Toukokuun yhdeksäs on tärkeä päivä: se on vanhimman siskoni syntymäpäivä ja se päivä jona Venäjällä juhlitaan toisen maailmansodan päättymistä ja Euroopassa Eurooppa-päivää. Göteborgs Postenin suosikkikolumnistini Svetlana Aleksievitj kirjoitti eilen sodan epämiellyttävistä totuuksista ja lähinnä siitä kamppauksesta, joka käytiin Rzjevin luona. Miljoonan verran ihmishenkiä kuoli siinä ilman, että rintamalinja liikkui oikeastaan mihinkään suuntaan.
Kolumni sai minut ajattelemaan muita toiseen maailmansotaan liittyviä totuuksia kuten Neuvostoliiton ja Natsi-Saksan yhteistoimintaa Molotovin ja Ribbentropin tekemän sopimuksen puitteissa. Suomi joutui Neuvostoliiton etupiiriin monen muun reunavaltion tavoin, ja puna-armeija yritti valloittaa Suomen.
Tässä ei ole tarpeen selostaa talvisodan kulkua, koska siitä on riittämiin tietoa sekä Internetissä että kirjallisuudessa. Ehkä pari ajatusta voisi kuitenkin omistaa sille itsekkäälle kansallismielisyydelle, joka nyt vallitsee Venäjällä ja jonka tueksi se on valtavasti lisäämässä sotilaallista voimaansa. Sillä on esimerkiksi käytössään ydinkärkiraketteja, jotka yltävät paljon pitemmälle kuin usalaisten vastaavat sotakalut. Lännen lehdissä kerrotaan, että Venäjällä isänmaallisesta sodasta on puhuttava vain venäläisten suuria panoksia arvostavaan sävyyn. Puna-armeijan toiminnan jalojen tavoitteiden epäileminen ei tule kuuloon, saati että armeijan toimintaa toisen maailmansodan aikana saisi asettaa kyseenalaiseksi.
Ehkä tuo kuva pitää paikkansa tai sitten ei. En ole ehtinyt seurata Venäjällä käytävää keskustelua, joten en esitä siitä omaa mielipidettäni. Tänä voiton päivänä ajattelen vain mieli murheisena sitä, että emme ilmeisestikään kulje kohti rauhanomaista maailmaa, josta Berliinin muurin taannoinen sortuminen antoi toiveita, vaan kohti jotakin muuta, pimeämpää. Ehkä on hyvä, että meillä on Eurooppa-päivä, vaikka mikään onnellisen tulevaisuuden vankka tae se ei olekaan.
6.5.09
"Äidit vain nuo toivossa väkevät..."
Äitien päivää vietetään toukokuun viimeisenä sunnuntaina Ruotsissa, toukokuun toisena Suomessa, USA:ssa, Tanskassa ja Saksassa sekä lisäksi muina toukokuun pyhinä muissa maissa. Päivää alettiin juhlia ensinnä USA:n Philadelphiassa 1908. Encyclopaedia Britannican mukaan äitiys on ollut palvonnan kohde jo pitkään: antiikin Kreikassa ja Roomassa oli äitikullalle omistettu äitikultti, ja semmoinen tunnettiin laajalti myös lähi-idässä.
Niinpä onkin sitten sydäntäsärkevää lukea Maailman äitien tila-järjestön raporttia 2008, jossa verrataan äitien ja lasten hyvinvointia 146 maassa. Minulle, finn-fanille, on tärkeää, miten Suomi pärjää vertailussa. Ruotsi johtaa tilastoa, Suomi on sentään seitsemäntenä ja Niger on viimeisenä, sijalla 146. USA:n rankkaus pistää silmään: maailman vaurain kapitalistivaltio on sijalla 27. Mutta olennaista on tietenkin se, että rikkaiden hyvinvointivaltioiden ja köyhien maiden erot ovat niin puistattavan huikeat. Tänäkin vuonna yli miljardi lasta kärsii aliravitsemuksesta kotiplaneetallamme.
Keskimäärin maailmassa menehtyy 1 nainen 21:stä raskauteen liittyviin sairauksiin; lapsista joka kuudes kuolee ennen viidettä ikävuottaan ja joka kolmas on aliravittu. Koulunkäynnin suhteen on niin, että neljää poikaa kohden kolme tyttöä pääsee opintielle.
Ruotsissa lähes jokaiseen synnytykseen osallistuu joku terveyshenkilöstön jäsen, kun taas Nigerissä näin on vain 33 %:ssa synnytyksistä; Afganistanissa ja Tshadissa asiat ovat vielä heikommin: siellä prosenttiluku on 15. Ruotsalaisella naisella on keskimäärin 17 vuoden muodollinen koulutus; naisten elinajanodote on täällä 83 vuotta, ja vain 1 nainen 185:stä menettää lapsensa ennen tämän viidettä ikävuotta.
Nigerissä naisilla on yleensä vain neljän vuoden muodollinen koulutus, 4 % naisista käyttää asianmukaista ehkäisyä (Ruotsissa 72 %) ja joka neljäs lapsi ei näe viidettä syntymäpäiväänsä. Swazimaassa syntynyt tyttö ei elä tarpeeksi kauan viettääkseen 30. syntymäpäiväänsä, kun taas esimerkiksi Japanissa naiset elävät keskimäärin 86-vuotiaaksi. Ja niin edelleen und so weiter and so on och så vidare kaj tiel plu i tak dal'she ja nii edasi.
Yli puolet ihmiskunnasta on lapsia ja naisia. Missä mättää? Me olemme äitiemme lapsia, ja tietenkin tuommoiset vääryydet pitäisi korjata meidän kaikkien tulevaisuuden vuoksi. Jos lapset ja äidit voivat huonosti, me kaikki voimme ennemmin tai myöhemmin huonosti.
Mielemme herkistyy, kun luemme tai kuulemme semmoisia runoja kuin tämän Lauri Viidan runon, jonka hän kirjoitti Alfhild-äidilleen:
"Äidit vain, nuo toivossa väkevät / Jumalan näkevät.
Heille on annettu voima ja valta / kohota unessa pilvien alta / ja katsella korkeammalta// ... "
En ajattele ruveta muuttamaan maailmaa, siihen resurssini ja aikani eivät riitä. Koetan vain omalta kohdaltani tukea sen muuttamista meille kaikille kelvollisemmaksi paikaksi. Haluan että mahdollisimman monet äidit saattaisivat sanoa (jälleen Lauri Viidan sanoin):
- Oi kuinka on ihana elää / ja tuutia lastenlapsiaan / ja kertoa kauniita uniaan!/ Niin suuri on Jumalan taivas ja maa / oi lapseni, rakastakaa!
Tuliko teillä tippa silmään kuten minulla?
Niinpä onkin sitten sydäntäsärkevää lukea Maailman äitien tila-järjestön raporttia 2008, jossa verrataan äitien ja lasten hyvinvointia 146 maassa. Minulle, finn-fanille, on tärkeää, miten Suomi pärjää vertailussa. Ruotsi johtaa tilastoa, Suomi on sentään seitsemäntenä ja Niger on viimeisenä, sijalla 146. USA:n rankkaus pistää silmään: maailman vaurain kapitalistivaltio on sijalla 27. Mutta olennaista on tietenkin se, että rikkaiden hyvinvointivaltioiden ja köyhien maiden erot ovat niin puistattavan huikeat. Tänäkin vuonna yli miljardi lasta kärsii aliravitsemuksesta kotiplaneetallamme.
Keskimäärin maailmassa menehtyy 1 nainen 21:stä raskauteen liittyviin sairauksiin; lapsista joka kuudes kuolee ennen viidettä ikävuottaan ja joka kolmas on aliravittu. Koulunkäynnin suhteen on niin, että neljää poikaa kohden kolme tyttöä pääsee opintielle.
Ruotsissa lähes jokaiseen synnytykseen osallistuu joku terveyshenkilöstön jäsen, kun taas Nigerissä näin on vain 33 %:ssa synnytyksistä; Afganistanissa ja Tshadissa asiat ovat vielä heikommin: siellä prosenttiluku on 15. Ruotsalaisella naisella on keskimäärin 17 vuoden muodollinen koulutus; naisten elinajanodote on täällä 83 vuotta, ja vain 1 nainen 185:stä menettää lapsensa ennen tämän viidettä ikävuotta.
Nigerissä naisilla on yleensä vain neljän vuoden muodollinen koulutus, 4 % naisista käyttää asianmukaista ehkäisyä (Ruotsissa 72 %) ja joka neljäs lapsi ei näe viidettä syntymäpäiväänsä. Swazimaassa syntynyt tyttö ei elä tarpeeksi kauan viettääkseen 30. syntymäpäiväänsä, kun taas esimerkiksi Japanissa naiset elävät keskimäärin 86-vuotiaaksi. Ja niin edelleen und so weiter and so on och så vidare kaj tiel plu i tak dal'she ja nii edasi.
Yli puolet ihmiskunnasta on lapsia ja naisia. Missä mättää? Me olemme äitiemme lapsia, ja tietenkin tuommoiset vääryydet pitäisi korjata meidän kaikkien tulevaisuuden vuoksi. Jos lapset ja äidit voivat huonosti, me kaikki voimme ennemmin tai myöhemmin huonosti.
Mielemme herkistyy, kun luemme tai kuulemme semmoisia runoja kuin tämän Lauri Viidan runon, jonka hän kirjoitti Alfhild-äidilleen:
"Äidit vain, nuo toivossa väkevät / Jumalan näkevät.
Heille on annettu voima ja valta / kohota unessa pilvien alta / ja katsella korkeammalta// ... "
En ajattele ruveta muuttamaan maailmaa, siihen resurssini ja aikani eivät riitä. Koetan vain omalta kohdaltani tukea sen muuttamista meille kaikille kelvollisemmaksi paikaksi. Haluan että mahdollisimman monet äidit saattaisivat sanoa (jälleen Lauri Viidan sanoin):
- Oi kuinka on ihana elää / ja tuutia lastenlapsiaan / ja kertoa kauniita uniaan!/ Niin suuri on Jumalan taivas ja maa / oi lapseni, rakastakaa!
Tuliko teillä tippa silmään kuten minulla?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)