4.6.15

Eesti mälestusi... Viron muisteloita

Olen käynyt aika monta kertaa Virossa, ensimmäisen matkan sinne tein 70-luvun alussa. Minulla on näiltä retkiltä virolaisia ystäviä. Kun elettiin neuvostoaikaa, pohdin, oli­vatko virolaiset tyytyväisiä neuvostojärjestelmään? Riistettiinkö heitä taloudellisesti vai oltiinko maassa luomassa sosialistista kansankotia? Saivatko he vapaasti käyttää oma kieltään ja harrastaa omaa kulttuuriaan? Köyhemmältä siellä ainakin näytti 70-luvulla kuin koti-Suomessa. Venäjää kuuli kaikkialla, ja venäläiset tullimiehet päästi­vät minut myös maahan. 
     Virolaisten kanssa tulin hyvin toimeen osaksi sen takia, että puhuin ainakin auttavasti viroa - olin oppinut sitä isältäni, joka kertoi oppineensa sitä sodan aikana toimiessaan Suomen armeijan yhdysupseerina Tallinnassa. Pidin viron kielestä ja eritoten vironkielisistä lauluista, eikä minua ihmetyttänyt, kun kuulin heidän laulujuhlistaan, niiden pitkästä perinteestä ja niiden suuresta merkityksestä virolaisten kansallistunteelle.
Laulun into ja taito säilyy polvesta polveen
      Rupesin kirjeenvaihtoon Tallinnassa tapaamani Einar Krautin kanssa, joka toimi oppaana sille suomenopiskelijoiden ryhmälle, johon kuuluin. Olimme tulleet Helsingistä Tallinaan harjoittelemaan viroa, joka kuului suomen kielen opinto-ohjelmaan. Einar ja minä olemme säilyttäneet yhteyden ihan viimevuosiin saakka eli yli 40 vuoden ajan. Hän kirjoittaa minulle viroksi minä vastaan suomeksi. Kieleen ja kulttuuriin liittyvät asiat kiinnostavat meitä molempia. 
     Nyt vuosikymmenten mentyä, kun kirjeily on harventunut ja kiinnos­tuksen kohteetkin osaksi muuttuneet, katson kotini kirjahyllyä. Olen aika ällikällä. Huomaan, että Einar on vuosien kuluessa lähettänyt minulle vironkielistä kirjallisuutta lähes roppakaupalla. Minä taas, vähissä varoissa elänyt opiskelija, en saanut lähete­tyksi juuri mitään. Hän on tainnut saada minulta vain kaksi kirjaa: väitöskirjani ja esseekokoelmani "Kielenpilkkeitä".
        Suhteeni Einarilta saamiini kirjoihin vaihtelee: toiset eivät ole sytyttäneet, toiset taas ovat vaikuttaneet minuun voimakkaasti. Jälkimmäisiin kuuluu Friedebert Tuglasin (1886 - 1971) Väike Illimar. 
"Ühe lapsepõlve lugu
Väike Illimar, kirjeldan sind nõnda, nagu mäletan minevikust ja nagu näen nüüd... Palju sinust on minus kadunud ja palju uut juurde tulnud... Kuid meil polnudki valida, tuli aga vananeda, tahtsime seda või mitte... "
Ei liene kumma, että annoimme pojallemme nimen Illimar. 
Mietin, miksi Einar lähetteli minulle kirjoja niin anteliaasti, ja päädyin siihen, että kirjat olivat halpoja Neuvosto-Virossa, kun taas Suomessa kustannusyhtiöt vetivät kirjoistaan kunnon, lukutoukkia harmittavan hinnan. 
    Toinen ja ehkä pääsyy oli se, että kirjat loivat pohjaa yhteydenpidolle. Olemme olleet kaikkina vuosina kiinnostuneita samoista aiheista kuten kielen oppimisesta, fonetiikasta ja ääntämyksestä sekä tietenkin viron ja suomen suhteista.
       Ja kun syiden keksiminen on minun, lingvistin, ammattitauteja, kolmas syy, joka juolahti mieleeni, oli se, että Einar halusi saada minut koukkuun, kiinnostumaan virolaisuudesta, olemaan sen lähettiläs. 
   Olivatko virolaiset kielellisesti ja kulttuurisesti ahtaalla neuvostoaikana? Ainakin minusta näytti siltä. Vaikutti siltä, että venäjän kieli oli työntämässä viroa pääkielen paikal­ta Virossa, mikä ei luultavasti surettanut internatsionaaleihin ideoihin uskovia kommunisteja. Mutta tilanteeseen vaikuttivat muutkin kuin vain suoranaiset poliittiset syyt: venäjän­kielisten osuus maan väestöstä oli huikeasti kasvanut sen jälkeen, kun maasta oli tullut Neuvosto-Viro.
 
En voi kehua olleeni mikään toimelias virolaisuuden lähettiläs, mutta koukussa olen pysynyt: Viron kirjallisuus on vahva sekä tekijöiltään, aiheistoltaan, syvyydeltään että laajudeltaan. Joskus sydämessäni todella värähtää, kun luen vironkielistä kirjalli­suutta. Mielikirjailijoistani Friedebert Tuglas kuuluu etummaisiin. Sielussani soi, kun luen Tuglasin "Muuttuvaa sateenkarta", viroksi "Muutlik vikerkaar". Mikä viattoman rakastumisen väkevä tunnelma onkaan tässä unen katkelmassa "Toden ja mielikuvi­tuksen päiväkirjasta":

"Tõe ja kujutluse päevik.

Uni, kui olin väga noor:
Nurm oli täis tulipunaseid lillesid. Kuni palgeni ulatusid need mulle. Ma läksin, väikeste kätega läbi lillemetsa enesele teed tehes, kõrgeid varsi paremale ja vasakule painutades.
         Äkki seisis mu ees noor naine mustas looris. Mu silmad jäid kinni ta silmadesse. Ma peatusin ja unustasin painutada kõrgeid varsi paremale ning vasakule.
        Oi, kui kaunid olid ta silmad: siidised, meelitavad, magusad! Nagu õrna tuld valasid nad minusse, hääletut igatsust, sõnatut kutset. Otsekui oleks ta paitanud mu pead ja võtnud kinni lapsekäest.
          Ma tundsin, nagu oleks mind hetkeks maa pealt üles tõstetud, ja mu süda täitus kirjeldamatust joovastusest, pääsmine, õhunemise, hääbumise üliõnnest. Ma ärkasin ja nägin kuu hõbedast valgust toas. Siis tõusin ma põlvili ning sosistasin: "Tule, kaunite silmadega naine, tule, tule!" 
       
       Kun kävin Neuvosto-Virossa, tutustuin sattumalta myös Andres Ehin -nimiseen kirjailijaan, runoilijaan ja kielenkääntäjään. En muista, mistä puhuimme Tallinnan katuja kävellessämme. Ehkä kielen kääntämisestä, ehkä viron ja suomen kielen eroista. Hän piti viroa suomea rikkaampana kielenä. Totta kai. Saattaa olla, että puhuimme hänen juuri ilmestyneestä runoteoksestaan "Uks lagendikul". Muistan että hän kerran huomautti, että meitä varjostettiin kadulla kulkiessamme. Se tuntui hyvin epämiellyttävältä; eikö "saballa" eli "hännällämme" ollut parempaa tekemistä? Mur­heekseni huomasin äskettäin, että aika on jättänyt Andresista; hän kuoli 71 vuoden ikäisenä vuonna 2011. Hänen elämäntyönsä oli monella saralla merkittävä, etenkin kun ajattelee aikaa, jota silloin elettiin.
     Tässä ei ole tarkoitukseni ruveta esittelemään Viron kirjallisuutta, vaan vain kuvata riemuani siitä, että olen päässyt tutustumaan siihen edes jonkin verran ja paljolti ystä­väni Einarin avulla. Intellektuaaliselta kannalta minua ovat kiehtoneet Jaan Kaplinskin kirjoitukset. Einar lähetti Kaplinskin esseekokoelman "Poliitika ja antipoliitikka" 90-luvun alussa, mikä tuntui hyvältä: virolaisten hengenviljely ei ollut rusentunut neuvostovallan alle, vaan se on kukoistanut sekä neuvostoaikana että sen jälkeen. Mieltäni piristi myös Kaplinskin ja Johannes Salmisen kirjeen­vaihdon "Vita nätter och svarta" julkaiseminen 2002.
            Runoilija Jaan Tätten (1964-) minimalistiset runot, jotka Einar lähetti minulle sekä cd:nä että kirjana, puhuttelevat minua. Hänen ja Marko Matveren yhteiset laulu­esitykset viihdyttävät letkeydellään. Jotkin Tätten runoista ovat tarkkoja ja leikkisiä:

Ojalaul

Vesi ojakeses vaikselt vuliseb / Ojapahasessa vesi hiljaa pulisee
Ta endal laulu laulab, laulab uniselt / Se laulahtelee itsekseen,
laulaa unisesti
Ta vahtu tekitab, on külm / Se vaahtoa saa aikaan, on kylmä
Ta päikest peegeldab, on külm / Se päivykäistä peilaa, on kylmä

Opiskelin suomen kieltä Helsingin yliopistossa 60-luvun lopussa, ja opinnointiin kuului viron alkeiskurssi. Opettajamme Eeva Niinivaara (1901 - 2000) kertoi meille kevään korvalla 1968, että Viron huomattavimpiin runoilijoihin kuuluva Marie Under täyttää 85 vuotta maaliskuun 27:ntenä. Hän ehdotti, että onnittelisimme Underia kirjoittamalle tälle tervehdyksen. Ryhdyin tuumasta toimeen. Tässä ainoa viron kielellä kirjoittamani runo - kykyni eivät ole riittäneet viron kielen laajempaan taiteelliseen viljelyyn:
Marie Under (1883 - 1980) 
Marie Underile, Eesti suurele luuletajale tema 85-sünnipäeva auks:
Vanake on kõige targem
luuletaja näeb sügavaimalt
elu voolul sõuab
võitleja inimene
Hmmm. No juu, tuskin minulla on pääsyä Eesti Parnassole, mutta toivon, että Marie Under ilahtui. Hänen runonsa ovat ilahduttaneet minua.
            Kun viimeksi tapasin Einarin Tallinnassa, oli vuosi 2010 ja kesäkuun 30. päivä. Olin lähtenyt sinne Helsingistä kahden tyttäreni kanssa. He halusivat nähdä, millaista on Viron "pealinnassa" ja kuka se ystävä oikein on, jonka kanssa isä kirjoittelee. Einar lupasi toimia oppaanamme tyttärensä Kadi-Annin kanssa, joka oli saman ikäinen kuin minun vanhempi tyttäreni. Kadi-Ann puhuu isänsä tavoin erittäin hyvää suomea.
            Kiersimme Einarin ja Kadi-Annin johdolla Tallinnan vanhassa kaupungissa Toompealla ja Raatihuoneentorilla. Tyttäreni näkivät niitä paikkoja, joissa minä olin liikkunut nuoruudessani tutustuessani tähän vanhaan hansa­kaupunkiin. Kadi-Ann antoi lapsilleni lahjaksi viron kielen oppikirjan "Saame tutavaks!". Ja se oikeastaan on asian ydin: virolaisten ja suomalaisten keskinäinen ystävyys sen kautta, että "saamme tuttaviksi", tutustumme siihen, mitä meillä on tarjota toisillemme. Kanssakäymistä on nykyään toki paljon, mutta sitä ei ole koskaan liikaa. Meillä suomalaisilla on paljon opittavaa Virosta ja virolaisilta, sen olen kokenut, kun olen tutustunut heihin ja heidän kulttuuriinsa. 


Kuinka Virosta tuli oikea Viro eli Kuidas Eestist sai õige Eesti. 
Kas tällaista tarinaa liikkuu, mene tiedä sen todenperäisyyttä 
(lähde: http://miksike.ee/documents/main/)
Räägitakse, et vanal hallil ajal olnud Eesti lame ja tasane nagu pannkook. Ei mäekünkakest, ei järvesilmakest. Ja mine tea, mis sellest maast niiviisi saanud olekski, kui mitte Kalev poleks valitsejaks hakanud. Õnnelikult elas ta siin oma naise Lindaga. Nende peres sirgus ka kolm poega. Pole midagi imestada, et lesk Kalevi surma järel nõnda palju leinas, et pisaratest terve Ülemiste järve tekitas.

Kadunukese hauakääbas pole aga miski muu kui Tallinna Toompea. Selle kivihunniku tassis Linda suurest kurvastusest kalmule kokku. Viimane kivi, mis sülest pisaratejärve veeres, on seal samuti tänini näha.

Olen kirjoittanut myös nämä Viro-aiheiset blogit:
30.01.2015  Ote Viron vaikeasta historiasta 
http://urbanfinne.blogspot.se/2015/01/ote-viron-vaikeasta-historiasta.html
27.03.2009  Sirje syntyi junassa
http://urbanfinne.blogspot.se/2009/03/sirje-syntyi-junassa.html   
07.07.2009  Arkaadia teel
http://urbanfinne.blogspot.se/2009_03_07_archive.html  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit mielihyvin kommentoida blogejani. Du kan gärna lämna kommentarer på mina bloggar. You are welcome to comment on my blogs. Bonvolu, skribu notojn pri miaj blogoj.