10.1.09

Hasta la victoria siempre

Amanda Peralta on kuollut.

Kuka hän oli? Amanda oli Argentiinasta Ruotsiin tullut poliittinen pakolainen, Göteborgin yliopiston aatehistorian opettaja, Nestor Verdinellin Compañera ja minun hyvä ystäväni.

Maailman vapaamielisimmässä maassa Ruotsissa on meihin maahanmuuttajiin vihamielisesti suhtautuvia ihmisiä, rasisteja. Ja rasismi johti 80-luvulla meihin kohdistuneisiin väkivallantekoihin. Järjestin Amandan kanssa tällaisten tapahtumien takia solidaarisuuskonsertin Göteborgin yliopistossa, jossa ruotsinsuomalainen yhtye piti huolen musiikista ja jossa Amandan ja minun lisäkseni yksi Upsalan yliopiston opettaja puhui mieleenpainuvasti maamme synkästä, rasistisesta menneisyydestä. Tähän sisältyy mm. rotuhygienian tutkimus Upsalassa.

Keskustelin Amandan kanssa aina tavatessamme ja surukseni huomasin, että hänen terveytensä alkoi viimeisinä vuosina kovasti heiketä. Amanda edusti niitä ajatuksia ja tuntemuksia, jotka ovat minullekin kalliita ja jotka tiivistän sanoihin Vapaus, Veljeys ja Tasa-arvoisuus. Vapaus ympäristön tuhoon johtavan kapitalismin kahleista. Veljeys eli ihmisten välinen solidaarisuus ja ihmisoikeuksien ehdoton kunnioittaminen. Tasa-arvoisuus joka tarkoittaa ihmisten taloudellista, sosiaalista, poliittista ja koulutuksellista yhdenvertaisuutta.

Onko tuo vain vasemmistolaista idealismia? Ovatko Amandan, Nestorin ja minun tapaiset ihmiset vain joutavia haihattelijoita? Kun katson ympärilleni, huomaan että asun lähes kaikin tavoin hyvin hoidetussa maassa. Onnellinen tai jotakuinkin onnellinen elämä on siis luotavissa, kuten pohjoismaat ja ehkä muutamat muutkin maapallomme maat osoittavat. Kun seuraan uutisia, huomaan, että asun maailmassa, jossa ihmisten vapautta rajoitetaan hirvittävällä tavalla, jossa veljeyden henkeä poljetaan raa'asti ja jossa tasa-arvoisuus on kaukainen haave.

Parempi maailma on mahdollinen.

La lucha continua, taistelu jatkuu, hasta la victoria siempre, aina voittoon saakka.

Amanda, gracias por su amistad, gracias a la vida.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit mielihyvin kommentoida blogejani. Du kan gärna lämna kommentarer på mina bloggar. You are welcome to comment on my blogs. Bonvolu, skribu notojn pri miaj blogoj.