14.10.12

Olisipa minulla aina rohkeutta!

Menin katsomaan jalkapallo-ottelua Göteborgin IFK:n ja Djurgården IF:n välillä kahden asianharrastajan kanssa. Ottelusta tuli jännittävä: molemmissa joukkueissa oli pelaajia, jotka peippailivat pallolla mestarillisesti. Jokunen heistä osui sillä maaliinkin. Yleisö hurrasi, ja minä hihkuin mukana.


IFK johtaa Djurgårdenia vastaan 6-0! Hip ja hurraa!
Äkkiä huomasin, että katsojat olivat jakaantuneet kahteen ryhmään, jotka istuivat erillään toisistaan. Kun IFK eteni, sen kannattajat alkoivat huutaa kurkku suorana, mutta kun Djurgården sai pallon, repesivät heikäläisten äänivarat ja IFK:laiset olivat hiljaa. Minä hurrasin kummallekin joukkueelle, kunnes seuralaiseni sanoivat, että herätin kiusallista huomiota ympärillämme. Koska en halunnut nolata kelpo kumppaneitani, tavoilleni uskottomana pidin itseni aisoissa. Jätin tykkänään hihkumatta.

Olin hiljattain pari päivää kestäneessä tieteellisessä seminaarissa. Illalla viinilasin ääressä päädyin keskustelemaan politiikasta yhden alallaan tunnustusta hankkineen tutkijan kanssa. Ehkä päivän aivoja rasittaneesta ohjelmasta johtui, että hän sen enempää erittelemättä alkoi kiivaasti arvostella USA:n toimia 60- ja 70-luvulla ja puolustaa tuonaikaista Neuvostoliittoa. Tuntui kuin olisin palannut ajassa kauas  taaksepäin. Olin silloin nuori aikuinen, ja minusta molemmissa suurvalloissa oli paljon arvostelemisen sijaa. Ne esiintyivät imperialistisesti ja asettivat ydinasevarustelussaan koko ihmiskunnan tulevaisuuden vaakalaudalle. 
Nyrkit pystyssä - ja välillä savessakin
Noina etäisiltä tuntuvina aikoina olisin halunnut Suomen, silloisen kotimaani, siirtyvän sosialismiin, koska kuvittelin, että se takaisi ihmisten välisen kaikinpuolisen tasa-arvoisuuden. Mutta toki luin ja koetin ottaa selvää siitä, miten asiat olivat Neuvostoliitossa, sosialismiin jo siirtyneessä maassa. Kun sitten esitin aatetovereilleni tietojani tuon suuren maan vankileireistä ja muista kielteisistä puolista, en päässyt joukkoon mukaan. Minut leimattiin "idealistiksi" ja "pikkuporvariksi". 
Suuri ja mahtava se oli satelliitteineen kaikkineen
 

Miksi emme uskalla tarkistaa hellimiämme ajatuksia ja tuntemuksia? Miksi haluamme olla niin kovin oikeassa? Miksi emme uskalla epäillä ideoittemme paikkansapitävyyttä? Entäpä jos vastapuoleni osuu lähemmäksi totuutta tai, Yrjö Kalliselta oppimaani ilmausta käyttäen, on totuudellisempi? Kutsun tätä tarkistavaa asennetta "itseään epäileväksi jälkiajatukseksi". Omien ajatusten tarkistaminen on kriittistä ajattelua, jota meidän kaikkien tulisi harjoittaa. 
Eikö sitten ole koskaan paikallaan ottaa kantaa, asettua puolustamaan tai vastustamaan tiettyjä ideoita? Eikö milloinkaan ole oikein liittyä puolueeseen tai muuhun ryhmittymään, jos tuntee, että tiettyihin asioihin täytyy saada korjaus? 

En kuulu politiikkaa halveksuviin tai vähätteleviin ihmisiin, sillä kysehän on "poliksen" eli yhteisten asioiden hoitamisesta. Ja siitä olemme, luojan kiitos, monesti eri mieltä."Luojan kiitos". Niin, erimielisyydessä on avoimeen demokratiaan perustuvan toiminnan voima.

En puhu tässä poliittista tai muuta, ajatuksiin ja tunteisiin vetoavaa toimintaa vastaan tai sen puolesta. Puhun itsekriittisen ajattelun tärkeydestä, siitä, että itseihailuun vajoamatta katsoisimme peiliin silloin, kun olemme joutuneet jonkin oikealta tuntuvan poliittisen tai muun mieltä kiihdyttävän ajatuksen tai tuntemuksen valtaan.

Itsekritiikki ei heikennä niitä näkemyksiä, jotka ovat kannattamisen arvoisia, vaan päinvastoin, se vahvistaa tärkeinä pitämiemme asioiden hoitamista. 

Toivon, että minulla olisi aina rohkeutta noudattaa "itseään epäilevää jälkiajatusta" ja välttyä joutumasta hurmokseen, johon "meidän joukkueemme" pontevat potkijat tai "minun puolueeni" loistavat ideat minua toisinaan houkuttelevat. Toki otan kantaa, kun puhe on yhteisistä asioista. En elä norsunluutornissa, vaan ihmisenä ihmisten joukossa.

Bulat Okudzhavan Molitva - Rukous:

Venäjäksi Karkea kirjainnus Suomeksi
Пока Земля еще веpтится,
Пока еще яpок свет,
Господи, дай же ты каждому
Чего у него нет.
Мудpому дай голову,
Тpусливому дай коня,
Дай счастливому денег
И не забудь пpо меня
Poka zemlja ishche vjertitsa,
poka eshche jarok svet,
Gospodi, daj zhe ty kazhdomu
chevo u njevo njet.
Mudromu daj golovu,
truslivomu daj konja,
daj schastlivomu denjek
i nje zabudj pro menja
Niin kauan kuin maa vielä pyörii,
niin kauan kuin kirkasta valoa vielä on,
Herra, anna jokaiselle
mitä häneltä puuttuu.
Viisaalle anna hyvä pää,
arkajalalle anna hevonen,
anna onnelliselle rahaa
äläkä unohda minuakaan.


Kirjailija itse:


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit mielihyvin kommentoida blogejani. Du kan gärna lämna kommentarer på mina bloggar. You are welcome to comment on my blogs. Bonvolu, skribu notojn pri miaj blogoj.