vaan siellä juhlitaan tuona päivänä maan itsenäisyyttä. Siis samoihin aikoihin, kun Halifaxissa tapahtui hirvittävä onnettomuus, Suomen eduskunnassa käytiin keskustelua maan valtiollisesta asemasta. Näin Internet-lähteessä selostetaan Suomen tapahtumia:

P.E. Svinhufvudin johtama senaatti antoi 4.12.1917 eduskunnalle tasavaltaisen hallitusmuotoesityksen. Esitystä jättäessään senaatti esitti eduskunnalle Suomen itsenäisyyttä koskevan tiedoksiannon, joka julkaistiin Suomen Kansalle osoitettuna senaatin itsenäisyysjulistuksena.
Kaksi päivää myöhemmin eduskunta päätti hyväksyä äänin 100 – 88 hallituksen esitykseen sisältyvän periaatteen, jonka mukaan Suomi oli oleva riippumaton tasavalta. Voittaneen porvarillisen puolen esitys merkitsi yksipuolista tahdonilmaisua, jossa toimeenpanovalta jätettiin senaatille. Hävinneen ehdotuksen mukaan ”riippumattomuus olisi tullut toteuttaa Venäjän kanssa aikaansaatavalla sopimuksella”.

Ehkä olisi ollut parempi, jos äänet olisivat jakautuneet jälkimmäisen vaihtoehdon eduksi. Hyvät idänsuhteet olisivat olleet tärkeitä Suomelle jo alusta lähtien. Porvarillinen puoli suhtautui tähän näkökohtaan varsinkin maailmansotien välisenä aikana turmiollisen kielteisesti. 

Mesimarja: mehukasta suomalaisuutta. Kuva Pekka Helo.

Professori Matti Klinge toteaa Suomi-myyttiä käsittelevässä kirjoituksessaan (*): "Suomen kansan enemmistö ei ollut pyrkinyt valtiolliseen suvereeniuteen, ja valtion johto viivytteli syksyllä 1917 itsenäisyyden julistamista perin pitkään. Vaikka Svinhufvud kuinka oli aikaisemmin uhitellut Keisaria vastaan, hän oli kovin varovainen, kun tuli kysymys lopullisesta eroamisesta Venäjästä. Viimein Saksan piti patistaa Suomen Senaattia julistamaan Suomi itsenäiseksi valtioksi. 
Suomesta tuli siis itsenäinen siten, että venäläiset tekivät kaksi vallankumousta ja Saksa sitten vaati Suomea julistautumaan itsenäiseksi, jotta Saksa voisi tunnustaa Suomen ja ottaa maan suojelukseensa."
Suomalaiset käyttivät saksalaisten ohjastamina hyväkseen poliittista tilannetta, mihin liittyy J.K.Paasikiven toteamus: "Itsenäisyyden julistaminen 1917 oli suhteellisesti helppo ja luonnollinen asia. Venäjä oli maahanlyöty, voimaton. Lenin oli vallassa: Me emme voineet tunnustaa Leniniä suuriruhtinaaksi. Itsenäisyydelle ei silloin ollut muita vaikeuksia, kuin mitä oman maan kommunistit aikaansai - sisällissota, jonka Mannerheim selvitti."
Nähdäkseni Paasikivi uskollisena porvarilliselle aatetaustalleen kuittaa sisällissodan tragedian vastenmielisen kepeästi. (Ks. tästä tietoa tragedian laajuudesta.) Muissa suhteissa hänen lausumansa valottaa mielenkiintoisella tavalla tilannetta sen ajan näkökulmasta käsin.
(*) ks. Matti Klinge: Mesimarja myytti Mannerheim. Helsinki: Otava. 1994. S. 20 - 21.

Crescendo, vuoden 1918 kansalaissodan uhrien muistomerkki Helsingissä.
Kuvanveistäjä Taisto Martiskainen, valokuva Htm.