“Kansan emännän keittokirja” - osa suomen kielen historiaa

Laadittu 21.10.2020

Keittokirjasta, sen tekijästä ja kielestä

Tässä pilkkeessä¹ pohdin suomen kielen muuttumista lyhyen tekstin avulla. Virikkeen tähän työhön sain anopiltani, josta syväksi murheekseni aika on jo jättänyt. Hän oli maailman paras anoppi, hyvä ihminen, joka paljon muun ohessa teki mainiota ruokaa. Kun äskettäin kävin anoppilassani, löysin hänen jäämistöstään teoksen KANSAN EMÄNNÄN KEITTOKIRJA. Sen on laatinut Alma Forstén², se on A5-kokoa, siinä on 253 sivua ja sen painovuosi on 1926. Anoppini kappale on kirjan kymmenes painos.

Käyn läpi teoksen Johdanto-luvusta poimimiani esimerkkejä, mutta kirjan yleisluonne on paikallaan kertoa jo tässä. Alma Forstén toteaa heti kirjan kannessa isoin kirjaimin näin: [Kirja on] “SOVITETTU KÄYTETTÄVÄKSI MYÖSKIN YKSINKER­TAISISSA RUUANLAITTOKURSSEISSA KANSAN NAISILLE”. Keittokirjan ilmei­nen päätavoite on siis se, että Forstén pyrkii valistamaan eritoten naisia ruoanlaittoon liittyvistä asioista. Johdanto-luvussa Alma Forstén puhuu ravinnosta näin:

“Ruuan arvo ei riipu sen paljou­desta, sen rasvaisuudesta t.m.s. vaan sen ravintokyvystä. Ravinnon tulee sekä pitää ruumiin lämpöä tasapainossa että myös korvata työn vaikuttamaa elimien kulumista. Ja sen vuoksi täytyy ruuassamme olla kaikkia niitä kemiallisia aineita, joita tavataan ruumiin elimissä ja nesteissä, ja erikseen sellaisia aineita, jotka ovat soveliaita ruumiin polttoaineiksi.”

Yllä olevassa tekstiotteessa ei nähdäkseni ole suomen kielioppisääntöjä rikkovia ilmauksia. Huomauttamista kaivannevat kuitenkin muoto “ruuan”, joka nykyään kirjoitetaan tavallisesti asussa “ruoan”³, ja lyhenne “t.m.s.”, joka uudemmassa kirjakielessä merkitään muodossa “tms.”. Lisäksi voi todeta, että elin-sanan monikon genetiivi on useimmiten elinten eikä elimien^4..

Jos tekstiote kieliopillisesti onkin nykyisen yleiskielen mukaista, sen tietyt ilmaukset vaikuttavat merkitykseltään hivenen oudoilta. Näitä ovat seuraavien esimerkkien kursivoidut kohdat:

(1) “Ruuan arvo [riippuu] ... sen ravintokyvystä.”, (2) “Ravinnon tulee … korvata työn vaikuttamaa elimien kulumista.”, (3) “… kemiallisia aineita joita tavataan ruumiin elimissä …”., (4) “… aineita, jotka ovat soveliaita ruumiin polttoaineiksi.” Ennen kuin käsittelen kursivoituja ilmauksia, totean ruumis-sanan käytöstä, että elävästä ruumiista käytetään nykysuomessa ruumiin sijasta useammin keho-sanaa.⁵ (Ks. esimerkkejä (3) ja (4).)

Ensimmäisessä esimerkissä esiintyy sana ravintokyky. Hain sitä Internetistä, ja muutamassa lauseessa sitä oli käytettykin, mutta ne olivat kielellisesti liian huonoja tähän tekstiin lainattaviksi. Ravintokykyä ei ole otettu vuonna 1970 julkaistuun Nykysuomen sanakirjaan (lyh. NSK) eikä vuonna 1996 ilmestyneeseen Suomen kielen perussanakirjaankaan. Huomattakoon, että Forsténin ruuanlaittokirja on olemassa myös ruotsiksi (ks. alaviite 1), ja saattaa olla, että hän on käyttänyt ravintokykyä jonkin ruotsinkielisen sanan vastineena. Minulla ei ole ruotsinnosta käsillä, mutta kyseessä saattaa olla ruotsin 'ravitsevaisuutta' tarkoittava näringsvärde-sana.⁶

Kakkosesimerkissä kohdistan huomioni vaikuttaa-verbiin. Itse käyttäisin sen sijasta verbiä aiheuttaa tai aikaansaada eli sanoisin näin:”Ravinnon tulee korvata työn aikaansaamaa elinten kulumista.” Toki on muitakin tapoja ilmaista kyseinen asia, kuten esimerkiksi tällä tavoin:”Ravinnon tulee korvata työstä johtuva elinten kuluminen.” Lisäksi voisi täsmentää väitettä, jonka mukaan ravinnon avulla pystytään puuttumaan elinten kulumiseen. Esimerkiksi olisi hyvä tietää, kelpaako kaikenlainen ruoka kulumisen hoitamiseen vai pitääkö ruoan olla aivan tietynlaista.

Kolmannen esimerkin tulkitseminen on hivenen hankalaa. Siinä Forstén sanoo, että kemiallisia aineita tavataan ruumiin elimissä. Tapaaminen on minusta sen verran aktiivinen ja usein sosiaalinen tapahtuma, että tässä kohdin olisin käyttänyt neutraalimpaa esiintyä- tai olla-verbiä ja kirjoittanut, että kemiallisia aineita esiintyy tai on ihmisen elimistössä. Korjausintoani vähensi kuitenkin Duodecim-yhdistyksen Terveyskirjastosta löytämäni esimerkki ”Paikallisessa ihon sklerodermassa ei tavata sisäelinmuutoksia.”⁷ Ehkä Duodecim vetää tässä semanttisessa kiistassa pitemmän korren, eli suostun siihen, että kyseisiä aineita voidaan sanoa tavattavan ruumiin sisäelimissä.

Neljännen esimerkin kohdalla minua epäilytti polttoaine-sanan käyttäminen ihmisen elimistössä kulkeutuvasta ruuasta. Epäilyni haihtui, kun tutkin eri lähteitä. Nykysuomen sanakirjaa selatessani vastaani tuli ruoka-sanan kohdalla esi­merkki: “Ruoka on ihmisruumiin p:tta” eli tämän lähteen mukaan ruoka toimii kehomme polttoaineena.

Esimerkkejä siitä, että Alma Forstén kirjoittaisi nykysuomesta kieliopillisesti ja/tai semanttisesti poikkeavaa suomen kieltä, löytyy edellä käsiteltyjen lisäksi muitakin. Täydennän tähän asti antamaani kuvaa keittokirjan suomesta tarkastelemalla vielä muutamia muitakin esimerkkejä teoksen Johdanto-luvusta. Numeroin esimerkit edellisten jatkoksi, mutta kommentoin niitä heti perään:

(5) “[Ravintoaineita] on etupäässä eläinten ja kalain lihassa”. Kommentti (Kom.): kalain on kala-sanan vanhentunut monikon genetiivimuoto. Isossa suomen kieliopissa (ISK) tosin kerrotaan, että “[tämä] muototyyppi esiintyy tavallisimmin yhdyssanojen määriteosana, esim. vanhempainryhmä ...” (ISK, s. 112).

(6) “... hiilihydraatti⁸, yleinen nimi sokurille ja tärkkelysaineille ...” Kom.: NSK:ssa sokuri-hokusanan kohdalla lukee “s. vanh. kans. sokeri” eli sana on vanhentunut ja kansanomainen substantiivi, jonka sijasta nykyään käytetään sanaa sokeri. (Ks. NSK, S–Ö, s. 247). SKP:an sokuria ei ole otettu mukaan.

(7) “Sitä paitsi tarvitsee ihminen muutamia lajeja suoloja ...”. Kom.: Tässä esimerkissä Forstén käyttää käänteistä sanajärjestystä tavalla, joka on, varmaankin osittain ruotsin vaikutuksesta, tyypillinen suomen vanhemmalle kirjakielelle.

(8) “Jos käytetään ainoastaan yksi ruokalaji ateriaan, niin katsokaamme, että se on kokoonpantu monipuolisista ravintoaineista...”. Kom. 1: Pidän esimerkin kieliasua jäykkänä ja sen sisältöä muuttamatta sujuvoittaisin sitä näin:”Jos aterialla tarjotaan vain yksi ruokalaji ...” Korvaan siis käyttää-verbin tarjota-verbillä, joka vastaa paremmin nykykielen ilmaisutapaa kuin Forsténin versio “jos käytetään … ruokalaji ateriaan”. Kom. 2: Verbi katsokaamme ei kaipaa korjausta vaan pelkästään sen huomautuksen, että se on didaktinen keino, jonka avulla tekstin lukijaa houkutellaan mukaan ruoanlaittoasioiden käsittelyyn.

(9) “Ruuan valmistuksella … tarkoitetaan ruoka-aineiden … maukkaaseen muotoon saattamista.” Kom.: Tässä esimerkissä kirjoittaja ilmaisee itsensä hyvin omaperäisesti, jos kohta ehkä hivenen vanhahtavasti. Saattaa-verbi on verraten monimerkityksinen; SKP:ssa tarjotuista merkityksistä lähimmäs puheena olevaa tapausta tulee nähdäkseni tämä:”[A]iheuttaa jnk joutuminen jhk tilaan tai tilanteeseen” (ks. SKP, osa S–Ö, s. 6). Ruoan valmistajan tulee näin ollen saattaa käyttämänsä ruokaaineet (yhteiseen) maukkaaseen muotoon. Todettakoon myös, että saattaa on verraten yleinen verbi; Suomen kielen taajuussanastonssa sen koko aineistoon perustuva sijaluku on 96. Kaunokirjallisten sanojen joukossa sillä on sijaluku 22, eli se on melko tyypillinen siinä tyylilajissa käytetty verbi.

(10) "Jota huolellisemmin … ruoka on valmistettu, sitä helpommin pääsevät ruuansulatusnesteet vaikuttamaan ...”. Kom.: NKS:n osassa A – K rakennetta jota – sitä tai jota – sen selvitetään seikkaperäisesti. Jota on sen mukaan relatiivinen adverbi määrittämässä sivulauseessa olevaa komparatiivia, “johon ylilauseen [= alistavan lauseen] sisällys t. jk. jäsen on syy- t. riippuvaisuussuhteessa”. Kyseistä suhdetta valaistaan NKS:ssa monin esimerkein kuten tällä “Jota vanhempi, sitä viisaampi”. SKP:ssa jota ei saa läheskään yhtä perusteellista käsittelyä, sillä vaikka jota on sen osassa A–K mukana hakusanana, siitä kerrotaan vain tämä:“Jota⁹ [tavallisemmin: mitä, kuta] suurempi, sitä t. sen parempi”. Päättelen näiden tietojen perusteella, että tässä kohdin Forstén todella kirjoittaa nykyhetkestä katsoen vanhahtavaa suomea.

(11) “Ja valmistetun ruuan maku … ei myöskään ole ilman merkitystä ruuan ravintoarvoon nähden.” Kom.: Forstén aloittaa lauseen ja-sanalla, mitä pidän retorisena tyylikeinona. Kursivoimani esimerkki ei ole kielen vastainen, mutta se on mielestäni virallisen tuntuinen, se tekee sanotusta asiasta juhlavan. Esimerkkiä saattaa olla vaikea käsittää. sillä lukija voi ihmetellä, miten ruoan maku muka liittyy ravintoarvoon. Forstén selittää asian näin:”... maukas, miellyttävän näköinen ruoka vaikuttaa kielessä olevien makuhermojen välityksellä kiihoittavaisesti ruuansulatus-nesterauhasiin”. Ruokaa laitettaessa sen maku on siis erittäin tärkeä asia, ja tärkeys korostuu, kun Forstén viljelee vanhahtavia ilmaisukeinoja. Tämä käy esille adjektiivin kiihoittavaisesti käytöstä. Nykykielellä nesterauhasten kiihottuminen ilmaistaisiin ehkä toisin.

Aivan ilmeisesti Alma Forstén oli perehtynyt ruoanlaiton fysikaalisiin seikkoihin, vaikka hänen käyttämänsä termi ruuansulatus-nesterauhanen vaikuttaa kömpelöltä. Sekä NSK:ssa että SKP:ssa käsitellään ruoansulatusta. NKS:ssa hakusanan ruoansulatusauhanen merkityksestä voi lukea tämän selvityksen:”s. ruoansulatuselimistöön kuuluvista rauhasista, jotka erittävät ruoansulatusnestettä”. Päättelen, että Alma Forstén piti itsensä ajan tasalla siitä, mitä ruoanlaiton fysikaalisesta puolesta tiedettiin. Hän seurasi aikaansa eikä pelkästään jatkanut ruoanteon vanhoja perinteitä.

(12) “Yksipuolinen ruoka [voi] vaikuttaa kyllyyden tunnetta.” Kom.: Esimerkissä vaikuttaa-verbin objektina on partitiivissa oleva tunne-sana. Tämä tapa käyttää kyseistä verbiä kerrotaan NSK:ssa mutta ei SKP:ssa. (Vrt. edellä olevaa esimerkkiä (2).) NSK:n S–Ö-osassa käyttöä kuvataan näin:”saada (vaikutukseltaan) aikaan, aiheuttaa” Yhtenä esimerkkinä on lause “Ilmassa oli kuin ukkosen sähköä, joka v:ti [= vaikutti] uteliaisuutta ja mielenjännitystä” (ks. NSK, s. 269). Nykysuomessa vaikuttaa-verbin sijasta käytettäisiin mieluummin esim. herättää-verbiä:”Ukkonen herätti uteliaisuutta.” Teen sen johtopäätöksen, että esimerkki (12) viittaa siihen, että Alma Forsténin suomen kieli oli nykysuomeen verrattuna muutaman vuosikymmenen takaista.

Lopuksi

Olemme edellä nähneet, minkälaista kirjoitettu suomi oli vain muutama vuosikymmen sitten. Kun ottaa huomioon sen ajan, jona tarkastelemani teksti syntyi, on todettava, että sen kirjoittaja Alma Forstén oli hyvin taitava; hän kirjoitti käytännön asioista tavalla, jonka voi lyhyen tarkastelunkin perusteella sanoa sopivan monenlaisiin tilanteisiin eli kuten hän itse toteaa kirjan ensilehdellä “... käytettäväksi myöskin yksinkertaisissa ruuanlaittokursseissa kansan naisille” (ks. tämän kirjoituksen alkulehteä).

Alma Forsténin asema kielemme käytännön elämään pohjautuvassa käytössä oli hyvin tärkeä. Hän oli paljon muun ohessa Marttaliiton keskeinen toimija 1800-luvun loppupuolelta lähtien. Hänen elämäkerrassaan häntä luonnehditaan “Marttaliiton puutarhaneuvonnan ja Emäntälehden äidiksi” (ks. alaviite 2). Ilman hänenlaisiaaan kansallisesti tietoisia ihmisiä suomalaisuus ja suomen kieli eivät olisi kehittyneet sellaisiksi, mitä ne tällä hetkellä ovat: kulttuurimme on laaja-alainen, omaleimainen ja korkeatasoinen ja kielemme taipuisa, rikas ja jatkuvasti kehittyvä.

Suomen kirjakielestä on tehty paljon kielitieteellistä tutkimusta; sen olemusta ja kehitystä käsitellään monissa akateemisissa ja muissa yhteyksissä. Hyvä yleisesitys siitä on Laila Lehikoisen ja Silva Kiurun kirjoittama kirja “Kirjasuomen kehitys” (Helsinki, 1998), jossa on kirjakielemme historian käsittelyn lisäksi eri aikakausilta peräisin olevia tekstinäytteitä sekä kattava kirjallisuusluettelo. Aiheeseen voi tutustua myös Erkki Savolaisen laatiman digitaalisen aineiston avulla; osoite on sokl.uef.fi/aineistot/ Äidinkieli/kirjasuomi.

Ei sanota “Moi moi!!” ihan vielä

Se joka on todella kiinnostunut kielemme kehityksestä ja haluaa tarkastella aihetta nykyajasta lähtien, voi pohtia alla olevien tekstinäytteiden sijaa suomen kielen pitkähkössä historiassa.

“Arjen ruoanlaitossa valttia ovat nopeus, simppelit raaka-aineet ja hyvä maku. Meidän resepteillä kokkaat monipuolista arkiruokaa aikaa säästäen. Arjen kotiruoka valmistuu hyvin puolessa tunnissa. Arkista ruokarulettia helpottaa myös ennakointi – kokkaa ker­ralla isompi annos, josta riittää tulevallekin päivälle. Valmis, vain lämmitystä vaativa ruoka ilahduttaa seuraavan päivän kokkausvuorossa olevaa!”

“Helppo ja nopea liharuoka

Jauhelihasta, nakeista ja makkarasta valmistuu monia herkullisia arkiruokia. Tee perinteistä jauhelihakastiketta perunoiden kanssa tai valmista vaihteeksi Valio AURA® juuston maustamaa versiota. Vai olisiko tänään vuorossa kotiruokien klassikko, Italian pata? Tai jos et voi vastustaa makaronilaatikkoa, kokeile tällä kertaa nopeammin syntyvää makaronimössöä.”

Lähde:https://www.valio.fi/arkiruoka/helppo-ja-nopea-arkiruoka/

Lykkyä tykö!!

1Olen korvannut blogin sanalla pilke, koska blogia on minusta hankala lausua. Käytän pilke-sanaa mm. kirjassani Kielenpilkkeitä – kirjoituksia kielestä ja kielenkäytöstä. (Finn-kirja, 2008.) Myönnän, että pilkkeelle antamani merkitys poikkeaa sen kirjakielisestä merkityksestä. Pilke silmäkulmassa jään odottamaan sen mahdollista juurtumista suomen kieleen. Kerrottakoon myös, että puheena oleva keittokirja on olemassa ruotsiksikin, jossa sen nimike on “Kokbok för allmogehem: lämpad för användning äfven vid enkla matlagnings-kurser”. Edlundska bokhandeln I distr. 1902.

2Alma Forstén eli vuosina 1858 – 1931. Hänen elämästään kerrotaan mm. Internet-osoitteessa: http://www.martta-perinne.fi/henkilot/alma-forsten/index.html

3Ks. Suomen kielen perussanakirjan (lyh. SKP) hakusanaa ruoka SKP:n osassa L – R, s. 676.

4Googlessa 16.10.2020 tekemäni haun mukaan elinten-muotoa on käytetty 2 780 000 ja elimien-muotoa 140 000 kertaa.

5https://fi.wikipedia.org/wiki/Ruumis

6Muita ravintokykyä vastaavia ruotsin sanoja ovat mm. näring 'ravitsemus' ja näringstillförsel 'ravinnon saanti'.

7Duodecimin Terveyskirjasto, www.terveyskirjasto.fi . Aug. 2, 2019. Skleroderma on TEPA-termipankin mukaan ihonkovettumatauti , ks. https://termipankki.fi/tepa/fi/haku/

8Forstén kursivoi esimerkissä olevan hiilihydraatti-sanan.

9SKP:ssa jota merkitään tässä kohdin kirjaimella J.

Tage Danielsson, icke-ofredens diktare - ei-epärauhan runoilija

Hei!

Ystäväni Inger Jonsson joka pitää "Filosofihörnaa" eli "Filosofia-nurkkausta" Angered-etiömme kulttuurikeskuksessa – Göteborgiin pääsee täältä ratikalla noin 40 minuutissa –, lähetti minulle alla olevan Tage Danielssonin (1928–1985) sepittämän runon. Ai että minä hekottelin!! Samalla ihastelin, miten notkea kieli ruotsi on varsinkin semmoisen taitajan kuin Tage Danielssonin käsissä. (Lisätietoa hänestä löytyy vaikkapa Wikipediasta: https://fi.wikipedia.org/wiki/Tage_Danielsson.)

Lås era dörrar! Friden är slut!

Vapenvägrarn har sluppit ut!

Upptrappa kampen mot ickevåldsverkare!

Skaffa poliserna muskelförstärkare!

Tänk om han kommer där, kristen och galen,

och vägrar anfalla folk på Centralen!

Tänk om han gör sej oskyldig till dråp,

orånar gummor och oblåser skåp!

Tänk om han ickevåldför sej på tjejer!

Sätt´en i buren igen, Lennart Geijer!

Mot en sån där kan man inte va snäll.

Somliga måste man sätta i cell.

Humanitet, i princip, är försvarlig,

men denne man är ju samhällsofarlig!

Stoppa den brottsliga galenskapen:

skyldig till oinnehav av vapen!

Sätt honom åter på slangmatsdieten!

Han är en fara för osäkerheten. 

Katkelman suomentelua: 
 

Lås era dörrar! Friden är slut!                         Ovet lukkoon! Rauha  on loppu!

Vapenvägrarn har sluppit ut!                           Aseistakieltäytyjä on    irrallaan!

Upptrappa kampen mot ickevåldsverkare!      Puhtia taistoon väkivallatonta vastaan

Skaffa poliserna muskelförstärkare!                Poliiseille lisää muskelivoimaa

Humanitet,i princip, är försvarlig,                   Humaanisuus on toki ihan hyvä juttu

men denne man är ju                                        mutta tämä mieshän on

samhällsofarlig!                                                yhteiskuntavaaraton!

Stoppa den brottsliga galenskapen:                   Pysäyttäkää  rikollinen hulluus:

skyldig till oinnehav av vapen!                          syyllinen aseenkantamattomuuteen!

Ystävänne
Kaarlo, pasifisti

Ruosu, susu, suomi ja tango

Asun perheeni kanssa kahdessa maassa: Ruotsissa enimmät ajat, mutta kesällä pitkään Suomessa. Perheessäni on neljä aikuista lasta, vaimoni ja minä, ja me puhumme keskenämme suomea vai... puhummeko? 

     Joidenkuiden suomensuomalaisten eli susujen mielestä puheestamme kuulee heti, mistä tulemme. Tulemme ROåtSIsTA, antaakseni kirjainten avulla kuvan puhenuotista, jota meidän väitetään käyttävän.

    Minua harmittaa tuommoinen huomauttelu, vaikka sillä ei varmaankaan haluta meille mitään pahaa siis ei syrjiä meitä, ei olla ilkeitä meille eikä mobata meitä – "mobba", mainio ruotsin kielen sana! 

  Ja kun harmistumiseni kasvaa, rasvaan aivonystyröitäni pohdiskelemalla ja päätän kuunnella tarkkaan, miten susut itse käyttävät omaa suomen-suomeaan. "Soso!" joku saattaa varoittaa:"Älä nyt pistä pahaksesi moisesta herttaisesta huomauttelusta." En, en ota nokkiini, mutta kuuntelen kuitenkin susuja korvat höröllä, kun nyt kerran olen Suomessa nauttimassa sen ihanasta kesästä.

      Tangomarkkinat, onko susumpaa ilmiötä? Radio kovemmalle. Korva tarkkana. Kynä ja paperia käsillä muistiin merkitsemistä varten. Nyt siellä puhutaan raadista, joka valitsee tangokuninkaan ja -kuningattaren. Ja kas, joku arvostelee sen toimintaa näin:"He (siis raati) haluavat pitää päätäntävallan hyppysiä käsissään." Pitää hyppysiä käsissään. Siinäpä mielenkiintoinen sanonta, jota en ole Ruotsissa koskaan kuullut. "Hyppyset". Mitähän se tässä oikein tarkoittaa? Sanakirjan mukaan se tarkoittaa 'sormia'. Päätäntävallalla on siis tämän mukaan sormet. Hankala tulkita tuommoista susua.

      Tangokuningasta haastatellaan, ja radiotoimittaja saa häneltä tällaisen lausunnon:"Kaikki on annettu, mutta paljon on vielä antamatta." Enää kuningas ei siis jaksa, mutta jaksaa kuitenkin. Erinomainen esimerkki susuille – ja ruosuillekin – tyypillisestä sisususta. Pullo on juotu loppuun, mutta otetaan vielä huikka siitä.

   Tangoista susut ja varmaan monet ruosutkin pitävät. Tangomarkkinoiden aikana kuulen radiosta semmoisia laulahduksia kuin "Varjot valkenee kaipuun syleilyyn". Mielestäni tuo on hyvä esimerkki suomen kielen kauneudesta, etenkin kun minulta jää varjoon, mitä laulaja haluaa kertoa tangollaan. Vaikeata asiaa on varmaankin vaikea ilmaista.

    Yksi laulaja kuuluttaa tangossaan:"Mä sinua mietin." Se sana vetoaa minuun. "Mietin." Laulaja ei siis ajattele rakastettuaan, vaan ottaa ja pohtii pohtimasta päästyään rakkautensa kohdetta koko lemmentuskaa purkavan tangonsa ajan.

    Melko pintapuolisen susu-suomen tarkkailun päätuloksen voin tiivistää helposti näin:

Suomessa käytetään suomea ihan hyvin, vaikka usein ei minunlaiseni kuulija aina pysty saamaan selvää, mitä susu oikein tahtoo sanoa. Vastaavanlaista kielen käyttöä tapaa varmaan myös tällä puolen Pohjanlahden, joten soso, enpäs rupea revittelemään, että olisimme yhtään kummoisempia suomen kielen käyttäjiä. Hyvä kun saamme sanotuksi asiamme edes jotenkuten suomeksi.

Hur är det egentligen ställt till med svenska och finska i Finland och i Sverige?

Detta är brev till Göteborgs Postens reporter Håkan Lindgren. Anledningen till varför jag skrev brevet var hans artikel som berörde kulturpolitik i Finland rubriserad som "När nationalisterna tar makten över kulturlivet" (GP, 8 februari 2018). I artikeln står hur sannfinländarna eller det nya partiet "Blå framtid" och framför allt dess ordförande och den nuvarande regeringens kulturminister Sampo Terho tar över i Finlands kulturliv. Då partiet är finsksinnat innebär detta att svenska språkets ställning i landet kommer att försvagas under pressen av den finska nationalismen. Här är min reaktion som jag har skickat till Håkan Lindgren själv och några av mina vänner och bekanta.

 

"Hej!

Hur många människor har vi i Sverige vars första språk är finska och som också använder det? Det vet vi inte. Varför inte? Jo. Det är den svenska lagstiftningen som inte tillåter att ta reda på det. Enligt en gissning utgör de finsktalande i Sverige en grupp på 220 000. Sedan finns det uppskattningar som gör gällande att folk som har finskt påbrå i Sverige är över 700 000 till antal.¹

            Hur kommer det sig att antalet folk med finska rötter är så stort och antalet de som använder finska är så mycket mindre? Jo. Det beror på att trots att finska är ett av de fem nationella minoritetsspråken i landet, så pågår det språkbyte: det är allt färre barn som vill eller kan använda sina föräldrars första språk finska i Sverige.

        Har Göteborgs Posten någon gång haft någon artikel som behandlat finskans besvärliga situation i Sverige? Nej. Men om svenska i Finland skriver GP naturligtvis om. Det ligger närmare på redaktionens hjärta, kan jag tänka mig. Det kallar jag för den svenska språknationalismen.

               Finska språket i Sverige. Jo. Det har alltid funnits även inom det nuvarande Sveriges gränser och inte bara i kungarikets östra del. Det finns över 1400 finska ortnamn i Mellerstasverige efter folk som vandrade från Finland, röjde mark och tegar på denna sida Bottenviken. Och alltid har svenskarna lyckats slå ned finska, detta nybyggarnas och tjänstefolkets språk, på olika sätt.

             Den njugga inställningen mot finska gäller bl.a. vid svenska högskolor. Ett exempel är en professor vid Göteborgs universitet som var med och bidrog till att finskundervisningen upphörde vid detta universitet kring förra sekelskiftet. När jag tog upp frågan med honom för ett antal år sedan sa han:"Jag har blod i händerna." Han alltså erkände att han medvetet hade verkat för att finskundervisningen skulle upphöra. Har GP pratat om finskans läge vid olika svenska högskolor och universitet? Nej. Varför inte?

             Nu kan jag naturligtvis tillägga att det finns positiva saker som har hänt med finska här i landet som t.ex. att finska förvaltningsområden har kommit igång. Vi får se hur de lyckas i sitt arbete att lyfta upp finskans ställning i landet.

             Sedan ett par ord om svenskan i Finland där språket har en lagstiftad ställning. Svenska språket är alltså inte ett minoritetsspråk i landet utan det är "det andra inhemska". Jag vill inte börja prata om politik just nu utan berättar om mina familjeförhållanden resp. språk. Min svärfar är gammal, 88 år, och har alzheimer. Han bor i Helsingfors på ett äldreboende. Han var elektriker - och svenskspråkig. Han har fått all vård på svenska; på äldreboendet går allting på svenska eller finlandssvenska. Jag tycker att det är det minsta finska staten kan göra för en man som alltid har gjort rätt för sig, en drängpojk på en gård nära Helsingfors.

             Min svägerska är finlandssvensk. Hon vill ha all sin post från finska myndigeheter på sitt förstaspråk svenska. Och det får hon. Rätt ska vara rätt. Rätt! Hon vill att myndigheten ska göra rätta språkval. Hon och min bror har två vuxna söner som är helt tvåspråkiga, ursäkta, flerspråkiga i svenska, finska, engelska och... kanske även i ytterligare språk. De har haft sin skolgång på svenska. Svägerskan och brorsan sjunger i svenskspråkiga körer  och går på kurser i svenska studiecirklar. De är medelklass som jag själv medan min svärfar är arbetarklass. Min svärmor som gick bort för tre år sedan var finsktalande. Att vi varvade med finska och svenska var naturligt. Och det har fortsatt: min hustru pratar svenska med hunden medan jag befaller den på finska. Med våra fyra barn är det finska eller sverigefinska som gäller.

            Våra fyra barn, ja, de är vuxna och känner sig sverigefinnar. De pratar tre språk flytande, jo, nå, minstingen kan även italienska. Detta vokalrika språk är lätt att uttala för en som kan finska.

          Det där är min story. Jag är väldigt ledsen att vi inte kan komma längre än till nationalistiskt färgade skyttegravar när det handlar om språk, att vissa svenskar är så nationalistiskt sinnade när det gäller det svenska språket i Finland. Varför tar de inte reda på även andra fakta än de som gäller för gruppen sk. sannfinländare eller "blå-framtidare". Jag hoppas verkligen att framtiden av våra språk, finska och svenska, inte blir blå, gul, vit, röd eller vilken färg det nu än månne vara utan att den blir ljus.

      Att finländarna släpper fram sk. sannfinländare/"blå-framtidare" på viktiga poster är beklagligt, men motståndet mot deras kultur- och språkpolitik finns både bland finländare och sverigefinländare.

       Vi är nordbor. Våra samhällen är världens bästa. Flerspråkighet är inte bra bara för sociala relationer utan även för vår själ och sinne. Vi måste visa vägen mot allt djupare språklig och kulturell tolerans och nyfikenhet.

Ystävällisin terveisin - Med vänlig hälsning,

Kaarlo Voionmaa

1Det finns forskning och debatt kring de frågor som jag  här tar upp. Se referenser nedan.

Jarmo Lainio: The art of societal ambivalence: A retrospective   

      view on Swedish language policies for Finnish in Sweden.    

      Teoksessa: Language policies in Finland and Sweden: 

      Interdisciplinary and multi-sited comparisons, 2014, s.116-144.

Mikael Parkvall: Nordisk och finländsk språkpolitik i ett globalt  

      perspektiv. Teoksessa: Språk i Norden, 2017, s. 82-93.

Mikael Parkvall: Sveriges språk i siffror: vilka språk talas och av 

      hur många. Språkrådets skrifter, 20. Stockholm: Morfem, 2015.

Summing up 2017

Summing up 2017

I wrote ten blogs during the year 2017. Three of them in March, and three in October. In February, April, November and December I only wrote one blog. All blogs but two I wrote in Finnish; one of the English blogs is a summing up of the blogs I made in 2016, and the other is the poem "When I Was One-and-Twenty" by A.E. Housman. My blogs of 2017 got 540 page views from the visitors. The most popular one was "Pysäytä Aurora 17" (Stop the military manoeuvre Aurora 17), that is, a military event carried out in Sweden from week 37 until week 39. This blog got 242 page views. The second most viewed blog was "Pois tieltä risut ja männynkävyt" (Out of my way twigs and pine cones), which picked 151 page views.

          Those who visited my blogs in 2017 were almost exclusively persons who are natives of some of the non-Romanic European countries or U.S.-Americans. I got delighted, when I saw that Ukrainians and at times Russians so diligently read my blogs. As I mentioned above, I mainly use Finnish in my blogs. It is because it is the language I know best.

         As a matter of fact, I prefer Esperanto to English as a world language, but the number of people who know Esperanto is, regrettably, much smaller than the number of those, who have a command of English. 
 

Blog 1 "Kuulumisia Chilestä" (News from Chile). 22.3.2017 / March 22, 2017. Page views: 25. I went to Chile with my son Illimar to celebrate my sister Liisa Flora, who lives there and who turned 70 on Feb. 28. We and four of our closest relatives stayed there for two weeks.

What is Chile like? A dissenting opinion

In the blog, I first let Mr. Olli Herrala from Finland describe his summer holiday in the country. He makes political points that I do not share but think that they should be heeded. "Audiatur et altera pars" (Let the other party also be heard) is a good old principle. He says that the free market economy based on the economic doctrines of Milton Friedman and put into effect by Augusto Pinochet, the one-time dictator of Chile, has brought wealth and well-being to Chileans instead of the communist misery of the 70's. 
         Herrala admits that there is still poverty in Chile, but accusing capitalism or colonialism for it is a cheap pretext. I disagree. Of course, it is free market economy or "capitalism" that has created the enormous gap between the haves and have nots in Chile as well as in many other places. This issue we could discuss much longer, but let's go on.

My personal impressions of Chile and Chileans

There were many things I got fond of in Chile. I was touched by Chileans' use of colours. It was much more varied than the use of colours in Finland or Sweden. Chileans are easy to talk with, although the only language they seem to know is Spanish (and in certain regions of the country, Mapudungu). In Santiago, there are rich districts and poor ones, that is, barrios bajos. There were a lot of fine cars on the streets, whereas buses were for the most part less modern and full of people. The subways, on the other hand, were modern, and  while often very crowded, they were running to the timetable,

       The food was fairly expensive, which surprised me. Obviously, Chile is not a low-cost developing country. I enjoyed climbing up hills of Santiago, even if I got quite exhausted of it. It was very warm, and Illimar had more energy than I did; he was the one who led us up the hills. From their tops we had fantastic views over the city. Often there was smog, because the city is surrounded by high mountains except for the Pacific Ocean.

      We celebrated my sister Liisa Flora or Fluu both between us, the close relatives, and with Fluu's Chilean friends. The highpoint was the fiesta at her home. Many inter­esting people came there; we had good food, and atmosphere was warm and homely. Maija, my eldest sister who has studied Spanish, gave a speech to Fluu in Spanish, and so did even I, who has not studied Spanish. Luckily, I have a colleague who knows the language, and I delivered a speech that she had translated from the Swedish original into Spanish. 
      One of the guests came to me afterwards and said that if he could speak Finnish as well as I could speak Spanish, he would be called a native speaker. Chileans seem to be polite people. In honour of the day, we who had come from Europe sang "Gracias a la vida" in Spanish and in Finnish to Fluu. She loves that song, and so do we.

      We visited Valparaiso, saw the magnificent Ocean (but did not swim there) and then we went to Isla Negra to see Pablo Neruda's home, which is now a museum. The Nobel-poet may end this brief report of mine:
 

Cuándo de Chile

Oh Chile, largo pétalo

de mar y vino y nieve,
 
ay cuándo
 
ay cuándo y cuándo
 
ay cuándo
 
me encontraré contigo,
 
enrollarás tu cinta
 
de espuma blanca y negra en mi cintura,
 
desencadenaré mi poesía
 
sobre tu territorio.

Chile, part of the modern world

My Chile-blog ends with the article written by Maria Kuchen. She assaults the market liberalism, and the inequality it has created. Who has the political and economic power, and who possesses the means to use them. Her criticism applies to Chile, and we may be certain that the enormous gap there is between the very rich and the poor majority that I mentioned above will not disappear, not even diminish, not in Chile, not anywhere else either.

Blog 2. "Pysäytä Aurora 17" (Stop the military manoeuvre Aurora 17). 23.3.2017. Page views: 242.

This blog is a description of the big military manoeuvre arranged in Sweden in the autumn 2017. About 20 000 people took part in it; they were not only military but even authority persons from various civil service institutes and departments. Apart from Swedish participants there were military units from other Western countries such as Finland, France, Norway, and the U.S..

         The blog draws on the information material I had got from a Swedish peace organization. We thought that the manoeuvre should have been stopped, since its target was Russia pictured as the main enemy of Sweden and other Western countries. This attitude does not reduce but increases the prevailing tension between the countries in the Baltic Sea region. Moreover, the tension has grown as a consequence of the arms buildup not only in Russia and the States but also in smaller countries like Sweden. Saying this I do not mean to support Russia's occupation of Krim and its participation in the low level war raging in the Eastern parts of Ukraina.

Blog 3. "Kansalaisten sielu ja yhteiskunnan muuttaminen". I translated Paul Logat Loeb's text "Soul of a Citizen: Living With Connection in challenging times", and placed it in my blogs. Published: 31.3.2017. Page views: 30. The blog is published with the consent of its writer. It concerns an excerpt from Loeb's book with the same title. The book has sold over 165 000 exemplars and it is said to be a classic guide as regards engagement in the social change movement.

         I translated the excerpt, because I wanted to learn, how anti-capitalist movements are doing in the U.S., which is the scientific, economic, military and cultural superpower of our time.

         The relations between people are at issue in the beginning of the article. Loeb says that "increasingly, a wall separates each of us from the world outside", and he asks "How can we renew the public participation that's the very soul of democratic citizenship?" Loeb maintains that "certainly we need to decide for ourselves whether particular causes are wise or foolish. But we also need to believe that our individual involvement is worthwhile."

        The article gives good arguments to anyone who is burning to make the world around us a better place to live. Loeb provides his readers with apposite examples. He points out that the practical situation is of great importance in social activism. Rosa Parks who wouldn't go to the back of the bus set in motion a yearlong bus boycott in Montgomery. Loeb puts forth that "Depicting Parks as a lone pioneer reinforces the romantic but ultimately false myth that anyone who takes a committed public stand has to be a larger-than-life figure..." 
       Briefly put, if the world is to be changed, we must do it together, realizing that we all are persons of imperfect character. As Loeb states:"Imperfection may not be saintly, but wielding it in the service of justice is a virtue."

Blog 4. "Pois tieltä risut ja männynkävyt" (Out of my way twigs and pine cones). Published: 14.4.2017. Page views: 151. 
One of the most unforgettable experiences that I had in my childhood was when I had a role in a play written by the Fenno-Swedish writer Zachris Topelius (1818 - 1898). The play is included in a book with the title "Lukemisia lapsille, osa 6" (Reader for children, part 6).        
       The play is about the dispute between the North Wind and the Sun in regard to which one of them was the stronger. In one version of the play, the challenge was to make a passing traveler remove his cloak. The Sun won the dispute, because the traveler was over-come with its heat and forced to take his cloak off. In Topelius' version the traveler is an old woman, and the adversaries keep pressing her to remove her fur coat. Finally, the Sun gets the best of it.

       The play has a long history. I was told that it was included in Aesop's (ca. 620 – 564 BCE) Fables, and it also appears in Jean de Fontaine's (1621 – 1695) Fables under the title "Phébus et Borée" (the gods of the Sun and the North, respectively).

       I did not start thinking of the dispute only because of literary reasons, but also because of the practical reason that I had to put books in order on shelves in my parents-in-law's house. I was glad to find the reader of Topelius, since it made me think of the role I had in the play – I was the ill-tempered North Wind – and of the dispute itself between the North Wind and the warm-hearted (or "heat-hearted"?) Sun. I was so sorry for the awkward situation the old woman had got into because of the North Wind. Luckily, the Sun managed to break through the North Wind's gloomy clouds, and made the traveler's day.

Blog 5. "Keinosanat, kirousko?" (Artificial words, a curse?). Published: 18.10. 2017. Page views: 20. The blog discusses neologisms in Finnish, and I wrote it, because I happened to read an article by professor Matti Klinge, a well-known Finnish historian. He criticizes Finnish linguists, who have been eager to develop the Finnish language by inventing new words. This has been one of their important tasks and duties since the early 19^th century

          Finland became a grand duchy ruled by the Russian Czar as its Grand Duke in 1809. This era of Finland's history lasted from 1809 until 1917. The Finnish language was not an official language in the beginning of this period; it didn't get that status until the year 1863, when the Czar Alexander II issued the law that prescribed that Finnish is an official language in the grand duchy beside the Swedish language.

         Developing the Finnish language was a demanding task, since its vocabulary lacked words for modern administration, legislation, education, etc. Matti Klinge describes, how the Finnish linguists carried out this task:"They took a vernacular word, added derivational endings to them, and accomplished a lexical creation, which they declared corresponded to a certain word in another language, best of all, a principal European language. In this way, they had made up a Finnish word, which in spite of its vernacular form had a European meaning." 
       An example of the above is the word "puhelin" 'telephone', which was created in the year 1897. It replaced the word "telehvooni" 'telephone', which some speakers of Finnish had borrowed from Swedish, where the word is "telefon". "Puhelin" combines the verb "puhel-" (stem) 'keep talking' and the derivation-al ending "-in" 'tool; instrument'.¹

      Klinge would like the Finnish standard language draw on the lexical sources of the main European languages. However, confronting Finnish words with words of other European languages such as Swedish, German and English gives a false picture of how things really are. The fact is that both Finnish vernaculars or dialects and the Finnish standard language have lots of lone words. They have been integrated into Finnish and its related languages in the course of hundreds of years – in some cases, back thousands of years ago.

     First loans Finnish and its cognate languages took from the Proto-Indo-European language, then from Baltic languages, various Germanic dialects, Russian and its varieties, from old and modern varieties of Swedish, from Latin, French, Arabic and lately especially from English. Approximately 30% of the Finnish vocabulary consists of loans, some of which are very old such as "orpo", which is "orphan" in English and probably derives from the Proto-Indo-European word *orbho- 'bereft of father.² 
   Note that loan translations are not included in the above-mentioned loans. For instance, the Swedish word "träd-gård" lit. "tree-yard", in English "garden", is "puu-tarha" in Finnish, which is an exact loan translation from Swedish.

     The Institute for the languages of Finland functions as the centre that takes care of Finnish and other domestic languages of the country. Of course, languages change constantly and in many different ways. It is utterly important that the expressive power of the Finnish language will be preserved. Finnish linguists and other people to whom language matters should not repel foreign influence but welcome it, especially if it brings with it that the language becomes semantically ever more variegated. 
      We may keep in mind, however, that in the first place, language is not only vocabulary; I think that the Finnish writer Lauri Viita (1916–1965) ex-pressed the gist of the matter best of all when he said that "language is not a mere store of words but the instrument of expressing one's feelings and thoughts".

Blog 6. "Isoisä, rotuhygieenikkoko?" (Was my granfather a eugenicist?). Published: 22.10.2017. Page views: 22. I met an old friend in a party last summer and got quite surprised, when he gave me a book. Its title was very special "Kansankodin pimeämpi puoli" (The darker side of the People's home (Swedish: folkhemmet)). Well, I guess that my friend gave me the book, because it tells critical things about one of my two home-lands, Sweden.

    The author of the book is culture anthropologist Tapio Tamminen. In the book, he deals with the period, when eugenics was a popular subject of scientific research and social policy in Sweden, that is, from the 19^th century until the latter part of the 20^th century.

     Tamminen mentions my grandfather Väinö Voionmaa (1869– 1947), when he discusses the scientific status of eugenics. Here, we need some background information. It is important to acknowledge that many highly regarded persons such as John Maynard Keynes, Winston Churchill, and Woodrow Wilson supported eugenics as did many scientists. Eugenics was a widely accepted idea both among right-wing and among left-wing politicians. And my grandfather belonged to them who supported eugenics. He was one of the leading socialdemocrats in Finland before World War 2, a professor in history at the Helsinki university, very active in the adult education movement, and a keen advocate of temperance.

     Tamminen does not take notice of my grandfather's political, educational and scientific work as such but says that he without a qualification supported "the creation of a new human being". In the blog, I argue that being a devoted advocate of temperance my grandfather acted against prevalence of alcoholism and deadly violence that were burning issues in Finland in the 20s and 30s. Like the majority of the Finnish parliament and as a member of the parliament, my grandfather seconded the law of sterili-zation, which was enacted in 1935.

     Eugenics was a humanely wrong idea, it was not a right answer to counter and cure the concrete social problems of crimi-nality, misery of all kinds and alcoholism. Unfortunately, eugenic measures did not disappear after World War 2, but in one shape or another they were practised in Finland as well as in Sweden a long time after the war. In Finland, from 1935 until 1970, more than 7500 persons were sterilized for eugenic reasons, and over 3000 on the basis of social reasons. The major part of the sterilized persons were women, some of whom were single parents with small children. After 1970, sterilization has been possible in Finland only at the request of the person concerned.³

     My grandfather thought positively about eugenics, but that was not something he actively advocated. His main interest was, apart from his scientific interests, to promote public education (Swedish: folkbildning) and civilized conditions of living for everyone. In this connection, we have to keep in mind that the calamities of the Finnish Civil War in the spring1918 were in fresh memory of the Finnish people. Before World War 2, Finland was developing a functioning democracy but the social and political tensions between winners and losers of the war were still big and deep.

Blog 7. "Jippii – valloitamme maailman" (Yippee – we'll conquer the world). Published: 26.11.2017. Page views: 19. I was sitting on a sofa at my parents-in-law's living room in Helsinki watching the Finnish TV, and happened to see a song concert in a church. The title of the concert was "Ristin maa" or "The Land of the Cross". A choir consisting of young children, girls and boys, stood in the front of the altar singing Christian songs, and a group standing beside the church benches was pantomiming the choir's songs. The children of the choir were dressed in yellow short-sleeved shirts decorated with the picture of the globe and the word "Jippii" / Yippee / in red letters. The pantomiming group had blue shirts on them.

      The concert was well performed, a real show. It declared the message that was easy to get:"Yippee, we shall conquer the world with our good Christian tidings", or with the words of one of the songs:"The country of the Cross rings the glory of the God." I realized that it concerned a large Christian revival movement, where adults take care of the organization and children are the messengers.

     While watching the concert, I came to think of three things. First, this "Yippee" movement makes effectfull use of modern communication techniques. Secondly, it continues the long tradition of revivalist movements; nowadays there are many similar revivalist groups in Finland. The Yippee-movement has really had air under its wings. Moreover, it has been successfull in spreading its message to other countries such as Estonia and Russia. 
      Thirdly, I kept thinking of this movement in its historic context. Historical data indicate that a crusade called "Children's Crusade" probably took place in the year 1212. Yippee-movement has points in common with this medieval crusade, when it engages children to spread the Christian tidings. (See https://en.Wikipedia.org/wiki/Children%27s_Crusade.)

    The Yippee-movement and its activists will most certainly encounter people who do not share their Christian ideology. Undeniably, the Christian music is often enjoyable and mentally nourishing. However, the music itself and well-performed concerts do not give us God, who could save the world and solve the huge problems that haunt the humanity at the very moment. For a better world we need human beings who are ready to act together whatever religion or political doctrine they happen to have or believe in.

Blog 8. "Kielellistä ticitystä" (Linguistic ticing). Published: 16.12.2017. Page views: 10. 
There are people who cannot but do the same things over and over again. This irresistible need to repeat can be physical, and then it is called "tic", but I am fairly certain that it can also be mental. I came to think of my compulsive need to speak about language in all kinds of situations. I call it "my linguistic tic". To be more precise, I have been eager to compare languages relative to the length of their words and sentences. If you wonder why, I have only one good answer: It is because I have thought that the best language of them all is Finnish, my mother tongue.

        After a while, to defend Finnish did not go too well. Then, I gradually understood that there were natural explanations, why Finnish words were quite often quite long. One of the reasons is the fact that in Finnish, there are less sounds (i.e. phonemes) than e.g. in Swedish. In Finnish, there are 8 vowels and 13 consonants, that is, 21 phonemes all together.⁴ In Swedish, on the other hand, there are 9 vowels (without quantity) and 18 consonants, that is, 27 phonemes put together.⁵

        Secondly, there are restrictions as regards how the phonemes combine. In Finnish, words typically begin with one or two vowels but just one consonant; in the end of the words there are almost never two or more consonants. The phonematic differences between Finnish and Swedish are visible in words that Finnish has borrowed from Swedish. An example: the Swedish word "frakt" 'freight' appears as "rahti" in Finnish. We notice that two initial consonants /fr/ of Swedish have lost /f/, and that in the end of the word Finnish has the vowel /i/ and Swedish two consonants /kt/.

         A third major reason why Finnish words are at times so long is due to the fact that there are lots of endings.⁶ 
       The phrase "I wonder if I should write (a story)" can be translated into Finnish with one long word; here the stem has been underlined:"kirjoi-tta-isi-n-ko-han (tarinan). Fourthly, and fairly close to how things are in Swedish, it is easy to make compounds in Finnish. They are handy, but at times very long formations. In the lexicon of modern standard Finnish som 40% of the entries are compounds. To take an example:"collection of manuscripts" translates as one compound "käsi-kirjoitus-kokoelma" (lit. hand-writing-collection).
        In the blog, I ask whether it takes a longer time to put one's thoughts into words in Finnish than what it takes in English, where words are shorter. There is some linguistic research on this problem. In one study, seven languages were compared with respect to whether it took equally long time to read a given text in them. There were 59 readers, and the researchers calculated what the information density was per syllable in each word. E.g. "give", pronounced as [gɪv], is a dense syllable because it carries information, while "mul" of "multi" [mʌl-ti] is not a dense syllable.

        To make a long story short, the result of the study was that in the main, in all these languages concerned one could convey the same amount of information within an equally long time. The syllables of Spanish were less dense than English syllables, and consequently, when people speak Spanish, it may often sound faster than English, because a Spanish speaker puts more syllables in his expressions than a speaker of English does to convey the same meaning.⁷

         Compared with other languages such as Swedish and English, it may be that it does not take longer to utter a given thought in Finnish, but still, it may also be the case that we express our ideas in relation to a given object or phenomenon in different ways. If this is the case, comparing languages with one another becomes a more difficult task. In the blog, I compare the gospel translations of Finnish, Swedish and English. I come to the conclusion that they differ in their ways of dealing with one and the same event.

         I made the comparative exercise in the following way: I took a passage from the book of Luke chapter 2, verse 1. There we can read the following sentence in English:"And it came to pass in those days, that there went out a decree from Caesar Augustus that all the world should be taxed."

         If we only look at the passage "there went out a decree from Caesar Augustus", we find that the Finnish translation follows it extremely well:"... keisari Augustukselta kävi käsky..." (lit. "from Caesar Augustus went command/decree"). In the Swedish example, however, we have the following passage:"[Vid den tiden] utfärdade kejsar August en förordning" (lit."[At that time] promulgated Caesar Augustus a decree". Both in English and in Finnish the subject of the phrase is "decree", which is given by the Caesar. In Swedish, on the other, the subject is "August", who gave the decree.

      The difference between English and Finnish on the one hand and Swedish on the other is very small but not insignificant, since it concerns the perspective from which a given phenomenon or event is looked at. In English and Finnish, the emphasis is on "decree", while in Swedish it is on "August".

       Differences of expression in different languages is a fascinating object to study, and there are a plethora of examples of them. For example, in English "we miss the train ", whereas in Finnish "we "late-ourselves" from-train" ("myöhästymme junasta"). 'To be late' or 'to come too late' is "myöhästyä" in Finnish; it is based on the word "myöhä" 'late'. 
     There is one more interesting difference in these examples, which is that in English "miss the train" is a verb phrase, where "train" is an object. In Finnish, on the other hand, the verb phrase "myöhästymme junasta", contains the word "junasta" 'from-train', which is not an object but an adverbial. "Myöhästymme" is not a transitive verb like "miss" but an intransitive verb. So, these languages express one and the same event quite differently.

      I conclude the blog by noting that my "linguistic tic" has taken me quite far from the defensive reaction on behalf of my first language Finnish. I have understood that languages are different not only in terms of phonetic features, phonemes, syllables, lexical units and syntactic constructions but also in terms of semantic and cultural contents they give us means to think and talk about.              
      Learning a language we do not only learn to say what we think and feel but we also come to realize how endlessly multifaceted the world is when looked through the lens of languages. Languages are gifts we should lovingly and attentively take a good care of. 
 

Footnotes

1 Lauri Hakulinen:Suomen kielen rakenne ja kehitys (Structure and development of the Finnish language). 1979. P. 466.

2In the proto-Indo-European language variety the word was most likely *orbho- 'bereft of father'. Cf. etymonline

3https://en.wikipedia.org/wiki/Finnish_Civil_War

4 See Fred Karlsson Finsk grammatik. 1981:21.

5 Cf. Olle Engstreand Fonetikens grunder. 2004:95-172.

6 Cf. Leila White A Grammar Book of Finnish. 2008:12–15.

7 See Jeffrey Kluger "Slow Down! Why Some Languages Sound So Fast?". Time Sept. O8, 2011.