Stephen Hawkins: Elämme planeettamme vaarallisinta aikaa

Lähde This is the most dangerous time for our planet, The Guardian 1.12.2016
Kirjoittaja: Stephen Hawkins
Suomennos: Kaarlo Voionmaa

Cambridgessa asuvana teoreettisen fysiikan tutkijana olen elänyt äärettömän etuoikeutetussa kuplassa. Cambridge on epätavallinen kaupunki, jonka keskus on yksi maailman johtavista yliopistoista. Kaupungin sisällä tieteellinen yhteisö, johon pääsin mukaan parikymmenvuotiaana, muodostaa vielä pienemmän piirin.

            Ja tuon tieteellisen yhteisön sisällä pieni joukko kansainvälisiä teoreettisen fysiikan tutkijoita, joiden kanssa olen viettänyt työelämäni, saattaisi toisinaan tuntea houkutusta pitää itseään kärkiryhmänä. Tämän lisäksi kirjojeni tuoman kuuluisuuden ja sairauteni aiheuttaman eristyneisyyden takia tunnen aivan kuin norsunluutornini kasvaisi yhä vain korkeammaksi.
           Niinpä äskeinen ilmiselvä eliittien hylkiminen sekä Amerikassa että Britanniassa on tähdätty yhtä paljon minua kuin ketä muuta kohtaan tahansa. Mitä sitten ajattelemmekin Britannian äänestäjäkunnan päätöksestä hylätä Euroopan unioni ja Donald Trumpin pääsystä Amerikan seuraavaksi presidentiksi äänestäjien avulla, kommentaattorit ovat epäilyksettä sillä kannalla, että se oli vihanpurkaus kansalta, joka tunsi, että johtajat ovat sen hylänneet. Se oli, ja jokainen tuntuu hyväksyvän tämän, teko, jolla unohdettu kansa puhui ja huomasi ääntensä hylkäävän asiantuntijoiden ja eliitin neuvot ja ohjeet kaikkialla.
           Minä en ole poikkeus sääntöön. Varoitin ennen äänestystä, että Brexit saattaisi vahingoittaa tieteellistä tutkimusta Britanniassa, että ääni eroamisen puolesta olisi askel taaksepäin, mutta valitsijakunta – tai ainakin riittävän merkittävä osa siitä – ei ottanut minua huomioon yhtään sen enempää kuin ketään poliittista johtajaa, ay-henkilöä, taiteilijaa, tiedemiestä, liikemiestä tai julkkistakaan, jotka kaikki antoivat saman huomiotta jätetyn neuvon maan muulle väestölle.
           Paljon tärkeämpää kuin noiden kahden äänestäjäkunnan valinnat, on nyt se, miten eliitit reagoivat. Olisiko meidän omasta puolestamme hylättävä äänestysten tulokset karkean populismin purkauksina, jotka eivät pystyneet ottamaan huomioon faktoja, ja yritettävä kiertää tai rajoittaa valintoja, joita ne edustavat? Väittäisin että tämä olisi hirveä virhe.
           Ne huolet, jotka vaikuttivat äänestämiseen ja jotka koskevat globalisoitumisen taloudellisia seurauksia ja kiihtyvää teknologista muutosta, ovat ilman muuta ymmärrettäviä. Tehtaiden automatisointi on jo hävittänyt perinteisen tuotannon työpaikkoja, ja tekoälyn käytön laajentuminen todennäköisesti lisää työpaikkojen häviämistä osuen keskiluokan ytimeen niin, että vain eniten hoitoa, luovuutta ja valvontaa edellyttävät työt säilyvät.
           Tämä puolestaan kiihdyttää paraikaa laajentuvaa taloudellista eriarvoisuutta kaikkialla maailmassa. Internet ja ne toimintaedellytykset, jotka se avaa, mahdollistavat sen, että hyvin pieni ryhmä yksilöitä pystyy tekemään valtavia voittoja työllistämällä vain pienen joukon ihmisiä. Tämä on väistämätöntä, se on edistystä, mutta myös sosiaalisesti tuhoisaa.
           Meidän täytyy laittaa tämä finanssiromahduksen yhteyteen, joka opetti ihmisille, että erittäin harvat finanssialalla toimivat yksilöt voivat kasvattaa voittojaanja että loput meistä allekirjoittavat heidän menestyksensä ja hyväksyvät laskun, kun heidän ahneutensa johtaa meitä harhaan. Elämme näin ollen maailmassa, jossa taloudellinen eriarvoisuus laajenee eikä vähene, jossa monet ihmiset saavat nähdä, että ei vain heidän elintasonsa vaan myös heidän kykynsä hankkia elantonsa häviää. Näin ollen ei ole mikään ihme, että he etsivät uutta jakoa, jota Trumpin ja Brexitin ilmaantuminen ehkä edustaa. 
           On myös niin, että yksi Internetin ja somen globaalisen leviämisen seuraus on se, että eriarvoisuuden räikeä luonne näkyy nyt paljon selvemmin kuin ennen. Olen kokenut mahdollisuuden käyttää viestintäteknologiaa vapauttavana ja myönteisenä asiana. Ilman sitä en olisi pystynyt työskentelemään näinä monina kuluneina vuosina.

           Mutta tuo mahdollisuus merkitsee myös sitä, että rikkaiden elämä maailman vauraimmissa osissa on tuskallisen ilmeistä kelle tahansa, olkoon vaikka kuinka köyhä, jolla on käytössään kännykkä. Ja koska nyt on enemmän ihmisiä, joilla on kännykkä, kuin niitä, joiden saatavilla on puhdasta vettä Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, tämä merkitsee lyhyesti sanottuna sitä, että tuskin kukaan yhä ahtaammaksi käyvällä planeetallamme pystyy karttamaan tuota eriarvoisuutta.
         Edellä sanotun seuraukset on helppo nähdä: köyhä väki muuttaa maalta kaupunkeihin, slummeihin, toivon ajamina. Ja usein käy sitten niin, että havaitessaan, ettei Instagram nirvana ole sieltä saatavilla, he etsivät sitä meren takaa liittyen yhä suurempaan, parempaa elämää etsivien elintasomuuttajien joukkoon. Nämä muuttajat asettavat puolestaan uusia vaatimuksia niiden maiden infrastruktuurille ja talouselämälle, joihin he saapuvat heikentäen suvaitsevaisuutta ja ruokkien poliittista populismia yhä vain lisää.
           Minusta todella huolestuttava puoli tässä on se, että nyt enemmän kuin koskaan historiamme aikana lajimme täytyy tehdä yhteistyötä. Meillä on edessämme pelottavat ympäristöhaasteet: ilmastonmuutos, ruuan tuotanto, liikakansoitus, muiden eläinlajien joukkotuho, kulkutaudit, merten happamoituminen.
           Yhdessä nuo asiat muistuttavat siitä, että elämme ihmiskunnan kehityksen vaarallisimpia hetkiä. Käytössämme on teknologia, jolla voimme tuhota asumamme planeetan, mutta toistaiseksi emme ole kehittäneet kykyä paeta sitä uhkaa. Ehkä muutaman sadan vuoden kuluttua perustamme yhdyskuntia tähtien keskuuteen, mutta juuri nyt meillä on vain yksi planeetta ja meidän on toimittava yhdessä sen suojelemiseksi.
          Sen tehdäksemme meidän on murrettava muureja kansakuntien sisältä ja niiden väliltä eikä rakennettava niitä lisää. Jos päätämme tehdä niin, maailman johtajien on tunnustettava, että he ovat pettäneet ja pettävät enemmistöä. Varantojen keskittyessä enenevässä määrin harvojen käsiin, meidän on pakko oppia jakamaan niitä paljon enemmän kuin tällä hetkellä tapahtuu.

 
           Ei vain työpaikkojen vaan kokonaisten teollisuuden alojen hävitessä meidän täytyy auttaa ihmisiä kouluttautumaan uudelleen uutta maailmaa varten ja tukea heitä taloudellisesti, kun he tekevät niin. Jos yhteiskunnat ja niiden kansantalous eivät selviä nykyisen tasoisista muuttajamääristä, meidän täytyy tehdä enemmän rohkaistaksemme globaalia kehitystä, sillä se on ainoa keino, jolla miljoonat muuttajat saadaan suostutelluksi hakemaan tulevaisuutta kotimaassaan.